Seuraan jo toisen sukupolven perinnönjaossa syntyvää ahneutta ja sen seurauksena tulevia riitoja ja kahakoita. Tällä hetkellä käynnissä olevassa tilanteessa ovat leski ja tämän jälkeläinen (ainut lapsi). Perunkirjoitus on tehty ja käsittääkseni myös suullinen, kenties osittain kirjallinenkin perinnönjako.
Ongelmaksi on tullut se, että leski on antanut käyttämättömiä tavaroita niitä tarvitseville (puhutaan ainoastaan muutamista kappaleista) eikä ole tästä kertonut jälkeläiselleen. Asia on aiheuttanut kiistaa ja eripuraa jokainen kerta, kun näin on käynyt, vaikka näiden tavaroiden nimellinen arvo ei suuri olekaan.
Olen itse ymmälläni tästä koko paletista, sillä en voi käsittää, miten ahneita ihmisistä tulee. Oletteko itse olleet tällaisessa tilanteessa? Omasta mielestäni lesken elämäntyöllään keräämä omaisuus on silti ensisijaisesti hänen, (etenkin, sillä käsittääkseni lesken aviopuolison lakiosa on arvoltaan kyllä jälkeläiselle hyvitetty.). Leski kokee, että hänen omaisuuttaan himoitaan, enkä kyllä ihmettele yhtään.
Mikä tekee ihmisestä niin ahneen.
Ongelmaksi on tullut se, että leski on antanut käyttämättömiä tavaroita niitä tarvitseville (puhutaan ainoastaan muutamista kappaleista) eikä ole tästä kertonut jälkeläiselleen. Asia on aiheuttanut kiistaa ja eripuraa jokainen kerta, kun näin on käynyt, vaikka näiden tavaroiden nimellinen arvo ei suuri olekaan.
Olen itse ymmälläni tästä koko paletista, sillä en voi käsittää, miten ahneita ihmisistä tulee. Oletteko itse olleet tällaisessa tilanteessa? Omasta mielestäni lesken elämäntyöllään keräämä omaisuus on silti ensisijaisesti hänen, (etenkin, sillä käsittääkseni lesken aviopuolison lakiosa on arvoltaan kyllä jälkeläiselle hyvitetty.). Leski kokee, että hänen omaisuuttaan himoitaan, enkä kyllä ihmettele yhtään.
Mikä tekee ihmisestä niin ahneen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoitatko tässä ahneella lasta, joka haluaa isänsä perinnön ja jolle ehkä nuo esineet sisältävät muutakin kuin taloudellista arvoa?
Vai leskeä, joka lahjoittelee jakamattomasta kuolinpesästä toiselle mahdollisesti kuuluvaa omaisuutta omille ystävilleen? Hyväntekeväisyyttä on parempi harrastaa omalla omaisuudellaan eikä toisten.
Minä koen asian niin, että perintö on joka tapauksessa eräänlaista ekstraa eikä siten automaattisesti jo perinnöllisen omaisuutta.
Käsittääkseni esineillä ei ole tunnearvoa eikä varsinaisesti rahallistakaan arvoa. Pointtisi on pätevä, ettei toisen omaisuutta tulisi lahjoittaa, mikäli selvää pesänjakoa ole suoritettu. Mutta ymmärrän kyllä leskenkin mielipiteen, sillä virallisesti lapsi sai ison osan maata (metsää ja rantaa) omakseen.
Mikä siis ajaa verisukulaiset tällaiseen tilanteeseen? Ja miksi se mammona on niin jumalattoman tärkeää?
Perijöinä lapsen lapset ja leski tappelee hampaat irvessä lakiosia vastaan (hallintaoikeustestamentti).
Leskellä 200 000€ omaisuus ja hyvä eläke ja siitä huolimatta haluaisi ryypätä ja rellestää kuolinpesän varat eikä halua luovuttaa lapsenlapsille mitään, joilla on edessä perheiden perusteminen ja oman elämän aloittaminen.
Perusteluna juuri tuo sinun esittämä argumentti, eivät ole tehneet mitään perinnön eteen jne..
Laki ei merkitse mitään vaan ahneus sanelee miten käyttäydytään.
Joopa, kyllä on ihan käytännön tasolla tullut todistetta lesken ahneudesta. Vaikka omasta vanhemmasta onkin kyse. Edesmennyt vanhempi oli tehnyt omistusoikeustestamentin jälkeen jäävälle. Joten tällä ohitettiin rintaperillinen. No tietysti ymmärrän sen, että kysymyksessä on heidän omaisuutensa ja yhdessä hankitut rahat.
Mutta sitä en ymmärrä, että kaiken saanut leski, yhä vaatii uhkailemalla tätä perintönsä menettänyttä lastaan. Tekemään *pesään* kohdistuvia hoito- ja remontointi töitä ilmaiseksi, sekä osallistumaan kuluihin. Kun eikös se ole näin, että se joka omistaa, niin hän myös korjaa, huoltaa ja maksaa.