Olen nuori, alle 25-vuotias, mutta ollut jo tovin naimisissa ja mieheni kanssa olemme ilmeisen lapsirakkaita. Luvastamme huolimatta niitä lapsia ei ole siunaantunut, mutta asia on meille arka eikä siitä muille puhuta. Mitenkähän kauan jaksan vielä hymyillä tyynenä, selittää urasta ja muusta minulle ei-oikeasti-niin-tärkeästä kun joku taas kysyy, että "jokos teille kohta...?". Jollekulle olen sanonutkin, että entäs jos niitä ei niin vain tulekaan, mutta ei sitäkään vihjettä tajuttu.
Useimmilla ystävilläni on lapsia. Jostain syystä olen sattunut siihen porukkaan joka edustaa tilastojen tätä päätä, keski-ikä esikoisen hankkimiseen kun on kolmissakymmenissä! Lapsettomuuden suomasta vapaudestakaan en siis voi nauttia toistaiseksi, koska illanvietot loppuvat lasten nukkumaanmenoaikaan ja kaikki tapaamisen ystävien kanssa muistuttavat kipeästi siitä, että heillä on omat pikku aurinkonsa elämässään ja meillä ei...
Ja mitähän tämäkin avautuminen auttoi, ei mitään :)
Useimmilla ystävilläni on lapsia. Jostain syystä olen sattunut siihen porukkaan joka edustaa tilastojen tätä päätä, keski-ikä esikoisen hankkimiseen kun on kolmissakymmenissä! Lapsettomuuden suomasta vapaudestakaan en siis voi nauttia toistaiseksi, koska illanvietot loppuvat lasten nukkumaanmenoaikaan ja kaikki tapaamisen ystävien kanssa muistuttavat kipeästi siitä, että heillä on omat pikku aurinkonsa elämässään ja meillä ei...
Ja mitähän tämäkin avautuminen auttoi, ei mitään :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuota utelua sellaisena "mitä kuuluu?" -läppänä. Vastaan yleensä, että kerromme kyllä sit jos on jotain kerrottavaa ja siirryn muihin puheenaiheisiin. Jos mutsi tmv jää jankuttamaan lapsenlapsista, niin sit on kyllä hankalaa, yleensä jankutan vastaan, että kerron hei oikeasti sit jos on jotain uutisia asian tiimoilta. Mutta onneksi mun mutsi on ainoa ääliö meidän lähipiirissä.
Mitä jos kysyisit samantien vastakysymyksen utelijalta, että "joko sun vaihdevuodet on alkaneet" tai "Ikää on jo tuon verran kertynyt, että onkos niitä eturauhas vaivoja ilmaantunut". Siihen perään voit vielä kysellä, että miltäs itsestäsi tuntuu kun ruvetaan menemään henkilökohtaiselle alueelle niiden utelujen kanssa.
Mun mielestä tollainen utelu on todella rasittavaa, etenkin kun sitä harrastaa aina samat ihmiset. Olen jopa vähentänyt vierailuja anoppilaan tuon takia. Meille jälkikasvu olisi tervetullutta, mutta kun ei yrityksistä huolimatta tärppää. Omalle äidilleni kerroin, että minussa saattaa olla vikaa ja lapsen saanti saattaa olla haastavaa sitten kun se on ajankohtaista... jätin kertomatta, että se on ajankohtaista.
Jotenkin ne mummojen lapsenlapsenlapsiutelut ei niinkään satuta, se on ihan ymmärrettävää että sellaista uutista odotetaan innolla ja heidän elämänkokemuksellaan lapsettomuus näin "vanhana" on outoa. Sitä paitsi niihin uteluihin on totuttu alkaen poikakaverista ja päätyen viimeimmäksi "millon häitä tanssitaan" -virteen. Vaikeampi on suhtautua omanikäisten kavereiden uteluihin, sellaisten jolla on jo itsellä lapset. Heidän seurassaan tulee enemmän olo että minussa on vikaa, ja iskee epätoivo että onnistummeko koskaan...
Olen uteluihin vastannut, että odotan aikaa sterilisaatioon. Siihen ovat utelut loppuneet ja viesti mennyt perille.
Samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia mulla. Nykyään kun joku kysyy että "Miksei teillä vielä oo lapsia?", vastaan että "Ku ei osata niitä tehdä." Mulla tapana yrittää kääntää vaikeat asiat huumoriksi ja todella moni on ton vihjeen ymmärtänyt... Vaikeetahan tämä on ja vaikken sitä kavereille myönnä, tunnen kyllä kateutta niitä kohtaan joilla on lapsia...