deliriumko???

eli isäni on käyttänyt viinaa nuoresta pitäen liikaa, ei myönnä tai ehkä jo nykyisin myöntää mutta ei välitä. Mä oon ihan kypsä tilanteeseen mutta esim viime yön hän on viettänyt ensiavussa vieroitusoireiden takia. Aavistin jotain tämmöistä kun näin hänet ma, oli tosi huonossa kunnossa, väsynyt, vapiseva, hikoileva. Mutta muuten siisti ja selvä, juominen oli ohi tältä erää.
Eilen yritin soittaa monta kertaa ja kuulin että ambulanssi oli oli seisonut sen talon edessä missä hän asuu. Aamullakaan ei vastannut kun vasta yhdeksän jälkeen. Kysyin että missä on, kotona. Oli ollut ensiavussa yön, ei muista miten joutunu sinne, ei humalassa, ei muista mitään. Kysyin että sanoko ne mitään, no oli huono kunto ja lappu käteen ja kotia.
Soitin ensiapuun ja kysyin. Kuulemani järkytti. Alkoholin vieroitusoireet, sekavuutta, harhoja, krammpi....
Yö tarkkailussa ja diabamia annettu. Kuulemma n kuukauden putki takana. Nollat oli puhaltanu. omaisille ei ilmoitella tuommoisista siisteistä pikkupiipahduksista. Oliko tuo juoppohulluutta ja vaarallista.
Miten saada ihminen ymmärtämään että pitäis lopettaa?
En muistanu kysyä onko tuommoista jatkunut pitkään. Sen tiedän että ainakin kerran on ollut aiemmin. Ties vaikka kuinka monta kertaa itse isä ei mulle kerro, kai häpeää kuitenkin. Mä oon ihan järkyttyny!
13308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No ei mitenkään voi auttaa häntä. Isäsi on ainoa, joka pystyy auttamaan itse itseään. Tekemällä päätöksen juomisen lopettamisesta. Mutta sinä et siihen päätökseen voi vaikuttaa mitenkään. Sen päätöksen on tosiaan lähdettävä hänestä itsestään ja ilman painostusta.

Äänestä
  • vaan jotenkin auttaa, ei tommosta voi oikein ymmärtää, tänään mulle selvis ihan oikeesti minkälaista sen elämä on. Kun luin noita juttuja täältä ja muualtakin. Olin kuullu vieroitusoireista, mutten koskaan ole niihin paneutunu näin. Nyt varmaan mennään vähän aikaa selvinpäin....kunnes taas alkaa....ja kuinka sitten käy??
    Aina on huoli päällä isästä vaikka on omaakin perhettä ja elämää, siinäkin on ihan tietämistä.

    Äänestä

  • Sekin viinakramppi on yksillöllistä ei se kaikille tule vaikka kaskytä vuotta joisit..meikäläinen melkeen viis vuotta juonu joka päivä muutaman viikon välein eikä vielä tullu...kaikki on yksilöllistä

    Äänestä

  • J@mmbb@ kirjoitti:

    Sekin viinakramppi on yksillöllistä ei se kaikille tule vaikka kaskytä vuotta joisit..meikäläinen melkeen viis vuotta juonu joka päivä muutaman viikon välein eikä vielä tullu...kaikki on yksilöllistä

    mikä on juomisesta laaja, delirium tremens ja viinakramppi samoista lähtökohdistaan huolimatta ei ole sama asia.

    Alkuajankohta juomisen loputtua on sama, mutta delirum tremens voi iskeä juodessakin ja siinä on kyse psykoottisesta tilasta harhoineen, näkyineen ja loota on pahasti sekaisin pitkäkestoisesti, ellei päädy äkkiä hoitoon.

    Sen sijaan viinakramppi, kuin epileptinen kohtaus tulee ja menee nopeastikin ellei henki pakene. Vaahtoa tulee suusta, hampaat rutisee kovasta purennasta, kovia kouristuksia, keho kuin tärisevä ja vatkaava rautakanki. Jälkeenpäin kuolemanväsynyt ja itse ei muista tapahtuneesta mitään.

    Kuvioon sekoitetaan vielä juopon "suonenvedot" eli lihaskrampit, jotka eivät ole kumpaakaan edellämainituista, vaan pientä alkusoittoa vain.

    Äänestä

  • Hörhör.. kirjoitti:

    tuommoinen delirium tremens, ja siihen olisi voinut kuollakkin? Menen hänen luo juttelemaan tarkemmin. Hän sanoi että ei kertakaikkiaan muista (uskonko vai eikö hän halua kertoa minulle)? Oli vaan aamulla heränny sairaalass ja kysyny ett miten oli sinne joutunu? Ei tiennyt kuka soitti ambulanssin. yms.
    Hoitaja sanoi että ambulanssin tullessa oli kouristus???? en tiedä millainen. En oikein osannut kysellä kun en tiedä asioista. Siksi pommitan teitä ja tietenkin luen netistä.

    Äänestä

  • et kyseessä oli kirjoitti:

    Kyllä delirium tremensiinkin voi kuolla, varsinkin jos ihminen menee paniikin kaltaiseen psykoosiin, jolloin itsensä vahingoittaminen tai muun onnettomuuden riski kasvaa. Sun faijan tapauksessa kysymys on ollut ns. "laakista" eli viinakrampista=(kouristus ja tajuttomuustila)

    Äänestä

  • Diagnoosi kirjoitti:

    kuolla, jos on vaik yksin ja ei itse voi soittaa apua?

    Äänestä

  • viinakramppiin kirjoitti:

    kuolla, jos on vaik yksin ja ei itse voi soittaa apua?

    Kyllä voi kuolla. Tyypillisin ja yleisin kuoleman aiheuttava kramppi on pään lyöminen kaatumistilanteessa johonkin kovaan pintaan ja toinen on sydämen pettäminen. Eli kysymyksessä on todella vaarallinen sairauskohtaus.

    Äänestä

  • Diagnoosi kirjoitti:

    Kyllä delirium tremensiinkin voi kuolla, varsinkin jos ihminen menee paniikin kaltaiseen psykoosiin, jolloin itsensä vahingoittaminen tai muun onnettomuuden riski kasvaa. Sun faijan tapauksessa kysymys on ollut ns. "laakista" eli viinakrampista=(kouristus ja tajuttomuustila)

    tuommoinen laaki vai delirium tremens? Ja onko homma sillä selvä et pidet yö sairaalassa ja annellaan diapamia? Voiko tulla heti uudestaan ilan että juo?

    Äänestä

  • pahempi homma kirjoitti:

    tuommoinen laaki vai delirium tremens? Ja onko homma sillä selvä et pidet yö sairaalassa ja annellaan diapamia? Voiko tulla heti uudestaan ilan että juo?

    juo pitkään, lopettaa, on muutaman päivän juomatta käy läpi viinakrampin, on yön sairaalassa, kotiutuun aamulla ja aloittaa iltapäivällä uudestaan juomisen? Mites käy? Osaako kukaan sanoa mitä tekee elimistölle?

    Äänestä

  • Kohtaus.. kirjoitti:

    Kyllä voi kuolla. Tyypillisin ja yleisin kuoleman aiheuttava kramppi on pään lyöminen kaatumistilanteessa johonkin kovaan pintaan ja toinen on sydämen pettäminen. Eli kysymyksessä on todella vaarallinen sairauskohtaus.

    kun menen käymään ja puhumaan asioista. Mutta tokko se puhuminen auttaa, olen ainakin itse yrittänyt jotain.
    Olin juuri puhelimessa ja kysyin että haluaisko mennä katkaisuhoitoon, vastaus oli että ei se toinna, siellä on kuin vankilassa, meneehän tämä näinkin....

    Äänestä

millaista se sekavuus ja harhat on? Voiko joku kertoa joka on kokenut tai nähnyt sellaista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

olen ihmeissäni kirjoitti:

eli isäni on käyttänyt viinaa nuoresta pitäen liikaa, ei myönnä tai ehkä jo nykyisin myöntää mutta ei välitä. Mä oon ihan kypsä tilanteeseen mutta esim viime yön hän on viettänyt ensiavussa vieroitusoireiden takia. Aavistin jotain tämmöistä kun näin hänet ma, oli tosi huonossa kunnossa, väsynyt, vapiseva, hikoileva. Mutta muuten siisti ja selvä, juominen oli ohi tältä erää.
Eilen yritin soittaa monta kertaa ja kuulin että ambulanssi oli oli seisonut sen talon edessä missä hän asuu. Aamullakaan ei vastannut kun vasta yhdeksän jälkeen. Kysyin että missä on, kotona. Oli ollut ensiavussa yön, ei muista miten joutunu sinne, ei humalassa, ei muista mitään. Kysyin että sanoko ne mitään, no oli huono kunto ja lappu käteen ja kotia.
Soitin ensiapuun ja kysyin. Kuulemani järkytti. Alkoholin vieroitusoireet, sekavuutta, harhoja, krammpi....
Yö tarkkailussa ja diabamia annettu. Kuulemma n kuukauden putki takana. Nollat oli puhaltanu. omaisille ei ilmoitella tuommoisista siisteistä pikkupiipahduksista. Oliko tuo juoppohulluutta ja vaarallista.
Miten saada ihminen ymmärtämään että pitäis lopettaa?
En muistanu kysyä onko tuommoista jatkunut pitkään. Sen tiedän että ainakin kerran on ollut aiemmin. Ties vaikka kuinka monta kertaa itse isä ei mulle kerro, kai häpeää kuitenkin. Mä oon ihan järkyttyny!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu