..minkäänlaisia kotitöitä.
Hän on jäänyt työttömäksi tuossa helmikuussa, ja töitä ei vain meinaa saada vaikka mistä kyselisi.
No, hän istuu koneellaan päivät pitkät, muka jotain tärkeää tekemässä, mutta kun vilkaisen salaa niin näen miten hän pelaa jotain typerää peliä.
Jos minä en siivoaisi, tiskaisi,pesisi pyykkiä niin kotimme olis kuin
mikäkin sikolätti.
Olen huomautellut tuosta vaikka kuinka paljon..hienosti ja hiukan ärtyisämmin.Minulla särkee selkää, jalkoja,käsi, päätä...
En jaksaisi enää..ja mitä se on sitten kun vauva syntyy...
Voi auttakaa! Onko jollain jotain keinoa millä saan mieheni ylös tuolista??
Olen kokeillut jo sitäkin etten vain yksinkertaisesti tee mitään..mutta tiskit alkoivat jo suurinpiirtein haisemaan, samoin roskat..koiran jätökset olivat vain nurmikolla (ei niitäkään voinut kerätä), pyykkiä oli aivan älyttömästi..yms.
Hän on jäänyt työttömäksi tuossa helmikuussa, ja töitä ei vain meinaa saada vaikka mistä kyselisi.
No, hän istuu koneellaan päivät pitkät, muka jotain tärkeää tekemässä, mutta kun vilkaisen salaa niin näen miten hän pelaa jotain typerää peliä.
Jos minä en siivoaisi, tiskaisi,pesisi pyykkiä niin kotimme olis kuin
mikäkin sikolätti.
Olen huomautellut tuosta vaikka kuinka paljon..hienosti ja hiukan ärtyisämmin.Minulla särkee selkää, jalkoja,käsi, päätä...
En jaksaisi enää..ja mitä se on sitten kun vauva syntyy...
Voi auttakaa! Onko jollain jotain keinoa millä saan mieheni ylös tuolista??
Olen kokeillut jo sitäkin etten vain yksinkertaisesti tee mitään..mutta tiskit alkoivat jo suurinpiirtein haisemaan, samoin roskat..koiran jätökset olivat vain nurmikolla (ei niitäkään voinut kerätä), pyykkiä oli aivan älyttömästi..yms.
Vastaukset 35
Vanhimmat
miehesi ei tätä sanomattakin näe,että pitäisi osallistua yhtälailla kotitöihin.
Mun eksä oli samanlainen ja sama homma jatkui vauvan synnyttyä;lopulta kypsyin niin että pesin vain omat pyykkini ja omat astiani,söin itse mitä söin(vauvahan oli tissillä) jne. Urputusta tuli mutta sanoin että voit sitten ihan omaan kämppääsi muuttaa jos et tajua sen vertaa että tekisit yhteisen hyvän vuoksi edes jotain.
No alkoi sitten käymään vanhemmilla syömässä ja pesettämässä pyykin.. Sille tielle jäi ja hyvä niin meidän tapauksessa kun ei mikään auttanut. Mies oli hyvinkin omatoiminen kun tapasimme,enkä passannut miestä silloinkaan. Yhdessä tehtiin ruuat jne mutta kun mies oli töissä niin hoidin kotityöt tietenkin kun itse olin kotona. Jotenkin tämä jäi hänelle päälle ettei hänen tarvitse edelleenkään tehdä mitään vaikka työttömäksi sitten jäikin.
Kun en tahtoisi että meille tulee mitään eroa.
Rakastan miestäni, mutta välillä tuntuu että tekisi mieli mennä metsään potkimaan puita ja huutamaan.
Olen kokeillut tuotakin : eli siis tehdä vain itselle ruoka, pyykätä vain omat pyykit, pestä omat astiat...jne. Mieheni haki kertakäyttö astioita kaupasta, ja osti uusia vaatteita.Eli ei auttanut..ja hänen pesemättömät astiansa (joita oli käyttänyt enne kertakäyttöastioita) alkoivat haisemaan...ja pyykit,kamala vanhan hien haju tunki pyykkikopasta ulos.
Onko kenelläkään muulla jotain keinoa?
eroamaan :)
Keinoa en osaa antaa mutta miehesi näyttää tekevän tuo ihan sinun kiusaksi ja tahallaan(kertakäyttöastioiden osto) ja käyttää sinua piikanaan.. Kyllä itse silloin alkaisin miettimään että onkohan tässä sittenkään järkeä.
Nalkutuksella et voita yhtään mitään pidemmän päälle. Itse suosittelen pehmeämpää tapaa; syökää hyvin ja rauhassa, mielellään pois kotoa, puolueettomalla maaperällä, jossa ei pakenemaan pääse. Puhu tunteistasi, "minusta tuntuu pahalta" jne, äläkä syyllistä. Työttömyys voi olla- varsinkin tuossa tilanteessa, että lapsi on syntymässä- miehelle todella luja ja lamauttavakin isku. Moni on masentunut pahastikin. Teitä tuntematta, siis kehoitan vain keskusteluja ja sopimuksia. Itsekin neljästi raskaana olleena, tiedsän, että asiat saattavat tuntua siinä tilanteessa pahemmilta kuin ovatkaan, monesti olen itselleni myöhemmin nauranut, ja ukonkin kanssa, että miten tyhmästä on joskus tuiskahtanutkin.
..jo puhumista rauhassa, hyvää ruokaa syöden. Parikin kertaa..ei auta.
Alkaa tuntua ettei mikään auta....
..jo rauhallista puhumista (kaikesta), hyvää ruokaa syöden,puolueettomalla maaperällä..ei auttanut.
Alkaa tuntumaan ettei mikään auta.
tekemättä kotitöitä. Hänellä on kotoa se malli että nainen tekee ne. Aluksi hän kyllä teki kotitöitä mutta jossain vaiheessa se lipsui näin. No, tekee ruokaa ehkä neljästi vuodessa. Imuroi kerran vuodessa.
Aluksi potutti, mutta ajatteles näin: on maita jossa miehellä on vaimo (ehkä useampikin) ja ne vaimot tekee kotityöt ja mies istuu jossain miesporukassa löpisemässä päivät pitkät. Ja kaikki on (ehkä) aivan tyytyväisiä koska siihen ovat kasvaneet ja kasvatetut. Ehkäpä siellä nainen loukkaantuisi jos mies pyrkisi kotitöihin eli naisen omalle reviirille.
Nauti kätesi jäljestä. Luovu koirasta. Meillä on kaksi leikki-ikäistä ja taapero. Siitä syntyy jo sotkua. Haluan opettaa omille lapsilleni - sukupuolesta riippumatta - että kotityöt ovat myös heidän hommiaan. Miestäni en voi kasvattaa, lapsiani voin.
Jos en voi vaikuttaa siihen millainen on mieheni, niin voin vaikuttaa siihen millainen mies pojastani kasvaa. En usko, että lapset toimivat aina kuten vanhempansa vaan monesti voivat tehdä päätöksen toimia aivan päinvastoin.
Myös mieheni oli työtön ja työttömyysaikana hän pelasi paljon nettipelejä. Sanoi että se oli tapa torjua masennusta ja hoitaa kipuja. Vieläkin hän pelaa paljon. Jokainen pelissä vietetty virtuaalihetki on tietysti pois oikeasta elämästä, niin ajattelen, ja menetys on aivan hänen omansa. Muut meidän perheessä ei pelaakaan.
Uskon että miehelläni oikeasti oli masentavaa työttömänä ja kivutkin olivat todellisia. Moni varmaan ryyppää masentuneena. Onneksi oma mieheni ei siihen sortunut. Olen iloinen hetkistä jolloin mies tulee mukaan levittämään pyykkiä tai pyyhkii ruokapöydän, ihan jotain pientä edes. Näen ne merkkeinä kohonneesta mielialasta ja ehkäpä vielä joskus päästään tilanteeseen jolloin hän osallistuu enemmänkin kotitöihin. Uskon että asiaan vaikuttaa hänen mielialansa, joka taitaa olla paranemaan päin nyt.
Miehestäni löytyy paljon hyvää: Hän on ahkera ja kunnianhimoinen työelämässä. Sydämellinen ja hyvä keskustelija. Viihtyy leikki-ikäistemme kanssa ja harrastaa heidän kanssaan....
Ja yksi juttu vielä. Ei pidä vertailla muiden miehiin. Eli jos jonkun mies on hyvinkin osallistuva kotitöihin, älä kadehdi... ja vauvat yleensä nukkuvat paljon ensimmäiset puoli vuotta eikä pyykkiäkään juuri tule (paitsi jos käytätte kestovaippoja)
ei tee kotitöitä,ei tarkoita että naisen pitäisi siihen "alistua" jos itse kokee asian niin että kotityöt tehdään yhdessä. työttömyys ei estä tekemästä kotitöitä,ellei ole vuoteenomana.
Ensinnäkin: koirasta en luovu ikinä! Ellei jollekkin meistä tule niin paha allergia että on pakko, tai jos koira sairastuu pahoin! Muuten koira on minulle kuin oma lapsi!
Koira on minulle samalla paras ystävä! Se ei kerro mitään eteenpäin, kuuntelee aina, koirani ei moiti minua vaikka olisinkin väsynyt ja ärtyisä tai jos teen jonkun pienen virheen, koirani on minulle kuin terapeutti! Ja onneksi koirani ei sotke!Koiran saa meinaan aika äkkiä oppimaan erittäin siistiksi kun vain osaa opettaa! Koirani oppi alle viikossa sisäsiistiksi,siis silloin kun haimme sen..ei mennyt kuin 4päivää kun se alkoi jo pyytämään ulos! ja sekin oli minun ansiota! (nyt koirani on 6kk).
Ja toiseksi: En suostu kyllä kenenkään kynnysmatoksi!Naista ei todellakaan ole tarkoitettu alistumaan miehen joka oikutteluun!
Enkä ole nyt verrannut kenenkään muun mieheen! Tiedän monta sellaista miestä jotka eivät tee mitään muuta kuin löhöä, ja nainen tekee kaiken! Ja se on mielestäni typerää mieheltä!
Ja mieheni ei todellakaan ole masentunut! (exäni oli pahasti, joten tunnistaisin oireet)..ja mieheni sentään käy kylässä ja kutsuu kavereita..käy jopa ulkona.
Ja se ei ole mikään syy olla tekemättä kotitöitä yms. jos on masentunut..Jokainen tohtorikin suosittelee kaikenlaista tekemistä masentuneille! Vaikka sitten kotitöitä, mutta missään nimessä ei saa jäädä istumaan!
alistumisesta... eikä tietenkään miehen joka oikkuun, vaikka kyllähän niitäkin naisia löytyy jotka sellaisesta voi tykätä ja ottaa sen roolileikin kannalt... en kyllä tunne yhtään, onkohan heitä?
Jos mies on muuten hyvä ja se oikea sinulle, on kotitöiden laiminlyönti vain pikku pahe ja pienet paheethan puolisolta siedetään, isoja useimmiten ei. Itselläsikin on puolisosi mielestä pieniä paheita, luultavasti. Toki jos itse olet erityisen siisteyttä rakastava ja toinen oikea sottapytty, niin kriisi on silloin isompi ja siitä selviytyminen myös vaatii enemmän aikaa ja vaivaa.
Täydellistä kumppania ei olekaan. Joka miehessä on jokin vika. Joskus tuntuu että miehen/naisen/jonkun vikoja moitittaessa tehdään kärpäsestä härkänen. Itsekö ollaan sitten niin vikoja vailla että on varaa moittia.
Joku voi marmattaa siitäkin että ulkona sataa ja sitten hänen päivä on pilalla. Ei se sade mielestäni hyvää päivää pilaa: sadevaatteet vaan päälle ja menoksi :) Ei pikkuviat hyvää miestä myöskään pilaa. Mikä sitten on pikkuvika ja mikä ei, kas siinä pulma.
Entä jos palkkais siivoojan? ei tarvitsis kummankaa siivota. Tai oletko kuullut näitä: tanssien/laulaen/musaa kuunnellen/karkkia napostellen tai itsensä pullakahveilla palkiten voi siivouksesta tulla hauskempaa. Miten itse nauttisit siitä enemmän? Miten miehesi ehkä nauttisi? ja muistathan kiittää ja olla iloinen jos miehesi joskus tekee jotain vaikka pientäkin.
joo ole kiitollinen ette asu tuolla kolmannessa maassa...
Juu ei miehet koskaan kotitöitä tee.
Miksi miehesi kuitenkin oli työtön kun ON TÖISSÄ NIIN HYVÄ TÖNTEKIJÄ.
Minä tekisin listan töistä jotka miehen on hoidettava ja mainita kuinka usein ne on tehtävä.
Jos tulee este tehdä työ sitten voisitte vaihtaa joitain töitä väliaikaisesti.
Aloita vaikka:
Mies imurointi 2x viikossa/ sinä pyyhit pölyt.
Mies lataa tai tyhjentää tiskikoneen.
Mies pistää pyykit pesukoneeseen tai levittää ne narulle.
Viikko siivo mies vei matot ulos ja tuo sisään, sinä peset WC ja suihkuhuoneen/ sauna.
Roskat vie se joka menee ensin ulos kun roskis on täynnä.
Mies pesee ikkunat sinä huollat verhot.
väsynyt rv34 , ei se siitä tule mihinkään muuttumaan, usko pois.
Katseli miestä 14 vuotta, yritimme jakaa töitä ja tehdä työlistoja yhdessä ja ennenkaikkea keskustella asiasta,mutta ei. Tasan kerran hän pesi vessan sen jälkeen kun olin sen hänelle opettanut. (Hän pyysi näyttämään miten se pestään, kait vaan esittääkseen kiinnostunutta).
Kyllästyin olemaan se joka tekee kaikki työt ja mies vaan istui koneella...
Toivon voimia sinulle, sillä helppoa ei tule elämäsi olemaan.
..kun on kurja huomata kuinka monella on samaa ongelmaa =/ .
Tuleeko meillä (joillakin) naisilla aina olemaan sama ongelma?
Tuntuu ettei kunnon miestä meinaa löytää enää millään..
Exäni oli meinaan hieman samantapainen kuin nykyiseni.
Vai rakastunko aina "renttuihin" .........
Kun nyt jonkun keinon keksisin..
Minussa on meinaan se huono puoli, että sitten kun suutun, niin suutun kunnolla.
Enkä lepy sitten kovin nopeasti.
En ole kunnolla edes miehelleni suuttunut vielä.Mutta kyllä uskon että tätä vauhtia se tulee eteen, etenkin nyt kun lapsi on tulossa ja väsyn entisestään kotihommista yms. ..Mutta en tahtoisi että lapsi jää riidan keskelle..en todellakaan halua että lapsi joutuu kuuntelemaan mitään meidän aikuisten riitoja.
ja kasvattaa yksinkin,kuin kahta lasta joista toinen on jo aikuinen jonka olisi pitänyt jo kasvaa aikuiseksi.. Niin se vain on.
Minunkin mieheni on kodista, missä äiti on hoitanut kotityöt. Mutta nyt 12 vuoden yhdessäolon jälkeen olemme tilanteessa, jossa puoliso hoitaa suurimman osan kotitöistä. Muutos tuli nimenomaan työttömyysjakson aikana, sekä sen jälkeen, kun roolit muuttuivat. Minä lähdin töihin enemmän, ja mies sai tilaisuuden oppia ilman minua. Ei se hetkessä tapahtunut, sitä en väitä, mutta kuukausien kuluessa. Olemme opiskelleet vuorotellen lisää, ja kun toisella on rankkaa, toinen kantaa enemmän vastuuta. En ole tosin koskaan ollut vain kotiäitinä, olen tehnyt töitä aina myös vanhempain-, ja hoitovapaideni aikana. Tällä hetkellä taas itse opiskelen, ja voin sanoa, että minulla on varmaan maailman paras puoliso. Teen siis töitäkin opintojen ohessa. Lapsia on kolme, ja nuorin 3-vuotias. Emme ole päässeet heidän kanssaan helpolla, koska on ollut sairautta, ja tulee aina olemaan. Yksi minkä olemme huomanneet vuosien mittaan on se, että ennen niin suuret asiat eivät enää hetkauta. Jos ne tiskit nyt hetken lojuvatkin, niin antaa lojua. Tasa-arvo, mitä se on. Meillä ainakin olen ottanut vastuuta myös "perinteisemmistä miesten töistä", on ollut pakko opetella, kun puolison työ vie välillä viikoiksikin pois kotoa. Hoidan myös perheemme raha-asiat, mies on siinä armottoman huono, joten on parempi, kun saa hoitaa sitä tienaamispulta tehokkaammin. Jos on isoja urakoita, niin palkkaamme apua, mm. talonrakennusprojektimme etenee ajoittain vain palkattujen tekijöiden turvin. Se on kuitenkin pieni hinta siitä, että saamme molemmat viettää molemmat sekä työ-, että perhe-elämää, ekä saamme myös tilaisuuden siihen "omaan aikaan". Ilman siitä lapsille koituvaa kohtuutonta haittaa, eli päivähoitoa käytetään mahdollisimman vähän. Moni luulee, että on mahdotonta, mutta organisoinnilla sekä yhteistyöllä onnistuu, jos vain on tahtoa. Tahdon herääminen onkin se haastavin osuus. Itse olen sitä mieltä, että siihenkin oli tavallaan pakko paras keino, eli mies yksinkertaisesti vaan joutui sen vastuun ottamaan, kun lähdin elantoa repimään;) Ja sitten sai rauhassa opetella koko homman hoitoa, itsehän olin saanut koulutusta siihen jo lapssta saakka, eli minulla oli huomattava etumatka.
En minkään kehota luopumaan koirasta, meilläkin on kaksi, ja toinen vie minut lenkille joka toinen ilta. Juuri tulin äskettäin 9 kilometrin reippaalta kävelylenkiltä, ja vietän rauhallista loppuiltaa, tässä koneella. Mutta ei meillä tule läjiä pihamaalle, vaikka siinä koirat aikaa viettävätkin. Ne on opetettu tekemään asiansa vain tiettyihin paikkoihin.
miehen saamattomuus ja oma vetovastuu perheestä, niin että omat voimatki ja aika meinaa loppua niin sitten pitää päättää luopuuko koirasta vai miehestä.
Aina pitää siis laskea plussat ja miinukset - sekä koiran että miehen - jotta tietää mitä haluaa elämässään pitää.
Itse luovuin lemmikistä hoitovaikeuksien takia kun mies sairasti ja lapset oli pieniä. Etsin lemmikille uuden hyvän kodin: mulla ei yksinkertaisesti riittäneet rahkeet lemmikille jolla oli omat erityisvaatimuksensa. Ei se ollut helppoa lemmikistä luopua mutta ratkaisu oli kuitenkin oikea vaikka kauan sitä jahkasinkin.
Meillä luovuttiin juuri koirasta. Sanon vaan että se ei ole helppo ratkasu, mutta joillekki oikea ei siis kaikille mutta joillekkin. Toinen tulossa, vuorotyöt, ympäristö, aika jne. Vaikka surullista tai oikeestaan kipeetä sanoa ni meän elämää se helpotti... no ei välttämättä näin aluksi henkisesti... No ainakin koiran elämää se helpotti!
Meillä menee vähän erilailla tuo kotityö homma ku yleensä muilla. Mulla meinaa mennä hermot kun miehelleni on pinttynyt tapa heitellä vähänkin käytössä olleet vaatteet heti likaisten joukkoon, joten pyykkiä on siis aina! Ja tuota tapaa ei saa pois hänestä eli sille ei vaan mahda mitään eli hyväksytty asia jo! Ei kuitenkaan maailman pahin tapa... MUTTA hän itse pesee ja laittaa pyykeistä noin puolet ni en voi syyttää minunkaan orjuuttamisesta mutta päähän ottaa silti... Hän ja minäkin nykyään olemme tarkkoja; ruoan jälkeen tiskit heti pois ja mikään ei saa lojua missään... MUTTA totta tosiaan hän itse hoitaa asioista puolet joten voinko tästäkään valittaa... En tiä ongelma sekin että paljon kotitöitä tosi paljon mutta teen niistä kuitenkin vaan puolet...Eilenkin siivosin samalla kun hoisin flunssasta lastani alakerran(tein myös ruuan,silitin,pesin pyykin), pikkusenko oli hermot kireellä mutta mies tuli töistä ja sano et ottaa huomena sit yläkerran...et mikäs tässä elämää vain... Äh en osaa selittää mut kyllästyttää täälläkin... Mutta missäpä lapsiperheessä ei olis kotitöitä ja riitoja niistä... Jos huonoja puolia etitää ni mun mies ottaa aika paljon mut ei mua vain se ole koskaa haitannu...
Pakko sun ukkoos on saaha vauhtia eikö erolla uhkaus ja jos ei ruikuta perään (luultavasti ruikuttaa) ni elä jää sinäkään!!!
..olen tässä miettinyt koko päivän kaikenlaista...ja JOS,siis JOS, se tulee eteen että minun pitää valita joko mies tai koira..niin (tätä ei varmaan moni ymmärrä) mutta valitsisin koiran..etenkin kun mies on tuollainen ettei tee mitään ja alkoi eilen vielä valittamaankin kun on niin paljon pölyä!!!!
Koira sentään kuuntelee,käy kanssani lenkillä, ei puhu paskaa tai salaisuuksia kellekkään, ei ryyppää...ehkä välillä valittaa (siis koirakin) mutta se ei ole sellaista valittamista mistä suutun tai ärsyynnyn.
Ja kun mulla on sellainen hyvä juttu, että siskoni on pieneläinhoitaja, ja hän jopa soittaa välillä minulle että "saanko ottaa koirasi hoitoon" , ihan siis vaikka ei tarvitsisikkaan.Hän pitää koirastani, koska se on niin helppo.Ja sama äitini ja isäni ovat myös samanlaisia, ottavat koiraa hoitoon vaikka en hoito apua tarvitsisikkaan sen kanssa..Koirani pitää heistä ja he koirastani.Joten asiani on siltä kannalta hyvin.
Tuntuu jännältäkin välillä, jos koirani on esim.siskollani, niin kun menen hakemaan sitä takasin, kauhean ikävän kanssa, niin koirani katsoo päälleni että "menikö aika noin nopeesti..ei vielä saa hakea kun leikki on kesken" =) .
Ja sitten kun joku kirjoitti siivoojan palkkaamisesta..millä rahalla sellaisen palkkaisin? Kyllä sitten jos joku maksaa sen minulle..mutta rahani eivät todellakaan riitä siivojaan..ja vaikka riittäisivätkin, niin en mielelläni päästä vierasta ihmistä siivoamaan kotiani.Ja olen nähnyt niin paljon siivojia jotka jättävät esim. sohvan ja sängyn alustan, tv:n takaa..yms. siivoamatta.
Alkaa vain päivä päivältä tuntumaan että mieheni ei todellakaan ole valmis mihinkään perhe juttuihin...Kumpa sen olisin tiennyt ennen kuin edes yhteen muutimme.. =( .
Pitää kokeilla vielä viimeisenä keinona (vaikka kurjalta se tuntuu) niin tuota erolla uhkaamista...jos ei auta, niin tiedän (ainakin luulisin) ettei se todellakaan ole valmis.Menkööt sitten äiteensä helmoihin ...
Äh..tuntuu oikeasti että maailma kaatuu ihan just...ja plää plää plää...
niin ainakin sitten pitäisi olla muuta annettavaa suhteelle. Vai onko niin että itse olet niin väsy ettet huomaa mitä hän antaa? keskustelun paikka... ja kyllä se on enemmän miehesi tehtävä hommata se siivooja tai minkä nyt kokeekin arkea helpottamaan : tiskikone, robottipölyn-imuri.... oma työpanoksensa arkeen.
Kauan mäki sinnittelin tuon koiran kans samalla periaatteella... Koira ei ole tehny mitää pahaa mut mies sen sijaan... 4 vuotta sinnittelin (mulla yhteensä 8vuotta)... Sitten yhtäkkiä mulla (siis meän tilanteessa) avautu silmät... Koira tärkeä mutta mulle eläin ei voita ihmissuhdetta... Miksi siis stressata kaiken päälle koiran takia? Miksi pitää koiraa jos sille ei ole aikaa? Miksi pitää sitä suurin osa päivästä sisällä ja liian vähäisellä liikunalla kun jollakin vois olla sille hyvä koti? Ja mul kukaa ei innoissaa ottamas koiraa hoitoo... No mul kävi loistava tuuri ja se sai tosi hyvän kodin... Ja vieläpä tuttavan tuttavalta et saapi kuulla mitä sille kuuluu...
Ja nyt jos tapahtuisikin ero, tietäisin et tein silti oikean ratkaisun koiran suhteen koska yksin kahden pienen lapsen kans en siitä varsinkinkaan pystyisi huolehtimaan... Sydän särky osittain, mutta toivon silti et mun ja ukkoni suhe toimis... Meillä on kohta taas vauva ja se tarvii isäänsä kuten tämä isompikin... Ja monasti olen miettiny mitä se rakkaus on... Mut kaitpa voin sanua et rakastan äidinhelma miestäni koska jaksan sinnitellä... Ja joinakin päivinä voin vaikka vannoa et hänkin rakastaa minua...
Tuosta viestistä tuli kysymys mielee et jos miehesi on tottunu et hänen äiteensä teki kotityöt... Ja sit kun miehes jäi kotia lapsia hoitelee kun olit töissä ni eikö se miehes äiti tullu koskaa auttelee sinne kotia??? Meillä nimittäin ukkoni kun kahestaa pojan kans kotona ni aina on äiteensä auttamassa...
"Minunkin mieheni on kodista, missä äiti on hoitanut kotityöt. Mutta nyt 12 vuoden yhdessäolon jälkeen olemme tilanteessa, jossa..."
Juttelin eilen mieheni kanssa (näitä ilta keskusteluja), pyysin häntä hienosti auttamaan kotitöissä, edes kerran tai pari viikossa.Mutta vastaus oli : en mä jaksa!
Sitten jatkoin että "eikös se sovittu että kummatkin tekee osansa kotitöissä, silloin kun muutimme yhteen"...vastaus: "joo, mutta mä en jaksa!Eikä huvita!"
No sitten sanoin että "mä en jaksa enää kauvaa siivota,tiskata,pyykätä yksin..sun on pakko auttaa.Mä lähden jos asiat ei muutu." ..ja vastaus oli: "No voi voi. ".
Kysyin että "mitenkä niin voi voi?" ..ja mieheni siihen että "etsä mitää tuollasta tee, siivoat vain suutuksis ja sitte unohdat koko lähtemisen" , ja nauroi vielä päälle.
Eli päätin että katson nyt muutaman viikon eteenpäin, ja sitten lähden joku kaunis aamu äitini ja isäni luo majailemaan hetkeksi.Ja jos ei kuulu mitään, niin tiedän että mieheni ei ollut todellakaan valmis mihinkään perhe juttuihin.
Ja sitten koirasta...Eli siis: koiralle minulla on aikaa, on aina ollut, enkä aijo jättää koiraani sivuun kun lapsi syntyy, koirani on minulle kuin toinen lapsi. En (kuten ei varmaan moni muukaan) jättäisi toista lastanikaan (jos sellainen olisi) sivuun kun toinen syntyy. Käyn koiran kanssa lenkillä 2 (-3)kertaa päivässä, koska itsekkin tykkään liikkua.Lenkit ovat n.tunnin tai 1½tunnin pituisia. Ja olen opettanut koirani niin, että se osaa kulkea todella hienosti pyörän vieressä, vaunujen vieressä (harjoitellut jo tuossa pihassa), ja normaalisti kävely lenkillä.Lapsiinkin olen koirani totuttanut.Koirani on jotenkin tosi rauhallinen kun lapsi on lähellä,se ei yritä yhtään hosua..Se haistelee ensin rauhassa (vaikka lapsi hiukan kiljuisikin onnesta, eli siis pitäisi sellaista "hihii" ääntä), ja sitten se istuu tai laittaa maata ja antaa lapsen silitellä sitä =)) .
Ja tiedän että jos koirastani luopuisin, niin tulisin hulluksi!
On minulla ystäviä ja luotettavia sellaisia, mutta minulle koira on se kaikkista PARAS ystävä =) .
Sitte tuosta mieheni äidistä..heillä on mennyt välit poikki jo aikoja sitten..tai mieheni äiti hetti hänet ulos omasta kodistaan, ja syyt: kun mieheni ei enää maksanut koko vuokraa, äitinsä kännykkä laskuja, eikä ostanut äidilleen vaatteita tai muita juttuja, eikä ostanut ruokia pöytään.Ja mieheni kyllä siivosi siellä ja tiskasi, ne jutut hän teki äitinsä kanssa puoliksi.Mieheni on itse sanonut ja hänen siskonsa on kertonut minulle.Isänsä kanssa miehelläni on hyvät välit.
Ja mieheni äiti oli haukkunut tämän vielä äpäräksi ja kiittämättömäksi homoksi ennen kuin oli heittänyt mieheni ulos.Joten en usko että mieheni kovin äkkiä ainakaan äidiltään apua pyytää.Ja ennen meidän yhteen muuttoa, mieheni kyllä teki kotihommia, siis jopa minun entisellä kämpällä.Voi olla että hän yhtäkkiä otti imurin käteen ja imuroi, tai sitten tiskasi ..ja mitään ei pitänyt ikinä pyytää.
Se loppui kuin seinään yhtäkkiä...ja syy ei ole masennu tai mikään sen tapainen, vaan joku muu.
Sitten, ei ole miehellänikään varaa hommata minkäänlaista siivoojaa..säästössä meillä on n.500e, mutta nekin menevät nyt lapsen juttuihin.
Mutta ISO KIITOS neuvoista ja siitä että olette jaksaneet mun valitusta !
Palaan kirjoittelemaan jos muutosta tapahtuu..tai sitten kirjoittelen parin viikon päästä jos päätän lähteä majailemaan muualle.
Yritän poimia jokaisesta neuvosta jotain pientä ! =)
Onnea sinulle että aikaa löytyy koiran kanssa. Itselläni se oli valinnan paikka mistä luopua. Itsestäni tuntuu pahalta koiran luovuttaminen, mutta tiedän että meillä se oli oikea ratkasu. Oiskin ollut mahollisuus ja aikaa käyttää koiraa noin pitkilä lenkillä ja vieläpä kolmesti... ei mitään mahollisuuksia etes... Jotkut ovat onnekkaita!=) Huokaus ja kaipaus...
..ollut raskas päätös luopua koirasta =/ .Eihän kaikilla millään sitä aikaa ole, tai ei minullakaan varmaan olisi aikaa käydä 2-3kertaa lenkillä jos olisin töissä.
Se jäisi siihen yhteen kertaan. Tai sitten menisin vaikka keskellä yötä lenkille =D sen verran jästipäinen mä oon =) . Siis ihan itsenikin takia menisin lenkille vaikka yöllä=D .Koska kuten sanoin, olen ulkoilu ihmisiä =) .
Mutta palailen tosiaan kirjoittelemaan sitten kun jotain tapahtuu...jos tapahtuu..
Ihana kun vastasit vielä tuohon viestiin.. =) näit et mulla oli paha olla vaikka itelläskin on. Nyt en häiritse teän palstaa enää mun omilla höpinöillä... Toivon että sulla kaikki kääntyy parhainpäin... Heippatirallaa!!!=)
Eipä mitään haittaa vaikka kirjoittelitkin omia juttujas =) .
Tiedän että en ole ainoa jolla on paha mieli, joten siksi (vaikka itsellä olisi kuinka paha oli tahansa) yritän kuunnella tms. myös muita joilla on paha olo.
Sullekkin kaikkea hyvää ! =)
ja tosiaan: mä palaan kirjoittamaan sitten vasta kun/jos jotain tapahtuu.....
Kyllähän antoi etätukea mm. ruoanlaittoasioissa, tiedän, että mieheni soitti sinne, esim, jos joku oli loppu, että millä voi korvata jne. Mutta muuten ei anoppi ole meillä kotona autellut. Hoitaa kyllä lapsiamme jos sellaista apua tarvitsemme, mutta silloinkin muksut menee anoppilaan tai mökille heidän kanssaan. Appiukolle oli alkuun tosin hassu ajatus, että mies ei voinutkaan lähteä kalalle, kun oli lastenhoitovuoro. Ovat autellee taloudellisesti pahimpina aikoina rahaa lainaten. Myöskin appiukko haluaa ehdottomasti maksaa polkupyöriä ym toisinaan.
Ja tasapuolisesti, ei minunkaan vanhempani meille kotiin tule paikkoja sekoittamaan ja touhuamaan. Apua saamme, mutta se on aina meidän harkinnassa, milloin sellaista pyydämme. Usein esimerkiksi käyvät kaupassa, jos jokin pieni juttu on vähissä, ja puoliso työmatkoilla, koska itsekin käyvät, ja asumme lähekkäin. Jos tulevat meille käymään, he ovat puhtaasti vieraita.
Olen todella tyrmistynyt miehesi käytöksestä sinua kohtaan.Itse olisin hermostonut siinä paikassa ja sanonu tää lyyli lähti nyt ja samantien. Tietysti lähtö ja ero ei ole yksinkertaista. Helppo se täysin ulkopuolisen sanoa et lähde kävelemään. Ehkä toi muutto vanhempien luo joksikin aikaa alkaa avata miehen silmiä, sinuna en kauaa odottelisi, sillä jos miehesi puheet on tota luokkaa ja teotkin niin muutos voisi konkreettisempi mitä tuoreemmassa muistissa keskustelu on.Toivon onnea ja jatkamista sulle ja jos nyt jäät omalle tielle sitten pyydä rohkeasti kynnelle kykeneviltä apua ja tukea.
On ollut jo monta kertaa siinä ja siinä etten olisi räjähtänyt huutamaan ja lähtenyt siltä seisomalta.Mutta kuten jo sanoit..tuntuu niin kamalan vaikealta,tai no ei nyt vaikealtakaan, mutta pahalta kun ajatteleekin lähtemistä =/ .
Kyllä luultavasti tulee eteen se muutto, ainakin hetkeksi..ei tämä tästä varmaankaan muuten selviä...jos selviää sillä muutollakaan.
Siis kun meillä oli taas oli tuossa pieni keskustelu, eikä mieheni tunnu muuta kuin vähättelevän sitä mitä teen, juuri niin kuin tuossa jo aiemmin kerroin...
En edes tiedä miksi yritän keskustella enää mieheni kanssa, miksi en vain lähde? En tajua enää itseänikään..siis miksi on niin vaikea vain pakata laukku, ottaa koira ja lähteä ajamaan?Onko se siksi, että kaikesta huolimatta rakastan miestäni...?
Ääh..on se elämä välillä niin seinään törmäilyä että...
Anteeksi nyt kun taas avauduin kunnolla ...mutta täällä on niin helppo kirjoitella, kun saa pysyä tuntemattomana..vaikka kukaan ei vastaisikkaan, niin jotenkin helpottaa kun edes jonnekkin kertoo asiansa..
asiat tärkeysjärjestykseen. Pidät koirastasi enemmän kuin miehestä joten mies pihalle. Hänestä ei ole sinulle kuin vaivaa ja tilanne ei tule muuttumaan.
Pakkaa kamat autoon, koira kans ja lähde. Irtisano oma osuutesi vuokrasopimuksestasi(?) ja jos sähkö on omissa nimissäsi niin sekin kannattaa irtisanoa kuten myös netti.
Kyllä se mies huomaa kun tupa pimenee eikä kukaan olekaan hoitamassa asioita puolestaan et olet poissa. Kun sitten sulle soittelee ja ruinaa takasi voit heittää hänen sanansa takaisin: Se on voi voi ja naurat viel päälle.
Mun eks oli just tollanen ja se kyl lens pihalle mun asunnosta aika liukkaasti kun aikoi musta tehdä kynnysmaton ja palvelijan kun itse vain tuijotti tietokoneen näyttöä kaiket päivät. Hitto, se kehtasi mulle ehdotttaa et olisin soittanut ja varannu sille ajan työhaastatteluun...!!
Voimia sulle, niitä tulet tarvitsemaan.
Hei vaan! Tarinasi on juuri sama kuin itselläni. Olen nyt rv 19 ja odotan toista yhteistä lasta miehelleni, joka pelaa päivät pitkät yöhön asti, antoi laskujen mennä ulosottoon kun ei kehannut edes yrittää mennä/hakea työtä jäätyään työttömäksi...
Aina on sama peli päällä, nytkin kun kirjoitan tätä...Minua ei kuulla eikä nähä, kyselen mitä syödään jne...
Joskus hän laittaa ruokaa, mutta mun painostuksella yhdessä...Iltaisin nukahan ennemmin kun hän jää koneelle pelaamaan ja jos mä sanon jotain sen pelistä, esim että eikö tuo peli ikinä lopu, miten se on noin pitkä, niin se on kuulema loputon!!!! Sain eilen tietää....
Mulla loppui nyt itellä työt ja marraskuun puolvälissä jään jo äippälomalle. Yhteinen aika samankaton alla on hirveen ahistavaa, kun olen yksin, toinen pelaa ja tuntuu etten itekkään jaksa enää kohta siivota jne...kun väsyn henkisesti tuohon peliriippuvuuteen...
Joskus itken yksin kun en saa mitään huomiota...onpa vetäny sitten mun pojankin mukaan samaan riippuvuuteen (eri Isälle) jo kymmenen vuotias....pelaavat heti kun saavat silmät auki.
Masennuin viimeksi kun sain lapsen, nyt 2 vuotias koska tein kaiken yksin ja olin ylikuormitettu, vika tietenkin mussa!!! Kun olen vaativa akka.
Erosimmekin. Hän katui ja tuli takaisin myönsi ettei ole ollut tukena ja on ollu inhottava...
Välillä meni hyvin kunnes hilasi asunnoltaan kotiini tietokoneensa, ja pian olisi tarkoitus muuttaa taas yhteen isompaan asuntoon....jota en varmaan tee, kun hän muuttaa sadan metrin päähän musta ensin...
Tahtoisin asioitten paranevan puhuttu on...ei ole kuulema muutakaan tekemistä, kuin pelata=(
Eli sanon jo suoraan että älä jää samaan lapsesi kärsii kun näkee sellaisen mallin kotoa, pysy eri osoitteessa, voithan silti lähellä asua ja katsoa sieltä köäsin miten asiat etenee...
VOIMIA!!!!
Tosi paljon voimia myös sinne (Tammi-mammutti )!
Tuo on kamalaa, ja etenkin kun olen huomannut että tuota on tosi paljon.Mikä joitakin miehiä vaivaa? Onko joillain miehillä vain niin vanhoollisia mielikuvia, että: "nainen on se joka hoitaa kodin, ja miehen ei tarvitse tehdä mitään jos ei ole töitä" .
Täällä on vain lisääntynyt tuo älytön koneella (tai tv:n ääressä) istuminen, tuntuu että päivä päivältä tuo tietokone (tai tv) ovat tärkeämpiä kuin minä ja tuleva lapsi.
Tekisi mieli heittää ensin mies ulos, ja sitten tietokone,ja vaatteet perässä...jonka varmasti teenkin,kun näyttää että alkaa asiat menemään aina vain pahempaan.Olen jutellut tästä nyt ystävänikin kanssa, tai hän siitä alkoi kyselemään ensin..ja tietenkin purskahdin itkuun.Juttelimme monia tunteja, ja hän sanoi että vaikka mikä olisi, niin hän ei lähde viereltäni =) ..se oli aika lohduttava lausahdus.
Onneksi minulla on henkilöitä jotka tukevat minua,vaikka jäisinkin yksinhuoltajaksi...äitini ja isäni, siskoni, ystäväni.
Toivottavasti muillakin kohtalotovereilla on edes joku joka tukee, jos/kun tulee se paikka että tekee sen "nyt äijä lähtee" päätöksen.
muijan kanssa. Pahoitteluni kun tunkeuduin tänne äitien osastolle jauhamaan paskaa, mutta tosiaan oma avovaimoni ei tunnu kiinnostuvan siivouksesta myöskään. Yleensä sanon vain suoraan, ei tää suhde toimi stna. jos ei tee mitään pitääkseen kämppää kunnossa. Yleensä auttaa hyvin.