MITÄ TODELLA TAPAHTUI.
JOHDANTO.
Lainkuuliaisina kansalaisina olemme tottuneet siihen, että se mitä meille opetetaan kouluissa ja tiedostusvälineissä on ehdotonta ja todellista. Kaikki tapahtui juuri siten, kuin meille kerrotaan.
Mutta meille ei kerrota mitään siitä, mitä tapahtuu tietämättämme tutkijain ja tiedemiesten kammioissa ja laboratorioissa, arkeologisissa kaivauksissa ja löydöissä ja niiden tulosten arvioimisessa ja analysoimisessa. Tiedemiesten, tutkijain ja ajattelijoiden päätelmät ja teoriat esitetään tieteen viimeisenä sanana tiedeyhteisölle ja suurelle yleisölle.
Tiedemiehen ja tutkijan rehellisyys joutuu kovalle koetukselle, esittääkö hän löytönsä ja havaintonsa sellaisinaan vai peukaloiko hän niitä. Ei hänen tarvitse välttämättä vääristellä tuloksiaan, hän voi vain jättää joitain häiritseviä yksityiskohtia huomiotta. Toisaalta tiedetään tapauksia, jossa tiedemiehet ovat tietoisesti yhdistelleet toisiinsa kuulumattomia löytöjään, jotta lopputulos paremmin vahvistaisi heidän omia teorioitaan.
On helpompi peukaloida todistusaineistoa kuin muuttaa omia teorioitaan.
Toinen tutkijoita, tiedemiehiä ja ajattelijoita kiusaava kysymys on, seuraako hän yleisesti hyväksyttyjä teorioita, vai onko hänellä uskallusta esittää niistä poikkeavia huomioita ja johtopäätöksiä.
Hän tietää, että yleisesti hyväksyttyjen teorioiden mukainen johtopäätös ja tutkimustulos myös hyväksytään, mutta niistä poikkeaminen tietää ongelmia.
Aina joku arvostettu auktoriteetti kokee arvovaltansa tulleen loukatuksi, jos nuori kokematon tiedemiehen alku keksii jotain hänen ajatteluaan vastustavaa tai kyseenalaistavaa.
Seurauksena on murskaava arvostelu, apurahojen ja virkapaikkojen saamisen mahdottomuus, mikä puolestaan tarkoittaa uralla edistymisen vaikeutumista.
Meidän on kuitenkin hyvä muistaa ja tiedostaa, että tieteen viimeinen sana on voimassa vain sen hetken. Tieteen kunkin hetkinen totuus on sen hetkinen tietämys, mikä muuttuu uusien todisteiden tullessa esiin, sillä edellytyksellä, että tutkijalla on rehellisyyttä ja rohkeutta tuoda ne yleiseen tietoisuuteen, vaikka ne sotisivatkin aikaisempaa tietämystä vastaan.
Tutkijat, tiedemiehet ja ajattelijat eivät hekään toimi umpiossa. Heilläkin on kulttuuri- ja perhe- taustansa, maailmankatsomuksensa ja ideologiansa, jotka enemmän tai vähemmän leimaavat heidän ajatteluaan ja toimiaan.
Heidän tulee myös herkästi seurata suuren yleisön ja oman erikoisalansa suuntausta ja ideologiaa.
Tämän he katsovat olevan tärkeää heidän edistymiselleen urallaan.
Länsimaiseen kulttuuriin 1800-luvun lopulla levinnyt maallistuminen ja juutalais-kristillisten arvojen kyseenalaistaminen leimaa monien ajattelijoiden ja tutkijoiden työskentelyä.
Filosofit vaativat Pyhien Kirjoitusten tutkimista ja arvostelemista kuten mitä hyvänsä kirjallisuuden tai historian tuotteita. Raamattukritiikki sai alkunsa.
Karl Marx kokosi omat uskonnon ja Raamatun Jumalan hylkäävät teoriansa, jotka perustuivat materialismiin ja ihmisen omiin kykyihin luoda paratiisivaltio maan päälle.
Psykologit ja psykiatrit kehittelivät omia teorioitaan Freudin ja Jungin esittämien väitteiden pohjalta, jotka sittemmin on todettu virheellisiksi, mutta joita kuitenkin noudatetaan.
Humanistit Voltaire ja Kant pyrkivät tekemään tyhjäksi kaikki Raamatussa esitetyt kertomukset suurista koko maapalloa kohdanneista katastrofeista kuten koko Raamatun arvovallan.
JOHDANTO.
Lainkuuliaisina kansalaisina olemme tottuneet siihen, että se mitä meille opetetaan kouluissa ja tiedostusvälineissä on ehdotonta ja todellista. Kaikki tapahtui juuri siten, kuin meille kerrotaan.
Mutta meille ei kerrota mitään siitä, mitä tapahtuu tietämättämme tutkijain ja tiedemiesten kammioissa ja laboratorioissa, arkeologisissa kaivauksissa ja löydöissä ja niiden tulosten arvioimisessa ja analysoimisessa. Tiedemiesten, tutkijain ja ajattelijoiden päätelmät ja teoriat esitetään tieteen viimeisenä sanana tiedeyhteisölle ja suurelle yleisölle.
Tiedemiehen ja tutkijan rehellisyys joutuu kovalle koetukselle, esittääkö hän löytönsä ja havaintonsa sellaisinaan vai peukaloiko hän niitä. Ei hänen tarvitse välttämättä vääristellä tuloksiaan, hän voi vain jättää joitain häiritseviä yksityiskohtia huomiotta. Toisaalta tiedetään tapauksia, jossa tiedemiehet ovat tietoisesti yhdistelleet toisiinsa kuulumattomia löytöjään, jotta lopputulos paremmin vahvistaisi heidän omia teorioitaan.
On helpompi peukaloida todistusaineistoa kuin muuttaa omia teorioitaan.
Toinen tutkijoita, tiedemiehiä ja ajattelijoita kiusaava kysymys on, seuraako hän yleisesti hyväksyttyjä teorioita, vai onko hänellä uskallusta esittää niistä poikkeavia huomioita ja johtopäätöksiä.
Hän tietää, että yleisesti hyväksyttyjen teorioiden mukainen johtopäätös ja tutkimustulos myös hyväksytään, mutta niistä poikkeaminen tietää ongelmia.
Aina joku arvostettu auktoriteetti kokee arvovaltansa tulleen loukatuksi, jos nuori kokematon tiedemiehen alku keksii jotain hänen ajatteluaan vastustavaa tai kyseenalaistavaa.
Seurauksena on murskaava arvostelu, apurahojen ja virkapaikkojen saamisen mahdottomuus, mikä puolestaan tarkoittaa uralla edistymisen vaikeutumista.
Meidän on kuitenkin hyvä muistaa ja tiedostaa, että tieteen viimeinen sana on voimassa vain sen hetken. Tieteen kunkin hetkinen totuus on sen hetkinen tietämys, mikä muuttuu uusien todisteiden tullessa esiin, sillä edellytyksellä, että tutkijalla on rehellisyyttä ja rohkeutta tuoda ne yleiseen tietoisuuteen, vaikka ne sotisivatkin aikaisempaa tietämystä vastaan.
Tutkijat, tiedemiehet ja ajattelijat eivät hekään toimi umpiossa. Heilläkin on kulttuuri- ja perhe- taustansa, maailmankatsomuksensa ja ideologiansa, jotka enemmän tai vähemmän leimaavat heidän ajatteluaan ja toimiaan.
Heidän tulee myös herkästi seurata suuren yleisön ja oman erikoisalansa suuntausta ja ideologiaa.
Tämän he katsovat olevan tärkeää heidän edistymiselleen urallaan.
Länsimaiseen kulttuuriin 1800-luvun lopulla levinnyt maallistuminen ja juutalais-kristillisten arvojen kyseenalaistaminen leimaa monien ajattelijoiden ja tutkijoiden työskentelyä.
Filosofit vaativat Pyhien Kirjoitusten tutkimista ja arvostelemista kuten mitä hyvänsä kirjallisuuden tai historian tuotteita. Raamattukritiikki sai alkunsa.
Karl Marx kokosi omat uskonnon ja Raamatun Jumalan hylkäävät teoriansa, jotka perustuivat materialismiin ja ihmisen omiin kykyihin luoda paratiisivaltio maan päälle.
Psykologit ja psykiatrit kehittelivät omia teorioitaan Freudin ja Jungin esittämien väitteiden pohjalta, jotka sittemmin on todettu virheellisiksi, mutta joita kuitenkin noudatetaan.
Humanistit Voltaire ja Kant pyrkivät tekemään tyhjäksi kaikki Raamatussa esitetyt kertomukset suurista koko maapalloa kohdanneista katastrofeista kuten koko Raamatun arvovallan.
Vastaukset 28
Vanhimmat
James Hutton (1726-1797) julkaisi teoriansa maapallosta, jota seurasivat Charles Lyell (1797-1875), Lamarck ja Charles Darwin (1809-1882). Heidän teorioittensa pohjalta maailmaan on levinnyt oppirakennelma, jota kutsutaan yleisesti nimellä kehitysoppi.
Siitä käytetään myös nimitystä Uniformitarismi vastakohtana Katastrofismille, jonka lähtökohta on maapallon nykyisen tilan muotoutuminen suurten katastrofien kautta lyhyen ajan kuluessa.
Donald W Patten esittää kirjassaan The Biblical Flood and the Ice Epoch, että katastrofiteoria
syntyi ja kehittyi kolmen periodin aikana seuraavasti:
Ensimmäinen kausi alkaa muinaisista esi-isistä jatkuen Kopernikiin, eli tarkemmin Halleyn, Whistonin ja Newtonin aikaan noin vuonna 1700. Tänä aikana tietämys muinaisesta vedenpaisumuksesta oli yleinen ja lujasti juurtunut länsimaiseen kulttuuriin.
Toinen kausi (1700-1860) alkoi Halleysta, Newtonista ja Whistonista jatkuen Lyelliin, Darwiniin ja Wallaceen. Tänä aikana katastrofiteoria oli hallitseva maan historiassa, ja sitä vahvistivat astronomiset tutkimukset osaksi Newtonin ja Whistonin ansiosta. Astronomia ja luonnontieteet tulivat systemaattisen tutkimuksen kohteiksi.
Kolmas kausi (1860-1960) on Lyellin, Darwinin ja Wallacen aikakausi. Tänä aikana sai alkunsa ja vähitellen myös johtavan asemansa maan historian filosofiassa katastrofiteorian kilpailija uniformitarismi eli kehitysoppi, tai –teoria. Vain pieni vähemmistö perinteisistä arvoista ja opeista kiinni pitäviä, protestanttisia kirjailijoita ja fundamentalisteja vastusti tätä uutta ateismiin tukeutuvaa filosofiaa. On huomattavaa, että Darwinin vaimo Elma kieltäytyi julkaisemasta miehensä kuoleman jälkeen osia hänen kirjoituksistaan niiden räikeän kristillisen uskon vastaisuuden vuoksi. Marx halusi omistaa pääteoksensa Darwinille, mutta tämä kieltäytyi ehkä peläten sen loukkaavan hänen uskottavuuttaan tai arvovaltaansa.
Neljäs kausi (1960-edelleen). Tämän kauden aikana kehitysoppiteoria on vahvistanut asemiaan siten, että sitä opetetaan kouluissa ja yliopistoissa ainoana oikeana oppirakennelmana maan kehityksessä. Se on osa länsimaista juutalais-kristillistä kulttuuria syövää uuspakanuutta, joka kyseenalaistaa kaikki entiset Raamattuun perustuvat arvot ja opit. Katastrofiteoriasta voitaisiin Suomen kielen käytännön mukaan käyttää nimitystä luomisoppi.
On huomattavaa, etteivät kaikki katastrofiteorian kannattajat ole hengellisesti heränneitä tai ”uskovia”. Osa heistä kannattaa tätä teoriaa, koska se heidän mielestään on ainoa järkevä selitys maapallon ja sen kannella liikkuvan elämän synnystä ja olemassa olosta.
Immanuel Velikovsky, koulutukseltaan lääkäri ja psykoanalyytikko, mutta joka on keskittynyt muinaisen kirjallisuuden tutkimiseen, sanoo juutalaisten juuriensa lisäksi olevansa Freudin kannattaja ja ateisti. Hän on kirjoittanut neljän kirjan sarjan, joka perusteellisesti tomuttaa tutkijoiden homehtuneita mielipiteitä maapallon synnystä ja kehityksestä. Tulen käsittelemään joitakin hänen kirjoissaan esittämiään väittämiä ja tutkimusten tuloksia.
Tämän teoksen tarkoituksena on esitellä joitakin yleisten hyväksyttyjen käsitysten kanssa kilpailevia teorioita ja tutkimusten tuloksia muinaisista oloista ja tapahtumista, mitkä voivat tuoda tavalliselle lukijalle lisävaloa ja mielenkiintoa noiden aikojen tutkimiseen ja ymmärtämiseen.
En halua ottaa kantaa esittelemieni tapahtumien oikeellisuuteen eivätkä minun taustatietoni siihen riittäisikään. Uskon, että lukija pystyy itse arvioimaan niiden arvon ja uskottavuuden.
SUURI PAMAUS.
Näin tiedemiehet kuvaavat maailmankaikkeuden syntymää, hetkeä, josta kaikki sai alkunsa.
Vertauksen vuoksi katsotaan, mitä Raamatun Sana ilmoittaa asiasta.
”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. (I Ms 1:1)
Ei mitään dramatiikkaa, ei suurta pauketta eikä hämminkiä.
Toinen kohta, josta voidaan katsoa, on Johanneksen evankeliumista.
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus” (Joh. 1:1-4)
Suuri juutalainen ajattelija Moses Maimonides (Rambam, 1135-1204) vuosisatoja sitten kiteytti ajatuksensa näin:
”Luomistapahtuma (I Mooseksen kirjassa) on luonnontiedettä, mutta niin vaikeaselitteinen, että se on verhottu arvoituksen kaapuun. Ristiriitaisuudet tieteen ja uskonnon välillä nousevat Raamatun väärästä tulkinnasta.”
Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei maailmankaikkeutta luotu lähes 6000 vuotta sitten, vaikka se onkin tärkeä virstanpylväs, tai paremminkin, se luotiin asteittain nykyiseen muotoonsa.
Mutta miten aikamme tiede selittää maailmankaikkeuden syntyhistorian? Seuraan seuraavassa selitystä tri Jeffrey Satinoverin kirjan ”The Truth behind the Bible Code” mukaan, sivu 273.
1. Jostain selittämättömästä syystä maailmankaikkeus ponnahti esille ”ex nihilo”, tyhjästä.
2. Ensimmäiseksi se ilmeni melkein käsittämättömän pienessä mikropelletissä.
3. Alun perin se käsitti pienen osan ainetta sekoittuneena valtavaan määrään painetilassa olevaa energiaa.
4. Mikropelletti räjähti ulospäin lähes valon nopeudella – tämä oli ”suuri pamaus”. Ensimmäisen sekunnin olemassa olonsa aikana se paisui yhtä atomia pienemmästä tahrasta pallomaiseksi massaksi halkaisijaltaan yli 270 000 mailia (432 000 km) ja massaltaan 5 000 kertaa maapallon massa. Sen laajeneminen sai suuren osan energiasta muuttumaan asteittain aineeksi. Se on jatkanut laajentumistaan samalla nopeudella siitä lähtien.
5. Mikropelletti oli aluksi kymmenulotteinen, joista kuusi romahti nopeasti niin pieneen muotoon, ettei meillä ole mahdollisuuksia niitä havaita. Jäljelle jäivät neljä meille tuttua ulottuvuutta: kolme avaruudessa ja neljäntenä aika (jotka suhteellisuusteorian mukaan ovat keskenään muunneltavia suuntia neljäulotteisessa avaruus-ajassa.) Alkuperäinen pelletin aine muuntui kymmenulotteiseksi nauhaksi (string) melkein puhdasta energiaa. Nämä nauhat, jotka nyt täyttävät maailmankaikkeuden, ovat lähes käsittämättömän ohuita ja aineettomia - halkaisijaltaan 10 potenssiin –27, – mutta koska ne ulottuvat kaikkialle maailmankaikkeuteen, kukin niistä arvioidaan massaltaan yhtä suureksi kuin 10 potenssiin 17 aurinkoa. Tätä kutsutaan nimellä ”supernauha” (superstring), kaiken teoriaksi,
MILLOIN SUURI PAMAUS TAPAHTUI?
Tiedemiehet ovat pystyneet laskemaan suuren pamauksen ajankohdan, koska heillä on edellisen teorian lisäksi käytössään alkuperäisen pamauksen jäljelle jääneen valon voimakkuus (ns. 2.7 K kosminen taustasäteily) sekä arvio maailmankaikkeuden nykyisestä koosta.
Kosmologien laskelmien mukaan maailmankaikkeus syntyi noin 15 miljardia vuotta sitten.
Maailmankaikkeuden iän määritteleminen on aina kiehtonut tutkijoita ja ajattelijoita.
Aiempina vuosisatoina eläneet tutkijat olettivat maailmankaikkeuden pysyneen muuttumattomana aina, ilman alkua ja loppua. Monia arvioita on esitetty, jotka heittävät toisistaan satoja tuhansia, jopa miljoonia vuosia.
Vasta Einsteinin suhteellisuusteoria pani ounastelemaan tieteellisiin laskelmiin perustuvaa maailmankaikkeuden iän määrittämistä.
Maailmankaikkeuden synnystä on muitakin teorioita. Seuraava kuvaus eräästä sellaisesta perustuu Donald W Pattenin kirjaan The Biblical Flood and the Ice Epoch.
KANT-LAPLACE NEBULUS TEORIA.
Immanuel Kant (1724-1804) oli taustaltaan luterilainen pietisti. Jo aikaisessa akateemisen uransa vaiheessa hän irtaantui rajusti uskonnollisesta perinnöstään ja kehittyi aikansa johtavaksi epäilijäksi.
Hän perusti Saksan rationalismin, joka on antanut maailmalle sellaisia hahmoja kuin Feuerbach, Hegel, Marx (jonka vaikutus Leniniin oli ratkaiseva) ja Nietzsche (jolta Hitler sai vaikutteita).
Kantin elämän pääaiheita olivat kriittinen filosofia ja teologia.
Kuitenkin uransa alkuvaiheessa Kant oli syvästi kiinnostunut astronomiasta, historiasta, matematiikasta ja fyysisestä geografiasta. Hän sai vaikutteita kosmologi Descartesilta, matemaatikko Leibnitziltä, astronomi Newtonilta ja Swedenborgilta, ilmeisen häiriintyneeltä insinööriltä, joka väitti tavanneensa olentoja Jupiterilta ja muilta tähdiltä.
Tutkimustensa tuloksena Kant julkaisi 31-vuoden iässä teoriansa aurinkokunnan järjestelmästä, jota kutsutaan nimellä Nebular Hypothesis (Tähtisumu olettamus). Se oli osana hänen teostaan nimellä General History of the Nature and Theory of the Heavens, julkaistu vuonna 1755.
Kantin vaikutus on ollut erittäin suuri kolmen seuraavan vuosisadan aikana kosmogenesian ja kosmologian tutkijain piirissä.
Kantilla ei ollut käytössään tutkimustuloksia eikä laskelmia olettamuksensa tueksi.
Kant esitti, että aurinko oli aikoinaan jättiläismäinen, hajanainen tähtisumu, joka oman vetovoimansa vaikutuksesta kutistui. Suurin osa aineesta kerääntyi auringon keskustaan, mutta osa ei. Jäljelle jäänyt osa siitä kerääntyi tähden ympärille ohueksi kiekoksi, joka kiersi auringon ympäri.
Olettamukseen liittyvät ongelmat, kuten planeettojen liikkeet, planeettojen elementtien koostumus, planeettojen kiertoradat ja niiden satelliittien syntyhistoria, jäivät huomiotta tai niistä esitettiin hyvin hataria viitteitä. Kuitenkin hänen mielipiteensä iskostuivat akateemiseen maailmaan yli kahdensadan vuoden ajaksi. Kantin teoriaa verrataan sveitsiläiseen kelloon, joka vedettiin miljardeja vuosia sitten ja joka on sitten jatkanut käyntiään ilman ulkopuolisia häiriöitä.
Kantin teoria sai kyseenalaista tukea havainnosta, että Saturnuksen ympärillä on kiekkomaisia renkaita.
Simon Laplace esitti oman Kantin olettamukseen tukeutuvan teoriansa aurinkokuntajärjestelmän synnystä vuonna 1796.
Hänen teoriansa mukaan aurinkokunnan alkulähteenä on ollut laaja kaasumainen juokseva aine, joka jäähtyi ja jähmettyi jättäen jälkeensä osasia, jotka myöhemmin kiinteytyivät planeetoiksi.
Koska hänelläkään ei ollut laskelmallisia ja havainnollisia tutkimustuloksia, hän ei itse uskonut teoriansa oikeellisuuteen. Se kuitenkin hyväksyttiin tiedemiespiireissä sadan vuoden ajan.
Laplace ja Kantin teorioiden samankaltaisuuden vuoksi niitä kutsutaan nimellä Kant-Laplace Nebular Hypothesis.
Kant kuten Voltaire, Darwin, Marx ja muut edusti hänen aikanaan kristilliseen teologiaan ja ajatteluun levinnyttä järkeisoppia, rationalismia. Hänen aloittamaansa suuntaa filosofiassa ja teologiassa kutsutaan ”korkeammaksi kritiikiksi” ja epäilykseksi.
Sen motiivina ja päämääränä oli kyseenalaistaa kaikki, mikä viittasi juutalais-kristillisen Raamattuun perustuvan luomistapahtuman ja yliluonnollisesta yksilöiden, kansojen ja maailman tapahtumien ohjailusta. Sen edustajat pyrkivät pukemaan kaiken Raamattuun kohdistuvan kritiikkinsä tutkimuksen tulosten ja tieteen valheelliseen kaapuun, jolla pyrittiin hiljentämään heihin kohdistunut arvostelu.
Täten he väittivät, ettei Nooakin vedenpaisumusta voinut tapahtua, koska sateitten määrä ei olisi siihen riittänyt. Jerikon muurit eivät voineet kaatua Joosuan armeijan edessä, vaikka alue on osa suurta Afrikan Syyrian vajoama-aluetta, jossa maanjäristykset ovat yleisiä. He eivät voineet hyväksyä teorioita suurista planeettoja koskevista katastrofeista, jotka ovat suuresti vaikuttaneet maapallon ja sen pinnan muodostuksen kehitykseen.
He pyrkivät myös arvostelemaan Vanhan Testamentin profeettakirjojen kirjoittamisen aikatauluja lähtien siitä, että niissä esitetyt tarkat profetiat ja ilmoitukset syntyivät vasta niiden tapahduttua.
Saarnaaja oli heidän mukaansa kirjoitettu vuoden 100 eKr. jälkeen, vaikka se oli ollut osa kanonisia kirjoituksia jo 150 vuotta eKr., kuten Kuolleen Meren kirjakääröt todistavat.
Samoin Danielin kirja oli heidän mukaansa kirjoitettu vasta 150 eKr., koska muuten ei voitu selittää sen pikkutarkkoja kuvauksia tapahtumista etukäteen.
Tämän saksalaisen rationalismin, järkeisopin, mukaisesti Raamatun arvovaltaa on pyritty horjuttamaan korkeimmalta mahdolliselta taholta, johtavien tiedemiesten ja tutkijain arvovallalla. Samalla on pyritty horjuttamaan ja kyseenalaistamaan koko juutalais-kristillinen kulttuuri ja arvomaailma, jonka vastainen taistelu on kiihtynyt omana aikanamme.
Surullinen havainto on se, että monet johtavat teologit ovat mukana kehittämässä ja ohjailemassa tätä epäuskoon perustuvaa järkeisoppia. Sitä voisi hyvällä syyllä kutsua nimellä epäjumalanpalvonta (idolatry), jonka palvonnan kohteena on ihmisen järki.
MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY JUUTALAISTEN MUKAAN.
Juutalaisilla ei tiettävästi ollut – ainakaan omassa maassaan – tähtitorneja eikä tähtien tutkimiseen ja palvontaan tarkoitettuja porrastorneja, joita oli Assyriassa ja Babyloniassa. Sinne siirretyt juutalaiset varmaan saivat tuntuman Babylonian ja Assyrian tähtien tutkimiseen, mutta sen ei tiedetä vaikuttaneen juutalaisten omiin laskelmiin ja teorioihin.
Juutalaiset tutkivat maailmankaikkeuden syntyä ja pyrkivät määrittelemään sen aikamääriä, mutta he perustivat laskelmansa ja teoriansa Pyhiin Kirjoituksiinsa ja niiden ilmoituksiin, jotka usein käsitettiin salaisesti kätketyiksi juoksevan tekstin joukkoon. Toisaalta heillä oli perinne suullisesta ilmoituksesta, Oral Law, joka annettiin Moosekselle Lain antamisen yhteydessä, ja joka on kulkenut suullisena versiona sukupolvelta toiselle.
Seuraava esitys perustuu tri Jeffrey Satinoverin jo edellä mainittuun kirjaan The Truth behid the Bible Code, sivu 274-275.
1. Sekä Maimonides (Rambam) että Nachmanides (Ramban) totesivat, ettei ennen luomista ollut avaruutta eikä aikaa. Kaikki luotiin tyhjästä.
2. Kabbalistit samaan aikaan selittivät, että ennen luomista Jumala täytti koko iäisyyden täydellisesti ja kaikkialla. Luomisen hetkellä Hän kuitenkin ”vetäytyi” pallonmuotoiselta (spherical) alueelta ikuisuuden keskuksesta luoden tyhjyyden tai onttouden. Tähän Hän asetti osan omaa itseään Korkeamman Valon äärimmäisen ohuessa muodossa, josta oli kehittyvä fyysinen maailmankaikkeus. Nachmanideen luomistapahtuman kommentaarin mukaan maailmankaikkeus ei sillä hetkellä ollut sinapin siementä suurempi. Juutalaisten esi-isien mukaan sinapinsiemen oli pienin elämänyksikkö, jolla oli kapasiteetti laajentua ja kasvaa joksikin valtavaksi.
3. Nachmanides kuvaili tätä sinapinsiemenen kokoa seuraavasti: Aine (substanssi) oli sillä hetkellä niin ohut ja käsittämätön, ettei sillä ollut todellista olemusta. Sillä oli kuitenkin potentiaali omaksua olemusta ja muotoa ja tulla kosketeltavaksi aineeksi.
4. Nachmanides kuvaa, mitä tapahtui sinapinsiemenen kokoiselle maailmankaikkeudelle. Tämän käsittämättömän substanssin alkuperäisestä keskittymästä sen pienen pienessä olomuodossaan, substanssi alkoi laajentua jatkaen laajentumistaan maailmankaikkeudeksi, jollaisena me sen tunnemme. Laajentumisen aikana siinä alkoi tapahtua muutoksia. Sen alkuperäinen, ohut, olemukseton substanssi sai tuntemiamme aineen kosketeltavia muotoja. Tästä alkuperäisestä luomistapahtumasta, tästä eteerisen ohuesta valeaineesta, kaikki, mitä on ollut olemassa tai tulee koskaan olemaan, oli, on ja tulee muotoilluksi.
5. Korkeamman Valon kynänohut kiila, joka muotoili maailmankaikkeuden sen ”siemen” asteessaan, käsitti kymmenen aspektia tai ulottuvuutta. Kuuden päivän luomistapahtuman aikana kuusi näistä aspekteista kutistui niin pieniksi, että pystymme havaitsemaan vain neljä – neljä fyysisen olemuksen ulottuvuutta.
Juutalaisten oppineiden ja tutkijoitten välittämä kuva maailmankaikkeudesta, sen synnystä ja kehityksestä on hämmästyttävän yhdenmukainen aikamme tieteen saavutusten kanssa.
On muistettava, että nämä juutalaiset oppineet elivät keskiajalla.
JUUTALAISTEN LASKELMA MAAILMANKAIKKEUDEN AJASTA.
Juutalaiset laskivat maailmankaikkeuden alkuhetken lähtien omista Pyhistä Kirjoituksistaan.
Tässä me joudumme suoraan kontaktiin juutalaisten suullisen perimätiedon (Oral Law) kanssa.
Kabbalistit olivat asiantuntijoita suullisen lain tulkitsemisessa ja säilyttämisessä.
Luomistapahtuman tutkimuksen ehkä ehdottomin ja arvovaltaisin kabbalisti oli Nechunya ben HaKanah. Muiden asioiden ohella, joissa hän oli asiantuntija, hän erikoisesti vakuutti, että 42 kirjaimen Jumalan Nimi antoi mahdollisuuden laskea maailmankaikkeuden iän luomistapahtumasta lähtien.
Kabbalistit vakuuttavat, että Jumalan 42 kirjaimen Nimi viittaa erikoisesti Jumalan toimiin ennen luomista. Vaikka maailmaa ei vielä fyysisesti ollut olemassa, se oli tohu v`bohu, muodoton ja tyhjä, ”Jumalan mielessä” oli olemassa suunnitelma siitä, millainen ideaali (tai alku-) vuosi tulisi olemaan. Juutalaisen tradition mukaan tätä vuotta kutsutaan muodottomaksi tai varhaisvuodeksi (primordial), joka on suoraan yhteydessä Jumalan 42 kirjaimen Nimeen. Tämän nimen kabbalistit pystyivät löytämään I Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun alusta, luomiskertomuksesta.
Koska tämän kaltainen informaatio oli arkaluotoinen kuten se on nykyäänkin, Nechunyan laskelmat ovat jotenkin epämääräisiä. Hänen jälkeensä rabbi Yitzhak deMin Acco ilmoitti luvut täsmällisesti.
Ensimmäisen uuden kuun synodinen alkamispäivä ja varhaisvuoden laskelmat oli tarkoitettu otettaviksi kirjaimellisesti vain, jotta laskelmat tuottaisivat tarkkoja tuloksia.
Tämän mukaisesti Nechunya väitti, että jos osaa käyttää oikein Jumalan 42 kirjaimen Nimeä,
I Mooseksen kirja antaa ajan maailmakaikkeuden alusta ihmisen luomiseen saakka, eli 42 000 jumalallista vuotta. Mutta jumalallinen (pyhä) vuosi ei ole 365,25 meidän päiväämme vaan 365 250 meidän vuottamme. Yksinkertaisen laskutoimituksen kautta saamme 42 000 x 365 250 = 15.3 miljardia vuotta.
Meidän on taas syytä peittää suumme hämmästyneinä: Nechunya eli ensimmäisellä vuosituhannella, Demin Acco kolmannellatoista vuosisadalla.
JUUTALAINEN AJANLASKU.
Juutalainen ajanlasku eli kalenteri perustuu kuun kiertoon. Aikoinaan juutalaiset myös juhlivat uuden kuun syntymistä, mutta nykyinen juutalaisuus on pudottanut sen pois omista traditioistaan.
Kuun kiertoaikojen määritteleminen on kuitenkin ensi arvoisen tärkeää myös tänä päivänä, koska juutalaisten Mooseksen Laissa määräämien juhlien aika määritellään kuun kierron mukaan.
Juutalaiset puhuvat ”ajoista ja vuodenajoista” (times and seasons) tarkoittaen tällä sitä, että juutalaiset perustavat aikansa kuun kiertoon, muut kansat elävät auringon kierron mukaan.
Ajan tarkka määrittäminen on heille käytännöllinen, järjellinen, ei maaginen toimenpide.
”Joka oppii yhdenkään asian maagikolta on ansainnut kuoleman. Sitä, joka pystyy laskemaan ajat ja vuodenajat, mutta ei sitä tee, tulee vieroksua ja jättää huomiotta.”
Tri Jeffrey Satinover pohtii kirjassaan “the Truth behind the Bible Code” sivu 264-265, miten ihmisen uskonelämän raadollisuus vaatii tuekseen ihmeitä, mutta toteaa, miten hämmästyttävän nopeasti ihmeet menettävät vaikutuksensa.
Luonnonvoimien mahti voi osaltaan korvata tämän tarpeen, kunnes todetaan tai todistellaan, että nekin toimivat mekaanisten lakien mukaan. Myös luonnon monimutkaisuuden tajuaminen voi toimia tällaisena ihmeen korvikkeena, todisteena jumalallisesta ohjauksesta, hienovaraisuudesta, ei sen laajuudesta. Mutta tutkijat hajottavat tämänkin selittämällä, että myös se perustuu luonnossa toimivaan mekaaniseen prosessiin.
Juutalaiset oppineet eivät tarkastelleet luontoa erillisenä, vaan he tarkastelivat luontoa ja sen kuvioita yhdessä noista prosesseista kirjoitettujen selitysten kanssa, selitysten, joita ei pitäisi olla olemassakaan.
Juutalainen vastaus kysymykseen maailman syvemmästä tarkoituksesta on: ”Tulkaa, tutkikaamme Toran kätkettyjä syvyyksiä, ja kun löydätte niitä, saatte itsellenne todisteita jumalallisen käden ohjauksesta maailmassa.”
Kuun kierron arvioiminen uudesta kuusta seuraavaan on erittäin ongelmallinen, vaikeasti mitattavissa ja laskettavissa. Tämä johtuu siitä, ettei kuun kiertoaika pysy samana, vaan se vaihtuu kaiken aikaa. Talmudissa jo valitellaan: ”Aurinko tietää laskuaikansa, mutta kuu ei sitä tiedä.” Lisäksi kuun kiertorata etääntyy maasta.
Kuumatkojen onnistumiselle oli tärkeää tietää tarkalleen kuun sijainti. Kuun pinnalle laskeutuminen olisikin ollut lähes mahdotonta suunnitella ilman erittäin tarkkoja satelliittien välittämiin tietoihin perustuvia laskelmia.
Tiedetään, että kuu palaa tarkalleen samalle kohdalle avaruudessa maahan nähden kerran 689 282 vuodessa. Ei ole ollut mahdollisuuksia tarpeeksi pitkiin havaintoihin kuun aseman määrittämiseksi, jotta niiden perusteella voitaisiin laskea kuun keskimääräinen, ideaali kiertoaika.
Jo muinaiset babylonialaiset tiesivät, että 235 kuu-kuukautta antaa saman luvun päiviä kuin 19 aurinkovuotta.
Vaikka juutalaisilla esi-isillä ei ollutkaan käytettävissään silmämääräisiin ja instrumenttien käyttöön perustuvia havaintoja, he pystyivät monimutkaisten laskutoimitusten kautta määrittelemään kuu-kuukauden pituudeksi 29,53059 päivää.
Nasan erittäin tarkkoihin satelliittien välittämiin tietoihin perustuva laskelma kuun kiertoajan pituudesta vuodelta 1996 on 29,530588 päivää.
Mutta mistä tämä juutalaisten hämmästyttävän tarkka kuun kierron määrittely tuli?
Tiedetään, että ainakin jo ensimmäisellä vuosisadalla eKr. se tunnettiin, mutta todisteet vihjaavat, että se tunnettiin jo paljon sitä aiemmin.
Länsimaiset tutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että sen on täytynyt tulla juutalaisille ympäröiviltä kansoilta, koska muutakaan ”järjellistä” selitystä ei keksitty.
Kuitenkin heidän kuun kierron määrittelynsä poikkeavat juutalaisten käyttämästä, ei paljon, mutta moninkertaistettuina ero on merkittävä.
Kreikkalaisten kuuluisa Ateenan astronomi Meton laski vuonna 432 eKr. kuun kierron pituudeksi 29,52969 päivää. Tätä paranteli Hipparchus toisella vuosisadalla. Hänen laskelmiensa mukaan kuun kierron pituus oli 29,53051 päivää.
Babyloniassa astronomia ja astrologia oli korkealla tasolla. Siellä oli lukuisia porrastorneja, joissa suoritettiin jatkuvia tähtien liikkeiden tarkkailua, ja jopa astronomisia kouluja. Eräs tällainen koulu oli Sipparissa, jonka johtajana toimi Kidinnu. Hän laski vuonna 379 eKr. kuun kierron pituudeksi 29,53061 päivää.
Jos juutalaiset saivat tiedon kuun kierron pituudesta muilta kansoilta, miksi se poikkeaa heidän ajan määrittelyistään? Heillä oli runsaasti mahdollisuuksia saada suoria vaikutteita kreikkalaisilta, jotka hallitsivat maata pitkiä aikoja, kuten myös babylonialaisilta, joiden parissa juutalaiset pakkosiirtolaiset asuivat.
Juutalaisten mukaan vastaus ongelmaan on yksinkertaisesti se, etteivät he saaneet vaikutteita kummaltakaan taholta.
Juutalaisten oppineiden mukaan, samalla kun Jumala antoi Moosekselle Toran kirjainsarjan, Hän antoi Moosekselle suullisesti tiedon siitä, mitä se sisälsi ja miten sitä tulee käyttää. (4.Ezra 14:4)
(On huomattava, ettei Moosekselle annettu Toran kirjoitus ollut jaettu sanoiksi ja lauseiksi, vaan se oli yhtenäinen, juokseva rivi heprealaisia kirjaimia. Vasta paljon myöhemmin se jaettiin sanoiksi ja lauseiksi kuten myös ryhmitettiin jakeiksi ja luvuiksi, sekä kirjaimet varustettiin lukemisen helpottamiseksi vokaalimerkeillä.)
Juutalaisen tradition mukaan Moosekselle ei ilmoitettu lukuja ajoista ja vuodenajoista, vaan karkea periaate, jonka perusteella tekstistä voitiin löytää tarvittava tieto niiden laskemista varten.
Ensimmäinen juutalaisia, Israelia, koskeva käsky annettiin heille aivan Egyptistä lähdön kynnyksellä ennen Toran antamista Siinailla. (I Ms 11:9-12:13).
Juutalaisten yksi kuuluisimpia oppineita Maimonides (Rambam) sanoi kehittelemänsä 613 juutalaisia koskevan käskyn perustuvan suullisen Toran ohella edellä mainittuun Toran kohtaan.
Tämä on sopusoinnussa sen juutalaisen tiedon kanssa, että kaikki suullisen Toran käskyt ja ilmoitukset on löydettävissä kirjoitetussa Torassa.
Juutalaiset laskevat ajanmäärityksensä eli kalenterinsa maailman luomisesta. Tämä menetelmä on laskettu Maailman Kirjassa, Sefer ha-Olam, jonka laatijana pidetään Yose ben Halaftaa toiselta vuosisadalta. Sen mukaan tämä päivä 25.06.2004 (juhannusaatto) on juutalaisessa kalenterissa kuudes päivä Tamuz-kuukautta vuonna 5764. Tämä kalenteri on edelleen käytössä Israelissa.
Koska kuuvuosi on 11 päivää lyhyempi kuin aurinkovuosi (354 – 365), on juutalaiseen kalenteriin lisättävä karkauskuukausi seitsemän kertaa 19 vuoden kuluessa: vuosina 3, 6, 8, 11, 14, 17 ja 19. Edellinen 19 vuoden lähtövuosi oli 5749 (1988-1989).
Nykyisen juutalaisen kalenterin virallisti patriarkka Hillel II vuonna 358.
Mutta juutalaiset tarvitsivat tarkan päivän, jolloin kaikki alkoi, ensimmäisen uuden kuun päivän.
Se oli välttämätön tieto ajan tarkaksi määrittämiseksi. Juutalaisen tradition mukaan Jumala antoi vihjeen tuosta päivästä, jolloin Hän pani kaiken alkuun eli loi ajan. Rabbi Gamliel vanhempi kirjoitti tällaisen tradition muistiin, jonka hän kertoo saaneensa isoisältään. (Rabbi Gamliel vanhempi (k. v. 50) toimi UT:n mukaan Paavalin opettajana.) Hän antaa kirjoituksessaan tarkkoja ohjeita ajan ja vuodenaikojen laskemiseksi.
Juutalaisen tradition mukaan ensimmäinen uusi kuu ilmestyi taivaalle määrättynä aikana kuudennen päivän aamuna, kun ihminen luotiin; ei neljäntenä, jolloin kuu ja aurinko ripustettiin taivaalle. Aika ilmoitetaan tarkkaan: toisen tunnin lopussa kuudennen päivän aamuna luomisesta, V´D eli 14/6.
Ensimmäinen, ”syntymätön (primordial)”, vuosi alkoi 12 kuu-kuukautta, eli 354,04308 päivää, ennen ensimmäistä uutta kuuta. Todellinen ensimmäinen uuden kuun päivä olisi ollut toisen päivän eli maanantain yönä eli 2 päivää ja 5 ja 1/204 osa tuntia luomisen alkamisesta, jos kuu ja aurinko olisi asetettu taivaalle silloin. (Ne kuitenkin ripustettiin sinne vasta neljäntenä päivänä.) Tämä tieto perustuu luomiskertomuksen alussa ilmoitettuun Jumalan 42 kirjaimen Nimeen, jotka ”valistunut” mieli pystyy näkemään sieltä. Hepreassa tieto ilmaistaan muutettuina englantilaisiksi kirjaimiksi
D´´RHB, eli käännettynä vasemmalta oikealle BHR´´D. Heprealaisten kirjainten lukuarvot ovat siten 2-5-204 (B=2; H=5; R=200 ja D=4). Tätä hypoteettista ”uutta kuuta” pidetään juutalaisen kalenterin laskemisen lähtöhetkenä, ja se päivä lasketaan ensimmäiseksi päiväksi.
Tämä tieto kulki aluksi suullisena ilmoituksena oppineelta toiselle, ja myöhemmin se on myöskin ilmoitettu lukuisissa juutalaisten oppineitten kirjoituksissa.
Minkä tahansa uuden kuun aika voidaan laskea kertomalla menneiden kuu-kuukausien lukumäärä luomisesta lähtien kuu-kuukauden päivien lukumäärällä, joka on 29.53059.
Muitakin juutalaisen ajanmäärittelyn lähtökohtia on ollut, jotka eivät ole enää käytössä.
Vanhin juutalainen kalenteri oli kymmenennellä vuosisadalla eKr. käytetty Gezer Calendar, jossa kuukaudet nimettiin maanviljelyksen kierron mukaan.
Yksi ajanlaskun lähtöhetki oli juutalaisten exodus Egyptistä. Uusi vuosi alkoi sen mukaan aina Nisan kuussa.
Lailliset dokumentit päivitettiin Seleukien noususta Syyrian valtaistuimelle, ilmeisesti 311 eKr.
Yksi kalenterin lähtökohta oli toisen temppelin hävitys vuonna 70 jKr.
Myös Israelin valtion perustamisvuosi 1948, eli vuosi 5708 juutalaisessa kalenterissa, on yhden laskentatavan lähtökohtana.
Juutalaisen kalenterin mukaisen vuoden saa lisäämällä 3760 yleiseen länsimaiseen vuosilukuun. Vastaavasti yleinen, länsimainen vuosiluku saadaan vähentämällä 3760 juutalaisesta vuodesta.
On esitetty epäilyjä, että juutalaisten laskentatavassa luomisen alusta lähtien on tapahtunut parin sadan vuoden virhe, joka olisi syntynyt siten, ettei kaikkia sukupolvia eri syistä haluttu ottaa mukaan Pyhien Kirjoitusten sukuluetteloihin.
On huomattava, että luomiskertomuksen mukaan Jumala ”loi” aluksi taivaat ja maan.
Siitä, mitä Jumala sen jälkeen teki, ei käytetä sanaa ”loi”, vaan Hän sanoi, käski tai teki, kuten ”kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.” Vasta eläimistä ja ihmisistä sanotaan jälleen, että Jumala ”loi” ne.
YLEINEN ELI LÄNSIMAINEN KALENTERI.
Juutalaiset pitivät kalenterinsa laskemistiedot (Midrash Sod HaIbbur) salaisuutena, kätkien ne sekä babylonialaisilta, kreikkalaisilta että roomalaisilta.
Roomalaiset kehittelivät oman kalenterinsa keisari Juliuksen määräyksestä. Kalenterin tarkoituksena oli korjata aiemmin käytetyn sisältämät virheet. Toinen peruste oli pääsisäisen määritteleminen siten ettei se koskaan sattuisi juutalaisen pääsisäisen, pessahin, kanssa samalle päivälle. Kristinusko tuli Rooman viralliseksi uskonnoksi keisari Konstantinin aikana vuonna 325. Juliaanisessa kalenterissa oli puutteita, joista pahin oli se, että siinä oli 10 vuorokauden virhe. Paavi Gregorius XIII antoi määräyksen kalenterin uusimisesta, josta on sitten käytetty nimitystä gregoriaaninen kalenteri vuodesta 1752 lähtien. Sen laskennan lähtökohdaksi määrätty Jeesuksen syntymäaika määriteltiin kolme-neljä vuotta todellista myöhemmäksi, ja luultavasti keisari Augustuksen hallinnon lähtökohta määriteltiin myös väärin. Edellisen kalenterin kymmenen päivän heitto korjattiin. Myös tämä kalenteri välttää juutalaisen pessahin sattumista kristillisen pääsiäisen kanssa samalle päivälle.
Gregoriaanisessa kalenterissa on karkausvuosi joka 4:s vuosi kuitenkin siten, että täysinä satalukuina niinä satalukuina, jotka eivät ole neljällä jaollisia, karkauspäivä jätetään pois. Karkausvuonna lisätään yksi päivä helmikuuhun.
Jotkut Raamatun selittäjät ovat ymmärtäneet roomalaisen, länsimaisen ajanlaskun omaksuminen vastapainoksi juutalaiselle ajanlaskulle toteuttavan Danielin kirjassa olevan ilmoituksen:
Ja hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä.
Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi puoleksi ajaksi.
(Dan. 7:25)
Daniel 11:31 mukaan tämä kuitenkin tapahtuu silloin, kun neljäs peto lähettää sotajoukkonsa Jerusalemiin, jotka häpäisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen (uhrin) ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen. Ajat ja lait annetaan hänen käteensä 3.5 vuoden ajaksi.
VEDENPAISUMUS JA JÄÄKAUSI.
Ennenäkemättömään korkeuteen noussut valtameri ryntäsi äkillisellä hyökkäyksellä saariin ja maanosiin. Lähteet, joet ja kaatosateet, sekasortoisesti sekoittaen virtansa, antoivat oman osansa vesien nousemiseen.
Sillä kaikki maanpinnan osat vajosivat veden alle, ja koko maailman järjestelmä silpoutui ja menetti muotonsa valtavan amputoinnin voimasta.
(Juutalainen filosofi Philo n. v. 30 jKr. Aleksandriassa, Egyptissä.)
Tiedemiehet ja oppineet olivat 1800-luvulle saakka yksimielisiä siitä, että maapallo on kokenut useita suuria katastrofeja, jotka ovat rajusti muotoilleet sitä ja sen olemusta. Tätä vakaumusta, joka kuuluu oleellisesti juutalais-kristilliseen kulttuuriin, vahvistivat edelleen Newtonin (1642-1727) ja hänen assistenttinsa Whistonin (1667-1752) tieteellinen työ.
Mutta maailma oli astumassa uuteen aikakauteen, josta voisi käyttää nimitystä epäilyn ja nihilismin aikakausi. Kaikki entinen, sen arvot ja perinteet, kyseenalaistettiin ja niitä vastaan hyökättiin tieteen nimellä kulkevan valheellisen kaavun suojassa. Tämä uusi suuntaus ei koskenut vain entisiä totena pidettyjä teorioita ja oppeja maailman synnystä ja kehityksestä, vaan se tunkeutui kaikkialle inhimillisille alueille, uskontoon, teologiaan, filosofiaan, yleiseen käyttäytymiseen ja käytöstapoihin. Tieteeseen tunkeutui uusi ajattelutapa, joka ummisti silmänsä selkeiltä todisteilta pyrkimyksessään saavuttaa valta-asema tieteellisessä maailmassa.
Tulen tarkastelemaan näitä teorioita pääasiassa kahden kirjoittajan teosten kautta muiden lisäksi.
Ensimmäinen: Donald W Patten; The Biblical Flood and the Ice Age, Pacific Meridian Publishing, co.
Toinen: Immanuel Velikovsky; Ages in Chaos, Sphere Books Ltd.
Worlds in Collision, Dell Publishing Co, Inc.
Earth in Upheavel, Doubleday&co, Inc.
Tarkoitukseni ei suinkaan ole suomentaa monta sataa sivua tiheää englannin kielistä tekstiä, vaan esittelen näiden kehitysteorian kanssa kilpailevien teorioiden pääkohtia ja niiden mielenkiintoisimpia piirteitä. Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun tässä teoksessa Unitarismiteoriaa nimellä kehitysteoria ja Katastrofiteoriaa nimellä luomisteoria.
Olisi mielestäni kohtuullista olettaa, että tiedemiehet ja oppineet, joilla on käsissään viimeisimmät todisteet siitä, mitä on nyt ja mitä on ollut vuosisatoja ja –tuhansia vuosia sitten, pystyisivät rehellisesti ja ilman ennakkokäsityksiä käsittelemään käsissään olevaa aineistoa. Näin ei kuitenkaan näytä olevan, vaan henkilökohtaiset ambitiot ja luutuneet käsitykset ohjaavat heidän ajatuksiaan ja tutkimustensa tuloksia tavalla, jota ei voi pitää hyväksyttävänä.
On harvassa yliopiston professoreita ja tutkijoita, jotka Helsingin Yliopiston eksegetiikan professori Puukon tavoin voivat tunnustaa: ”Raamatun profetiat näyttävät toteutuvat piinallisen tarkasti”. Hänelle se oli piinallista, koska hän oli opettanut niistä, että ne ovat vain kansantarinoita.
Professori Puukon käsitysten muuttumiseen vaikutti ennen muuta juutalaisten paluu esi-isiensä maahan, Israeliin, lähes kahdentuhannen vuoden jälkeen todellisesti, ei symbolisesti.
Edellä mainitut kaksi tutkijaa edustavat kumpikin katastrofi- eli luomisteoriaa, mutta mielenkiintoista heissä on se, että heidän lähtökohtansa ovat täysin erilaisia.
Patten tarkastelee tieteellisiä löytöjä ja tutkimuksia uskon pohjalta, kuten C W deCeault sanoo Pattenin kirjan The Biblical Flood and the Ice Age esipuheessa:
”Todellakin, tämä kirja on sidottu yhteen fundamentaalisen kristillisen uskon tunnusmerkillä, jota kirjoittaja tunnustaa. Kirja vahvistaa fundamentaalista kristillistä uskoa; se väittää tosissaan, ettei Raamattu ole vain luotettava historian todiste, vaan myös tulevaisuuden perusta ja sisältö.”
Immanuel Velikovsky syntyi Vitebskissä, Venäjällä 1895. Hän opiskeli Moskovan, Berliinin, Viinin ja Edinburghin yliopistoissa. Hän editoi vuosina 1921-1924 yhdessä Albert Einsteinin kanssa teoksen Scripta Universitatis atgue Bibliothecae Hierosolymitarum, josta kasvoi Heprealainen yliopisto. Velikovsky oli juutalaista syntyperää. Hän sanoi olevansa Freudin oppien kannattaja ja ateisti. Hän oli koulutukseltaan lääkäri, erikoistunut psykoanalogiaan. Hänen erikoinen mielenkiintonsa oli kohdistunut muinaisiin kieliin.
Velikovskyn kirjat pyrkivät selvittelemään erikoisesti kahta maailman nykyhistoriaan suuresti vaikuttanutta aikakautta, joista ensimmäinen tapahtui 34-35 vuosisataa sitten, toinen 800-700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Velikovsky perustaa teesinsä paitsi tiedemiesten ja tukijoitten kirjoituksiin ja havaintoihin tutkimuksistaan myös kansan suussa säilyneisiin ja kirjoitettuihin perinteisiin muistikuviin, joiden lähtökohtana on usein ollut maailmaa järisyttävät tapahtumat.
oosiet täyves järes?
entä sie ?????
Entä sie? Mihin se siult katos ?karkas ko se laiskuuteen ? Vai tyhjän toimittamiseen. Niin kuin nuo Kurdit tossa minun naapuri talossa ! Päivä pitkät on iso lauma hedä tossa minun ikkunani alla. Ja lapset itkee ja molisee. Makaavat minun akkunani alla ruohikossa, niin kuin ramanit ennen vanhaan, 40- 50 vuotta sitten. Eivät tee mitään, muuta päivisin. Kyllä he ovat kuin mustalaiset ennen vanhaan. Ilmankos he ovat romanien sukuva. He kyllä sen tunnustavat ja tiedävät.
Jopa suomalaisten Kalevala on päässyt Velikovskyn todistusaineistoon.
Näin myös Vanhassa Testamentissa kuvaillut normaalista poikkeavat tapahtumat ja ihmeet on hänen teoksissaan esitetty ja käsitelty todella tapahtuneiksi. Ateistisen maailmankuvansa mukaisesti Velikovsky ei kuitenkaan voinut hyväksyä niitä ihmeiksi, ”ihmeitä ei tapahdu”, hän toteaa. Hänen yrityksensä todistaa epätavallisia ilmiöitä epätavallisista luonnonilmiöistä johtuviksi saavat siten joskus pateettisia muotoja. Hän ei näe, että vaikka Egyptin kokemat vitsaukset tai Punaisen Meren avautuminen, jotta kansa pääsisi siitä yli, olisivat olleetkin luonnollisten ilmiöiden aiheuttamat, niiden ajoittuminen Israelin kansan kohtaloihin olisi ollut todellinen ihme.
Velikovskyn kuvaaminen ateistiksi on mielestäni väärä analyysi. Pikemminkin hänestä voidaan sanoa, että hän kapinoi Jumalaa vastaan, jonka hän tiesi olevan olemassa.
Velikovskyn ensimmäinen kirja Worlds in Collision ilmestyi 1950. Kuten arvata saattaa, se sai kehitysteoriaa ja luonnollista valintaa kannattavan tiedemiespiirin kuohuksiin. Kirjan esittämiä huomioita ja teesejä vastaan hyökättiin kaikkialla, mutta pitäviä todisteita niiden kumoamiseksi he eivät löytäneet. Hyökkäykset olivat enemmän henkilökohtaisia. Ehkä ainoa merkittävämpi puutos, joka voidaan osoittaa, on kaavioiden ja piirrosten puuttuminen Velikovskyn teoksista.
Velikovsky oli pahasti sohaissut sitä harmonian ja tasapainon tilaa taivaallisia ja maanpäällisiä alueita koskevissa kysymyksissä, jotka perustuivat Newtonin avaruusmekaniikkaan ja Darwinin kehittelemään teoriaan maanpinnan eläin- ja kasvikunnan kehityksestä ja luonnollisesta valinnasta.
TODISTUSAINEISTOA.
Kehitysteoria perustuu toteamukseen, että maapallon kehitys on jatkunut keskeytyksettä satoja tuhansia ja jopa miljoonia tai miljardeja vuosia ilman ulkopuolisia häiriöitä.
Äkilliset, rajut luonnonmullistukset, jääkausi ja koko maanpiiriä koskettavat tulvat ja maanjäristykset puhumattakaan ulkopuolisten taivaankappaleiden osuudesta maapallon kehitykseen on suljettu pois teoriaan soveltumattomina.
Maapallo on kuitenkin täynnä arvoituksia; jokaista selvitettyä ongelmaa kohti nousee joukko uusia ratkaisemattomia kysymyksiä.
Maapallon kuori on historiansa aikana kokenut lukemattomia kriisejä, mitä kukaan järkevästi ajatteleva ei voine asettaa kyseenalaiseksi.
Osa siitä näyttää repeilleen ulospäin jonkun sisäisen tai ulkoisen tai mahdollisesti molempien voimien vaikutuksesta.
Osa näyttää painuneen sisäänpäin jättäen syviä parantumattomia haavoja sen pintaan.
Lisäksi maan kuoressa on havaittavissa enemmän tai vähemmän selkeitä kaarimaisia muotoja, joita Donald W Patten on esitellyt kirjassaan the Biblical Flood and the Ice Age.
Eräs tällainen kaari on Appalakian-Caledonian-Herzynonian kaari Pohjois-Amerikasta Etelä-Amerikkaan. Se leikkaa maapalloa pituusakselin suuntaisesti.
Toinen kaari on Afrikan-Punaisen Meren-Suolameren-Syyrian kaari, joka noudattelee alueiden maankuoressa tapahtunutta mannerlaattojen repeämää maapallon pituusakselin suuntaisesti.
Kolmas kaari voidaan havaita Euroopan Alpeilta alkava Vähä Aasian-Himalajan-Japanin saarten kautta Kurillien saarille jatkuva, maan leveyspiirin suuntainen kaari.
Neljäntenä voidaan huomioida Tyynen Meren käsittämättömän syvä vajoama meren pohjassa maapallon pituusakselin suunnassa.
Maapallo näyttää repeilleen ulospäin ja samaan aikaan toisella kohtaa, ehkä sen vastakkaisella puolella, voidaan havaita syviä työntymiä sisäänpäin.
Osalla näistä kaarista on jatkuvaa tuliperäistä toimintaa ja maanjäristyksiä, osalla se on rauhoittunut.
Kaiken kukkuraksi maan kuoresta ulospäin työntyvien vuorimassojen kiviaines koostuu suurelta osalta sedimenttikivestä, mikä todistaa niiden olleen joskus merenpinnan alla.
Kullankaivajat ovat löytäneet Alaskassa jäätyneen soran ja monenkirjavan jätekasan seasta eläinten luita ja niihin sekoittuneina ihmisten muotoilemia kivisiä työkaluja, koruja ja nuolen ja keihään kärkiä. Osa luista on sukupuuttoon kuolleiden, kuten mammuttien, mastodonttien, superbiisonin ja hevosen, osa maapallolla vieläkin elävien eläinten luita. Luita on löydetty yli sadan jalan (30 m) syvyydestä maanpinnan alapuolella. Nämä eläimet ovat hautautuneet sinne jääkauden jälkeen.
Mammutin, muinaisen ja Intian elefantin sukuisen, syöksyhampaita on tuotu markkinoille Siperiasta jo Plinyn aikana ensimmäisellä vuosisadalla. Mammutinluun kauppa sai uusia mittasuhteita tsaari Ivan Julman kasakkapäällikön Yermakin valloitettua Siperian venäjälle 1582.
Vuonna 1797 löydettiin Siperian koillisosasta kokonainen mammutin syväjäätynyt ruumis, täydellisenä lihoineen, nahkoineen ja karvoineen. Sen jälkeen niitä on löydetty monin paikoin Siperiasta. Niiden liha muistuttaa äskettäin jäädytettyä häränlihaa (beef), ja sitä on syötetty koirille ilman jälkiseurauksia. Alaskasta löydettyjen mammuttien ja mastodonttien lihaa on tarjottu Fairbanksin eräiden ravintoloiden pihvilistoilla.
Katariina II:n hovimetsästäjä Liakhov ulotti kerran metsästysretkensä Siperian pohjoispuolelle Jäämeren saarelle. Hän toi sieltä raportin, että saari on täynnä mammutin luita. Saari tunnetaan sittemmin hänen nimellään. Vuosi oli silloin 1805-1806. Myös läheiset Stolbovin ja Belkovin saaret ovat täynnä mammutin, puhvelin ja sarvikuonon luita. Saarten lähellä olevan meren pohjasta ovat kalastajat saaneet verkkoihinsa mammutin luita. Tätä pidetään todisteena siitä, että nuo saaret, kuten myös Uusi Siperian saari, ovat joskus olleet maayhteydessä mantereelle.
Siperiasta löydettyjen jäätyneiden mammuttien vatsat olivat täynnä sulamatonta ruokaa ja joillakin oli heiniä ja lehtiä suussaan. Nälkään ne eivät kuolleet. Mikroskooppisissa tutkimuksissa niiden nahkasta löydettiin punaisia verisoluja, mikä osoittaa niiden kuolleen tukehtumalla. Mammuttien vatsasta löydettyjä kasveja ja puita ei kasva Siperian pohjoisosassa, eikä Jäämeren saarilta, joista mammuttien luita löydettiin kasoittain, kasva tänään juuri mitään.
Kaikkein suurin ongelma tutkijoille on ollut, miten ruumiit ovat voineet jäätyä niin nopeasti, ettei normaali hajoaminen päässyt alkuun eikä vesi ehtinyt erottautua verisoluissa.
Kehitysteorian edustajat Darwin mukaan lukien eivät löytäneet mitään järjellistä selitystä asialle.
Erään tutkijan esittämä teoria, että ilma vähitellen jäähtyi ja jatkuvat lumisateet saivat aikaan jäätymisilmiön, on kuolleena syntynyt ajatus.
Eläinten on täytynyt jäätyä erittäin alhaisessa lämpötilassa, tutkijoiden mukaan alle –150 F astetta.
Spitsbergen Pohjoisella Jäämerellä sijaitsee alle kymmenen leveysastetta pohjoisnavalta. Sieltä on löydetty 136 lajia eri kasvien fossiileja. Kasvien joukossa oli mäntyjä, kuusia, sypressejä, jalavia, pähkinäpuita ja vesililjoja. Spitsbergenin pohjoiskärjestä löydettiin 7.5-9 metrin vahvuinen hyvälaatuinen kivihiilikerrostuma. Sitä peittää musta savi- ja hiekkakivikerrostuma, jonka seassa on fossiilinoituja maakasveja. Myös koralleja löydettiin. Ne kasvavat ainoastaan lämpimässä vedessä.
Etelänapamanner on laajempi kuin Eurooppa. Siellä ei meidän aikanamme kasva yhtään mitään. Muutama degeneroitunut hyönteinen on löydetty sieltä, ja pingviinit ja hylkeet vierailevat siellä. Tutkijat ovat löytäneet sieltä puiden fossiileja ja kivihiilikerrostumia. Sielläkin on täytynyt olla rehevää kasvillisuutta ja metsiä.
Michiganissa USA:ssa löydettiin valaan luurankoja jääkautista laskeumaa peittävässä suomalmissa. Löytö on merkillinen, sillä luurangot ovat kerrostumassa, joka on syntynyt jääkauden jälkeen.
Valaan luita tai luurankoja on löydetty muualtakin USA:ssa kuivalta maalta.
Tertiääriaikakauden valaan, Zeuglodon, luita löydettiin Alabamassa ja muissa lähialueen maissa niin paljon, että maanviljelijät käyttivät niitä aidoissaan.
Suuria siirtokivilohkareita on löydetty eri puolilta Eurooppaa ja muualta maailmassa. Niiden kivilaadusta on voitu päätellä niiden alkuperä. Useat niistä ovat kulkeutuneet pitkiä matkoja lähtöseudultaan. Skandinaviasta lähtöisin olevia lohkareita on löydetty Keski-Euroopasta.
Englannista Plymouthin alueelta on löydetty kalkkikivihalkeamista eri muotoisia kallion lohkareita, joiden joukossa on eläinten luita – mammutteja, virtahepoja, sarvikuonoja, hevosia, jääkarhuja ja biisoneja. Ne ovat murtuneet pieniin osiin, yhtään luurankoa ei ole löydetty kokonaisena. Niissä ei ole merkkejä, että niitä olisi jyrsitty, vaikka niiden joukossa oli hyeenan, suden, karhun ja leijonan luita. Samantapaisia kallionhalkeamia on löydetty paitsi Englannista ja Walesista, myös monelta paikkakunnalta Länsi-Euroopassa, jotkut niistä 500 metriä korkealta yläosaltaan tasaiselta kukkulalta (Mont Genay). Sieltä löydettiin mammutin, antiloopin, hevosen ja muiden eläinten jäännöksiä. Luut ovat erittäin silpoutuneita, mutta eivät ihmisen tai petoeläinten, kuten suden, luolaleijonan tai karhun toimesta. On arveltu, että eläimet olisivat vetäytyneet brekkian eristämän kukkulan laelle paetessaan nousevaa vettä, mutta se ei selitä, miksi niiden luut ovat murskautuneet.
Luetteloa todistusaineistosta voisi jatkaa kertomalla esiin kaivetusta Predmostin asutuksesta Moraviassa, jossa on jäänteitä ihmiskulttuurista ja ihmisistä yhdessä arviolta tuhannen mammutin luurangon kanssa, joiden luita muinaiset asukkaat käyttivät hautojen rakentamiseen.
Tai punaisesta savikivestä Skotlannissa, jossa on runsaasti kalojen erikoisiin asentoihin kiertyneitä luurankoja todisteena kalojen kokemasta väkivaltaisesta kuolemasta.
Tai tertiäärikauden valaiden, Zeuglodon, luurangoista Alabaman ja muiden Meksikonlahden alueen valtioiden rantamaalla. Michiganissä, Vermontissa ja Montreal-Quebecissä valaiden ja muidenkin meren elävien luurankoja on löydetty vuorten rinteiltä.
Merkkejä muinaisesta jääkaudesta on löydetty trooppisilta alueilta, Brasiliasta, Brittiläisestä Guianasta, Afrikasta ja Intiasta.
Choukoutien kylästä lähellä Pekingiä Kiinassa löydettiin luolista ja kallion halkeamista suuri joukko eläinten luita ja niiden joukossa luutuneita jäännöksiä ihmisen luurangoista. Ihmisluurankojen kallot oli puhkaistu ja niiden luut murskattu. Tutkimuksissa havaittiin outo asia: seitsemän ihmisen jäännöksistä osa oli eurooppalaisen, osa malesialaisen ja eskimotyypin edustajia. Myös luolaan kerääntyneiden eläinten jäännökset herättivät kummastusta: mammutteja, puhveleita, strutseja ja arktisia eläimiä sikin sokin hautautuneina ihmisluiden kanssa saven ja hiekan sekaiseen punaiseen savimaahan, jota Kiinan pohjoisosissa esiintyy runsaasti.
Saharasta on löydetty fossiileja ja luolamaalauksia, jotka osoittavat siellä kerran olleen rehevää kasvillisuutta. Arabian hiekkaerämaat ovat nekin joskus olleet kasvuston peitossa ja siellä on virrannut jokia. Löydetyt jo lähes tyystin hajonneet asutuskeskusten jäännökset puhuvat karua kieltään siellä muinoin vallinneesta inhimillisestä kulttuurista. Arabian niemimaan suuren aavikon länsiosassa on suuria terävien, mustuneiden kivilohkareiden muodostamia alueita. Kivet ovat niin tiheässä, että niiden ohi on vaikeaa päästä. Ne eivät voi olla tulivuorten purkausten ja maanjäristysten aiheuttamia. Ne ovat selvästi melko äskettäin muodostuneita ja astraalista perua.
Edellä luetellut esimerkit on otettu pääosin Velikovskyn kirjasta ”Earth in Upheaval”.
Voisi kuvitella, että ihmisten todistaessa maapalloa ja maankuorta järkyttäneitä tapahtumia, ne olisivat tallentuneet kansojen kansantaruissa ja –loruissa. Näin todella on tapahtunutkin.
Patten luettelee kirjassaan ”The Biblical Flood and the Ice Epoch” useita kymmeniä kansoja eri puolilta maailmaa, joiden kansantarinoissa esiintyy viittauksia suureen tulvaan, maan kuorta järkyttäneisiin tapahtumiin ja outoihin ilmiöihin taivaankappaleiden liikkeissä.
Velikovsky mainitsee kirjansa Worlds in Collision sivuilla 66, 76, 103, 130, 143 ja 148, Kalevalasta esimerkkeinä kohtia, joissa kerrotaan oudoista ja pelottavista ilmiöistä taivaalla ja maan pinnalla.
Näitä ilmiöitä tarkattiin ja pelättiin. Niitä myös tutkittiin.
Kansat uhrasivat ja rakensivat temppeleitä taivaanjumalille. Temppelit pyrittiin suunnittelemaan siten, että aamuauringon ensimmäiset säteet tulvivat oviaukosta suoraan alttarille. He rakensivat myös aurinkokelloja ja pylväitä auringon kiertosuunnan mukaan. Tutkittaessa näitä rakennuksia ja ajanmittauslaitteita on voitu todeta, että maapallon kiertoajassa tai auringossa on jotain mennyt pieleen: rakennusten tarkka suuntaus ei enää ole tarkka ja aurinkokello näyttää aikaa väärin.
Erikoisen tärkeitä henkilöitä olivat astrologit, jotka pystyivät selittämään tapahtumia mutta myös käyttämään niiden aiheuttamaa pelkoa ihmisissä omaksi hyödykseen.
Patten mainitsee erikoisen valveutuneita astrologi-pappeja esiintyneen Kaldeassa, Egyptissä, Saksassa, Druidien parissa Ranskassa, Kreikassa, Intiassa ja Amerikan intiaanien, Mayojen parissa.
Kouluissa ja opistoissa on kautta vuosikymmenien opetettu, että kivihiili- ja öljyesiintymät ovat syntyneet alueiden kasvuston, metsien ja puitten, hautautuessa maa- ja kivikerrosten alle, jossa ne kovan paineen ja kuumuuden vaikutuksesta ovat muuttuneet kivihiileksi ja öljyksi.
Tämä selitys sopii erittäin hyvin kehitysteorian puitteisiin häiriöttömästä kehityksestä ilman ulkopuolista häiritsijää, eikä sitä ole vakavammin edes yritetty selittää joistakin muista syistä johtuvaksi. Miten ne hautautuivat maakerrosten alle ei ole pystytty selittämään.
Velikovsky heittää kuitenkin Pattenin ja muidenkin kehitysteorian vastustajien tukemana ajatuksia, jotka ensi tuntumalta voivat tuntua liian kaukaa haetulta.
Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna ne pystyisivät selittämään muitakin selittämättömiä ilmiöitä maapallon mutta myös toisten planeettojen historiassa.
Entäpä jos maapallo kiertäessään omaa rataansa auringon ympäri oman kiertolaisensa kuun kanssa, onkin saanut asteroidia suuremman vieraan kaukaisesta avaruudesta, ei aivan kosketusetäisyydelle, mutta lähituntumaan kuitenkin? Onhan maapallo tosin saanut asteroidi vieraitakin, eräs niistä taisi tuhota kaikki hirmuliskot ja tehdä paljon muutakin pahaa, mutta se on toinen asia.
Entäpä jos tämä vieras onkin heilauttanut jäistä pyrstöään kuin keikaillen hujauttaessaan valtavalla nopeudella maan läheltä?
Entäpä jos näitä vierailuja onkin tapahtunut useamminkin niiden 15 vuosimiljardin kuluessa, jonka ikäiseksi maailmankaikkeutta sanotaan?
Entäpä jos maapallon kuoren repeileminen onkin tapahtunut jonkun avaruusvierailun johdosta?
Patten todistelee, että maapallo, sijoittuneena keskeisesti muihin aurinkokunnan planeettoihin verraten ja sivuuttaen suhteellisen läheltä joittenkin komeettojen ja meteorisuihkujen kiertorataa, on erikoisen todennäköinen vierailukohde. Patten kertoo myös, että maapallon kuorikerros on 8 – 48 km:n vahvuinen (5-30 mailia), pyrkien pitämään sisällään sen sulan magmamassan ja kantaen maailman meriä pinnallaan. Hän vertaa maapalloa paperipussiin täynnä hunajaa tai siirappia, keikkuen kiertoradallaan 1600 km tunnissa päiväntasaajalla ja lisäksi 105 600 km (66 000 mailia) tunnissa avaruudessa huomioimatta linnunradan omaa paljon suurempaa nopeutta.
Maapallo lienee ollut kuin nuori rakastanut, jonka sydän alkaa kiivaasti poukkoilla rakastettunsa nähtyään. Näin maapallon raskas sydänmassa, magma, oli alkanut liikehtiä ja pomppoilla rikkoen hauraan kuorensa monin paikoin. Tähän vaikuttivat sekä vierailijan vetovoima, magman sisäiset liikkeet että meriveden raju liikehdintä vuoroveden tapaan, mutta monikertaisella voimalla.
Entäpä jos monin paikoin esiintyvä punainen savi onkin saanut värinsä taivaalta astraalisateena?
Entäpä jos kivihiili ja öljy ovatkin peräisin toiselta taivaankappaleelta?
Entäpä jos jääkausi, jota tiedemiehet eivät halunneet ottaa lukuun ollenkaan, onkin seurausta tuon pyrstöään heilauttaneen oudon vierailijan aiheuttama?
Ehkäpä jos jääkauden kanssa samanaikainen vedenpaisumus, maailmanlaajuiset tulvat, olivatkin seurausta tuosta samasta vierailusta?
Tätä Velikovsky & kumppanit tosissaan esittävät.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ.
Pyrin seuraavaksi esittelemään Velikovskyn ja Pattenin teorioita perustuen edellä kerrottuihin ”entäpä jos” ajatuksiin.
Patten on ymmärrykseni mukaan tutkija ja tiedemies, Velikovsky on analyytikko, joka ei itse tutki ja etsi todistusaineistoa kenttätyönä, hän analysoi toisten tutkimuksia ja teorioita.
”Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä”.
Näin Raamatun alkulehdellä oleva kertomus kuvaa maapallon alkutaipaleen näkymiä. (I Ms 1:2)
Englantilainen teksti kääntää ”oli autio ja tyhjä” muotoon: ”tuli autioksi ja tyhjäksi”.
Tämä ymmärretään siten, että Jumala tuhosi aiemmin luomansa maailman ja loi tilalle uuden.
Juutalaisten teologien, rabbien, mukaan meidän maailmamme ei ollut ensimmäinen, jonka Jumala loi. Hän loi niitä useita uusissa olosuhteissa, mutta tuhosi ne sitten.
Hän tuhosi myös vedenpaisumista edeltäneen maailman Nooan tulvassa lähes kokonaan.
Patten esittää teorian, että 20 000 – 100 000 vuotta eKr. maapallo ja kuu kärsivät useista sarjoista pienehköjä katastrofeja. Silloin oli vähän tai ei ollenkaan biologista elämää maapallolla.
Vuosien 10 000 – 20 000 eKr. välistä aikaa Patten kutsuu hiilivety - katastrofin aikajaksoksi. Lyell kutsuu aikaa paleozoiseksi ajaksi. Appalakian-Caledonian-Herzynian vuorijono, ja ehkä muitakin, muodostui silloin. Patten kuvailee, että maapallo oli tänä aikana pimeä ja surkea taivaallista alkuperää olevien kivihiilikerrostumien kaatopaikka.
§ Maapallo sai astraalisesta lähteestä typpeä, hiilivetyä ja sen yhdisteitä, joiden seurauksena muodostuivat kivihiili- ja öljykerrostumat. Ilmakehä sai lisäannoksen typpeä.
§ Tänä aikana luotiin elämä maapallolle useissa muodoissaan, ehkä yhtäkkiä.
v Vuosien 2 800 – 10 000 välistä aikaa Patten nimittää kivihiilijaksoksi (carboniferous interlude).
§ Tänä aikana maapallo sai vesihöyrykehänsä, ja maan pinnalle muodostui kasvihuoneilmasto. Maan ilmasto perustui lämmön tasapainoon. Maan biologia muodostui pääosin tällä aikajaksolla.
v Vuonna 2 800 maapalloa kohtasi astraalinen katastrofi ja sen seurauksena jääkausi ja vedenpaisumus. Alppien – Himalajan vuorijonot muodostuivat kuten myös Tyynenmeren ympäristön alueet. Maa sai astraalisia jääsateita magneettisten napojen alueille. Maa koki jatkuvia merien vuorovesi-ilmiöitä. Ne yhdessä kaatosateiden ja myrskyjen kanssa huuhtoivat, hautasivat ja fossiloivat suuren määrän biologisesta elämästä. Useimmat maakerrostumat muodostuivat tänä aikana, ehkä 8 kuukauden aikana.
§ Nooa seilasi arkkeineen 371 päivää siitä lähtien, kun hän sulki arkin aukot siihen saakka, kun hän avasi ne jälleen ja lähti ulos.
§ Maan höyrykehä tuhoutui ja ilmasto jäähtyi, sateet, tuulet ja myrskyt alkoivat, tulivat talven ja kesän vuorottelut. Ilmastoi ”normalisoitui”.
Vedenpaisumusta seurasi maan uudelleen asuttaminen, uusien sivilisaatioiden syntyminen, mm. Han, Mohenjo-daro, Inka, Maya, Minoa, Babylonia ja Egypti. Suuret pyramidit rakennettiin Egyptissä. Tänä aikana tapahtui suuria muutoksia Afrikan-Syyrian mannerlaattojen murtuma-alueilla. Israelin historiassa alkoi patriarkkojen aika. Juutalaiset orjuutettiin Egyptissä.
Pattenin aikataulun mukaan tämä aikajakso kesti vuoteen 1 450 eKr. Israelin kansan pakenemiseen Egyptistä. Aikatauluja on kuitenkin tulkittava hyvin harkiten ja vain suuntaa antavina.
Patten itse varustaa aikataulunsa merkinnällä - 500 vuotta.
Onko niitä kiva seurata kun ne siinä naapurissa touhuilee, kaipa ne yöllä kuitenkin nukkuvat ;)
käyt haastelemmaa. Vai 50 vutta takasipä, mie usko ettei sinuu ol sillo missää. jos ol niin sithe sie muistat' ne jätkät ja muonamiehet, jos sie välee olist täyes järes niin silloha sie titäsit mite asia ol täs maas ennevanhaa. Siel ol taloisäntii renkii ja jätkii. Taloisäni ja herroi ol talot ja maat, köyhill ei olt hevo vituu. Älähä sie kuule käy joutvii haastellemaa laiskuuvest. Sie et taija oikee tietääkä et siukaltaisil ei olt sen vertaa arvoo ku mustaisil on tänäpäin. ei olu tääs maas tei kunno kansalaisuutta, mite valkianahkasii valakoja sit olitekiin. Hää herra ja isäntä ei teit arvostan, peltotyötä kykenitte just tekemää vähäsestä ruokaveros, Vasta ko pääsitte kaupunkiloihi ja tehtaisii sit kävittä ylpistymää, ja kuhtumaa itseenne sosialtmokraatiks, sellaiseks ulkolaisek uskonoks mil työ kävitte kovast laulamaan ja sanoitta, et laulaa pittä kene lepää syöp. No työhä nyt ootel laulant pitkää. kovast lauloit sen moskkova kapinalaului, sit työ vällee kävittä loilottamaan si euroopaa päi, ko ne sano et sielt nyt sitä lepää tuvaa kuormauthink kans.
Siehä hito sälli oot ko et tiijä mihipäi sien lonti niin suurila saapaillas. Käy loikomaan nyt muute sinnuu käyp huumamaa ko ne kurtisotilaa seioop siel ovatakn.
Kun on selaillut erilaisia juttuja netistä niin jäi mieleen esim se että raamatusta olisi todella paljon lisää tekstiä mutta oli jätetty lisäämättä itse painokseen ja alkuperäiset kääröt säilötty jonnekin hyvään talteen, heräs kysymyksiä mitähän noissa kääröissä oli sitten kun ei voinut julkaista? En muista tarkalleen tai saatan muistaa täysin väärin mutta kyse oli jostain kilometrien pitusista kääröistä? :)
Toinen ihme tapaus mikä kaivaa mieltä, luin että egyptissä ja irakissa on tehty jotain kaivaus löytöjä mutta on kielletty julkiselta silmältä täysin ja että niissä olisi jotain todella merkittäviä löytöjä ihmisen alkuhistoriasta asti? En nyt muista täysin tuota juttua, täytyy etsiä ne lähteet uudestaan oli nimittäin ihan mielenkiintosia juttuja.
on vain yksi kirjakokoelma jota kutsutaan raamatuksi ja siinä ovat ne tekstit jotka olivat alunperinkin, ne ovat "raamattu", ei siitä voi "puuttua" mitään. Eli ensin juutalaiset tekstit, niiitä oli paljon erilaisia eikä kaikkea pidetty pyhänä eikä sitovana, vain ne kirjoitukset joita pidettiin sellaisina, tulivat osaksi juutalaista "raamattua", joka kulkee nimellä miqra tai tanach -lyhennys sanoista laki, profeetat ja kirjoitukset. Kristityt kutsuvat tätä kirjakokoelmaa nimellä Vanha testamentti.
Kristittyjen oma kokoelma, Uusi testamentti sisältää ne kirjoitukset jotka kristityt itse siihen alunperin valitsivat. Eri kirkkojen Vanha testamentti vaihtelee, koska osa on sisällyttänyt siihen myös nk apokryfikirjoja. Se pitää paikkansa että kummankin uskonnon pyhien kirjojen teksteistä on ollut eri versioita joista on valittu se versio mitä valitsijat ovat pitäneet sopivimpana tai oikeimpana ja uusia tekstilöytöjä on tehty.
Ihmisen alkuperästä on löytöjä, mutta lajina olemme niin vanha että näillä löydöillä ei ole yhteyttä Raamatun teksteihin.
teksti karkasi.
wikipediasta, pistä hakusanaksi raamattu.
Siellä on apokryfisiä kirjoja ynnä muita eri lähteistä ja aikakausilta olevia yritelmiä...
Esim. Zuluilla Eteläisessä Afrikassa ja Mayoilla Väli-Amerikassa on omat tarinansa kauan aikaa sitten sattuneesta vedenpaisumuksesta, Länsi-Afrikan Dogonit kertovat olevansa kotoisin Siriuksen tähdistöstä jne.
Kristityt vain muokkaavat historiaa mieleisekseen ja pitävät muiden kansojen perimätietoja taikauskona, satuina jne.
Totuus historiallisista tapahtumista ei varmaan selviä koskaan, mutta mielenkiintoista on ihan maallikkonakin välillä lueskella näitä asioita.
että kaikki loiseläjät eli parasiitit saavat lähdöt,tervemenoa mustalaiset.
Kommunismi ei ole uskonto. Piste.
Freud on laajalti vanhentuneeksi tiedonlähteeksi tiedemaailmassa todettu.
Jung on mystikko, joka on tänä päivänä enemmänkin kuriositeetti, vaikka aikanaan olikin edellä kävijä, kuten Freudkin.
Raamattua on tutkittu ja tietysti kriittisesti, raamatun vedenaisumukset, Nooan arkit, egyptin vitsaukset jne. ovat oman aikansa science fictionia.
Elämme materiaalisessa maailmassa eikä muusta ole valitettavasti mitään näyttöä, ellei teoreettista fysiikkaa oteta huomioon ;)
Ihmisille, jotka kopioivat toisten tekstejä ominaan, kun omat rahkeet ei riitä, en anna mitään arvoa. Sinäkin aloittaja olisit voinut kirjottaa jotain omaa ja sitten loppuun laittaa linkin tähän artikkeliin, jolla aloitit tämän keskustelun ja jolla annat lukijoiden ymmärtää, että muka itse olet sen kirjoittanut. Ja sitten vielä jaottelet tuon alkuperäisen artikkelin ja lisäät palstalle sopiviin väleihin sen jatkoa.
Tyhjäntoimittajia on maailmasa jo ihan tarpeeksi. Nyt löytyi yksi lisää.
Ja vielä lopuksi se linkki tuohon aloituskirjoitukseen:
http://israelupdate.tripod.com/kirjoitukset/_TODELLA_TAPAHTUI_2h.htm
viistelkaa työ, mie käyn juomaa