Haimatulehduksesta

Hei! Sairastin lokakuussa sappikivistä johtuvan haimatulehduksen. Kipu oli sanoinkuvaamaton! Lääkäri kehotti pidättäytymään alkoholista ja sen teinkin ensimmäiset 7kk. Kun tunsin olevani täysin toipunut haimtulehduksesta ja sappirakon leikkauksesta, päätin kokeilla juoda pari siideriä. Ne eivät aiheuttaneet minkäänlaista kipua ja olen siksi uskaltautunut juomaan myöhemmin toisenkin kerran. En ole juonut kummallakaan kertaa 4 siideriä enempää. Nyt haluaisin varmuuden vuoksi tutkituttaa tulehdusarvoni, jotta voisin turvallisin mielin jatkaa normaalia elämää. Välillä vatsassa on ollut outo tunne, ei kipua mutta pientä pistelyä. Sen vuoksi haluaisin tieää haimani tämänhetkisen tilanteen. Onko se mahdollista, alkavatko ne ottamaan niitä vain asiakkaan tahdosta vaikka ei tarvetta?

Ja jos joku muukin on sairastanut sappikivistä johtuvaa haimatulehdusta, voisitteko kertoa miten teillä on käynyt alkoholin käytön kanssa?
143973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

alkoholi ihan kokonaan pois, ei se että arvosi olisivat nyt ok tarkoita sitä ettetkö voisi saada herkästi uudelleen haimatulehdusta.

Tulehdusarvosi??

Menet yksityiselle, voit otattaa koko "setin".

Äänestä

ukko menos ens kuus sappirakon poistoon koska oli kesäkuussa haimatulehdus joka johtui sappikivistä...Käy niin sääliks sitä jos ei ikinä enää voi juoda mitään..ei mikään juoppo mies vaan ihan normaali,tykkää saunakaljasta,hyvää viiniä ruuan/hyvien juustojen kanssa, kahvi konjakki silloin tällöin...rapujuhla-aikakin pian koittaa :(

Äänestä
  • En kyllä tiedäö tämänhetkisiä tulehdusarvojani.
    Mutta nyt kun tietää ettei ainakaan niin herkästi tule uutta tulehdusta, uskaltaa harvoissa tärkeissä tilaisuuksissa maistaa kuitenkin edes sen yhden lasin vaikka kuoharia tai jotain. Ettei ihan tipaton tarvitse olla koko loppuelämää. Mutta kyllä ajattelin kuitenkin mahdollisimman pitkään pidättäytyä alkoholista, hauskaa osaan pitää selvinpäinkin :)

    Äänestä

  • rikimus kirjoitti:

    En kyllä tiedäö tämänhetkisiä tulehdusarvojani.
    Mutta nyt kun tietää ettei ainakaan niin herkästi tule uutta tulehdusta, uskaltaa harvoissa tärkeissä tilaisuuksissa maistaa kuitenkin edes sen yhden lasin vaikka kuoharia tai jotain. Ettei ihan tipaton tarvitse olla koko loppuelämää. Mutta kyllä ajattelin kuitenkin mahdollisimman pitkään pidättäytyä alkoholista, hauskaa osaan pitää selvinpäinkin :)

    tietoa...ukkoni siis menos sappileikkaukseen ens kuussa,sillä oli haimatulehdus joka johtui sappikivistä kesäkuussa.
    Pääsin eilen juttelemaan sairaalamme sisätautien ylilääkärin kanssa, jos joku niin hän tietää mistä puhuu. Kysyin onko todella niin että ukkoni ei saa enää koskaan juoda alkoholia.
    Lääkäri siihen että jos haimatulehdus johtuu alkoholista niin silloin kannattaa ehdottomasti ryhtyä absolutistiksi, mutta jos varmasti sappikivistä johtuu niin sappileikkauksen jälkeen voi ottaa alkoholia, ja lääkäri sanoi mulle että ukkoni haima tulehtuu uudestaan yhtä vaarmasti kuin minunkin (eli mulla ei koskaan ollut haimatulehdusta) !

    Äänestä

  • tässä uutta kirjoitti:

    Vaikka jos lääkäri niin sanoi niin kai se on uskottava...

    Äänestä

  • noin?!? kirjoitti:

    Vaikka jos lääkäri niin sanoi niin kai se on uskottava...

    Sairastin lähes kaksi vuotta sitten sappikivistä johtuvan haimatulehduksen ja minulle lääkäri sanoi, että voisin ottaa alkoholia eikä tapahdu mitään tai voi käydä niin että jo yksi pullo olutta tulehduttaa haiman. Hän sanoi haimaan jäävän ns. muistijäljen tästä tulehduksesta.

    Äänestä

  • Ei ennen eikä nyt alkoholia kirjoitti:

    Sairastin lähes kaksi vuotta sitten sappikivistä johtuvan haimatulehduksen ja minulle lääkäri sanoi, että voisin ottaa alkoholia eikä tapahdu mitään tai voi käydä niin että jo yksi pullo olutta tulehduttaa haiman. Hän sanoi haimaan jäävän ns. muistijäljen tästä tulehduksesta.

    niin mutta tämä ylilääkäri sanoi mulle taas että koska sappikivistä kerran johtu haimatulehdus niin todennäköisesti ukkoni haimatulehtuu uudestaan YHTÄ VARAMASTI kuin minunkin. Eli mulla ei ikinä ole haimatulehdusta ollut...et ketä täs ny uskoo, sisätautien ylilääkäriä vai jotakuta muuta?!?

    Äänestä

  • tässä uuta kirjoitti:

    Voi teitä...Siis sehän vaan on niin että ihan sama mistä haimatulehdus johtuu nuun alkoholista on luovuttava KOKONAAN!!! Koittakaa nyt hyvät ihmiset/juopot ymmärtää se!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Voi teitä...Siis sehän vaan on niin että ihan sama mistä haimatulehdus johtuu nuun alkoholista on luovuttava KOKONAAN!!! Koittakaa nyt hyvät ihmiset/juopot ymmärtää se!

    Olen nyt jutellut 4 eri kirurgin kanssa jotka juuri näitä sappikivistä johtuvia haimatulehduksia on hoitanut ja leikannut, ja he KAIKKI ovat sanoneet että jos haimatulehdus johtuu alkoholista ei saa enää kaljan kaljaakaan juoda, mutta jos sappikivistä johtuu niin sappirakon poiston jälkeen elämä jatkuu niinkuin ennenkin, eli KYLLÄ, alkoholia SAA juoda sappipankreatiitin jälkeen, kunhan sappirakko ensin poistettu!!!

    Äänestä

  • FAKTAA, eikä fiktiot kirjoitti:

    päläpäläpäläpäää

    Äänestä

  • dingdongsong kirjoitti:

    päläpäläpäläpäää

    Lisää mielipiteitä kiitos!

    Äänestä

  • up UP kirjoitti:

    Lisää mielipiteitä kiitos!

    nyt on jo kulunut aika pitkän tovin...mitä rikimukselle kuuluu???

    Äänestä

  • utelias--- kirjoitti:

    nyt on jo kulunut aika pitkän tovin...mitä rikimukselle kuuluu???

    rikimus on tainnu juoda siiderin ja saanu haimatulehduksen uudestaan...

    Äänestä

  • ykskakskolme kirjoitti:

    rikimus on tainnu juoda siiderin ja saanu haimatulehduksen uudestaan...

    RIKIMUS,MISSÄ SINÄ OLET?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikimus kirjoitti:

Hei! Sairastin lokakuussa sappikivistä johtuvan haimatulehduksen. Kipu oli sanoinkuvaamaton! Lääkäri kehotti pidättäytymään alkoholista ja sen teinkin ensimmäiset 7kk. Kun tunsin olevani täysin toipunut haimtulehduksesta ja sappirakon leikkauksesta, päätin kokeilla juoda pari siideriä. Ne eivät aiheuttaneet minkäänlaista kipua ja olen siksi uskaltautunut juomaan myöhemmin toisenkin kerran. En ole juonut kummallakaan kertaa 4 siideriä enempää. Nyt haluaisin varmuuden vuoksi tutkituttaa tulehdusarvoni, jotta voisin turvallisin mielin jatkaa normaalia elämää. Välillä vatsassa on ollut outo tunne, ei kipua mutta pientä pistelyä. Sen vuoksi haluaisin tieää haimani tämänhetkisen tilanteen. Onko se mahdollista, alkavatko ne ottamaan niitä vain asiakkaan tahdosta vaikka ei tarvetta?

Ja jos joku muukin on sairastanut sappikivistä johtuvaa haimatulehdusta, voisitteko kertoa miten teillä on käynyt alkoholin käytön kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu