Kauhea väsymys

Syön ketipinoria 25-75mg illassa unettomuuteen. Lisäksi minulla on sitalopraami-lääkitys 30mg aamulla ja tarvittavana rivatril 0,5-1mg vuorokaudessa.

Kävin äsken kommentoimassa tuolla ketipinor keskustelussa, kyseisen lääkkeen haittapuolia, eli harhoja, joita lääke ei muka voi aiheuttaa. Siellä taisi useampikin puhua ajatuksen hitaudesta.. jos se nyt oli samainen keskustelu :D olen tosiaan aika hajamielinen.
Olenkin tässä nyt miettinyt voisiko joku lääke olla syynä tähän kauheaan jähmeyteen. Pää on kuin umpinainen palikka, ajattelu on hankalaa ja asioiden muistaminen vaikeaa. Kaikista menoista ja tekemisistä saa olla muistutus kännykässä, ja pulassa olen jos senkin unohdan laittaa. Väsymys on hirveä, vaikka masennus tai ahdistuneisuus ei ole pahimpana mahdollisena päällä juuri nyt.

Vähän voisi mainita taustastakin. Minulla on siis uusiutuva vakava asteinen masennus, johon kuuluu psykoottisia oireita. Sekä lisäksi ahdistuneisuushäiriö. Näin siis diagnoosin mukaan. Toisaalta mielialani lainehtii voimakkaasti ja hyvin epätasaisesti, jonka vuoksi kaikki lääkärit ovat olleet enemmän tai vähemmän kaksisuuntaisen kannalla. Itse olen aina väittänyt etteivät jatkuvat nousut ja laskut tuota suuria ongelmia, vaikka välillä ne kyllä tuottavatkin. Vältän näin tasaavien lääkkeiden ja suurempien annosten syömistä.

Olen päättänyt vähentää ja pian luultavasti lopettaa rivatrilin käytön, sen johdettua sekakäyttöön alkoholin kanssa ja jonkin asteiseen riippuvuuteen. Lääke on ollut käytössä jo varmaan neljä vuotta. Katson jos ilman tuota mömmöä pääni virkistyisi vähän.
Sitten olisi sitalopraami. Olen harkinnut pudottavani lääkettä edes sen 10mg. Yritykseni lopettaa lääke on jo useamman kerran lopahtanut todelliseen persmäkeen, mutta en aio syödä sitä lopun ikääni.. koska olen jääräpää :)
Lopuksi tulisi vielä ketipinor, joka jostain syystä huolettaa kaikkein eniten. Minusta tuntuu että tapeltuani vuosia näiden ongelmien kanssa, ajatteluni ja muistini on vain koko ajan huonontuntu ja vaikeutunut. Pelkään että lääkkeet vaikuttavat olooni myös negatiivisesti, vaikka en nyt voi sanoa että mitään konkreettista näyttöä siitä olisi.

Mitä palstalaiset ovat mieltä? Onko kukaan huomannut koskaan sumeuden häviävän elämästään, lääkemääriä tiputtamalla? Lääkkeiden vähentäminen ei tosin ole ainut asia, jota olen muuttanut viime aikoina. Olen myös lopettanut tupakoinnin, alkanut välttää alkoholinkäyttöä, ja päättänyt lähteä taas kuntosalille. Jos joku näistä saisi päävärkin toimimaan edes pikkuisen paremmin.
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin minäkin tein Clipralexin 20 suhteen ja nyt on pää alkanut
selvitä,ei yökötä eikä ummeta.Lääkärit meinas sekottaa minut lääkkeillä.
Heillä oli se käsitys,että voidaan nostaa annosta puolella,ellei ala aut-
taa.Ja vielä olisi pitänyt ottaa illalla Mirtazapinia 30mg puolikas.-Hirveä
myrkky koko lääke.Koko seuraava päivä tokkurassa.
Nyt on jo mennyt paremmin,pian kolmen kuukauden lääkkeitten syön-
nin jälkeen.En ole tarvinnut enää ahdistus,enkä unilääkkeitä pariin
viikkoon.-Muistahhan mennä kuntosalille.
Minä marjastelen pikku reissuja ja puuhastelen tässä kotona.Jospa
me vielä kuntoudutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkkeetkö asialla? kirjoitti:

Syön ketipinoria 25-75mg illassa unettomuuteen. Lisäksi minulla on sitalopraami-lääkitys 30mg aamulla ja tarvittavana rivatril 0,5-1mg vuorokaudessa.

Kävin äsken kommentoimassa tuolla ketipinor keskustelussa, kyseisen lääkkeen haittapuolia, eli harhoja, joita lääke ei muka voi aiheuttaa. Siellä taisi useampikin puhua ajatuksen hitaudesta.. jos se nyt oli samainen keskustelu :D olen tosiaan aika hajamielinen.
Olenkin tässä nyt miettinyt voisiko joku lääke olla syynä tähän kauheaan jähmeyteen. Pää on kuin umpinainen palikka, ajattelu on hankalaa ja asioiden muistaminen vaikeaa. Kaikista menoista ja tekemisistä saa olla muistutus kännykässä, ja pulassa olen jos senkin unohdan laittaa. Väsymys on hirveä, vaikka masennus tai ahdistuneisuus ei ole pahimpana mahdollisena päällä juuri nyt.

Vähän voisi mainita taustastakin. Minulla on siis uusiutuva vakava asteinen masennus, johon kuuluu psykoottisia oireita. Sekä lisäksi ahdistuneisuushäiriö. Näin siis diagnoosin mukaan. Toisaalta mielialani lainehtii voimakkaasti ja hyvin epätasaisesti, jonka vuoksi kaikki lääkärit ovat olleet enemmän tai vähemmän kaksisuuntaisen kannalla. Itse olen aina väittänyt etteivät jatkuvat nousut ja laskut tuota suuria ongelmia, vaikka välillä ne kyllä tuottavatkin. Vältän näin tasaavien lääkkeiden ja suurempien annosten syömistä.

Olen päättänyt vähentää ja pian luultavasti lopettaa rivatrilin käytön, sen johdettua sekakäyttöön alkoholin kanssa ja jonkin asteiseen riippuvuuteen. Lääke on ollut käytössä jo varmaan neljä vuotta. Katson jos ilman tuota mömmöä pääni virkistyisi vähän.
Sitten olisi sitalopraami. Olen harkinnut pudottavani lääkettä edes sen 10mg. Yritykseni lopettaa lääke on jo useamman kerran lopahtanut todelliseen persmäkeen, mutta en aio syödä sitä lopun ikääni.. koska olen jääräpää :)
Lopuksi tulisi vielä ketipinor, joka jostain syystä huolettaa kaikkein eniten. Minusta tuntuu että tapeltuani vuosia näiden ongelmien kanssa, ajatteluni ja muistini on vain koko ajan huonontuntu ja vaikeutunut. Pelkään että lääkkeet vaikuttavat olooni myös negatiivisesti, vaikka en nyt voi sanoa että mitään konkreettista näyttöä siitä olisi.

Mitä palstalaiset ovat mieltä? Onko kukaan huomannut koskaan sumeuden häviävän elämästään, lääkemääriä tiputtamalla? Lääkkeiden vähentäminen ei tosin ole ainut asia, jota olen muuttanut viime aikoina. Olen myös lopettanut tupakoinnin, alkanut välttää alkoholinkäyttöä, ja päättänyt lähteä taas kuntosalille. Jos joku näistä saisi päävärkin toimimaan edes pikkuisen paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu