Arkkuun laitossa mukana

olin varma että menen katsomaan isääni vielä viimeisen kerran...hautaustoimistossa ym. käyntien jälkeen ajatus muuttuikin kamalaksi. Katsomaan olisi päässyt sairaalaan, joka muutenkin pelottava paikka. Tuttuja kuitenkin käynyt ja on kuulemma ihan arvokas hetki, jotkut tarvitsevat tällaisen päätöksen. Itsekin kuvittelin näin, mutta toiselta sitten tuntui sillä hetkellä!

katseltavaa kurkusta häpyluuhun niin kuin suomessa tehdään.

sairaalan kappelissa. Henkilökunta oli hänet pukenut valkoisiin vaatteisiin. Kappeliin mennessäni arkku oli auki. Kokemus ei ollut mitenkään pelottava, kosketin Äidin poskea ja katselin hänen levollista ilmettä. Asettelin hänen rinnalleen punaisen ruusun. Hetki oli todella kaunis ja ikimuistettava.

Olemme veljeni, sisareni ja minä laittaneet arkkuun kotona kuolleet vanhempamme, ensin äidin, sitten isän 4 vuotta myöhemmin. Pesimme, niinkuin olimme kuulleet tehtävän, puimme ja asettelimme viimeiselle vuoteelleen. Olivat sairastaneet jo pitkään, joten ei mitään virallisia toimenpiteitä, lääkärin käynti vain kotona.

Olin 23 vuotias äitini kuollessa. Mieleen on jäänyt hellyys tehdessämme viimeistä palvelusta. Eipä siinä ajatellut ruumista käsittelevänsä, omat rakkaat vanhemmathan ne olivat. Tietysti maailma tuntui hajoavan. Varsinainen shokki iski vasta hautajaisissa.

ensi viikolla tyttäreni kanssa arkuttamaan äitini, varmasti rankka paikka meille molemmille mutta samalla viimeinen kunnianosoitus äidille ja mummille.

Olen jo työnikin puolesta ollut laittamassa vanajaa arkkuun ja siis pukemassakin. Tietysti ihan läheisen ihmisen laittaminen voi olla raskastakin,mutta kuollutta ei tarvitse pelätä ja onhan tavallaan kunnia asia saada osallistua vainajan laittoon.Se millaiselta se tuntuu ja millainen kokemus siitä jää on ihan ihmisestä ja luonteesta kiinni.