Entä, jos omat eväät eivät riitä lohduttamaan?
Entä, jos olet ollut se henkilö, joka olisi ollut valmis auttamaan lapsen hoidossa, niin miten lohdutat?
Todella ristiriitaista. Terveydenhuoltohenkilöstö tulisi velvoittaa osallistumaan lohdutustyöhön sen sijaan, että he vain jakavat pillereitä ja ovat osaltaan luomassa tuota tuskaa.
Entä, jos olet ollut se henkilö, joka olisi ollut valmis auttamaan lapsen hoidossa, niin miten lohdutat?
Todella ristiriitaista. Terveydenhuoltohenkilöstö tulisi velvoittaa osallistumaan lohdutustyöhön sen sijaan, että he vain jakavat pillereitä ja ovat osaltaan luomassa tuota tuskaa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
ohjausta keskusteluun sairaalan psykologin tms kansas tai hakea apua mielenterveystoimistosta tai kysyä neuvoa/apua omalta lääkäriltä. Minulta kysyttiin ennen sairaalasta lähtöä,että tarvitsenko tällaista ns.kriisiapua. En tarvinnut mutta hyvä että sitä on niille,jotka tarvitsevat.
panacodeita täyteen pumpattuna, tuskin on mielessä kriisiavun tarve. Käsitän kriisin tulevan vasta joskus myöhemmin. Ehkä päivien, viikkojen, vuosien kuluttua.
tullut kaavinnan jälkeen sellaisia kipuja että olisi tarvinnut pumpata täyteen kipulääkkeitä vaikka sitä kysyttiin,että tarvitsenko. Ja nukutuksen jälkeen ei heti herättyä todellakaan ketään päästetä kotiin.
Monesti se mahdollinen järkytys voikin tulla myöhemmin,mutta edelleen on jokaisella apua tarvitsevalla mahdollisuus hakea apua mielenterveystoimistosta tai omalta lääkäriltä.
syötetään panacodeja niin, että varmasti tunteet turtuvat. En ole tyytyväinen nykyiseen käytäntöön. Liian helpolla heltiää abortti ja kun puhut tuosta jälkikäteen haettavasta avusta, niin mitä se apu muuta on kuin lisää lääkkeitä.
sen saa kun osaa asiansa esittää. Jos itse tyytyy ottamaan sen pilleripurkin(mitä ei tosiaan esim mielenterveystoimistossa ekana lykätä käteen ainakaan täällä) niin se on voi voi.
Lääkkeellisessäkään keskeytyksessä ei käytetä Panacodeja niin vain;niitä toki saa jos ei muut kipulääkkeet auta mutta esim. ystäväni pärjäsi ihan reseptillä olevilla buranoilla. Eikä niitä kipulääkkeitä tarvitse kuukausia/vuosia käyttää joten lääkkeiden osalta pää "selkenee" hyvinkin pian verrattuna siihen että jotkut syövät vuosia taikka lopun elämää kipulääkkeitä syystä tai toisesta.
Aloittajan kysymys koski abortin kokeneen ihmisen lohduttamista. Lohduttaisiko sinä häntä, vai miten kohtaisit?
"En ole tyytyväinen nykyiseen käytäntöön." - siis susta tuntuu että mihin käytäntöön, Panacodin syöttämiseen vai mihin?
Tässä aloituksessa ei näytä olevan kyse lääkkeistä, tai abortin oikeellisuus-mielipiteestä. Panacodia tai muita kipulääkkeitä kyllä määrätään kirurgisissa toimenpiteissä, mutta vain lyhytaikaisesti. Raskauden keskeytys kyllä vaatii kipulääkityksen, kuten muutkin toimenpiteet, oli se lääkkeellinen tai mitä tahansa.
jonot. Voivottelusi ei nyt oikein kannusta vastaamaan.
nykykäytöntöön, jossa kaikki saavat abortin yhdestä vihjailusta. Lääkärit eivät paljon kysele abortin teon motiiveja.
Kritisoin lääkäreitä, jotka myöntävät abortteja köykäisin ja olemattomin perustein.
Kun pikaisen abortin saanut myöhemmin katuu tekoaan, hänen ympärillään olevat ihmiset kärsivät asiasta. Yksikään abortin myöntänyt lääkäri ei näe seurauksia jälkikäteen.
jos ei heti mielenterveystoimistoon pääse.
"kaikki saavat abortin yhdestä vihjailusta"-niinkö sinulle tapahtui?
"Lääkärit eivät paljon kysele abortin teon motiiveja."-kyllä kysytään koska ne täytyy kirjata ja abortin tekevälle lääkärille näyttää.
"Kun pikaisen abortin saanut myöhemmin katuu tekoaan, hänen ympärillään olevat ihmiset kärsivät asiasta. " Näinkö sinä suhtaudut katuvaan ihmiseen,ajattelet omaa kärsimystäsi?
paapomaan? Ensin hankitaan traumaa ja sitten vingutaan lohdutusten perään.. joopa joo. Yks lysti vaikka .. no, jätetään se lammikkojustska nyt sanomatta :DD
enkä ymmärrä sinun nauramistasi tässä yhteydessä. Miten abortti sinuun liittyy?
Mitä yleensä sanotaan äidille jonka lapsi kuolee. Kuka voi olla surematta oman lapsen kuolemaa. Minusta tuntui luontevalta sanoa :"otan osaa" kun tuttavani kertoi surullisena abortistaan ja kysyä hänen omaa vointiaan. Vastustan aborttia jyrkästi. Yleensä kun ihminen - minkä ikäinen vain - kuolee eivät ne sanat riitäkään lohduttamaan, tärkeää on olla läsnä ja kuunnella jos toinen haluaa tunteistaan puhua...
Oletko abortin tehneen ystävä tai läheinen?
Onko tämä abortin tehnyt masentunut ratkaisuistaan, vaikuttaako hän siltä, että häntä täytyisi lohduttaa? Kokeeko hän ratkaisun oikeaksi itselleen? Onko hän surullinen ratkaisusta vai katuuko että teki?
Yleisesti ottaen sanoisin, että kuuntelulla pääsee pitkälle. Ei tarvitse osata lohduttaa tai sanoa viisaita sanoja tai mitään synninpäästöjä, eikä edes sitä, että ymmärtäisi toisen tekemän ratkaisun. Abortin tehnyttä yleensä helpottaa, että saa puhua tunnoistaan ja miksi siihen päätyi tai surrakin ääneen. Siis kuuntelevana korvana oleminen on varmaan tärkeintä, miten voit häntä auttaa. Suurinpiirtein samaa ne siellä mielenterveyspalveluissakin taitavat tehdä.
Ei omakaan ystäväni ollut koskaan joutunut aborttia harkitsemaankaan ja tavallaan pelkäsi jopa ajatella, minkä ratkaisun tekisi, jos raskaaksi olisi silloin vahingossa tullut, mutta silloin hän oli kuuntelevana korvana mulle kaikessa tietämättömyydessäänkin painonsa arvosta kultaa!
Joka paikasta saa lukea abortin tehneiden katuvia kertomuksia ja lainsäädäntö sen kuin höllenee vuosi vuodelta.
Sosiaaliset syyt... mitä ihmettä?
Pitäisi ajatella etu- eikä jälkikäteen. Lapsi ei ole koskaan kärsimys, abortti on.
oli sinun eikä sen abortin tehneen?
Nyt vaikuttaa siltä, että sinä tarvitset lohdutusta eikä se abortin tehnyt.
"Joka paikasta saa lukea abortin tehneiden katuvia kertomuksia ja lainsäädäntö sen kuin höllenee vuosi vuodelta.
Sosiaaliset syyt... mitä ihmettä?"
Joka paikasta? Vuosittain 10 000:stako? Vai kenenkään ei pitäisi saada aborttia tehdä, kun sinä kuulet joidenkin katuvan? Eikä lainsäädäntö ole kyllä höllentynyt moneen kymmeneen vuoteen.
lukea miten adoptioon antaneet katuvat koko päätöstään ja miten heillä on mielenterveysongelmia jne.
Minä ajattelin etukäteen,halusin abortin koska tiedän etten olisi pystynyt antamaan adoptioon ja elämäni olisi kaksinverroin vaikeampaa kuin se nyt on(taloudellisesti ja parisuhdetta ajatellen).
että abortin saa liian helposti. Kunpa ne, jotka hölläperusteisesti aborttilupia jakelevat, joutuisivat itse vastaamaan kärsimyksestä, jonka teoillaan aiheuttavat. Se olisi kohtuullista.
Oletko sama henkilö, joka aloitti viestiketjun otsikolla "Tehokkuus huipussaan"?
Montako aborttia itse olet tehnyt?
0 aborttia.
että ihmiset olisivat itse vastuussa omista tekemisistään ja päätöksistään..? Ja vastaisivat siis omien ratkaisuidensa aiheuttamista kärsimyksistä..?
Alkon kassat ovat varmaan kanssa syyllisiä toisten rappiojuoppouteen ja päätymiseen sillan alle... mitäs antavat niin helposti viinaa ostaa..
niitä adoptionkatumis- ym. juttuja olet lukenut kuin sieltä yhdestä, suppeaa joukkoa jo valmiiksi mt-ongelmaisia käsitelleestä gradu-lähteestäsi..?
tunnen syyllisyyttä abortista. Tämä on vähän kuin itsemurhan tehneiden läheisten tuntema syyllisyys. En syytä lääkäreitä siitä, että itsemurhan tehnyt tekee itsemurhan lääkärin toiseen tarkoitukseen myöntämillä lääkkeillä. Abortin kohdalla kyselen, onko annettu riittävästi informaatiota. Kyllä, kritisoin suomalaista lainsäädäntöä, jossa sosiaaliset syyt näyttelevät pääosaa aborteissa.
en siinä tapauksessa osaa sanoa mitään. Olet antanut ymmärtää, ettei tuo abortin tehnyt kadu itse ratkaisuaan (koska et ole tainnut sanoa hänen sitä tehneen), eikä silloin läheisten tuntemat asiat mene päätöksen tehneen ajatusten ja parhaaksi näkemän edelle. Se on tosiaan myös lainsäädäntömme ajatus, siksi siellä ei läheisten mielipiteitä kyselläkään. Koska ne läheiset eivät myöskään olisi vastuussa siitä ratkaisusta, olisi sitten kyse lapsen pitämisestä tai abortista.
Jokainen tekee siten, kun uskoo parhaiten elämäänsä jatkavan. Aina eivät läheisemme tunne ja ajattele samoin kuin me itse.
oletko kysynyt läheiseltäsi, kokiko hän saaneensa tarpeeksi informaatiota etukäteen?
Hänhän vain voi sen tietää.
että alaikäistenkin katsotaan olemaan kykeneviä päättämään elämästä ja kuolemasta (ja tulemaan ratkaisunsa kanssa toimeen lopun ikänsä), mutta sen sijaan kituva 90-vuotias vanhus ei voi päättää omastaan.
Itse ajattelen jopa pienellä tuskalla tulevaisuutta. En siis kuolemaa, vaan sitä jos joskus joutuu kitumaan jossain sairaaloiden sängyissä vain odottamassa kuolemaa. Kauheinta se varmaan on itselle, jos on täysin järjissään. Ja toisaalta kauheata se on niin itselle kuin läheisillekin, kun alkaa dementian tai vastaavan myötä menettämään omaa itseään.
Alaikäisillekin tosiaan annetaan oikeus päättää elämästä ja kuolemasta - sisällään olevan elämän jatkamisesta tai keskeyttämisestä. Mutta jos nuori ei ole kykenevä tekemään tuota päätöstä, kuinka hän voisi olla vastuussa toisen ihmisen koko elämästä ja jopa tulevaisuudesta? Koska sitähän lapsen pitäminen merkitsee.
Vastuu toisesta ihmisestä on hirmuisen suuri asia, jos ei oikein vielä pysty itsestäänkään vastuuta ottamaan. Silloin riskeeraa oman elämänsä sijasta kahden ihmisen elämän. Ainakin itse koen, että mieluummin aiheuttaisin mahdollista mielipahaa itselleni kuin toisin maailmaan ihmisen, jonka hyvinvointia en pystykään takaamaan.
on yksin naisen vastuulla, mutta harva nainen on totaalisen yksin syntyvän lapsen kanssa. Isä on yhtä lailla vastuussa lapsesta. Vastuuta ovat jakamassa myös suku ja ystävät. Päivähoito tarjoaa asiantuntijapalveluitaan, jos äiti päättää haluta kouluun/työelämään. Päivähoidon jälkeen lapsen on mentävä kouluun ja sieltä päästyään onkin jo täysi-ikäinen.
kuten huomaa miten paljon yksinhuoltajuus on kasvanut. Isä on vastuussa,toki,mutta siihen ei voi pakottaa. Kaikilla ei ole suvun ym tukea saati edes kiinnostusta,joillekin on edelleen häpeä synnyttää "äpärä".
Eikä se 18 vuotta niin vain hurahda,jälkeenpäin ehkä mutta kun elämä voi olla monella tapaa muutenkin sinnittelyä vuodesta toiseen niin päiväkin tuntuu välillä viikolta.
omakohtaista kokemusta.
ystäväni on antanut lapsensa adoptioon ja hänen kauttaan olen tutustunut(hänen oman vertaistukiverkon kautta saaneisiin) pariin naiseen jotka kokevat myös adoption negatiivisena asiana joka on vienyt heidän elämäänsä alaspäin(yksi heistä on tehnyt abortin aiemmin ja kokee sen "helpompana" ratkaisuna). Asia on heille arka ja neljän seinän sisällä jutellaan;he ainakin ovat kokeneet,että ovat "lapsesta luopujia" ja adoptioon antavat naiset monesti eivät "julkisesti" puhu asioistaan koska kokevat että se on häpeä,kun luopuu lapsestaan.
Olen myöskin lukenut Adoptioperheet Ry:n julkaisemaa lehteä joissa on paljon asiatietoa ja lukijoiden kokemuksia/ajatuksia.
En tokikaan tunne kaikkia adoptioon antaneita kuten et sinäkään kaikkia abortin tehneitä mutta ei voi sanoa mitään yleistävää mielipidettä siitäkään että adoptio on aina parempi ratkaisu. Ei edes lapselle. Siitäkin on useita kirjoituksia eri palstoilla ja adoptiolasten tukisivuilla jne. Esim tässä yksi:
"Minut on adoptoitu myös Suomesta, ei Pelan kautta. Ikävä kyllä huonoa tuuria riitti, sillä isäni oli alkoholisti ja äitini kärsi mielenterveysongelmista. Ado-isäni kanssa minulla ei ole juuri minkäänlaisia välejä enää, äidin kanssa on, vaikka lapsuus olikin hirveä näin jälkikäteen mietittynä. Muistan lapsena ajatelleeni ,että olisinpa saanut jäädä lastenkotiin... :/
Biosukuuni mulla ei ole mitään yhteyksiä, velipuolen olen tavannut ja hänellä oli pahoja ongelmia, bioäidin nähnyt . Isästä ei mitään tietoa.
Tällä hetkellä käyn yksityisterapiassa selvittämässä traumojani, mutten usko koskaan saavani elämääni kuntoon. Se näkyy valitettavasti myös perheessäni, lasten ja miehen kanssa. :ashamed:
muita joille on käynyt paljon paremmin :) millähän vuosikymmenellä ja mitä kautta kertoja oli adoptoitu.. nykysinhän seuranta ketkä kelpaa vanhemmiksi, on käsittääkseni tiivistä.
Ei ne taida abortointekijätkään tekoaan järin kuulutella, ja täällä on puhuttu siitä, mihin suuntaan tutkimukset viittaa, ei 'kaikista'.
suku ja ystävät kantavat todellista vastuuta lapsesta. Eikä niin voikaan olla. Asuisiko teiniäiti vanhempiensa luona vai yksin? Jos puhutaan vielä teiniäidistä, ovat ne ystävätkin todennäköisesti lähinnä teinejä. Lapsen tulo saattaa myös vieraannuttaa teinin täysin hänen oman ikäistensä seurasta, kun puheenaiheet, elämän tärkeysjärjestykset ja arki ovat täysin erilaisia.
18 vuotta on pitkä aika sellaisesta, joka ei ole edes niin paljoa itsekään elänyt.
En sano, että teiniäitiys olisi huono asia, monille se on varmasti ollut oikea ratkaisu. Sen täytyy kuitenkin lähteä itsestä ja omasta tahdosta lapseen.
abortin tehneet,onhan tälläkin palstalla monta sellaista,eikä silti tarkoita että abortin tekijälle huonosti olisi käynyt,mitä tulee mielenterveyteen.
Tutkimukset antavat suuntaa,aivan mutteivät kerro koko totuutta;ei minuakaan ole koskaan haastateltu joten jos todellakin kaikkia adoptioon antaneita ja abortoijia kuultaisiin,voisi lopullinen tulos olla aivan jotain muuta. Mutta sitähän emme tiedä,suuntaan emmekä toiseen.
Jos nykyisten viranomaisten seuranta adoptiovanhempien suhteen on yhtä "tiivistä" kuin sijaisvanhempien niin ei kovin kummoiselta näytä.
keskustella asiasta, niin keskustele hänen kanssaan. Muuten en ottaisi asiaa ollenkaan puheeksi.