Mihin voi sijoittaa oikeaoppisesti lehtikomposti omakotitalon tontilla? Kuinka lähelle naapurin rajaa (tästä liikkuu netissäkin monenlaista tietoa)? Eli mitkä on ns. viralliset ohjeet?
Lehtikomposti
puutarha nätiksi
11671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Riippuu varmaan vähän siitäkin mitä siihen laittaa ja millainen se on.
Rottien, myyrien, hiirien, etanoiden, kotikoiden, kasvitautien takia ei mitään avonaisia lehtikasoja tulisi tehdä ollenkaan. Etenkään sellaisia joita ruokitaan heittämällä päälle jatkuvasti uutta tavaraa.
Joko kunnollinen umpinainen, mutta tuullettuva, kompostori johon kaikki pitkäkuituiset murskataan, esimerkiksi hakkuupolkyn päällä vesurilla. Lehtiä lisätään vain vähän, niistähän ei mitään multaa synny.
Tai meillä syksyn lehdet levitetään alppiruusujen yms. syrjemmässä olevien pensasryhmien ja rinneistutusten alle tasaiseksi 10cm matoksi. Lehdet pääosin kerätään ajamalla ruohonleikkurilla päältä ja keräämällä jäljessä tulevalla sweepperillä eli harjakoneella. Myös syksypuolella kerättävä nurmikon murske laitetaan samanlailla. Keväällä ja kesällä nurmikko jatetään nurmikolle. Ollut todella onnistunut tapa. Osa lehdistä haravoidaan käsin syksyllä ja keväällä samoille alueille. On helpottanut näiden alueiden ylläpitoa. Syksyyn mennessä edellisen vuoden kate on melkein hävinnyt. Mitään rotta/etanaongelmaa näillä alueilla ei ole ollut,
Toki jotkut ostaa kallista värillistä mursketta kaupasta ja levittää sitä (häviää saman lailla muutamassa vuodessa). Meillä sen verran isot alueet ettei kannata.