perätön lausuma

Minkälaista rangaistusta tulee perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä? Olen asianosainen ja rikoksen esitutkinnassa en tuonut esiin syytetyn kannalta edullisia seikkoja ja salasin omaa osuuttani tapahtumiin. Onko tämä perätön lausuma? Minulla ei ollut vaateita syytettyä kohtaan. Voiko esitutkintaa täydentää? Kehen otan yhteyttä?
52223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tällaiset valehtelut ovat ankarasti rangaistavia, tässäkin sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Tämän vuoksi asia ratkaistaan aina oikeudessa.
Kun jo kerran on syyllistynyt rikokseen, niin tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Jos haluaa tunnustaa ennen oikeudenkäyntiä, niin yhteys jutun tutkijaan. Se on ehkä järkevintä, sillä jos perätön lausuma jatkuu oikeudessa, niin rangaistus senkun kovenee. Silloin vain vankeutta, vähintäin neljä kuukautta, mutta enintään kuusi vuotta.

Tässä vähän faktaa rikoslaista.

RL 15 luku

2 §
...

antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on tuomittava perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Äänestä
  • Kerrot, että sinullakin on ollut osuus tapahtumiin - siis rikokseen. Tuolloin sinua ei periaatteessa olisi voitu kuulla todistajana vaan syylliseksi epäiltynä ja silloin sinulla ei ole totuudessapysymisvelvoitetta.

    Tosin toidistajallakaan ei ole velvollisuutta todistaa itseäään vastaan, eli oman osuutensa saa kyllä salata.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Kerrot, että sinullakin on ollut osuus tapahtumiin - siis rikokseen. Tuolloin sinua ei periaatteessa olisi voitu kuulla todistajana vaan syylliseksi epäiltynä ja silloin sinulla ei ole totuudessapysymisvelvoitetta.

    Tosin toidistajallakaan ei ole velvollisuutta todistaa itseäään vastaan, eli oman osuutensa saa kyllä salata.

    Häh, sekoilet. Aloittaja kertoi olevansa asianosainen, ei todistaja. Eli todennäköisesti on asianomistaja, jota totuudessapysymisvelvollisuus myös koskee.
    Jos häntä on kuulusteltu syylliseksi epäiltynä, niin syylliseksi epäiltyhän saa valehdella niin paljon kuin ilkeää.

    Äänestä

Esitutkinnan täydentäminen tuskin on mahdollista. Itseäsi vastaan olevia seikkoja sinun ei kuitenkaan ole esitutkinnassa tuoda esille. Rikokseen olet syyllistynyt, jos olet ikään kuin vierittänyt syyn jostain tapahtumasta toisen niskoille, liioitellut jonkun tekoja, antanut väärää tietoa tapahtumista, salannut tarkoituksella jotain tutkimuksen kannalta olennaista siten, että joku saattaa saada vakavamman syytteen kuin muuten saisi tms. Ylipäänsä jos olet sanonut jotain, mikä ei ole totta, on kyse perättömästä lausumasta.

Kaikkein parhaiten asiassa pääsee aina eteenpäin olemalla yhteydessä poliisiin ja kertomalla totuuden. Tietenkin kannattaa myös konsultoida asianajajaa, mutta ikinä ei ole liian myöhäistä puhua totta. Rangaistus on tuskin sakkoa suurempi jos asian tuo itse esille ja jos on yhteistyöhaluinen. Totuudella kun on ikävä tapa ennemmin tai myöhemmin tulla esiin. Seuraksia voi tulla vuosienkin/vuosikymmenienkin päästä, joten paras saada asia käsiteltyä heti. Tämä näin omana mielipiteenäni ilman oikeustieteiden tutkintoa (vasta opintojen alkuvaiheissa...).

Äänestä

pysyt vaan oikeudessa samassa kertomassa kuin esitutkinnassa, niin ei tule mitn!! jos alat ny kertomuksia muutteleen niin oikeudessa sinua ei enää uskota ollenkaan.. äläkä kuuntele mitä muut täälä höpisee! t. asiasta jtn tietävä!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Deder kirjoitti:

Minkälaista rangaistusta tulee perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä? Olen asianosainen ja rikoksen esitutkinnassa en tuonut esiin syytetyn kannalta edullisia seikkoja ja salasin omaa osuuttani tapahtumiin. Onko tämä perätön lausuma? Minulla ei ollut vaateita syytettyä kohtaan. Voiko esitutkintaa täydentää? Kehen otan yhteyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu