SDP:n saama

Julkisten alojen ammattiliitto maksaa SDP:lle puoluetukea puolisen miljoonaa euroa muutamassa vuodessa.

Kannattaisiko byrokratiaa purkaa niin että julkisen alan työntekijät maksaisivat ay-jäsenmaksunsa suoraan SDP:n tilille?

Siis palkasta aina prosentti tai pari SDP:n tilille.

Silloin Paaterokin voisi alkaa perustaa uusia työpaikkoja Kotkaan.

terv.

SDP:n jäsen
9114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voit vaikuttaa siihen kuulumalla liittoon tai sitten voit olla kuulumatta niin ei tarvitse maksaa eikä käyttää liiton hankkimia etujakaan.Kuten kesälomia 5päivän työviikkoa ylityökorvauksia iltalisiä yölisiä jne.
Eikös se ole hyvä että jäsenmaksuja käytetään sinne missä niistä saa parhaimman tehon eli politiikkaan.
Kokoomuksen saamiin rahalahjoituksiin ja lahjuksiin et voi vaikuttaa.

Äänestä
  • Sosialistista politiikkaa tukevat lahjoitukset eivät mene porvareita vastaan vaan nimenomaan työväestöä vastaan

    Perustelut:
    1. Mitä enemmän kerätään veroja ja kaikenlaisia maksuja sitä vähemmän yrittäjyys ja työnteko kannattaa. Sitä vähemmän työtä tehdään ja sitä enemmän talous köyhtyy. Sitten työtä on yhä harvemmalle jolloin talous taantuu entisestään.

    2. Mitä enemmän kerätään veroja ja kaikenlaisia maksuja sitä enemmän kaikki on ahneiden sosialististen sisäpiirien ja etuoikeutettujen kontrollissa. Silloin sekä yritysten että kansalaisten menestymiseen vaikuttavat enemmän suhteet kuin ahkeruus ja yritteliäisyys. Siten työn määrä, laatu ja kannattavuus laskee.

    3. Mitä enemmän on sosialismia, sitä enemmän on eriarvoisuutta.

    Liittojen tarjoamat edut tai sosialismin kauniit lupaukset ovat kuin verho jonka läpi sinäkään et näe mikä on kansalaisille parhaaksi. Tai voihan olla että olet itse nykyisestä järjestelmästä hyötyvä etuoikeutettu sosialisti ja yrität vain lietsoa valheellista kateutta ihmisiin jotta he pitäisivät järjestelmän pystyssä.

    Äänestä

  • olet väärässä kirjoitti:

    Sosialistista politiikkaa tukevat lahjoitukset eivät mene porvareita vastaan vaan nimenomaan työväestöä vastaan

    Vain veroton yrittäjyys on järkevää?
    Veroja kerätään moneen eri tarkoitukseen ja yksi on esimerkiksi sairaanhoito. Millä ilveellä maksat sairaanhoidosta jos olet sairastunut niin ettet pysty töitä tekemään? Mitä jos lapsesi syntyisi monivammaisena? Ei ihminen pysty tuollaisista asioista päättämään mitkä ovat kohtalon tai sattuman seurauksia. Silloin kyllä kiittäisit nykyistä malliamme joka takaa sinulle hoidon oli sitten rahaa tai ei.
    Tällaisia esimerkkejä löytyy muustakin kuin sairaanhoidosta tuhansia (koulutus yms.) ja sosialismin tarkoituksena on taata nämä perusturvat ja oikeudet kaikille varallisuuteen tai asemaan katsomatta. Kaikki eivät vaan haluaisi olla yhteisesti maksamassa näitä asioita. He ovat niitä ahneita, jotka haluavat pitää kaiken itsellään auttamatta lähimmäisiään ja yhteiskuntaa yhtään.
    Jos vertaa kapitalismin ihmemaata kuten USA ja rinnalle pistät Suomen, niin et varmaan voi vakavalla naamalla väittää että siellä ihmiset ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin suomalaiset.
    Ahneita on ihmiset jotka järjestävät itselleen miljoonaoptioita yrityksistä ja takaan että niistä ei ole yksikään tavallinen duunari.
    Suhteista sen verran, että kyllä nämä "oikeat" suhteet löytyvät sieltä porvaripuolueiden puolelta jos muistelet Sukarin ja Tokmannin omistajan kytköksiä isoihin päätöksiin joissa puhutaan kymmenistä ellei sadoista miljoonista. Nämä vain jäävuoren huippuna.

    varmuudella toteuttamatta:

    Työryhmä ehdottaa ikääntyneille ilmaista terveysneuvontaa
    12.8.2009 11:10

    HELSINKI. Ikääntyneille halutaan turvata ilmaiset sosiaali- ja terveydenhuollon neuvontapalvelut. Keskuksista saisi tietoa ikääntyneiden sosiaaliturvasta, palveluista, riskeistä ja hyvinvoinnista. Työryhmän ehdotuksen mukaan myös kotikäynnit olisivat maksuttomia. Kotikäyntejä tehtäisiin ensi sijassa 70-85-vuotiaiden ihmisten koteihin.

    Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) mukaan näillä palveluilla lisätään terveitä elinvuosia.

    Ympäri Suomea olevat neuvontapalvelukeskukset olisivat matalan kynnyksen paikkoja, joista eläkeläiset, heidän omaisensa ja läheisensä saisivat tietoja, jotka olisivat helppotajuisessa muodossa.

    Nykytilanteessa suurin osa suomalaisista ei saa enää eläkkeellä ehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluja.

    Ikäneuvo-työryhmä luovutti Risikolle raporttinsa ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi keskiviikkona.

    STT

    Äänestä

  • siis sitä mieltä että kirjoitti:

    Vain veroton yrittäjyys on järkevää?
    Veroja kerätään moneen eri tarkoitukseen ja yksi on esimerkiksi sairaanhoito. Millä ilveellä maksat sairaanhoidosta jos olet sairastunut niin ettet pysty töitä tekemään? Mitä jos lapsesi syntyisi monivammaisena? Ei ihminen pysty tuollaisista asioista päättämään mitkä ovat kohtalon tai sattuman seurauksia. Silloin kyllä kiittäisit nykyistä malliamme joka takaa sinulle hoidon oli sitten rahaa tai ei.
    Tällaisia esimerkkejä löytyy muustakin kuin sairaanhoidosta tuhansia (koulutus yms.) ja sosialismin tarkoituksena on taata nämä perusturvat ja oikeudet kaikille varallisuuteen tai asemaan katsomatta. Kaikki eivät vaan haluaisi olla yhteisesti maksamassa näitä asioita. He ovat niitä ahneita, jotka haluavat pitää kaiken itsellään auttamatta lähimmäisiään ja yhteiskuntaa yhtään.
    Jos vertaa kapitalismin ihmemaata kuten USA ja rinnalle pistät Suomen, niin et varmaan voi vakavalla naamalla väittää että siellä ihmiset ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin suomalaiset.
    Ahneita on ihmiset jotka järjestävät itselleen miljoonaoptioita yrityksistä ja takaan että niistä ei ole yksikään tavallinen duunari.
    Suhteista sen verran, että kyllä nämä "oikeat" suhteet löytyvät sieltä porvaripuolueiden puolelta jos muistelet Sukarin ja Tokmannin omistajan kytköksiä isoihin päätöksiin joissa puhutaan kymmenistä ellei sadoista miljoonista. Nämä vain jäävuoren huippuna.

    "...sosialismin tarkoituksena on taata nämä perusturvat ja oikeudet kaikille varallisuuteen tai asemaan katsomatta. Kaikki eivät vaan haluaisi olla yhteisesti maksamassa näitä asioita. He ovat niitä ahneita, jotka haluavat pitää kaiken itsellään auttamatta lähimmäisiään ja yhteiskuntaa yhtään."

    Olet niin väärässä. Se on kyllä sosialistiselle ajattelulle tyypillistä, että oletetaan että yhteiskunta on jotenkin velvollinen takaamaan hyvän elämän vaikkei itse tekisi mitään yhteiskunnan tai itsensä hyväksi. Sosialisteille on myös tyypillistä syyttää toisia ahneiksi ja siten lietsoa kateutta, jolla sokaistaan ihmiset äänestämään sosialismia. Sitten vallan turvin kerätään ihmisiltä omaisuudet veroihin jaettavaksi virkamieskoneiston palkkoihin ja etuihin. Perintövero on kaiken huipentuma, se on 100 %:sta rosvousta. Mutta toisten omaisuuksien rosvoaminenhan se on tavoitteena kun lietsotaan kateutta ihmisten keskuuteen. Harmi vaan että ne huono-osaisimmat pysyvät aina huono-osaisimpina vaikka sosialistit päätöksiä tekisikin.

    Onhan se kuitenkin nyt nähty mihin sosialismi vie. Se vie köyhyyteen. Huono laatu, tehottomuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat hyvin tavallisia asioita, kun puhutaan verorahoilla tuotetuista palveluista. Mitä enemmän veroja kerätään, sitä ahnaammin halutaan valtaa päättää niiden käytöstä. Perustetaan yhä enemmän virkoja ja tehtäviä joita muka tarvitaan. Sitten niihin valitaan punaisen aatteen kannattajia. Sisäpiiri käyttää rahoja matkoihin ja muihin etuihin. Sitten kun kunnalta loppuu rahat, niin otetaan velkaa lisää tai vähennetään sieltä mistä viimeisenä pitäisi vähentää. Kun on järjestetty kaikenmaailman virkatehtäviä (jotka voitaisiin järjestää yksityisinä palveluina halvemmalla ja tehokkaammin) niin niistä halutaan pitää kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Suomessa verorahoilla pidetään yllä asukaslukuun nähden aivan järkyttävän isoa virkamieskoneistoa. Se voitaisiin pienentää jopa kymmenesosaan ja veroja voitaisiin laskea ja kuitenkin rahaa jäisi välttämättömiin palveluihin.

    Veroja roimasti pienentämällä työnteosta tulisi paljon kannattavampaa ja yrittäjyyttä tulisi lisää. Rahaa liikkuisi enemmän vapaasti ja ihmisten aktiivisuus paranisi.
    Kun omaisuutta (perintö, kiinteistö ym verot) ei verotettaisi ja oligopolimarkkinat kiellettäisiin niin kylläpä ihmisillä olisi rahaa kuluttaa ja laittaa uutta yritystä pystyyn ja työllisyys kasvaisi.

    Äänestä

  • järkevästi kirjoitti:

    näkeehän sen jenkkilästäkin sen työllisyyden kasvun!
    Unohdat kokonaan ehkäpä tarkoituksella ne vähäosaiset jotka ovat tilanteessaan omaa syyttömyyttään. Ne joilla ei ole ehkä koskaan ollutkaan edellytyksiä työntekoon, koulutukseen, ei edes normaaliin elämään! Miten hoitaisit tällaisten ihmisten tulevaisuuden ja millä rahoilla? Eikö heidän tilanteensa arviointiin ja asioiden eteenpäin viemiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen tarvita yhtäkään virkamiestä?
    Sosiaalipummit on asia erikseen, eikä niidenkään elämä niin luxusta ole, että tulisin siitä kateelliseksi.
    Tiedoksesi: Verorahoilla ostetaan palveluita yksityisiltä yrittäjiltä tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Huonosta laadusta saat siis kiittää ennemminkin yrittäjiä, jotka voiton maksimoimiseksi heikentää palvelun tasoa tai tuotteen laatua. Markkinoilla kun on pakko pärjätä!
    Rahaa tässä maailmassa on vaikka kuinka paljon, mutta se vain on jakautunut väärällä tavalla. Pari vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa suomalaisten yritysten tuottavuus oli maailman parhainta tasoa, mutta tuloksen tuloutus työntekijöille (palkat) oli prosentuaalisesti heikommalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Ne rahat kun meni henkilöille, jotka kotona istuivat ja odottivat osinkoja. Kyllä se työntekijä sen tuloksen tekee, eikä siitä voi olla katkera jos siitä korvausta pyydetään. Onhan se vanha totuus, että työntekijä on yksityisyrittäjä yrityksen sisällä. Hän myy työpanostansa tiettyyn hintaan. Ja se työpanos on maailman paras tuote.

    Äänestä

  • järkevästi kirjoitti:

    "...sosialismin tarkoituksena on taata nämä perusturvat ja oikeudet kaikille varallisuuteen tai asemaan katsomatta. Kaikki eivät vaan haluaisi olla yhteisesti maksamassa näitä asioita. He ovat niitä ahneita, jotka haluavat pitää kaiken itsellään auttamatta lähimmäisiään ja yhteiskuntaa yhtään."

    Olet niin väärässä. Se on kyllä sosialistiselle ajattelulle tyypillistä, että oletetaan että yhteiskunta on jotenkin velvollinen takaamaan hyvän elämän vaikkei itse tekisi mitään yhteiskunnan tai itsensä hyväksi. Sosialisteille on myös tyypillistä syyttää toisia ahneiksi ja siten lietsoa kateutta, jolla sokaistaan ihmiset äänestämään sosialismia. Sitten vallan turvin kerätään ihmisiltä omaisuudet veroihin jaettavaksi virkamieskoneiston palkkoihin ja etuihin. Perintövero on kaiken huipentuma, se on 100 %:sta rosvousta. Mutta toisten omaisuuksien rosvoaminenhan se on tavoitteena kun lietsotaan kateutta ihmisten keskuuteen. Harmi vaan että ne huono-osaisimmat pysyvät aina huono-osaisimpina vaikka sosialistit päätöksiä tekisikin.

    Onhan se kuitenkin nyt nähty mihin sosialismi vie. Se vie köyhyyteen. Huono laatu, tehottomuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat hyvin tavallisia asioita, kun puhutaan verorahoilla tuotetuista palveluista. Mitä enemmän veroja kerätään, sitä ahnaammin halutaan valtaa päättää niiden käytöstä. Perustetaan yhä enemmän virkoja ja tehtäviä joita muka tarvitaan. Sitten niihin valitaan punaisen aatteen kannattajia. Sisäpiiri käyttää rahoja matkoihin ja muihin etuihin. Sitten kun kunnalta loppuu rahat, niin otetaan velkaa lisää tai vähennetään sieltä mistä viimeisenä pitäisi vähentää. Kun on järjestetty kaikenmaailman virkatehtäviä (jotka voitaisiin järjestää yksityisinä palveluina halvemmalla ja tehokkaammin) niin niistä halutaan pitää kiinni niin pitkään kuin mahdollista. Suomessa verorahoilla pidetään yllä asukaslukuun nähden aivan järkyttävän isoa virkamieskoneistoa. Se voitaisiin pienentää jopa kymmenesosaan ja veroja voitaisiin laskea ja kuitenkin rahaa jäisi välttämättömiin palveluihin.

    Veroja roimasti pienentämällä työnteosta tulisi paljon kannattavampaa ja yrittäjyyttä tulisi lisää. Rahaa liikkuisi enemmän vapaasti ja ihmisten aktiivisuus paranisi.
    Kun omaisuutta (perintö, kiinteistö ym verot) ei verotettaisi ja oligopolimarkkinat kiellettäisiin niin kylläpä ihmisillä olisi rahaa kuluttaa ja laittaa uutta yritystä pystyyn ja työllisyys kasvaisi.

    kirjoitukseesi, kerroppas yksikin ala tai tapaus jossa hinta olisi laskenut yksityistämisen johdosta?

    Äänestä

  • ottamatta kantaa kirjoitti:

    kirjoitukseesi, kerroppas yksikin ala tai tapaus jossa hinta olisi laskenut yksityistämisen johdosta?

    niin ja piti vielä kirjoittaman, että olisi hyvä myös mainita missä kohdin se laatu paranee esim. hoivapalveluissa yksityistämällä?

    toki hyvääkin hoitoa saa, mutta se maksaa liikaa 99% vanhuksista.

    Äänestä

Eikö olisi hyvä maksaa osa veroista suoraan päättäjien tilille, jotta pääsisivät sitten matkustamaan Italiat ja muut maat läpi ihmisten rahoilla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

puoluetuki.. kirjoitti:

Julkisten alojen ammattiliitto maksaa SDP:lle puoluetukea puolisen miljoonaa euroa muutamassa vuodessa.

Kannattaisiko byrokratiaa purkaa niin että julkisen alan työntekijät maksaisivat ay-jäsenmaksunsa suoraan SDP:n tilille?

Siis palkasta aina prosentti tai pari SDP:n tilille.

Silloin Paaterokin voisi alkaa perustaa uusia työpaikkoja Kotkaan.

terv.

SDP:n jäsen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu