Kerrostalokaksion äänieristäminen

Onnistuuko?

Tuli vain mieleen kun se Herlinien suvun kaappari oli äänieristänyt huoneen, miten sellainen onnistuu? Tarkoituksena ei ole ketään kaapata vaan suojella tulevia naapureita kotiteatterin ja musiikin ääniltä.

Olen aina luullut ettei kerrostalokämppää voi äänieristää, putkien, ilmanvaihdon, rakenteiden kautta ääni kulkee vaikka mitä tekisi. Ilmeisesti tilanne ei ole aivan niin toivoton?

Paljonko tulisi maksamaan 60-70 neliön läpitalokaksion äänieristäminen, onko tuloksen kannalta mitään merkitystä missä kohtaan taloa asunto on, millainen äänieristävyys saadaan?

4

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riippuu

      Kotiteatteri on muuten melko helppo äänieristää vaikka akustolevyillä tai paksuilla verhoilla mutta subbarin matalat taajuudet on vaikeita. Jos basson voimakkuudesta voi tinkiä se helpottaa.
      Ei sitä koko kämppää kannata alkaa eristämään.

      Kidnappaaja oli eristänyt huoneen keskellä olevan pienen kopin. Äänen eristäminen mahdollisimman lähellä lähdettä antaa parhaan tuloksen.

      • Onnistuuko?

        Enemmän ääntä lähtee musiikista kuin kotitetterista. Riittääkö että olohuoneen äänieristää, lattia ja katto myöskin? Miten hyvä tulos tulee, paljonko maksaa?


      • srtusryjuyr
        Onnistuuko? kirjoitti:

        Enemmän ääntä lähtee musiikista kuin kotitetterista. Riittääkö että olohuoneen äänieristää, lattia ja katto myöskin? Miten hyvä tulos tulee, paljonko maksaa?

        Matalat taajuudet vaatii paksua eristystä vaikkei ihan kybällä luukuttaisikaan. tommoset 20cm eristettä ympäri taloa ja kelluvarakenteinen lattia, ehkäpä hiekkaakin pohjalle 20cm.. rupee auttamaan jo hiukan naapureita matalilta jyminöiltä. Kulkeutuu nimittäin rakenteita pitkin tuo ääni.. Oman kuuntelu akustiikan parannus on sitten hieman kevyempää noiden matalien suhteen, voi riittää muutama 0,5m syvä ja n. 1-2m kanttiinsa oleva eristetäytteinen diffuusori noille matalille.. niin ja lattia saa olla kuten edellä. Ja nämä siis ainoastaan matalille taajuuksille.

        Oman kuunteluakuustiikan korjauksesta voi jokainen olla omaa mieltään, mutta matalia taajuuksia on aikalailla mahdotonta pienellä rempalla saada naapureilta piiloon, vaikkei siis aivan kybällä luukuttaisikaan. Vähäkin eristys auttaa tietysti jo vaimentavasti. Huomioitava on myös ettei eristeen paksuuden tuplaaminen vaimenna puolella desibelejä!!!! Sopivasti eristekerrosta ei myöskään liian paksusti.

        Aiheesta löytyy varmaan infoa.


    • juho_salokangas

      Ääntä on asuntoasiassa periaatteessa kahdenlaista. Ilmassa kulkevaa ja talon rakenteissa kuuluvaa runkoääntä..

      Ensimmäiseen auttaa kaikkien reikien tukkiminen.
      imeisesti sinulla on betonielementeistä väsätty kerrostalo, jossa rungossa ääni kulkeutuu..
      jos on halua, niin voit kuunteluhuoneesi äänieristää joka seinältä ja lattiasta ja katosta.
      Laita seinille pystyyn vaikka peltirangasta runko. Jätä runko 10mm irti vanhasta seinärakenteesta. Laita tolppien väliin noin puolet tilavuudesta villaa.
      ( Samassa vaiheessa on helppo vielä vedellä uusia sähkötyksiä seinän sisään teatterivehkeille.. Ja hyvä idea on myös vetää kaiuttimien johdot "valmiiksi seinän sisällä oikeisiin nurkkiin ja toinen pää vahvistimen taakse. Näin säästyy johtosotkuilta myöhemmässä vaiheessa.)

      Lopputulosta auttaa jos tolpat koolaa vaakasuuntaan tämän jälkeen äänierityksen tarkoitetulla Gyproc jousirangalla.

      Sitten levytät seinän kipsilevyllä kahteen kertaan. Päällekkäisissä levykerroksissa saumat eri tolpalle ja ekan kerroksen jälkeen tiiivistät levysaumat ja jokaisen nurkan akusto- tai akryylikitillä, niin että ei näy yhtään reikää. Uuden seinärakenteen levyt eivät saisi koskettaa vanhaan runko-osaan, vaan nämä juuri tiivistetään massalla.

      Sitten toinen levykerros päälle ja kaikki mahdolliset saumat eri kohtaan. Nurkkiin taas vedetään akryylikitti ja levyjen normaalisaumoihin tavalliseen tapaan saumanauha tasoitteen kanssa.
      Ikkunan ja ovien kohtien kanssa tulee ola huolellinen

      Kaikille seinille ja katolle olisi tarkoitus tehdä sama homma.
      Kattoa olisi mahdollista laskea tässä vaiheessa ja upotella vaikkapa kuituvaloja ja led valoja sinne leffateatteritunnelman aikaansaamiseksi.
      Ylimääräisen kaiun vähentämisessä ja tunnelman luonnissa katon panelointi levytyksen jälkeen olisi hyvänä vaihtoehtona

      Katossa olisi hyvä käyttää jousirankoja, tai muulla tavoin roikottaa katto alas, niin jotta vanhaan kattorunkoon on kosketusta mahdollisimman vähän.

      Lattiaksi Parasta olisi saada väliin samanlainen eristekerros. Voit kärrätä sisään Lecapapuja ja niiden päälle styrox ja siihen valaa betonilaatta joka on reunoista irti muista rakenteista.
      Yksi vaihtoehto on myös Isover Flo villat asentaa lattiaan ja siihen sitten levytys kipsilevyllä, tai LattiaWilhelmillä. Mitä enemmän siinä on levyä niin parempi. Valmis pinta taas oman maun mukaan laminaatilla, laatalla tms

      Oveksi tulee hankkiavaimentava ns "Desibeliovi". Ovi on tavallista painevanpi ja vaimentaa ääntä. Lisäksi erikoisuutena useissa desibeliovissa on alareunassa tiiviste joka laskeutuu alas kun ovi suljetaan.
      Oven asennuksessa tulee samalla tavalla muistaa tiivistää seinärungon ja ovenkarmin raot.
      Tiivistykseen käy solumuovista tehty ohut "pötkö" sillä täytetään ensin suuremmat raot ja sen jälkeen taas akustomassalla lopuksi.
      Listoitus normaalisti siihen sitten.

      Lisää ohjeistuksen paranneltuna myös kotisivulleni www.kidnicon.tk

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      40
      1643
    2. Suojeluvaisto

      Mikä herättää miehessä suojeluvaiston naista kohtaan?
      Ikävä
      151
      1034
    3. Mitä tekee Rebelwerks?

      Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä
      Taivalkoski
      9
      1007
    4. Jos meillä ei olisi

      Ikäeroa, niin oltais aikoja sitten oltu aito pari! Me kuulutaan yhteen🥰
      Ikävä
      120
      1002
    5. **** mies anna jokin vinkki

      Mistä tiedän, että vielä toivot että kuulet minusta. Aikaa on kulunut...
      Ikävä
      66
      999
    6. Ei se yhteys

      Niin vain poistu ja lakkaa olemasta. Muista tämä nainen.
      Ikävä
      62
      925
    7. P-karjalassa juorutaan ihan kaikki.Pitäisikö muuttaa Etelä-karjalaan?

      Täällä Pohjois-karjalassa juorutaan ihan kaikki. Ei voi luottaa edes viranomasiin joita sitoo vaitiolovelvollisuus. Ka
      Imatra
      15
      907
    8. Kolme sanaa jotka kuvaa naista jota kaipaat

      Kerro jotain hyvää. Hyvä kiertämään.
      Ikävä
      57
      904
    9. Eli sä nainen

      Siis halusit pitää jonkinlaisen kontaktin ja ylläpitää yhteyttä. Etsitkö jotain mysteeristä ja kiehtovaa vai halusitko t
      Ikävä
      49
      901
    10. Raastaa sydämestä tämä stanan rakkaus

      Ikinä kokenut mitään tämmöstä. Käsittämätön homma 🤔
      Ikävä
      46
      813
    Aihe