Saimme mieheni kanssa vasta diagnoosin siitä, ettemme voi saada omia lapsia, ja olemme nyt miettineet erilaisia adoptio
/sijaisvanhemmuus/jne-vaihtoehtoja. Olen koko elämäni ajan ajatellut, että alkaisin sijaisvanhemmaksi, tuli omia lapsia tai ei.
Haluaisin nyt kysyä kaikilta sijaisvanhemmilta/asiaan perehtyneiltä, että kuinka kauan lapset ovat yleensä olleet hoidossanne? Onko kellään ollut "koko lapsuutta" (esim. 2-vuotiaasta 18-vuotiaaksi) vai onko lasta hyppyytelty paljon paikasta toiseen? Kysyn tätä siksi, koska itse olen lähipiirissäni nähnyt useita sijaisperheitä, joissa lapset ovat viipyneet yleensä 2-4 vuotta, jonka jälkeen syystä tai toisesta on sijoitettu muualle.
Itse en tiedä olenko valmis sellaiseen vaihtelevuuteen, sekä itseni että lapsen kannalta.
/sijaisvanhemmuus/jne-vaihtoehtoja. Olen koko elämäni ajan ajatellut, että alkaisin sijaisvanhemmaksi, tuli omia lapsia tai ei.
Haluaisin nyt kysyä kaikilta sijaisvanhemmilta/asiaan perehtyneiltä, että kuinka kauan lapset ovat yleensä olleet hoidossanne? Onko kellään ollut "koko lapsuutta" (esim. 2-vuotiaasta 18-vuotiaaksi) vai onko lasta hyppyytelty paljon paikasta toiseen? Kysyn tätä siksi, koska itse olen lähipiirissäni nähnyt useita sijaisperheitä, joissa lapset ovat viipyneet yleensä 2-4 vuotta, jonka jälkeen syystä tai toisesta on sijoitettu muualle.
Itse en tiedä olenko valmis sellaiseen vaihtelevuuteen, sekä itseni että lapsen kannalta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on ollut yli 10 vuotta. Hänellä on ollu tihan pieniä sekä kouluikäisiä ja kaksi on ollut alle kouluikäisestä täysi-ikäiseen saakka. Sijaisvanhempana olo on ollut hänelle elämäntyö,kutsumus,miten sen voisi ilmaista. Yhtenä huonona puolena tosiaan on se,että lapset vaihtelevat/heidän aika sijaisperheessä jolloin ikävä jää kun ehtii kiintyä mutta siitä on vain päästävä yli ja suurimman osan kanssa hän on edelleen yhteyksissä(soittelevat jne).
Joten tuo on ainakin sellainen iso asia muiden ohella,joka kannattaa miettiä tarkkaan että pystyykö luopumaan. Eihän adoptiolapsen hakeminen ole tietääkseni silti kiellettyä vaikka alkaisitte sijaisvanhemmiksi,adotioprosessi on kuitenkin pitkä..
Luin juuri Heinon kirjoittaman kirjasen: Sijaislapsen kokoinen Onni, jossa pohdittiin asioita laidasta laitaan. Se on hyvä lukea. Siitä saa yhden näkökulman ja kokemuksia sijaisvanhemman osuudesta ihan pienen lapsen kanssa, adoptiolasta odotellessa.
Siinä käsiteltiin yhden lapsen sijoituksen kestoa, tapaamissykliä ja tunteita, joita asiassa risteilee. Kokonaisuutena kirjanen oli mieleenpainuva katsaus yhden perheen kokemuksista. Suosittelen käyntiä kirjastossa.
on pitää lapsesta kiinni aikuisuuteen asti, niin unohda sijaisvanhemmuus. Sijoitus tai thuostaanottohan ovat (lue: niiden pitäisi olla) äärimmäisiä keinoja. Lastensuojelulain mukaan toimittaessa näiden em. toimenpiteiden syyt pyritään erilaisin tukitoimin poistamaan ja lapsen paluu OMAAN kotiinsa järjestämään mahdollisimman nopeasti.
Ollaan aivan hakoteillä, jos sijoituslapsen ollessa kyseessä hänestä pidetään kiinni aikuiseksi asti. Ainoa vaihtoehto on tällöin adoptio.
Oma lapseni oli hetken aikaa huostattuna perhekotiin, jonka vanhemmat eivät saaneet omia lapsia. Valitettavasti tämä oli heille käsittelemätön trauma, joka sitten osittain purkautui meidä perheeseen. Älä edes mieti sijaisvanhemmuutta, jos haluat pitää kiinni "koko lapsuudesta", se ei ole sijaishuollon tarkoitus... johan sen kertoo tuo nimike.
otti lapsettomuuden takia sijaislapsen huusholliinsa. Kuinkas kävikään - kun oma lapsi tulikin, sijoitettu lapsi lenti pellolle. Toinen kertomus, jossa pariskunta ei saanut yhteistä lasta (naisen korkean iän takia), otti sijoitetun lapsen. Kun lapsen oma vanhempi toipui masennuksestaan sai hän käydä todella suuren, vuosiakestävän taistelun, kun sijaisvanhemmat mm. syyttivät vanhempaa lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Onneksi lapsi kuitenkin pääsi kotiinsa.
jos jo sijaisvanhemmuutta suunniteltaessa kukkii mielessä päällimmäisenä se, että lapsi viettäisi koko lapsuutensa sijiotuksessa, niin ollaan väärällä tiellä. Itsekin jouduin käymään tietynlaisen taistelun saadakseni lapseni pois lapsettomilta sijaisvanhemmilta. Huostaanottohan on lain mukaan toteutettuna tarkoitus tehdä ainoastaan väliaikaiseksi ja pyrkimys pitäisi olla lapsen kotiuttamiseen mahdollisimman pian. Lain mukaan tämä suunnitelma pitää (tai oikeasti pitäisi) olla kirjattuna huostaanottopäätöksessä jo. Ei huostaanottopäätöksessä saa lukea että 18-vuotiaaksi asti!
Jos lapsi on pitkäaikaisessa sijoituksessa aika harva heistä palaa kotiin. Sijoituksista tilastojen mukaan purkautuu 10 %, mutta yleensä ne tapahtuvat sijaisvanhempien aloitteesta. Tavoite tai ei, biologisten vanhempiensa luokse palaa pitkäaikaissijoiteteuista lapsista 2%. Erään suuren kaupungin mukaan tämäkin luku tulee pienenemään uuden lastensuojelulain myötä. Siinä kun sanotaan, että huostaanottoa ei pidä purkaa jos se on selvästi lapsen edun vastaista. Tämä siis tarkoittaa, että lapsen psykologiset vanehmmat ovat sijaisperheessä.
Jos sijaisvanhemmuus kiinnostaa, astukaa laivaan. Tuon 2 prossan riskillä tätä hommaa tehdään, se on tosi, mutta isommalla riskillä montaa muuta asiaa elämässä.
tuomioistuin ovat kyllä toista mieltä. Sijoitus on purettava välittömästi, kun huostan syyt poistuvat. Lapsettomuus ei saa olla syy alkaa sijaisvanhemmaksi. Näin muuten kerrottiin sijaisperheinfossakin.
kulkevia, itkeviä ja raivoaviua sijaisvanhempia. Ja ilmeisesti myös sijaishuollossa oli tieto, että lapsi laitettiin pois, jos oma tärppäsi tms.
Meillä oli biologisia lapsia, kun aloimme sijaisperheeksi yhdelle vauvaikaiselle 13 vuotta sitten - tämä lapsi ja kaksi myöhemmin tullutta asuvat edelleen meillä.
Sijaisperheeksi ryhtyessämme ilmoitimme, että meille sopii pitkäaikainen sijoitus l. emme ole ottaneet alunperinkin määräaikaisiksi tiedettyjä tai lyhytaikaisia sijoitettuja.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos haluaa perheeseensä lapsen, niin adoptio olisi ensisijainen vaihtoehto. Pitkäaikaisista sijoituksista suurin osa kestää kyllä lapsen itsenäistymisen saakka ja suhde sijaisperheeseen jatkuu sittemmin kuten muillakin kotoa muuttaneilla lapsilla. Kuitenkin on niin, että mitään varmuutta sijoitetun lapsen sijaisperheessä pysymisestä ei ole, ainakaan vuosiin, koska jos sijoituksen syyt poistuvat on lapsen biologisilla vanhemmilla perustellusti oikeus hakea sijoituksen purkua ja lapsi muuttaa takaisin biologisen/biologisten vanhempiensa luokse. Meidän tapauksessamme isommat lapset ovat jo murrosikäisiä ja heidän omaakin mielipidettään kysyttäisiin, jos biologiset vanhemmat haluaisivat yllättäen lapset luokseen, mikä on erittäin epätodennäköistä, kun toinen ei ole koskaan ottanut lapseensa yhteyttä ja toistakin on tavattu viimeksi 4 vuotta sitten.
pyytelin vuosikaudet sijaiskotia lapselleni, mieheni on erittäin pelottava ja väkivaltainen, mutta siihen ei suostuttu vaikka sotku uhkailee huostaanotolla 18 v asti. toisaalta haluan tavata lasta usein, ja vaikuttaa hänestä tehtyihin päätöksiin, ehkä mikään sijari ei olisi valmis tällaiseen. ns yhteistyö lapsen äidin kanssa lienee ongelma? lastenkodit ovat kammottavia. mutta mit vaihtoehtoja tässä on?
Vähän arpapeliä on kaikissa, millaiseen lapsi joutuu. Kammottavaa löytyy sijaisperheiden sarallakin.