Gradu ja töissäkäynti

Uupuva elli

Miten te muut, joilla opinnot on hieman venähtäneet ja olette ehtineet jo työelämänpuolelle. Miten se gradun loppuun tekeminen onnistuu siinä vaiheessa? Itse en ainakaan meinaa töiden jälkeen jaksaa enää keskittyä gradun tekemiseen. Varsinkin vieraskielisten teosten lukeminen ja kunnollisen tekstin kirjoittaminen tökkii pahasti. Miten olette hoitaneet tämän ongelman nimeltä gradu pois päiväjärjestyksestä?

8

2238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fm-englanti

      Itse tein kahta osa-aikatyötä ja kirjoitin gradua. Työtä oli pakko tehdä, koska opintotuet oli käytetty. Uuvuin kyllä melko pahasti, joskin tajusin sen todella vasta ehkä vuosi sen jälkeen, kun koko rupeama oli kärsitty (samaan aikaan iskivät vielä ihmissuhdeongelmatkin päälle). Jotenkin sitä vain kesti ja puristi ja gradustakin tupsahti kiitettävä.

      Ehdottomasti kannattaa varoa uupumista. Selvää lienee myös, ettei välttämättä kannata asettaa rimaa kovin korkealle. Sen voi jopa suoraan sanoa ohjaajalle, jos siltä tuntuu.

      Sanoisin että tärkeysjärjestys on 1) Oma itse, 2) Perhe/ystävät tms. 3) työ, 4) gradu.

      Työn kohdalla saattaa tosin olla kysymysmerkki - itse nimittäin pusersin gradun siksikin väkisin kasaan, että tutkinnon myötä pääsin ikään kuin eteenpäin ja "oman alana" työhön.

    • luulisin

      Jos gradu on aivan työtehtävistä erillinen alue, niin sen puristaminen on useimmilla pelkkää tuskaa ja gradun saanti valmiiksi varmasti venyy. Jos taas on niin onnellinen tilanne, että gradu liittyy työtehtäviin ja työnantajakin suhtautuu gradun tekemiseen positiivisesti, niin gradu etenee aivan eri vauhtia.

      Mutta joka tapauksessa on varma, että vain tekemällä gradu valmistuu. Asian kiertely ja selittely vie monelta aikaa ja tarmoa itse gradua enemmän.

    • Filmaist

      Minullakin oli tarkoitus tehdä gradu töiden ohessa, mutta kun oman alan töitä riitti liiaksikin, ei motivaatio gradun tekoon ollut kovin hyvä. Graduttomuus painoi kuitenkin mieltä ja oli muidenkin silmissä eräänlainen häpeä ja kyvyttömyyden merkki, joten viiden vuoden aikana säästelin rahaa ja lähdin puoleksi vuodeksi takaisin opiskelupaikkakunnalle gradun tekoon. Sitten motivaatio olikin erinomainen; uusi työpaikka odotti ja tutkinnonuudistuskin hoputti omalta osaltaan. Pidin sitten pari kuukautta lomaa, kun aikaa jäi. :)

    • loppu ja piste

      Itse tein työn ohessa iltaisin öisin viikonloppuisin, kyllä se on aika kuluttavaa kun vielä kuvioon lisätään kouluikäiset lapset ja heidän koulu/harrastus kuljetukset.

      Suurin kannustin on se, että sitten se on ohi, pois eikä jää homma kesken. Yllättävän vähän aikaa kesti se hyvänolon tunne kun homman sai tehtyä ja pahvit käteen, no yksi keskeneräinen asia listalta pois.

      Välillä tekovaiheessa tuli viilailusta tuskaa -> pääasia näissä venähtäneiden graduissa on se valmistuminen. Ei näillä kymmenillä enää tutkijan uraa suunitella.

      Nyt asiasta on jo pari vuotta ja asia kuuluu niihin "sumuun vajoonneisiin" jännää kun joskus se oli kokoajan mielessä jos oli vähänkään luppoaikaa että pitäs pitäs

      • Viime vuonna

        tutkinnonuudistuksen ja vanhuuteni kynnyksellä valmistuin minäkin maisteriksi ihan hyvin paperein. Aivan turhaan sitä oli siirtänyt vuodesta toiseen. Hyvä näin, mutta parempi olisi ollut, jos olisin toiminut aikaisemmin. Olisi auennut useampia ovia.
        Patistin myös samassa jamassa olevia lähimmäisiäni, ja sen seurauksena kolme heistä suoritti maisterintutkinnon ja yksi ammattikorkeakoulututkinnon. Kaikki ovat tyytyväisiä tempaukseensa.
        En voi muuta kuin rohkaista jokaista gradunsa kanssa kamppailevaa tekemään se valmiiksi. Mitä pikemmin, sen parempi. Vaivat kyllä unohtuvat, tutkintotodistus säilyy.


    • fm-englanti
    • Ei koskaan enää

      Tein kokopäivätyön ohessa, olin jo silloin töissä kun aloitin tekemään. Koko touhu otti jo alkuun päähän kun olisi pitänyt valmistua yli puoli vuotta sitten mutta tuo riippakivi odotti vieläkin aloitusta. Sanoin ohjaajalle heti aluksi että muuta tavoitetta ei ole kuin todistuksen saaminen ja sain ohjaajalta sen mukaiset tavoitteet työlle. Tein asiaa siten että sunnuntait yritin pyhittää tuolle ja pusersin sitten väkisin kasaan jotain mikä noita tavoitteita muistutti. Pistin koko roskan heti eteenpäin kun se oli siinä kunnossa että voisi mennä läpi, ja läpi meni juuri ja juuri heikoimmalla arvosanalla mutta ihan sama, aikaa oli kulunut liikaa ja vapaata en aikonut tuon takia ottaa.

      • burnout

        Mulla ollut samanlaista eli gradun kanssa oli alkuun odotukset korkealla ja aikataulu selvä, mutta optimistisuus katosi vuoden aikana ja todellakin ollut rankin aika ihan itsensäetsimisenkin kannalta. Mulla iski ihmissuhdeongelmat samaan aikaan, enkä tiedä pahensiko juuri gradu suhdehuolia vai toisinpäin. Tein ensin gradua keskittyen siihen kokonaan, kunnes aloin käymään töissä ja siirryin tekemään gradua vain ohessa. Lopulta siirryin täysipäiväisesti töihin ja jatkuvasti ahdisti se, etten ollut korjannut graduani vielä loppuun saakka. Saamani negatiivinen palaute gradusta lisäsi ahdistusta, kun olin siihen panostanut aikaani ja energiaani todella paljon ja tuntui, ettei vaivani ollut siltikään riittävää.

        Reilun vuoden aikana koin niin rankasti henkistä loppuunpalamista ja huonommuutta, että todellakin tahtoisin jo päästä elämässäni eteenpäin ja unohtaa tämän vaiheen. Sanoisin, että toisille tämä varmaankin on yksi "kurssi" muiden joukossa, mutta minä koin erityisesti gradun ja siitä saadun palautteen sekä yhtäaikaisen työssäkäynnin ja paljolti myös parisuhdehuolien takia jo nyt nuorena burnoutin, jota en haluaisi enää työelämässä tai muuten vanhempana kokea. Se hyvä asia kaikesta kokemastani pahasta olosta on ollut, että jos elämääni alkaa pikkuhiljaa tulla helpotusta ja olo "normaalista" elämästä niin olen selvinnyt todella paljosta ja olen suunnattomasti vahvempi jatkossa.

        Ratkaisut eivät tule hetkessä ja itselleni kaiken takia iski masennus, joka välillä katoaa ja sitten taas iskee uudelleen niin, että jo pelkäänkin sitä. Yritän oppia elämään pala kerrallaan ja nauttimaan pienistä asioista niin, etten enää kaatuisi liian pahasti vaan osaisin ennakoida voimiani enemmän. Valitettavasti kaikkea ei aina kuitenkaan voi ennakoida, eikä ainakaan näin nuorena aikuisena kun vaatimukset elämässä eri osa-alueilla tuovat paineita ja kun elää oman elämänsä muutosvaihetta. Toivoisin että varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät vähättelisi nuoria tai ajattelisi sitä, että nykyään on elämä niin helppoa ja valinnanvaraa paljon. Se on toisaalta totta, mutta nykyaikaa ei joka suhteessa voi verrata aikaisempaan. Nykyään elämä on erilaista ja usein henkisestä hyvinkin vaativaa ja raskasta sekä samalla itsenäisempää, eikä ulkopuolelta katsottuna joku toinen voi tietää miten rankkaa ihmisellä on sisällään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe