Moi.
Itse olen lapsen alullupanoa suunnitellut ja mietiskellyt.
Minua ei toisaalta pelota se kipu jota synnytyksessä kokee.
Kuitenkin kun olen esimerkiksi Sairaala-ohjelmaa
katsonut, niin oikein tekee pahaa kun naiset siinä huutavat tuskissaan juuri ennen kun lapsi syntyy että "ottakaa se jo ulos sieltä" . muutenkin ne tuskaiset huudot mitä siinä kuulee panee kyllä mietityttämään että onko tuo ihmisten hommaa ollenkaan.
Tyhmintä siinä on se että sitä kipua kai ei pysty mihinkään vertaamaan, että ei synnyttänyt saisi jonkinlaisen käsityksen että millaista se on.
Kiitos kommenteista, vikka omaa mietiskelyä tämä vain
Itse olen lapsen alullupanoa suunnitellut ja mietiskellyt.
Minua ei toisaalta pelota se kipu jota synnytyksessä kokee.
Kuitenkin kun olen esimerkiksi Sairaala-ohjelmaa
katsonut, niin oikein tekee pahaa kun naiset siinä huutavat tuskissaan juuri ennen kun lapsi syntyy että "ottakaa se jo ulos sieltä" . muutenkin ne tuskaiset huudot mitä siinä kuulee panee kyllä mietityttämään että onko tuo ihmisten hommaa ollenkaan.
Tyhmintä siinä on se että sitä kipua kai ei pysty mihinkään vertaamaan, että ei synnyttänyt saisi jonkinlaisen käsityksen että millaista se on.
Kiitos kommenteista, vikka omaa mietiskelyä tämä vain
Vastaukset 56
Vanhimmat
ei se ihmisen hommaa olekaan! no mutta siitä saa kuitenkin niin ison palkinnon lopuksi, että miksei sitä tekisi.. ja jos on leikkiin lähtenyt, leikin kestäköön!
Eihän se ole oikeesti ihmisen hommaa, ärsyttää noi saa sit palkinnon lopuks ja plaa, plaa,plaa, Hesarissa oli tosi hyv'ä kirjotus tossa viikonloppuna, kun lantio oli katkennut synnyttäjältä, et kuinka sektioita tehdään suomessa tod. vähän muuhun eurooppaan ja maailmaan verrattuna. Ja sit samasta aiheesta oli kirjotus eilen mielipidepalstalla, et jos miehen sukupuolielin kohdistettas sellaselle repeämisriskeille, ei puhuttas edes synnytyksestä!!! Eli ei miehet altistaisi penistään sille repeämisille, kun nainen joutuu alapäänsä altistaan!! Kyllä kaikki sektioitas jos miehet synnyttäs, näin se vaan on!!!
Minustakin hirveintä on ne huudot! Jotain kammottavan kuuloista. Aika paljon saa muuten sattua, että aikuinen ihminen huutaa "ottakaa se nyt ulos sieltä!" jne. Synnyttäjä huutaa ja kätilö vaan hokee, että "ponnista, ponnista". Siinä ruotsalaissarjassa yksi synnyttäjä huusi "auttakaa" ja vieressä olevalle miehelleen "Marco, auta!"
Kerran näin sellaisenkin synnytyksen telkasta, jossa synnyttäjä valehtelematta huusi täyttä kurkkua KOKO ponnistusvaiheen ajan. Silloin päätin, että en ikinä uskalla tuohon ryhtyä.
Viisas on se joka ei ala synnyttämään...ainakaan normaalisti :D
Hyvä valinta,jos ei tee lapsia ollenkaan ja ajattelee vain itseään tai adoptoi lapsen mikä olisi järkevintä.Itse en ole synnyttänyt normaalisti mutta sektio kylläkin on tehty.Kipu mahassa on eri juttu,sen nyt kestää vaikka tuskaa sekin oli!:) Alapää kunnossa ja yläpäässä järkikin tallessa.Kiitos sektion.
No adoptio on kieltämättä käynyt mielessä... Se vaan, että miten saa sitten miehen siihen suostumaan? Eivät taida miehet synnytyspelkoa voida ymmärtää.
ihmisen hommaa onkin.
Olen itsekin huutanut synnyttäessäni avuksi äitiä, Jumalaa ja perkelettä, uskonut ja toivonut kuolevani jne., mutta kolme kertaa olen kuitenkin aivan vapaaehtoisesti siihen leikkiin ryhtynyt, enkä kadu hetkeäkään.
Ensimmäisetä synnytyksestäni lähtien olen säälinyt miehiä, jotka eivät saa kokea, miltä tuntuu tuoda uusi ihminen maailmaan.
Ei siinä ole mitään ihanaa.En viitsisi edes kehua.Oli vapaaehtoista tai ei.Olisi oikein jos miehet joutuisivat synnyttämään jostakin reiästä lapset ja kestämään kaikki kivut.Kuolen mieluummin kuin synnytän normaalisti.En ryhdy siihen mistään hinnasta.Onneksi ei ole pakko synnyttää.
synnyttäminen tai tarkemmin sanottuna raskaaksi tuleminen on täysin vapaaehtoista. Halukkaita riittää, eikä ihme. Lapsen synnyttäminen on ihmisenä olemisen huipentuma ja kaikkien kipujen arvoista.
Miesten ei ole mahdollista synnyttää. Siksi heitä säälinkin.
Sama minulla :) Ne kivut on sen synnytyksen ajan! 2 kertaa olen siihen ryhtynyt ja tulen suurella todennäköisyydella joskus hamassa tulevaisuudessa siihen tilanteeseen uudestaan.
Sitä tuli huudettua ja karjuttua. Mutta muuten kokonaisuudessaan se oli mahtava kokemus! Enkä hetkeäkään ole sitä katunut. Ne kivut unohtuu heti kun sen lapsen saa syliin!
sitä mieltä että luojan kiitos kipulääkitys on keksitty ja sen sain. Jokainen synnytys on erilainen mutta varmasti on kipuja jos ei ota kivunlievitystä. Se on jokaisen oma asia taas ottaako sen vai ei,ja ehtiikö aina sitä saamaan..
Kivun vertailusta en osaa sanoa kun "ei tuntunut missään" epiduraalin vuoksi =)
Juuri niin, ei tuntunut synnytys kipuna missään, kiitos hyvän lääkinnällisen kivunlievityksen. Ei tarvinnut huutaa äitiä eikä Jumalaa apuun, kun epiduraalin ansiosta ei sattunut yhtään. Mutta se kyllä tuntui suurena onnentunteena, kun lapsen sai syliinsä ja tuntuu vieläkin. Yhdeksän kuukauden raskausaika kyllä sai valmistautumaan äitiyteen, ei siihen mitään synnytystuskia tarvittu!!!
Joten naiset hyvät. ryhdytään nyt yhdessä vaatimaan aikuisten oikeesti vieläkin parempaa kivunlievitystä ja vielä sellaisen kehittämistä, joka on turvallinen ja tehokas. Jos me täällä vähättelemme asia tyyliin" kauheeta oli, hirveesti sattui, mutta kestin sen, kun palkinto oli niin hyvä", ei ammattilaiset suotta pinnistele vielä paremman hoidon ja kivunlievityksen eteen. Jos näinkin selvitään, niin mitä sitä suotta....... :)
Kauheeta on, että vielä tänä päivänä, noista kirjoituksista päätellen, moni jättää lapsentekoaikeet siihen, että pelkää synnytystä ja varsinkin sen kivuliaisuutta hirmuisesti. Jo noita sairaala- ja kätilösarjoja vilkaistessa on ihan käsittämätöntä, että naiset laitetaan huutamaan tuolla tavalla. Viimeisimmässä ruotsalaissarjassa kätilö vielä sanoi, että kohta ei synnyttämään tule kuin mamoja, kun epiduraalia käytetään lähes kaikissa synnytyksissa. Mistä ihmeestä tuo asenne kumpuaa vielä 2000-luvulla??? Niin, minulla ei ole kuin tämä henkilökohtainen kokemus, joka oli siis lähes kivuton.
Tuskin miehillä on yleisesti mitään sitä vastaan, että synnytyskipuja lievitettäisiin vieläkin paremmin kuin nykyään. Minusta on alkanut tuntumaan, että kyse on enemmänkin meidän naisten asenteesta. Me ei vaadita vaan tyydytään ja sitten kerrotaan myöhemmin sankaritarinoita selviytymisestä, synnytyskivusta ikäänkuin initaatioriittinä synnyttäneiden naisten arvostettuun joukkoon. Itse pidän sellaista ihan jonninjoutavana.
Nyt vähän kieltämättä provosoin, mutta ei tyttöjen ympärileikkauksiakaan yleensä puolla miehet vaan kyseisten kulttuurien naiset. Jotain henkisellä puolella tässä on samankaltaista.
Ja vielä... en siis tuohon edelliseen vedoten ole vaatimassa, että nainen ei saisi itse päättää, ottaako kivunlievitystä synnytyksessä vai ei.
Kun nyt kirjoittamaan aloin, niin haluaisin avata keskustelua myös ponnistusvaiheen kivunlievityksestä. Monet tuolla kirjoituksissa ovat kertoneet, että kivut ovat kovimmat viimeisissä supistuksissa ja ponnistusvaiheessa, kun pää on syntymässä. Kuitenkin lääkinnällinen kivunlievitys usein lopetetaan juuri tuossa vaiheessa? Miksi ihmeessä?
tuossa ruotsalaissarjassa puhui, meni kyllä itse hakemaan särkylääkettä niskakipuunsa. Eli synnytyskipu on luonnollista ja se vain pitää kestää, mutta muihin vaivoihin voi hakea helpostusta? Mielestäni tuo kätilö teki tässä itsensä vain naurettavaksi.
että jos loppuun asti on ihan puudutettuna, ei tunne koska pitäisi ponnistaa.
Eikä se ponnistusvaihe ollut mitään verrattuna polttoihin, ennen kuin sain epiduraalipuudutuksen.
Mielenkiintoista keskustelua. Olen useasti miettinyt, miksi lääketieteessä pidetään kivunlievitystä niin tärkeänä oli sitten kyse mistä toimenpiteestä tahansa, mutta synnyttäjää voidaan huudattaa millä tavalla tahansa, koska "synnyttäminen on luonnollista". Onhan se, mutta kun nykyaikana kerran ON käytössä hyviä kivunlievityksiä, miksei niitä käytettäisi tehokkaasti? En ymmärrä alkuunkaan, miksi muka sietämättömän kovat tuskat kuuluisivat asiaan, jos niitä voitaisiin lievittää. Ehkä ontuva vertaus, mutta jos joku ei ota hammaslääkärissä puudutusta viisaudenhampaan poistoa varten, niin pidetäänkö kipua jalostavana kipuna, joka valmistaa ihmisen elämään ilman viisaudenhammasta...
Minua kiinnostaisi tietää, kuinka monta kertaa esim. epiduraali voidaan antaa synnytyksen aikana. Olen ollut siinä käsityksessä, että vain kaksi kertaa, mutta alemmassa viestiketjussa kirjoitettiin, että synnyttäjä oli saanut epiduraalin aina halutessaan. Seurauksena kivuton ja ihana synnytyskokemus. Varmaankin tapauskohtaista, mutta miksi puhutaan, että epiduraali voidaan antaa vain muutaman kerran, jos se kuitenkin voidaan antaa useasti?
Luin myös aiemmista viestiketjuista, että ponnistusvaiheeseenkin on olemassa hyvä puudutus (puddendaali tai jotain sinne päin ;), mutta sitä ei käytetä nähtävästi kovinkaan yleisesti. Miksei? Eikö ihan maalaisjärjellä ajateltuna puudutusta tarvita juuri silloin, kun synnyttäjä tuntee halkeavansa?
Myös minä olen seurannut sairaala- ja kätilösarjoja ja mieleeni jäi eräs synnytys, jossa äiti kertoi, että ilmeisesti puudutuksen ansiosta lapsen ulostulo ei ollut sattunut lainkaan. Jos tällä tavalla on kerran mahdollista puuduttaa, niin miksei kaikkia synnyttäjiä puuduteta?
Ei mua ainakaa pelota... olen rvk27 ja yks laps on jo... Mul meni eka synnytys helposti 5h yhteensä ku en tajunnu pelätä ja sit lopus epiduraali autto... muuten pärjäsin ilman kivun lievitystä... melkein loppuu asti... kävihä se kipeetä ja muaki tikattii pari tuntia synnytyksen jälkee mut heti oli valmis sanomaa et toisen viel teen... eipä tuo nyt nii kauhee kokemus ole.. vaavin saa syliin ja jo unohtu se vähäinenki tuska...
Hyvä, jos sinua ei pelota. Toisia pelottaa. Eivätkä kaikki unohda koskaan välttämättä sitä tuskaa ja saavat traumoja.
Olen myös miettinyt, miksei ponnistusvaiheeseen saa helpotusta. Tai miksei alapäätä aina puuduteta, vaikkei tehtäisi episiotomiaa? Jos olisi puudutus, ei repeäminenkään tekisi kipeää. (vaikka toki muita haittoja saattaisi aiheuttaa...)
Itseäni pelottaa juuri ponnistusvaihe ja se, ettei siihen oikein mitään apuja saa. Vai saako, mutta niistä ei vain puhuta, koska se tietäisi terveydenhuoltoon lisäkustannuksia? Ja miksei synnytysaltaita ole joka synnytyshuoneessa? Tai mahdollisuutta synnyttää/kokeilla synnyttää jakkaralla?
sinulla! Vielä kun jostain saisi vastauksia, mutta pidetään keskustelua yllä.
Tuolta edelliseltä kirjoittajalta kysäisisin, että mitäkäs olisi fiilarit sitten jos ei olisi sitä tuskaa tarvinnut kärsiä? Eli kuitataanko asia taas kerran sillä, että kaikki unohtuu, kun vauva on sylissä?
Tuolla alkuketjussa sanottiin, että kun tv:ssä se näyttää niin pahalta. Eihän sinne telkkariin niitä helppoja tapauksia oteta. Kyllähän sinne valitaan just ne dramaattisimmat tapahtumat, että saadaan aikaan kunnon tv-ohjelmaa. Olishan se huomattavasti tylsempää kattoo kun joku äiti vaan puksauttaa sen vauvan ulos, eikä huuda ja kiroile siinä hikoillessaan. Ei tv-ohjelma anna monipuolista kuvaa synnytyksestä. Jokainen synnytys ja ihminen on erilainen.
Ja sitten muuta asiaa:
Ja kyllä, suurin osa kivuista unohtuu kun sen vauvelin saa syliinsä. Ei voi mitään. Niin se menee. En kyllä osaa sanoa, miltä sitten tuntuis jos sais ilman kipua synnyttää, mutta kun se kipu nyt vaan kuuluu asiaan niin sitten se kuuluu. Tämä nyt ei tarkoita sitä etteikö kipua voisi lievittää tai kokonaan lääkkeillä poistaa, taitaa olla jokaisen oma valinta se. Mutta faktahan on se, että jos sieltä alapäästä kokonainen vauva tunkee ulos, niin tottakai se sattuu supistuksineen kaikkineen. Jos ei sitä kipua halua tuntea niin sitten ottaa lääkettä, tai jättää ottamatta ja tuntee kivun. Ihan sama se minulle on.
En usko, että tv:hen vain dramaattisimmat synnytykset valitaan. Päinvastoin uskon, että ne KAIKKEIN kaameimmat synnytykset eivät tv:ssä näy. En usko, että kovin traumaattisen synnytyksen läpikäynyt haluaa sitä tv:ssä kaikelle kansalle näyttää. Niissä sarjoissa on ollut ihan kaikenlaisia synnytyksiä. Ei niissä "huutosynnytyksissäkään" mitään ihmeellistä dramatiikkaa ole sinänsä ollut. Ns. normaaleja hyvin menneitä synnytyksiä ovat olleet, mutta silti synnyttäjät ovat huutaneet kivusta. Minusta ihan normaalistikin sujuva synnytys näyttää ja kuulostaa kauhealta, puhumattakaan jostain vaikeammasta tapauksesta (esim. imukuppisynnytys). En usko, että synnytysohjelmien tarkoitus on pelotella tulevia synnyttäjiä.
"Jos ei sitä kipua halua tuntea niin sitten ottaa lääkettä, tai jättää ottamatta ja tuntee kivun. Ihan sama se minulle on."
Mutta kun aina sitä lääkettä ei ehdi saada, vielä vähemmän ponnistusvaiheessa. Lääke ei myöskään välttämättä auta.
Yritin lähettää vain toisia kannustavan mukavan viestin ja heti tuli äkäsiä viestejä et joillaki se sattuu ja hyvä jos sua ei pelota yms... Tietenki jokaisella on erilainen synnytys, en minä sillä.. ja kyllä se minullekkin tietenki sattui mut unohin sen oikeasti tosi äkkiä kun vauvan kans touhuilin... en pystynyt istuma asennossa olemaan viikkoon mut iloinen olin silti mitä nyt väsynyt... Mutta jos oikeasti varsinkin eka kertalaiset pohditte synnytystä näin paljon ja vielä täälä niin onhan se pelottavampaa sun muuta. Mua ainakin autto kun en ajatellut itse synnytystä ollenkaan ja sitä millon se tapahtuisi, koska sitten kun se alkais olisin epätietoinen asioista ja koko synnytys menikin huurussa josta en paljoankaan muista ja siten traumoja ei jääny. Anteeksi jos tämä on jollekkin epämiellyttävää tekstiä mutta mulla on ihan hyvä olo vaikka toinen synnytys lähenee ja sanon tämän niille jotka itsekkin kohta synnyttävät. Tsemppiä!
Mulla ei kyllä ollut tarkoituksena olla äkäinen, eikä mitenkään väheksyä kokemuksiasi.
Ja sitten tulee se iso mutta :D. Mulla on lapset tehty ihan jo ikänikin puolesta, joten tämä ei sinänsä enää minua henkilökohtaisesti koske. Ajatuksena on vain herättää keskustelua synnytyskivun tarpeellisuudestä ja suhtautumisesta siihen. Yritän visioida tulevaisuuden mahdollisuutta synnyttää ilman tuskia. Asia on kuitenkin pidemmän päälle kiinni siitä, mitä me naiset vaadimme ja mihin me tyydymme. Kehitystä ei tapahdu, jos ei yhteisrintamassa nousta barrikaadeille. Syntyykö se synnytyksen jälkeinen onnentunne koetuista kivuista ja niiden loppumisesta. Vai voisikohan ihan se vauva vain aiheuttaa sen?
Tästä näkökulmasta tuo meidän naisten varsin yleinen ajatus (lainaan sen nyt tässä kohtaa mintunvihreä sinulta) " kyllä se minullekkin tietenki sattui mut unohin se oikeesti tosi äkkiä kun vauvan kans touhuilin" ehkä hieman itsekäskin.
Ja miksi kehtaa moista väittää? Se on tuo unohtaminen. Kun itsellä se on ohi, unohdamme tuskamme ja olemme onnellisia että siitä on selvitty. Se on edessä nyt ja tulevaisuudessa kuitenkin lähes kaikilla synnyttävillä naisilla. Tällä tavoin se on kehityksen jarruna, kun päätämme unohtaa emmekä ajattele sitä seuraavaan tuskissaan synnyttävää naista. Onko kuitenkin vielä vähän tabu sekin, että meidän pitää olla niin onnellisia uudesta lapsestamme ettei oikein voida palata niihin kipuihin? Tietysti vauvasta ollaan onnellisia, mutta silotellaanko me sitä itse synnytystapahtumaa sen takia ettei lemata huonoksi äidiksi, kun myönnämme, että se synnyttäminen itsessään saattoi olla ihan kauheeta.
"Kyllä se mullekin tietenkin sattui". Tämän kaltaiset toteamukset ovat varmaankin se. miksi monet pelkäävät synnytystä. Se, että niin pitää olla tietenkin! Miksi pitää tietenkin sattua? Edelleen kuulutan hyvän synnytyskivunlievityksen perään. Jos sellaista ei vielä ole, niin sellainen tulisi kehittää. Ja monenlaista kivunlievitystä on jo olemassa, mutta vieläkään sen tehokkaasta käytöstä ei puhuta tarpeeksi. Joka synnytyssairaalan nettisivuilla kyllä lukee, että vaikkapa epiduraalin saa, mutta tarkempia selostuksia ei ole. Omassa synnytysvalmennuksessani kyllä käytettiin kerta vaikkapa hammashuoltoon,(sinänsä tärkeä asia), mutta ei käytännönohjeita kunnon kivunlievityksestä synnytyskipuihin. Samoin äitiysneuvolassa käydään varsin tiheästi, jolloin neuvoja voitaisiin antaa. Moni ei osaa eikä ehkä jopa kehtaa kysyä asiasta itse. Monesti kuulee synnytyksistä, joissa lääkinnällistä kivunlievitystä ei ennättänyt saada. Usein me naiset sinnitellään siellä kipujemme kanssa viimeiseen asti, kun ajattelemme, että tietysti tämän pitää sattua. Kun enää ei kestetä, niin lievitys onkin jo liian myöhäistä. Usein esim. epiduraalia ei saa sinä siunaamana hetkenä, kun kivunsietokyky ylitetään. Kätilö ei voi 5 minsan välein käydä kysymässä, että joko tarvitset jotain. Pitää siis jo vähän ennakoida eikä sankarillisesti yrittää vain kestää, yleensä kun nuo tuskat vain pahenevat synnytyksen edetessä. Toinen, mitä moni varsinkin ensikertalainen ei tiedä, että epiduraalia voi saada monta kertaa, vaan ajattelee, että sen kerran kaksi täytyy jättää myöhäisempään aikaan, jos kivut vain pahenevat. Eli yritän tässä sanoa, että avoimempi kertominen ja kysely voisi auttaa monia. Ammattilaiset synnytyspuolella eivät ole meedioita, jotka tietävät paljoko synnyttäjää sattuu, meidän pitää itse reilusti sanoa ja kysyä jo etukäteen tai ainakin synnärille tullessa asioista. Palaan vielä siihen ponnistusvaiheen kipuihin. Vieläkään en ymmärrä miksei niitä voida lievittää? Miksi tuosta pudendaalista puhutaan niin vähän? Toivoisin, että jo tyttäreni voisi tulevaisuudessa valita halutessaan lähes kivuttoman synnytyksen.
Siis viedään kehitystä eteenpäin ja lopetettaan jälkikäteen asian vähättely!!!
Minutunvihreä, toivottavasti et loukkaantunut kovasti, että käytin lausettasi esimerkkinä. Se vain oli tuossa sopivasti hollilla ja siinä oli mukavasti minua askarruttaneet asiat esillä. Olisin voinut toki valita jonkun muunkin.
ei sitä puudutusta saa läheskään aina vaikka episiotomia tehtäisiinkin.
ponnistusvaiheen paras apu ensisynnyttäjälle on kätilön kannustus ja se että hän kertoo syntymisen olevan enää muutaman ponnistuksen päässä!
Hyvää tekstiä, Nannikene! Minua ainakin huojensi tieto, että epiduraalin voi saada monta kertaa. Luulin, että kivuissa pitää kärvistellä ja yrittää säästellä epiduraalia viimeiseen asti. Riskinähän tuossa odottelussa on, että synnytys onkin jo liian pitkällä eikä epiduraalia voida enää antaa. Miksi yleisesti kerrotaan, että epiduraalin voi saada vain kahdesti, jos se ei pidä edes paikkaansa?!
Oikaiskaa, jos olen väärässä, mutta minulla on käsitys, että jos tuleva synnyttäjä käy pelkopolilla ja päätyy alatiesynnytykseen, hänen kanssaan tehdään kirjallinen sitoumus tehokkaasta kivunlievityksestä. Hyvä näin, mutta eikö tuo sopimus pitäisi tehdä jokaisen synnyttäjän kanssa, joka haluaa kivunlievitystä? Pidetäänhän tärkeänä synnytyskipua pienemmänkin kivun hoitamista. Miksi siis synnytyskipu kuuluisi jotenkin eri kastiin?
En ymmärrä, miksi joidenkin mielestä synnytyspelko tekisi naisesta jotenkin kypsymättömän äidiksi. Jos ajatellaan, että moni nuori nainen uskaltaa hankkia lapsen, vaikka töiden jatkumisesta ei ole varmuutta tai raskautuu vasta hedelmöityshoitojen jälkeen, eikö se ole aika varma merkki, että nainen todella haluaa lapsen?
Olen samoilla linjoilla Nannikenen kanssa siitä, että naisten tulee vaatia tehokasta kivunlievitystä. Jos me emme vaadi, miksi kivunlievitystä edes käytettäisiin? Monilla naisilla on synnytystä kohtaan liian marttyyrimainen suhtautuminen tyyliin "olin kuolla niihin kipuihin ja ajattelin, etten selviä, mutta lapsen syntymä pyyhkäisi kaikki kivut pois". Totta kai synnyttäminen sattui hirveästi ennen vanhaan, koska eihän käytössä ollut hyvää kivunhoitoa. Nykyisin on kivunlievitys, joten ei voida pitää ainoana totuutena , että synnyttämisen täytyy olla niin tuskaista. Tässä olisi kyllä asennemuutoksen paikka.
Oikein, siskot!
Jos synnytystä on mahdollista helpottaa ja kipua lievittää, tulisi joka naisella olla oikeus saada lääketieteen kehityksen mukanaan tuomaa apua.
Oletteko koskaan ajatelleet, että jos synnytyskipuja vastaavaa kipua tuottaisi toiselle ihmiselle (puhumattakaan pysyvistä, päivittäistä elämää haittaavista vammoista) kyse olisi törkeä pahoinpitely -nimisestä rikoksesta jonka johdosta rangaistaisiin ja saisi vielä maksaa uhrille huikeita korvauksia.
Se myös itseäni ihmetyttää, kun monesti näkee kätilöiden neuvovan, että synnyttäjä yrittäisi mahdollisimman pitkään olla ilman kivunlievitystä ja katsoa selviytyisikö ilman. Mutta: jos liian pitkään odottaa, saattaakin olla edessä se, ettei kivunlievitystä voidakaan enää antaa kun synnyttäjä sitä haluaisi. Mahtaako tuollaisen kehotuksen taustalla oikeasti olla se, että saataisiin hieman säästöjä taas kerran aikaan?
Kaikkein pelottavin "rohkaiseva" neuvo omasta mielestäni synnyttäjälle on: "kyllä se lapsi sieltä ulos saadaan, tavalla tai toisella." Anteeksi kaikille, jotka tuota lausetta ovat käyttäneet. Se vain kuulostaa minusta jotenkin brutaalilta ja juuri siltä, että äidin kärsimyksistä viis, lapsi revitään ulos vaikka väkisin.
loppuvat siihen, kun lapsi tulee ulos. On rohkaisevaa kuulla ammattilaisen suusta, että lapsi kyllä saadaan ulos, eikä äidin tarvitse jäädä kärsimään kipujaan kunnes kuolee. Joskus lapsi täytyy tosiaan ottaa ulos väkisin, vaikkapa halkaisemalla maha, mutta ulos se kuitenkin saadaan.
Eivät ne äidin kärsimykset tosiaan aina siihen lopu, kun lapsi tulee ulos.
Ehkä sinusta sitten se on rohkaisevaa kuulla, kun kätilö sanoo, että "kyllä se lapsi saadaan ulos". En minäkään synnytyksessä sitä pelkää, että lapsi jää kohtuun...
Vaan juuri sitä, että MITEN se sieltä ulos saadaan ja millä tuskalla.
Väkisin ulos ottamisesta itselleni tulee mieleen lähinnä ronski imukuppisynnytys, ei sektio (tai "vatsan halkaiseminen", kuten asian ilmaiset).
itse kävin pelkopolilla jossa saivat minut yrittämään alatiesynnytystä vaikka olin jyrkästi sektion kannalla.olin polilla sopinut että saan kaiken maailman puudukset sekä myös sen ettei synnytykseeni osallistuisi miehiä eikä opiskelijoita(eli ei ylimääräisiä ihmisiä).Omat supistukset alkoivat la aamuna ja lapsi syntyi ma iltana.Salissa sain ilokaasua ja vaikka olin ne jo kertaalleen oksentanut lattialle ja pyytänyt muutaman kerran epiduraalia kätilö tarjosi edelleen ilokaasua (olin tällöin 5-6 cm auki).Sain kyllä epiduraalin,kahdestikin mutta olen silti kiitollinen että pääsin sektioon.Ja toipuminen oli mielestäni kyllä ihan sutjakkaa verensiirrosta huolimatta,vaikka toisin oli annettu ymmärtää.Koska sulun takia synnytyspaikkani vaihtui kättäriltä jorviin jäi jonnekkin matkalle tieto pelkopolikäynneistäkin kun oli miestä ja opiskelijaa,eikö kukaan lukenut vai eikö 2000-luvulla tiedot olekkaan tietokoneella...!?
Ja itselläni ihmetyttää myöskin se että kuinka paljon naisen täytyy kärsiä ennenkuin saa sektion.Näin erään sairaala jakson jossa oli laitettu oikein musiikki päälle ja silti sen naisen huuto kuului läpi kun laitettiin imukuppia tämän jälkeen lasta revittiin ulos kauan - turhaan,synnytys päättyi sektioon.Eikä ollut ensimmäinen synnytys jonka olen nähnyt jossa näin kävi.Onneksi oma lapseni oli jo syntynyt kun kyseisen jakson näin!
loppuvat kuin seinään lapsen tullessa ulos. Se on valtava helpotus ja vähennys kärsimyksen määrässä. Muutenhan toki koko elämä on kärsimystä, jos sen niin haluaa nähdä.
Minusta se, että koko vatsa joudutaan avaamaan, on väkivaltaisempaa kuin lapsen tuominen ulos olemassaolevasta aukosta. Vähän samaa kuin jos hammas poistettaisiin posken läpi eikä suun kautta.
jo on outo porukkaa... olen itsekäs kun väitän et kipu unohtui kun vauvan sain syliin... No niin se nyt vain teki... Kipu ei ollut haitaksi paitsi silloin kun sen koin... kai olin jossain huurussa mut heti se unohtui... Jaa-a et tuon takia olen sit itsekäs... no olkoon sit niin mut näin tämä kokemus mulla meni... Ja turha väittä näin... äh nyt menin ihan sekasin... anteeksi jos tämä jotakin häirittee...
Voisinhan alkaa kauheeseen itsesääliin ja liioitteluun että saisin sääliä, arvostusta ja huomioita... et voi voi kun se sattui ja lapsi kulta kun sut on työllä ja tuskalla tehty mut musta lapsi ei ansaitse etes tuommosta äidin itsetunnon pönkitystä...
Minä jo eilen tuota viestiäni lähettäessäni mietin, että kirjoituksestani voit loukkaantua, vaikka missään nimessä en tarkoittanut sitä. Oli tietenkin aivan epäasiallista minulta ottaa kirjoituksestasi lainauksia ja retostella niitä. Varsinkin, kun et sitä kirjoittaessasi ajatellut, että joku tulee jokaista käyttämääsi sanamuotoa tänne räävimään. Tarkoitit hyvää kertomalla muille siitä, että se kipu loppuu aikanaan ja että, kun synnytys on ohi ja siitä on selvinnyt, niin kipua ei enää muistakaan.
Sitäkin pahoittelen, että tuonne kirjoitukseeni oli tullut kirjoitusvirhe. Kirjoitin:" Ja miksi kehtaa moista väittää?" N-kirjain oli jäänyt pois ja tarkoitus oli kirjoittaa "kehtaan", jolloin asia tietenkin muuttui ihan toiseksi. Nyt tuosta jutustani saattoi saada kuvan, että ajattelin, että miten Mintunvihreä kehtaa. Minun kehtaamisestani siinä siis oli kyse.
Itse asiaa en kuitenkaan pahoitele. Minusta on edelleen tärkeää pitää yllä keskustelua vieläkin paremmasta kivunlievityksestä synnytyksissä. Pointtini siis on, että miksi vielä nykyäänkin monet synnyttäjät joutuvat kokemaan sietämättömiä kipuja. Ja yhtenä mahdollisuutena siihen olen ajatellut, että me naiset vähättelemme niitä, kun synnytys on ohi. Ja tässä kohtaa olemme riikkisen itsekkäitä, koska teemme siinä karhunpalveluksen tuleville synnyttäjille, jotka jälleen joutuvat kokemaan kivut. Jos viesti usein synnytyksen jälkeen vaikkapa hoitohenkilökunnalle on , että sattuihan se, mutta unohtui jo, niin asioita ei kehitetä eteenpäin. Asia voidaan siis kuitata sillä, että koita kestää, muutkin ovat sanoneet ettei tämä kipu ole ikuista ja palkinto on hyvä. Jos nousemme yhteisrintamassa vaatimaan ettei tuollainen ajattelu riitä vaan tarvitaan tehokasta kivunlievitystä jo itse synnytystapahtumassa. Ja korostan vielä, että ellei sellaista ole vielä olemassa, niin sitten ryhdytää yhdessä vaatimaan, että tutkimusresursseja kohdennetaan sellaisen kehittämiseen. Asia on tärkeä, sillä se koskee puolta maailman väestöstä. Onko naisella tulevaisuudessa oikeus halutessaan kivuttomaan synnytykseen? Emmehän me kai yhdeksää kuukautta synnyttämistä odota, vaan lasta?
Nyt lähden mökille lomailemaan pariksi viikoksi, joten heibähei...
Kuten otsikko jo kertoo: koko synnytystapahtumassa on minusta lääketieteellisen kehityksen paikka.
Äidit sanovat minulle "rohkaisun sanana", että älä pelkää sitä kipua, sen kyllä kestää kun PALKINTO ON NIIN IHANA ja ne TUHANNET ONNEN HETKET jne.... Entä sitten? Kyllä minä tiedän että sieltä tulee oma ihana vauva, mutta täytyykö minun silti nöyrästi kärsiä tuskieni vallassa tuntitolkulla, kun vaihtoehtoja varmasti olisi?
Mietitään vaikka Hollywood-mammoja! Heillä on pätäkkää maksaa arvostetuille yksityislääkäreille siitä, että heidän synnytyksensä etenee tasan niin kuin he haluavat (mikäli synnytys etenee siis NORMAALISTI, komplikaatioitta). Madonnan tai J-Lo:n on tuskin tarvinut itkien kerjätä pudendaalia tai epiduraalia -sektiosta puhumattakaan.
Miksi tehokas kivunlievitys ei voi olla arkipäivää niinkin ARKIPÄIVÄISESSÄ tapahtumassa kuin synnytys? Suomessa syntyy vuosittain tuhansia ja tuhansia vauvoja, näin on ollut niin kauan kuin ihmisiä on maan päällä liikkunut. Eikö synnytyksen pitäisi olla yhtä tuttua huttua kuin vaikka hampaanpoisto?
Hampaista puheenollen, hammaslääkärissä saa puudutuksen ~5 euron lisähintaan pyydettäessä. Päänsärkyynkin voit ostaa kaupasta parilla eurolla aspiriinia. Nykypäivänä lääketieteen avulla tehdään muutenkin ihmeitä! Siirretään elimiä, leikataan kasvaimia ja parannetaan!
Miksi siis synnytys on edelleen se hiivatin mörkö lääketieteellisesti katsottuna? Se kaikista yleisin, tavallisin ja luonnollisin tapahtuma ihmiselämässä?
Menipä palopuheeks :D.... mut yrittäkää ymmärtää! Mulla on synnytys edessä reilun kuukauden päästä, joten on ehkä oma lehmä ojassa ;)....
Eipä lohduta paljon omaakaan pelkoa se, että "kipu kestää vain hetken". Kyllähän vaikka käden irtirepiminenkin kestää vain hetken, mutta en silti haluaisi sitä kipua kokea... (juu, synnytyksessä saa "palkinnoksi" vauvan, käden irtirepimisessä ei, mutta ymmärtänette varmaan vertauksen...)
Aiemmassa viestissä oli hyvä pointti, että hammaslääkärissä saa puudutuksen, jos on valmis maksamaan 5 euroa. Olen EHDOTTOMASTI sitä mieltä, että verovaroilla pitäisi saada kustannettua kaikille kivunlievitystä kaipaaville synnyttäjille hyvät ja riittävät puudutukset. Jos yhteiskunta pystyy kerran kustantamaan esimerkiksi pulsujen tikkaukset ja sun muuta paikkaukset kerta toisensa jälkeen, vaikka pulsut eivät raadollisesti ajateltuna tuota yhtään mitään, miksi synnyttäjiin ei olla valmiita satsaamaan? Onhan sentään kyse uusien veronmaksajien synnyttämisestä, jotka tulevat aikanaan pitämään tätä yhteiskuntaa pystyssä, jos näin taloudellisesti halutaan ajatella. Jos puudutuksia ei ole varaa antaa tarpeeksi yhteiskunan varoista, synnyttäjillä pitäisi olla mahdollisuus maksaa vaikka omasta pussistaan halutut epiduraalit ja pudendaalit. Uskon ja toivon, että tuo olisi tulevaisuudessa mahdollista.
Vauvan parashan on tietysti tärkeintä, mutta naisella on itsemäärämisoikeus omaan kehoonsa myös synnytyksessä. Jos tuntuu, ettei kestä kipua, puudutuksia pitää saada sillä hetkellä kun siltä tuntuu/anestesialääkäri ehtii paikalle. Nainenhan ne kivut kärsii ja jos hän haluaa puudutuksia vaikkapa ponnistusvaiheeseen eikä lääketieteellisiä esteitä ole, miksi ihmeessa puudutusta ei anneta??
Itsellä kaksi lasta ja sen sanon että se on kaunis hetki. mun nuorin paino hiukan alle 5kg. eikä ollu mikääm kamalan kipeä homma. Epiduraalin kun sain niin sit vaan köllin siihen asti kun käskettiin ponnistaan.ja se oli pian ohi.
Ei sitä pelätä tartte, se on hieno hetki. jos ei lasta synnytyksen takia uskalla tehdä niin kannattaa miettia pari kertaa onko valmis vielä äidiksi...
Äitiys on niin paljon enemmän kun pelkkä synnytys. Jos on äidiksi halukas synnytys on pikkujuttu, siitähän ne haasteet vasta alkaa!! Lapset kouluttaa!!
"....jos ei lasta synnytyksen takia uskalla tehdä niin kannattaa miettia pari kertaa onko valmis vielä äidiksi... Äitiys on niin paljon enemmän kun pelkkä synnytys."
Kylläpäs sinä puhuit ristiin itsesi kanssa...!!!
Sanot, että äitiys on muutakin kuin synnytys, ja samaan syssyyn väität, että synnytystä pelkäävä ei mahdollisesti olisikaan valmis äidiksi... kumpaa mieltä siis olet?
Äidiksi kasvetaan odotusaikana ja lapsen syntymän jälkeen käytännön kokemuksella ja tunteiden kasvaessa. Synnytystapa ei merkkaa yhtikäs mitään liittyen äitiyteen. Fyysisesti synnytyksen/sektion jälkeen naisesta tulee äiti, mutta se henkinen valmius äitiyteen tulee ajan kanssa vasta lasten synnyttyä, eikä se synnytyksessä kärsiminen tee kenestäkään parempaa äitiä.
Osahan menee positiivisin mielin alakautta pungertamaan ja saa siinä iänikuiset traumat ja huonossa tapauksessa vammaisen lapsenkin...ja vannoo, että loput lapset tulevat sitten sektiolla... onko se äiti silloin sen valmiimpi äidiksi kuin sektiolla lapsensa saanut? Vai tuliko hänestä yhtäkkiä paska äiti, koska ei muita lapsiaan enää alakautta haluakaan synnyttää?
Synnytys saattaa olla jollekin pikkujuttu ja ihanakin asia. Mutta useiden äitiys "menee pilalle" huonosti menneen synnytyksen jälkeen, josta tulevaisuudessa kärsii äidin lisäksi myös lapsi. Huono synnytyskokemus vaikuttaa jo heti alussa vuorovaikutussuhteen luomiseen vauvan ja äidin välillä.
Kiva, että sulla on mennyt kaikki nappiin ja kaikki ollut kivaa ja ihq... Haluaisitko vielä tarkentaa tuota tekstistäsi lainattua pätkää?
Jos pelkää synnytystä, ei ole valmis äidiksi, mutta äitiys on paljon enemmän kuin pelkkä synnytys. Niinkö siis? Mitä? Kuinka? Häh?!
"jos ei lasta synnytyksen takia uskalla tehdä niin kannattaa miettia pari kertaa onko valmis vielä äidiksi..."
Tässä annat sen kuvan, että kuka tahansa, joka uskaltaa synnyttää on hyvä äiti, koska pelkästään synnytys on sitä "äitiyttä". Totuushan on, ettei synnytyksen, kuin minkään muunkaan pelkääminen tee ihmisestä huonompaa vanhempaa. Sillä kun ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
"Äitiys on niin paljon enemmän kun pelkkä synnytys."
Tässä taas saa sen kuvan, että olet sitä mieltä, että synnytystavalla ei väliä, koska äitiys on niin paljon muuta. Tottahan se onkin.
En ole ikinä typerämpää ja ristiriitaisempaa mielipidettä kuullutkaan, kiitos nauruista! :D
Terv. "Sektiolla pelon takia synnyttänyt äiti, maailman paras sellainen omille lapsilleen."
että saat nautintoa ja sisältöä elämään sillä että odotat ihmisten vääntävän rautalangasta mitä tarkoittavat... ja jaat elämänviisauksia muille tolla ajatuksen juoksulla. Mut hei, kai tänne kaikki saa mielipiteensä kirjoittaa. Jopa hiukan kuinka sen nyt sanoisi... hitaammatkin ;D
Ja tosta sun tektistä... melkosta pätemistä... :D
Eräs koulukaverini joskus kuvaili synnytystä näin: kokeileppa työntää vesimeloni appelsiinin kokoisesta reiästä. Noh, siltä se juuri tuntuikin...
olen itse rv 28 ja ennen raskautta pelkäsin mahdollista synnytystä. se kun jotenkin tuntuu niin luonnottomalta kun niin iso "asia" pitäisi mahtua punnertamaan niin pienestä reiästä=). no nyt kun olen raskaana ja olen asiaa miettinyt niin ei se enää varsinaisesti pelota, jännittää ja mietityttää tietysti moni asia kun mitä tahansa saattaa tulla eteen eikä niihin voi juuri valmistautua. otan synnytyksen nykyään kuitenkin jonkinlaisena haasteena josta yritän selviytytä mahdollisimman hyvin.
Täällä puhutaan paljon lääkinnällisen kivunlievityksen puolesta, pohditaan äidin olon helpottamista. Puudutuksissa käytettävät lääkeaineet kulkeutuvat kuitenkin aina myös lapseen, voiden aiheuttaa mm. uneliaisuutta, imemisongelmia ja jopa hengityksen lamautumista.
Lääkinnällisen kivunlievityksen käyttö lisäksi johtaa helposti "puudukeketjuun", eli epiduraali usein hidastaa synnytyksen etenemistä, harventaa supistusten väliä, jolloin joudutaan antaa oksitosiinia supistusten vahvistamiseksi. Tämä taas lisää kipua, jolloin tarvitaan lisää tehoa epiduraaliin. Oksitosiini aiheuttaa lisäksi häiriön elimistön omaan kivunlievittämisprosessiin.
Kohdunkaulan puudutus (paraservikaali-puudutus) ei hidasta supistusväliä, mutta sen vaikutusaika on usein liian lyhyt (n. 1,5-2h). Lisäksi sitä ei voida antaa synnytyksen lopulla, joten siitä ei ole apua avautumisen loppuun tai ponnistusvaiheeseen.
Puudukkeiden (epiduraali- ja spinaali-) käyttö aiheuttaa lisäksi sen, että äiti "kytketään" monitoreihin sekä tippatelineeseen, jolloin liikkuminen on hankalaa. Liikkumisella voisi edesauttaa lapsen syntymistä mhadollisimman hyvässä asennossa, sekä helpottaa paineen tunnetta lantiossa. Lisäksi piuhojen kanssa on hankala ponnistaa muualla kuin sängyssä (esim. jakkaralla).
Luonnollinen syntymä olisi usein sekä äidin että lapsen kannalta paras vaihtoehto. On hyvä muistaa, että on olemassa myös luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä. Näitä ovat esimerkiksi hieronta, oikea hengitystekniikka ja veteen synnyttäminen. Äidin rentona pysyminen, etenkin lantion lihasten rentouttaminen auttaa lasta syntymään luonnollisesti supistusten tahdissa. "Luomusynnyttämisestä" voi lukea osoitteesta bebesinfo.fi
Synnytyksessä sietämättömän kivun kestäminen ei kuitenkaan ole äidin eikä lapsen etu. Itse olin asennoitunut synnyttämään ilman lääkinnällistä kivunlievitystä, mutta en siihen pystynyt. Kohdunsuun ollessa n. 6cm auki, ja synnytyksen kestettyä siihen mennessä n. 10h oli kipuni niin sietämätöntä, että pyysin kohdunkaulan puudutuksen, sekä myöhemmin vielä epiduraalin (sain lisäksi oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia).
Uskon kuitenkin, että tarpeeksi hyvällä keskittymisellä, ja etukäteen rentoutustekniikoita opettelemalla synnytyskipu voi olla siedettävissä ilman puudutuksia. Toki asiaan vaikuttaa myös henkilökohtainen kivunsietokyky. En suosittelisi kenellekään puudutteiden ottamista "etukäteen" tai "varmuuden vuoksi". Helpotuksen saa kyllä nopeaan, jos ei kivun kanssa tule toimeen.
Synnytyskivun pelkääminen ei mielestäni ole syy jättäytyä lapsettomaksi. Pelkoon saa tukea ja apua, lisäksi ymmärtääkseni keisarileikkauksen saa nykyään niin halutessaan. Alatiesynnytystä pidetään yleisesti kuitenkin toipumisen kannalta parempana, sektiolla ei myöskään voi "synnyttää" useampaa kuin kahta lasta.
Jep, no tuosta synnytystavasta. Itse ensimmäisessä luomusupisteluin alkavassa synnytyksessä kesto 20h)olisin halunnut liikkua jne. mutta ei annettu. Minulle laitettiin epiduraali jossain vaiheessa (en pyytänyt, kivut oli ilokaasuin kestettävissä) enkä auennut kuin 5-6 cm, lapsen sydänäänet heikkenivät ja hätäsektio. Todettiin lantionahtaus. Toinen synnytys käynnistettiin vkolla 38, kun vauva 3kg, se sopisi tulemaan. Ja sydänääntenlaskut, kauheat supistukset. Sanottiin, ettei sektion takia voida antaa oksitosiinia tai puhkaista kalvoja, mutta näin tehtiin. Vauhdilla eteenpäin. Lapsi imukupilla ulos ja teholle. Onneksi ihanat terveet lapset. Nyt menen suunniteltuun sektioon, että saisin "rauhassa synnyttää" ja vaikka vain vilaukselta nähdä lapseni, kun aiemmissa synnytyksissä en nähnyt kuin vasta kahden tunnin päästä. Uskon syyksi sen, ettei minusta ole alakautta synnyttään, siis lantio on ahdas ja kohtu ei supistele ja keinotekoisesti käynnistyksin en enää riskeeraa lasta, koska viimeksi se varmasti aiheutti sydänäänten laskuja kuten monesti rajussa käynnistyksessä tuppaa niin käymään ja noin aikaisilla viikoilla. Ekassa taas pitkittynyt synnytys teki sen.
Muuten kirjoitit ihan asiallisesti, mutta pieni faktavirhe liittyen sektioon löytyi:
Sektiolla voi synnyttää useammankin lapsen, tiedän pari äitiä, joilla toisella on sektiolla syntynyt 4 ja toisella 5 lasta. Tuokin on yksilöllistä, toisen kohtu kestää vain kaksi, mutta pääasiassa kolme lasta on normaali määrä, jonka leikattu kohtu kestää kantaa.
olen kokenut kaksi erittäin vaikea synnytystä ja hyvin pelottavaa ja kivuliasta. Siitä synnytyspalstalle jo kirjoitinkin ja nyt kolmatta odotan. Sektiota ei ole annettu, auennut en ole koskaan sitä kymmentä. On pitänyt väkisin tehdä 9 ja 8 sentistä käsin revitty ja repiä imukupilla, menettää tajunsa ja lasten olla hapenpuutteessa...
Olen saanut epiduraalit huutanut armoa ja rukoillut etten kuole tai kuolisinpa, sitten on puudute otettu pois kun on kivut kovimmat olleet...leikelty ja siltikin revennyt ja suolikin tuli ulos toisessa synnytyksessä, josta kärsin ekan kuukauden kotona ja vauvan hoito oli vaikeaa...silti meen taas synnyttää... Ja sanon suoraan tämän kun alko potuttaa toi yksi lausahdus että pitäisi sitten kaksi kertaa miettiä onko valmis äidiksi jos kipua pelkää....että ON täysin luonnollista pelätä itsensä ja lapsensa puolesta jos koskee ja tuntuu ettei jaksa...Millainen äiti ei lapsensa ja henkensä puolesta pelkää jos sen lähtö on lähellä??? Ja kipu tainnuttaa. Jokainen on erilainen niin kooltaan kuin rakenteeltaan, myös lapset ja synnytyksen mahdollinen kulku... Synnytys täytyisi taata ja varjella niin, että ihmisen ei tarvitsisi henkensä menetystä ja lapsen menetystä pelätä ja pyörtyä kuten mulle kävi...ja vain siksi etten kestänyt henkisestikkään sitä, että tein miten tahansa en saanut lasta ulos ja pulssikin meni kokonaan ja taju itseltäni...kukaan ei leikannut eikä seuraavaakaan ja olen todella surullinen ja vihainen siitä ,että vielä tänä päivänä näin on. Valehdellaan että sektion saa jos pelottaa paljon tai on jäänyt traumoja ja sitä toivoa saa elätellä, kun joku lupaa...sitten ei saakkaan, kivunlievitystä ylistetään, vaikka tosiasiassa ei se auta kaikkia tarpeeksi että synnytys menis hyvin, kun eihän se tehokasta lääkettäkään ole kun vauvan takia ei voida, eikä voida keksiä sellaista jota vauvasta huolimatta voisi antaa....
Juuri luin erästä kirjaa sikiön kehityksestä ja siitä miten traumaattinen kokemus ja kivulias syntymä vauvalle on...Kun äiti huutaa, itkee, menettää tajunsa ja on äärimmilleen viety, mikä stressi vauvalla on hapenpuutteessa ja samojen hormonien vaikutuksessa olla puristuneena anturit ja imukupit päässään...
Ei ihme jos sydän pysähtyy... KRITISOIN TÄSSÄ nyt siis lääketiedettä pettyneenä tähän nykyaikana...
Tuntuu kuin oltaisiin luolamiesajoilta vieläkin ja vain synnytyksen osalta, enkä ihmettele miksi aikaisemmin kun sektioita ei vielä ollut ja ei ollut mitään vähäistäkään lievitystä kipuun, naisia ja lapsia kuoli harvakseltaan synnytyksiin.
Ja likellä mennään vielä tänäänkin...MIKSI???
Synnytyskivut ovat tuskallisia, mutta siedettäviä. itse olen kuvitellut kivut kovemmiksi/pahemmiksi kuin mitä ne on. synnytyskivut on kans sellainen juttu, että ne tuntuu vain siinä hetkessä, mutta kiputuntemus on ainakin minulta unohtunut nopeasti. en ole jälkeenpäin kokenut ahdistusta tai kammoa kipujen takia.
itse olen aina eniten pelännyt että lapsi juuttuu synnytyskanavaan ja tulee joku kauhea hätätilanne ja sitten tehdään kivuliaita toimenpiteitä. kipuja on synnytyksissä ollut, koviakin, mutta ei niitä enää jälkeenpäin ajattele, etukäteen tosiaan pelottaa enemmänkin. sitten kun on siinä tilanteessa ja synnytys käynnissä niin pelot on minulta väistyneet kun on pitänyt toimia.
omasta mielestäni kivulian vaihe on se viimeinen ponnistus kun vauva tulee ulos. se myös pelottaa, mutta on vain pakko ponnistaa tai muuten voi käydä vielä huonommin.
Kuka oli sitä mieltä, että Sairaala-sarjaan on valittu kivuliaimmat ja raflaavimmat synnytykset?
Opiskeluihini kuului myös synnytyssaliharjoittelu (n. 20 synnytystä) ja voin kertoa ettei yksikään näkemästäni synnytyksestä ollut lähellekään noin helppo, nopea ja kivuton kuin noissa Sairaalan klipeissä. Nuohan toki olivat vain klippejä, eli pahimmat osuudet on sensuroitu pois ja äitien huutojen ääni on myös vaimennettu. Itse muistan kuinka teki aina mieli iskeä kädet korville kun synnyttäjät kirkuivat niin lujaa kuin keuhkoista ikinä lähti. Ja sitten kun se vauva oikeasti tuli, niin kyse ei ollut enää huutamisesta. Siinä vaiheessa kun vauvan pää repsahti ulos ja leuka repäisi välilihan alkoi mieletön rääkyminen, kuin elävää ilvestä olisi leikattu moottorisahalla. Aina sitä luuli ettei tuon kovempaa ja tuskaisempaa ääntä voi ihmisestä lähteäkään, mutta sitten tuli se vauvan vartalo ja huuto vaihtui rääkynästä kimeisiin viiltäviin kirkaisuihin ja synnyttäjän koko vartalo kouristeli ja tärisi aivan holtittomasti niin että pelkäsin, että putoavat vielä sängystä lattialle. Lyhyen synnärijaksoni aikana ehdin kuulla kaikkiin kliseet - kuolen, en pysty, en jaksa, ottakaa se pois, viekää se pois, en halua sitä. Kaikki eivät siis todellakaan tunteneet mitään onnentunteita saadessaan lapsen, osa oli niin väsyneitä, että eivät edes katsoneet lapseen vaan tärisivät väsymyksestä ja leuat löivät loukkua ja kätilö taiteili lapsen jotenkin synnyttäjän viereen lakanoiden avulla niin ettei lapsi putoaisi.
Ja tämä ei tapahtunut milloinkaan pimeällä 60-luvulla vaan v. 2008 :)
En ole ilmeisesti ihan normaali synnyttäjä, jos tuo äskeinen opiskelija kuvaili keskivertosynnyttäjää. En pidä itseäni mitenkään sankarillisena, mutta kolme synnytystäni ovat olleet sikäli hyviä kokemuksia, että ne menivät suunnilleen niin kuin toivoin.
Ja mitä toivoin? Koska minulle kerrottiin ensimmäistä odottaessani, että kannattaa pysyä jalkeilla ja välttää puudutuksia, toivoin sitä. Pysyttelin siis viimeiseen asti jalkeilla - kävelin ja kävelin - ja kieltäydyin kaikesta kivunlievityksestä. (Ensimmäisessä synnytyksessä joka oli pisin - 10 tuntia - sain loppupuolella hetkeksi levätä lääkkeiden avulla, se oli lääkärin suositus ja sitä tottelin.)
En kieltäytynyt lääkkeistä ja puudutteista kärsiäkseni vaan päinvastoin selvitäkseni siitä hommasta äkkiä pois. Ja johtuu sitten tästä tai hyvästä onnestani, mutta ensimmäinen synnytykseni keski 10 tuntia, toiset alle 2 tuntia. Mitään muuta apua ei ole tarvittu kuin ensimmäisen synnytyksen puolen tunnin lepo lääkkeillä.
Minä kyllä uskon siihen, että joka antaa puuduttaa itsensä aivan tunnottomaksi ( ja kivuttomaksi) kärsii siitä usein lopulta itse.
Synnytyskipu ei ole mitään sietämätöntä kuin aivan viimeisen ponnistusvaiheen aikana. Jos supistusvaiheessa pääsee liikkumaan, sen kestää kyllä. Suihku auttaa, mutta sinnekään ei kannata jämähtää.
Tämä ei tietenkään ole mahdollista, jos jostakin syystä tarvitaan johtoja ja letkuja, jotka rajoittavat kovasti synnyttäjää. Itse kävelin vielä tunti ennen synnytystä mm. sairaalan rappusia ylös alas.
Kun vähän kärsii, voi päästä vähemmällä. Tietysti onnea tarvitaan myös. Ja reipas, kannustava mies on avuksi.
Vielä toistaisin, että emme me kaikki luomusynnyttäjät ole hulluja masokisteja, vaan meistä tämä on mukavin tapa. Jos lapsivesi ei mene ja sairaala on lähellä, kotona voi kitkutella viimeiseen saakka. Sitten ei tarvitse maata toisten ronkittava, käteen ei tungeta neuloja, vaan kun synnytyssaliin pääsee, saa luvan ponnistaa. Ei siihen synnyttämiseen ennenkään mitään lääkäreitä tarvittu. Ei ne ole satua ne tarinat, että naiset työn lomassa synnyttivät: pellolta synnyttämään ja takaisin pellolle. Se on mahdollista. Ei se mikään tavoite tarvitse olla eikä se tietenkään aina niin mene, mutta se on ihan mahdollista ja olisi mahdollista useammallekin, jos naiset eivät turhaan ja tieten tahtoen menisi sörkittäväksi ja piikitettäväksi ja vaikka mitä.
Mutta siis en arvostele kenenkään toimintaa. Ja olen aina halunnut itse synnyttää varmuuden vuoksi isossa sairaalassa. Ja olen tehnyt suunnilleen niin kuin kätilö on neuvonut. Mutta jalkeilla olen pysynyt, lääkkeitä vältellyt ja hyvin on mennyt ja hyvät muistot jääneet. Joten tällainenkin mahdollisuus on olemassa.
Sen unohdin sanoa, että lapsen synnyttyä kivut ovat loppuneet kuin seinään ja lapsi on ollut ihana ja olen ollut onnesta sekaisin. Joka kerta olen kevyesti kävellyt osastolle ja ollut hyvässä kunnossa.
Enkä nyt leuhki, jos joku sitä luulee ja ärsyyntyy. Halusin vain kertoa, että ainakin minulle tämä kaikki on ollut mahdollista ja kaikki on ollut mukavaa. Eivät synnytykset aina ole kauheita.
En kyllä mitään orgasmeja ole synnyttäessäni saanut :-) ja ponnistusvaihe on minusta kivulias ja kamala, mutta (puuduttamattomuuden takia?) olen siitä selvinnyt aina alle 10 minuutissa.
Eli synnyttäminen voi olla myös ok kokemus. Ihan tavalliselle ihmiselle. Rauhallisesti se kannattaa ottaa ja luottaa kätilöihin silloin, jos joku menee vikaan. Mutta jos kaikki menee normaalisti, voi synnyttää ihan itse. Se on kivaa.
ihan kohdalla ??? Jos todella olet alan opiskelija, olet todellakin väärällä alalla. Kuinka voit kirjottaa tuollaista peetä, kun huomaat miten jotkut pelkäävät. Täysin epäammatillista ja toivon, että ymmärrät vaihtaa alaa ajoissa. Häpeäsin sanoa sinua kolleegaksi.
Kätilö, ja ylpeä ammatistani
.. minun mielestäni ollut mitään "peetä" kuten asian ilmaisit. Suht objektiivinen näkökulma synnytykseen ilman jo synnyttäneiden tunteiden värittämiä muistoja. Virkistävää lukea tällaisiakin tekstejä välillä eikä "eräs opiskelija" haukkunut äitejä. Hän kertoi vain, millaista synnytys voi välillä olla ulkopuolisen silmin. Ei se tee hänestä yhtään sen huonompaa kätilöä kuin muistakaan.
En ole vielä itse synnyttänyt, joten en tiedä mikä siinä tilanteessa on "sallittua" toimintaa ja ääntelyä äidiltä. Ymmärrän kuitenkin, että kivut ovat synnytyksen varjopuoli ja voivat olla tuskallisia.
Esikoisen synnytyksen aikana ehdin toivomaan monen monta kertaa, että sais koko homman peruttua ja mieluummin olisin supistuskivuissani kuollut kuin kärvistellyt. Ei me naiset turhaan huudeta, synnyttäminen on oikeasti työlästä ja kivuliasta. Supistukset tuntui mulla reisissä, selässä ja mahassa ja tuntui supistusten ollessa päällä että lähtee kontrolli omasta kehosta. Ihan ku kuumalla rautalevyllä hakkais mahapintaa.
Kyllä se palkinto on siltikin kaiken sen tuskan arvoinen. =) Kummasti ne kivut unohtuu, kun sen pienen nyytin saa kainaloon ensimmäistä kertaa. Mulla synnytyksestä vähän alle 5kk ja olisin vaikka heti valmis menemään uudestaan.
Synnyttäjän huuto ja äänenkäyttö samoin kuin vauvan ensi huuto on elämän ääni. Olet todellakin väärällä alalla, jos ne sinua vaivaannuttavat. Ja luulenpa, että näkemistäsi synnytyksistä monella oli jäänyt kunnollinen valmentautuminen väliin ja synnytysasento luultavimmin oli puoli-istuva tai kylkimakuu. Silloin kaikki on hieman hankalampaa.
että yhdyn mielipiteeseesi, oma synnytykseni oli juuri tuollainen, ääni oli niin käheä synnytyksen jälkeen niin kuin joskus baari-illan jälkeen nuorena. Vauva syntyi vielä kasvot edellä (avotarjonta) ja se kyllä tuntui! Mielestäni nuo sairaalasarjan jaksot on tosi kesyjä verrattuna ainaskin omaan synnytykseeni! Eihän ne edes kuin vähän ähisee ja puhisee ja muutama kirosana korkeintaan tulee :-) Minä ainaskin huusin hullun lailla ja loppuponnistuksissa muutuin ihan eläimeksi oikeasti, päästelin niin ihmeellisiä eläimellisiä karjuntoja, murinaa etten itsekään ymmärrä oikein miten sellailla tein.
jännä miten eri tavalla ihmiset kokee ne Sairaala-ohjelman synnytykset. Olen sitä seurannut ja mielestäni siinä ei monikaan ole huutanut, pikemminkin ovat rauhallisia. Supistuksia voi verrata kivuliaisiin kuukautiskipuihin, jotka lienee kaikille tuttuja.
Itse en huutanut lainkaan. Kun luulin että kestäisi ainakin 10 tuntia kuten olin kuullut, niin kätilö yht'äkkiä kertoi että nyt näkyy jo pää. Kannattaa suhtautua luottavaisesti, osaavan henkilökunnan opastamana kaikki sujuu paremmin kuin osaat toivoakaan!
AINA voi valita sektion, mikäli haluaa. SYnnytyspelko on syy sektiolle. Eipähän itse synnytys ole niin kivulias että menettää mielenterveytensä ( pari ystävääni ovat pahasti traumatisoituneita kivuliaista ja vaikeista synnytyksistään). Itse menen sektioon ihan oman itseni ja lapseni vuoksi. En voisi kuvitellakaan itselleni muuta vaihtoehtoa.