Siilinjärvi

Miksi Siilinjärvi ei liity Kuopioon? Sen nimi voisi olla vaikka Siilikaupunki liitoksen jälkeen. Näin saataisiin Kuopion sisälle kolmas kaupunki, Saaristokaupungin lisäksi.
14361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

liity kuopioon?

Äänestä
  • Ensin pitäisi rakentaa Riistavesi, Karttula ja Vehmersalmi kunnolla osaksi kaupunkia ennen kuin aletaan haalimaan lisää maata. Kuopio on pinta-alaltaan jo nyt yksi suurimmista kaupungeista. Todellinen metsäkaupunki. Mikään muu iso kaupunki ei koostu näin suurelta osin metsästä kuin Kuopio. Kaupungin pitäisi olla yhtenäinen. Nyt ympärillä on hajanaisesti kymmenien kilometrien päässä yllämainitut kaupunginosat jonne kukaan ei halua muuttaa. Sinne jäävät rappeutumaan. Vaajasalon silta olisi hyvä avaus. Se auttaisi rakentamaan Riistaveden ja keskustan välinen erämaa umpeen. Eihän noihin edes kulje paikallisliikenteen bussit, vaikka ovat kaupunginosia nykyään. Noloa.

    Äänestä

Siilinjärvi ei halua kaupungiksi

Äänestä

Kyllähän talousvaikuksissa painiva Kuopio mielellään menisi naimisiin rikkaamman Siilinjärven kanssa, mutta kun Siilinjärvi on niin viisas ettei halua ottaa elätettäväkseen köyhää Kuopiota.

Äänestä

Hajautettaisiin vaikka kymmeneksi eri kunnaksi koko Kuopio ja nimitettäisiin Vasankari ylimmäksi kuningattareksi tähän metsäiseen valtakuntaan.

Äänestä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_maalaiskunta

"Kunta lakkautettiin 1. tammikuuta 1969 alkaen. Noin 90 % maalaiskunnasta liitettiin Kuopion kaupunkiin ja Kehvon ja Väänälänrannan kylät Siilinjärven kuntaan."

Aluksi voisi nuo maalaiskunnan alueet liittä Kuopioon.

Äänestä
  • Kuopiossa ei ole rakennuskelpoista maata liiaksi, mutta vesistöjä sitäki enemmän. Vehmersalmi on näköetäisyydellä, mutta teitä pitkin tulee matkaa. Kaupunki joutuu jo nyt laajenemaan liikaa etelään, koska pohjoisessa ei ole yhteistyöhaluista kumppania.

    Äänestä

  • gogogo21 kirjoitti:

    Kuopiossa ei ole rakennuskelpoista maata liiaksi, mutta vesistöjä sitäki enemmän. Vehmersalmi on näköetäisyydellä, mutta teitä pitkin tulee matkaa. Kaupunki joutuu jo nyt laajenemaan liikaa etelään, koska pohjoisessa ei ole yhteistyöhaluista kumppania.

    Rakennuskelpoista maata Kuopiossa on yltäkyllin

    Äänestä

  • näytät olevan kirjoitti:

    Rakennuskelpoista maata Kuopiossa on yltäkyllin

    Kuopiota parhaalla paikalla on joku vihreä läiskä. Puijo vai mikä se on.

    Puolustusvoimat lähtee Neulamäestä. Siitäkin vapautuu tilaa.

    Äänestä

  • näytät olevan kirjoitti:

    Rakennuskelpoista maata Kuopiossa on yltäkyllin

    Maata on, mutta järkevämpää olisi tiivistää taajamaa pohjoiseen. Minne Ikea, Itella ja muut ovat rakentamassa..... ja väli Siilin ja Kuopion välissä sen kun venyy.

    Äänestä

  • xz297gh kirjoitti:

    Maata on, mutta järkevämpää olisi tiivistää taajamaa pohjoiseen. Minne Ikea, Itella ja muut ovat rakentamassa..... ja väli Siilin ja Kuopion välissä sen kun venyy.

    on rakentamassa etelään. Matkusjärven rannalle.

    Kuopiohan melkein saari. Kanootilla pystyy kiertämään Kuopion. Kuopio on kahden sillan välissä. Etelässä matkusjärven silta ja pohjoisessa kallansillat.

    Äänestä

  • ja Itella kirjoitti:

    on rakentamassa etelään. Matkusjärven rannalle.

    Kuopiohan melkein saari. Kanootilla pystyy kiertämään Kuopion. Kuopio on kahden sillan välissä. Etelässä matkusjärven silta ja pohjoisessa kallansillat.

    maalaiskunnan loput rippeet kuopioon. saada sitä paljon kaivattua metsää ja pari sataa maalaistalon isäntää. Jee kyllä kuopio siitä taas vähän isonee ja kaupungistuu.

    Äänestä

  • xz297gh kirjoitti:

    Maata on, mutta järkevämpää olisi tiivistää taajamaa pohjoiseen. Minne Ikea, Itella ja muut ovat rakentamassa..... ja väli Siilin ja Kuopion välissä sen kun venyy.

    matka siiliin venyy? kellä sinne olis asiaa? eikös se ole vaan hyvä asia että rakennetun alueen määrä pitenee, sittenhän tää näyttää ihan metropolilta kun torilta 20km pohjoiseen ja 15km etelään on rakennettua aluetta. sivuilla onkin sitten vettä.

    Äänestä

Kuntaliitos toteutettava Siilinjärven ja Kuopion välille. Nyt eikä viidestoista päivä heinäkuuta 2063.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Siilikaupungiksi kirjoitti:

Miksi Siilinjärvi ei liity Kuopioon? Sen nimi voisi olla vaikka Siilikaupunki liitoksen jälkeen. Näin saataisiin Kuopion sisälle kolmas kaupunki, Saaristokaupungin lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu