hei!
olisin kysellyt kokeneilta kanaran saarten matkailijoilta että mikä olisi hyvä kohde lapsiperheelle? perheessämme siis vanhemmat sekä matkustusajankohtana (lokakuu 2010?) 1v 4kk, 4v sekä 6v lapset.
aletaan nyt säästää rahaa tulevaan matkaan ja aloitan jo aikaisessa vaiheessa miettimään lomakohdettamme, jossa mennään lähinnä ihan lasten ehdoilla.
eli mielellään lapsille kivaa nähtävää (vesipuistoa, eläimiä tms) ja ehdottomasti hotellilla uima-altaita että myös siellä viihdytään. ja huoneistohotellia olen ajatellut tai ainakin vähintän mikro pitäis huoneesta/huoneistosta löytyä.
itse olen miettinyt (en siis ole koskaan kanarialla käynyt) että ehkäpä maspaloomas olisi hyvä kohde..mitä olette mieltä?
ja matkustusajankohtana olen ajatellut ensi vuoden syksyä ja loskakelejä, ehkäpä loka-marraskuuta...millainenkohan on ilmasto siellä silloin?
toivomme ettei sadepäiviä juurikaan olisi (tosin puerto ricoon emme haluaisi korkeuserojen/hankalan liikkumisen vuoksi), olisi lämmintä, ei kuitenkaan mitään ihan sikahelteitä (yli 30 astetta)...ehkäpä sellanen 20-26 olis sopiva päivälämpötila.
entä hotelli? lämmitetty allas olis vissii hyvä olla, vai? ja huoneistohotelli perhelle, vai?
entä matkanjärjestäjä? edullisinta matkaa tietty haetaan mut kuitenkin niin et hotelli olis ihan suht tasokas eikä yllätyksiä tulis...ja lapsiystävällinen hotelli siis.
KOKEMUKSIA KAIPAILEN LAPSIPERHEILTÄ...kiitos!
olisin kysellyt kokeneilta kanaran saarten matkailijoilta että mikä olisi hyvä kohde lapsiperheelle? perheessämme siis vanhemmat sekä matkustusajankohtana (lokakuu 2010?) 1v 4kk, 4v sekä 6v lapset.
aletaan nyt säästää rahaa tulevaan matkaan ja aloitan jo aikaisessa vaiheessa miettimään lomakohdettamme, jossa mennään lähinnä ihan lasten ehdoilla.
eli mielellään lapsille kivaa nähtävää (vesipuistoa, eläimiä tms) ja ehdottomasti hotellilla uima-altaita että myös siellä viihdytään. ja huoneistohotellia olen ajatellut tai ainakin vähintän mikro pitäis huoneesta/huoneistosta löytyä.
itse olen miettinyt (en siis ole koskaan kanarialla käynyt) että ehkäpä maspaloomas olisi hyvä kohde..mitä olette mieltä?
ja matkustusajankohtana olen ajatellut ensi vuoden syksyä ja loskakelejä, ehkäpä loka-marraskuuta...millainenkohan on ilmasto siellä silloin?
toivomme ettei sadepäiviä juurikaan olisi (tosin puerto ricoon emme haluaisi korkeuserojen/hankalan liikkumisen vuoksi), olisi lämmintä, ei kuitenkaan mitään ihan sikahelteitä (yli 30 astetta)...ehkäpä sellanen 20-26 olis sopiva päivälämpötila.
entä hotelli? lämmitetty allas olis vissii hyvä olla, vai? ja huoneistohotelli perhelle, vai?
entä matkanjärjestäjä? edullisinta matkaa tietty haetaan mut kuitenkin niin et hotelli olis ihan suht tasokas eikä yllätyksiä tulis...ja lapsiystävällinen hotelli siis.
KOKEMUKSIA KAIPAILEN LAPSIPERHEILTÄ...kiitos!
Vastaukset 20
Vanhimmat
sinun vaatimuksilla löytyy kymmeniä paikkoja ja ainakin 3 saarelta helposti. Esim.Lanzarotelta löytyy ja samoin Teneriffalla on montakin paikkaa missä nuo löytyy. Mikrokin on takuulla joka hotellissa ja sanoin 90% lämmitetty allas. Sää ei Kanarilla talviaikoina ole kuin 20-25 C eli sekin onnistuu.
Varmaan käynti netissä auttaa ja hinnatkaan ei hirveästi vaihtele. Aurinkomatkat ja Finnmatkat ovat parhaimpia ja tietenkin loma-ajat ovat kalleimpia. Tammikuusta maaliskuuhun voi olla melko viileetä ja varsinkin yöllä kun huoneissa ei ole mitään lämmitystä.
Perhelomailuun sopii eeinomaisesti esimerkiksi Tjäreborgin Sunwing Fanabe Teneriffalla.
Hotelli on täynnä lapsiperheitä, joten päivällä riittää melskettä, öisin taas on rauhallista. Suurin osa huoneistoista on sisäpihalle päin, ja sisäpihalla on lämmitetty allas. Lapsille on ohjelmaa, niin leikitystä kuin esim. pleikkahuonekin. Ja huoneistoista löytyy pohjoismaalainen perusvarustus, kuten mikro.
Rannalle on korttelin verran matkaa, ja saarella tekemistä muutenkin, esim. vierailu saaren pohjoisosassa Loro Parquessa kannattaa.
aloittaa aina Gran Kanarian Bahia Felizistä ja siihen se monella jääkin kuten meillä. Kerta riitti ja ei ole kaduttanut sillä maailma on hieno paikka niin sitä viitsi tuhlata viettämällä aikaa Kanarialla. Tylsää niin tylsää ja erittäin rumaa.
pleikkarihuone...se onkin kätevä jos ne vaan pelaa. Mutta ne on paikkoja jos pöpöt elää ja näinä aikoina ei ole leikkimistä niilläkään.
NO, poikkeuksellisesti meidän perhe aloittaa Kanarian matkailun La Gomeralta. Tosin meidän toiveissa ei olekaan lapsia vilisevä paikka vaan mukava yhdessäolo perheen kanssa poissa kotoa. Tyttö 5 v.
Lapset alkaa jo olla aikuisia, mutta sekä yksin että emännän kanssa on reissattua paljonkin Granilla ja Mas Palomaksessakin tullut käytyä jokusen kerran; rauhallista seutua mutta tarjonta jää huvipuiston ja rannan väliin aika pitkälti. Julkinen liikenne toimii kyllä aika hyvin, mutta ehkä kannattaisi harkita auton vuokraamista jolloin liikkuminen perheenä on helpompaa ja pystyy tutustumaan saaren monipuoliseen tarjontaan paremmin. Suomalaisella kortilla pärjää ja ei se liikennekään paljoa poikkea suomesta. Kartanlukutaito lasketaan eduksi. : ) Lämmitetyt altaat löytyvät monestakin paikasta. Kelit ovat harvoin huonoja tuohon aikaan. Tutustu myös Aurinkomatkojen tarjontaan, kun näyttää Finnmatkojen ja Tjäreborgin matkojen hintaan tulevan nykyään noita lisiä esim. koneessa syödystä ateriasta ja myös rajoituksia esim. matkalaukun painon suhteen. (kummatkaan ei taida enää lentää Finnairilla vaan käyttävät nk. omia koneita)
että luuletko että ruokailu on siis ilmaista Aurinkomatkoilla (Finnair) Minä kerron sinulle että ei ole vaan hinta on lipun hinnassa ja vielä niin ettet edes tiedä mitäå maksaa. On parempi kun tietää että ruoka maksaa 25 euroa ja mitä ihmeen väliä on millä lentokoneella sinne menee? Ja ei muuten kauan lennätä myöskään Finnairin koneilla. Matkalaukku rajoitukset on ihan samat kaikilla yhtiöillä eli niissä ei ole eroja.
Ja kannattaa ihmeessä vertailla matkayhtiöitä niin selviää esim. mitä se ruoka maksaa...tulee muuten yllätyksiä kun se aterian hinta onkin 200 euroa?
Lue mitä tapahtui lennoilla AY 2519 JA 2520 :-(
Varmaan saat vastauksen , jollet saa niin pistä hauksi ko. lennot niin tiedät.
En väittänytkään että se olisi ilmaista Aurinkomatkoillakaan, vaan että se sisältyy reissun hintaan! Jos mielestäsi esim. Tjäreborgin 16€ on kohtuu hinta noista lentokonepöperöistä, niin siinähän nautit! Matkalaukkurajoitus esim. Tjäreborgilla on 20kg sisältäen käsimatkatavaran( kertoo 50€ lisää maksanut kun yhteispaino oli 23kg!) Aurinkomatkoilla 20 5kg niinkuin Finnairin lennoilla muutenkin.
Ja ainakin viimetalvena Aurinkomatkat oli aivan kilpailukykyinen hinnoiltaan ja ennenkaikkea palvelu toimi asiakaspuolella; pystyi räätälöimään oman matkansa ilman erillisiä lisäkustannuksia.
että ovat ilmaisia mutta kerroit että muilla ne pitää erikseen maksaa? Minusta se tarkoittaa juuri sitä että muilla ruoka maksaa. Ja nyt en ymmärrä tuota painorajoitusta jos kaikilla on 5 20 kg? Kyllä se lisämaksu tulee myös Finnairilla jos on 23 kg laukku. Mutta kukin tavallaan mutta minusta olisi jo järkevää myöntää että Finnair ei ole maailman ainoa lentoyhtiö jolla pääsee perille. Esim. palvelu on ko yhtiöllä vähän sieltä missä ei valo paista ja sitä ei voi tietenkää tietää jos suosii vain Islanti...eikun Suomalaista yhtiötä? Ja jos oikeasti vertaat niin Aurinkomatkat on aina kallein. Ja tämän sanon liki 50 ulkomaan reissun jälkeen ja niistä ei ole Finnairilla tehty kuin 5-7 kpl.
tai kirjoitin puutteellisesti; käsimatkatavarat ja laukku painoivat yhteensä tuon 23kg ja sille kolmelle kilolle tuli hintaa tuo 50 ekee!! Luepas esim. Tjäreborgin matkaehdot vähän tarkemmin lomalentojen osalta, niin huomaat asian olevan niinkuin kerroin. Eli 15 5 on yhteispaino kyseisellä matkanjärjestäjällä!! En mä Finnairia mitenkään kehu; samanlainen sillit suolassa tunnelma sielläkin lennoilla on, mutta jotenkin henkilökunta on rennonpi kuin näissä kahdessa muun tarjoamissa lentopalveluissa. Ja rahastaa osaavat kyllä kaikki! Ainakin viimetalven osalta kun laskin hinnat kokonaisuudessaan yhteen, niin eipä tarvinnut Aurinkmatkojen hävetä hintojensa puolesta. Äkkilähdöissä oli kyllä kallein, mutta siinäkin muutaman kympin hintaero tuli takaisin esim. tuon matkatavaran kanssa.
Mieti kaks kertaa jos päätät sinne mennä, olimme itse siellä just lapsien kanssa.Tiedän mistä puhun kun olen kyseisellä saariryhmällä käynyt yli 30- kertaa.Suosittelen Jandiaa.
Lanzarotella on lapsiperheiden paikka numero 1. Siellä on paljon mielenkiintoisia käyntikohteita lähietäisyydellä ja itse kohde on siisti ja turvallinen. Rannat varsinkin ovat oikein lapsiystävällisiä. Helppoa liikkua paikallisbussilla, taksilla tai fillarilla.
http://www.lanzaroteisland.com/aquapark/
http://www.ranchotexaslanzarote.net/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1
noinkaan sanoa vaikka ihan ok saari on. Vähän tylsä ja luonnoltaan erittäin karu kun puut puuttuu ja tulivuoria saari täynnä. Mutta Lanza,Teneriffa ja Gran Kanaria niin löytyy ja yksi viikko kuluu siivillä.
vai puuttuu Lanzarotelta puut! Kaikki saaren lomakohteet ovat vehreitä, ja saaren pohjoisosassa on vieläkin vehreämpää mm. Hariassa. Lanzarotella on paljon mielenkiintoisia ja upeita luonnon käyntikohteita jotka ihastuttavat niin lapsia kuin aikuisiakin. Lanzarote on kaikkea muuta kuin tylsä, se on seikkailu!
Minulla on 4 lasta. Huolimatta tekstistäsi rohkenen sanoa, että Puerto Ricossa toteutuu omien kokemuksieni mukaan parhaiten asettamasi tavoitteet. Tjaereborgin myymässä Altamar -huoneistohotellissa on hyvä allasalue ja lämmitetyt altaat ja jokaisessa huoneessa suuri terassi perheen tarpeisiin. Ns Yläostari on pienen kävelymatkan päässä. Hotellin litteralla pääsee busilla ilmaiseksi Puerto Ricoon ja Amadoreksen aluelle n 10 minuutissa. Taksilla on Kanarialla halpa matkustaa. Yleisesti Gran Canarialla Las Palmas mukaan lukien on kaikenlaisille perheille tarjolla kaikkea maan ja taivaan välillä.
Toinen konkreettinen suositus on Aurinkomatkojen Floresta Lanzarotella. Hotelli on aivan rannan tuntumassa ja lähellä on pieni ostari, jossa riittävästi palveluja. Mikäli tuntuu, että ranta on tärkeä, tämä voisi olla kiva paikka. Lanzarote on paljon "pienempi" turistikohde kuin Gran Canaria tai Teneriffa. Aavat puuttomat tuliperäiset maisemat saattavat tuntua oudoilta alkuun.
Tuon kokoisen perheen kanssa tulee olla tarkkana lapsialennusten kanssa. Matkatoimistojen alennusehdoissa on eroja. Viime aikoina Aurinkomatkoilla on saanut suurimman alennuksen lapsista kun kaikki ovat samassa huoneistossa. 5 hengen huoneistoja ei ole kovin paljon tarjolla, joten kannattaa olla ajoissa liikeillä, kun uuden kauden matkat julkaistaan.
Meillä kolme lasta ja varattiin 2010 maaliskuuksi viikon reissu Lanzarotelle Florestaan. AM järjestää matkan ja oli kokonaisuudessaan edullisin, sen mitä itse sain vertailtua. Vertailu saarten ja hotellien välillä on vaikeaa, kun aina joku on toisessa parempi toisessa huonompi. Jos aiotte jo hyvissä ajoin säästää, niin kannattaa harkita Aurinko säästöä. Meillä se tuo 6% lisäalennusta matkaan. Haluttiin kaikki 5 samaan huoneeseen / huoneistoon ja niitä ei tosiaan ole kovin runsaasti tarjoilla.
Kerrotko GOBSON kokemuksiasi tuosta hotellista? Kuuluuko esim. biljardi, tennis yms. hintaan vai veloitetaanko niistä erikseen? Mitä hotellissa maksavat olut, viini, limsat, välipalat ja mitä on tarjoilla?
Otettiin nyt puolihoito, kun syöminen ulkona on kuulema aikas arvokasta. hotelllista saisi all inclusivenkin jos haluaisi, mutta mietin vielä onko siinä hinta-laatu suhde kohdallaan. Jonkun verran kuitenkin reissataan ja kierrellään muksujen kanssa ettei ihan uima-altaalla makaamiseksi mene.
Olen perheeni kanssa kolunnut läpi kaikki isoimmat kanary saaret. Omia suosikkejani ovat teneriffan ja gran ganaryn eteläosat, molemmat aika sää varmoja. Hotelleja löytyyy paljon, jokaiselle mieluinen? Se teidän tulee itse valita.
Jos haluaa lomailla rantakohteiden lisäksi kaupungissa, ehkä La palma, Puerto de la cruz.
luottaa. Altaiden lämmitys hoituu taivaalta möllöttävän auringon avulla. Mutta jos on ollut pilvistä niin hui! olipa yllätys; vesi tosi kylmää.