Arvottomuus kaiken jälkeen

Niin pieniksi kasvoimme
äskettäin
olit vaahteran lehdellä
vierelläin
niin väljästi mahduimme
sekunnin rakoon
kuin aika ois antaunut
onnemme jakoon
ei silmäni kanna
ilon laidasta laitaan
kuin pieniksi joskus
tulla taitaan!
(Aaro Hellaakoski)

Uskotaanko tuota uskomattoman kaunista runoa, vai isääni, jonka mielestä hänen biologian opettajansa lehtori Hellaakoski ei ollut yhtään mukava ihminen? Ihan miten vain, mutta toisaalta oli vain muistokuva jota ei enää ole, ja toisaalta on nuo rivit jotka ovat edelleen.

nyt kun olen mietiskellyt sanojasi. ketään ei voi kaltoinkohdella jos ei itse siihen suostu. usein olen miettinyt miksi annan sen tapahtua mutta siihen se on jäänyt, voin vain arvailla tietämättä onko se totuus
halu tulla hyväksytyksi, yksinäisyyden pelko, taloudelliset syyt,pelko etten pärjää (vaikka olen pärjännyt häntä ennenkin) luulee tykkäävänsä toiseta tosi paljon kun niitä hyviäkin hetkiä on ollut, siinäpä muutama syy

sama hyväksytyksi tulemisen halu ilmenee muissakin suhteissa kuten töissä ja muutenkin. teen toisten töitä ja kas minähän tulen todellakin hyväksytyksi ja minut huomataan. kaikille yrittää olla mieliksi ja nielee kaiken paskan sisäänsä eikä uskalla sanoa vastaan
sanoinkin tässä eräänä päivänä kun olin erittäin väsynyt että pakko on oppia sanomaan ei , muuten minusta tulee loppu ja tuota väsymystä ja ahdistuneisuutta on ollut jo pitkään , en vain ole myöntänyt sitä täysin edes itselleni saati sitten muille.
mies kotona vain komentelee , tee sitä ,tee tätä, haukku kun en osaa ja viimeeksi päivänä jolloin heitti minut ulos huusi, minulle 56 vuotiaalle eukolle : " etkö sinä opi laittamaan ...." eli en osaa tehdä hänen tavallaan asioita.(mikään muu tapa ei kelpaa) ei ymmärrä että fyysinen kuntoni on surkeassa jamassa, hyvä että selviän töistäni ja hän valittaa kuinka kipeä hän on vaikka kipu ei ulos päin näy kuten minulla. toki voi ollakin mutta ei estä tekemästä mitään eikä rajoita kuten minulla. Häntä pitää autaa kun sormt napsahtaa ja hän autta minuaa siten kuin se hänelle sopii ja ei varmasti pyyteettömästi, siitä auttamisesta saa takuulla kuulla jossain vaiheessa
no , tulee pyöriteltyä näitä asioita mutta olisi jo korkea aika alkaa elää vain itselleen kun omat lapset on jo aikuisia eikä tarvi mua enää paitsi tää nuorin(20v) vielä taloudellisesti. mutta sekin huutaa mulle täällä kotona ja mä en kestä sitäkään, sanoin että taitaa olla parasta että toinen meistä etsii oman kämpän mutta kahta asuntoa en pysty ylläpitämään joten alkaa miettiin mitä tehdään. Mä en halua riidellä kenenkään kanssa , en jaksa...tuntuu kuin täälläkin olisin vain tiellä ja sotkemassa toisen elämää

kulkijan tuska kirjoitti:

nyt kun olen mietiskellyt sanojasi. ketään ei voi kaltoinkohdella jos ei itse siihen suostu. usein olen miettinyt miksi annan sen tapahtua mutta siihen se on jäänyt, voin vain arvailla tietämättä onko se totuus
halu tulla hyväksytyksi, yksinäisyyden pelko, taloudelliset syyt,pelko etten pärjää (vaikka olen pärjännyt häntä ennenkin) luulee tykkäävänsä toiseta tosi paljon kun niitä hyviäkin hetkiä on ollut, siinäpä muutama syy

sama hyväksytyksi tulemisen halu ilmenee muissakin suhteissa kuten töissä ja muutenkin. teen toisten töitä ja kas minähän tulen todellakin hyväksytyksi ja minut huomataan. kaikille yrittää olla mieliksi ja nielee kaiken paskan sisäänsä eikä uskalla sanoa vastaan
sanoinkin tässä eräänä päivänä kun olin erittäin väsynyt että pakko on oppia sanomaan ei , muuten minusta tulee loppu ja tuota väsymystä ja ahdistuneisuutta on ollut jo pitkään , en vain ole myöntänyt sitä täysin edes itselleni saati sitten muille.
mies kotona vain komentelee , tee sitä ,tee tätä, haukku kun en osaa ja viimeeksi päivänä jolloin heitti minut ulos huusi, minulle 56 vuotiaalle eukolle : " etkö sinä opi laittamaan ...." eli en osaa tehdä hänen tavallaan asioita.(mikään muu tapa ei kelpaa) ei ymmärrä että fyysinen kuntoni on surkeassa jamassa, hyvä että selviän töistäni ja hän valittaa kuinka kipeä hän on vaikka kipu ei ulos päin näy kuten minulla. toki voi ollakin mutta ei estä tekemästä mitään eikä rajoita kuten minulla. Häntä pitää autaa kun sormt napsahtaa ja hän autta minuaa siten kuin se hänelle sopii ja ei varmasti pyyteettömästi, siitä auttamisesta saa takuulla kuulla jossain vaiheessa
no , tulee pyöriteltyä näitä asioita mutta olisi jo korkea aika alkaa elää vain itselleen kun omat lapset on jo aikuisia eikä tarvi mua enää paitsi tää nuorin(20v) vielä taloudellisesti. mutta sekin huutaa mulle täällä kotona ja mä en kestä sitäkään, sanoin että taitaa olla parasta että toinen meistä etsii oman kämpän mutta kahta asuntoa en pysty ylläpitämään joten alkaa miettiin mitä tehdään. Mä en halua riidellä kenenkään kanssa , en jaksa...tuntuu kuin täälläkin olisin vain tiellä ja sotkemassa toisen elämää

kyse on kuitenkin enemmän miellyttämisen halusta kuin hyväksytyksi tulemisen halusta? Ihmismieli haluaa aina tulla hyväksytyksi, kaikkine vikoineen - jo lapsesta asti. Nämä liittyvät kyllä yhteen, mutta mielestäni eivät ole juuri sama asia.

Miellyttämisen halu menee toisilla todella överiksi. Kun kyse on miellyttämisestä, luonnollisesti kohteena on joku toinen ihminen. Haluamme, että juuri hän kokee tulleensa taholtamme miellytetyksi. Tämä sitten saattaa mennä niin pitkälle, että miellyttääkseen toista (mistä syystä tahansa) ihminen unohtaa kokonaan oman itsensä.
Tämäkin on vallan käyttöä siihen miellytettävään. Miellyttämään pyrkivä ihminen jää myös itse koukkuun annettuun palautteeseen (mikäli haluttua) ja läheisriippuvyys on jo syntynyt ja tällöin se toinen ihminen alkaa määrätä sekä onnesta että epäonnesta, koska toinen siitä vapaaehtoisesti luopuu - addiktoitumisen seurauksena.

Surullista.

Ilkikurimus kirjoitti:

kyse on kuitenkin enemmän miellyttämisen halusta kuin hyväksytyksi tulemisen halusta? Ihmismieli haluaa aina tulla hyväksytyksi, kaikkine vikoineen - jo lapsesta asti. Nämä liittyvät kyllä yhteen, mutta mielestäni eivät ole juuri sama asia.

Miellyttämisen halu menee toisilla todella överiksi. Kun kyse on miellyttämisestä, luonnollisesti kohteena on joku toinen ihminen. Haluamme, että juuri hän kokee tulleensa taholtamme miellytetyksi. Tämä sitten saattaa mennä niin pitkälle, että miellyttääkseen toista (mistä syystä tahansa) ihminen unohtaa kokonaan oman itsensä.
Tämäkin on vallan käyttöä siihen miellytettävään. Miellyttämään pyrkivä ihminen jää myös itse koukkuun annettuun palautteeseen (mikäli haluttua) ja läheisriippuvyys on jo syntynyt ja tällöin se toinen ihminen alkaa määrätä sekä onnesta että epäonnesta, koska toinen siitä vapaaehtoisesti luopuu - addiktoitumisen seurauksena.

Surullista.

jos se on noin niin silloin olen syyllinen ja vika on minussa eikä siinä toisessa eli miehessäni. eli minä ikäänkuin kerjään sitä huutamista ja haukkumista etten ole mitään en osaa mitään kun en aina ja joka hetki tee niinkuin se mies määrää ja haluaa, minun haluamisilla ja niillä tavoilla jolla asioita teen ei ole hevon vitunkaan merkitystä, sen kun palvelen ja teen mitä ikinä se keksii pyytääkin, jätän ystävät pois koska ne on typeriä ja tyhmiä hyväksikäyttjiä ja minun sukulaisten on syytä pysyä poissa.

olen avioliitossani lähes yhtä yksin kuin olen yksin nyt. käyn töissä että saan jonkun rovon sieltä, tulen kotiin palvelemaan miestäni , pesemään ja siivoamaan. en saa tavata ystäviäni, sukulaisiani kaikki ulkopuoliset joita tapaamme on miehen ystäviä ja sukulaisia joille suurimmalle osalle mulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa, toki jotkut ovat ok. miehelleni naiset soittelee alvariinsa mutta auta armias jos mulle soittaisi joku mies , se tulisi tavattaessa saamaan turpaansa. n. 70 v miespuolinen sukulainen, isäni veli oli kerran soittanut minulle ja mies oli vastannu puhelimeen ja kysyny, mikäs saatanan jätkä sinä olet ja setäni oli tädilleni sanonut ettei soita enää koskaan . noi naiset ei ole sukulaisia mistä puhun, vaan työkavereita ym , vaikka vähät välitän siitä, puhelimessa ei juurikaan voi tehdä mitään sopimatonta, ainoastaan puheissa eikä se ole konkreettista.

miksi asiat on sallittuja miehelleni mutta samat asiat ei mulle. Minun on kieltäydyttävä näistä omista
ystävistä ja sukulaisista koska haluan suojella heitä ja välttää nolot tilanteet. siksi kai minä olen narsisti eikä mieheni. mies saa lähteä vaikka risteilemään mutta jos minä lähden niin se on aivan kauhea riidan paikka, toki olen silläkin uhalla lähteny, muuten olisin täysin vanki mutta tulos on se että uhkaillaan ja jopa heitetään kämpästä ulos. turpaan olen saanut kerran ja tein heti kerrasta pahoinpitely ilmoituksen poliisille ja hain avioeroa mutta se saatana sai minut takaisin uhkailtua ja jallitettua. mulla ei ole mitään mahdollisuutta jättää työpaikkaani ja muuttaa muualle koska en tule nykyisessä kunnossa saamaan uutta työtä mistään ja ikääkin jo on. ja silti kaikki on mun syytä, no sitähän se mieskin sanoo, ei hän tee mitään väärää, häntä vai käytetään hyväksi..jopa hänen kaverit....silti jos hän jotain hommaa jollekin tekee niin saa siitä rahallisen korvauksen-onko se hyväksi käyttöä..... ei oikein sovi tää kuvaksi avioliitolle.
tänään on sitten soittanut ja sanonut että minä olen lähtenyt ja kieltää että olis kertaakaan käskeny lähteä, sanoo vain että mitäs läksit. mutta koska minä olen narsisti niin enhän mä nyt jaksa kuunnella haukkumista ja uhkailua ja huuto. minä kun en perkele ala riiteleen enkä jaksakaan ..siinä se vika

anteeksi mutta ottaa kirjoitti:

jos se on noin niin silloin olen syyllinen ja vika on minussa eikä siinä toisessa eli miehessäni. eli minä ikäänkuin kerjään sitä huutamista ja haukkumista etten ole mitään en osaa mitään kun en aina ja joka hetki tee niinkuin se mies määrää ja haluaa, minun haluamisilla ja niillä tavoilla jolla asioita teen ei ole hevon vitunkaan merkitystä, sen kun palvelen ja teen mitä ikinä se keksii pyytääkin, jätän ystävät pois koska ne on typeriä ja tyhmiä hyväksikäyttjiä ja minun sukulaisten on syytä pysyä poissa.

olen avioliitossani lähes yhtä yksin kuin olen yksin nyt. käyn töissä että saan jonkun rovon sieltä, tulen kotiin palvelemaan miestäni , pesemään ja siivoamaan. en saa tavata ystäviäni, sukulaisiani kaikki ulkopuoliset joita tapaamme on miehen ystäviä ja sukulaisia joille suurimmalle osalle mulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa, toki jotkut ovat ok. miehelleni naiset soittelee alvariinsa mutta auta armias jos mulle soittaisi joku mies , se tulisi tavattaessa saamaan turpaansa. n. 70 v miespuolinen sukulainen, isäni veli oli kerran soittanut minulle ja mies oli vastannu puhelimeen ja kysyny, mikäs saatanan jätkä sinä olet ja setäni oli tädilleni sanonut ettei soita enää koskaan . noi naiset ei ole sukulaisia mistä puhun, vaan työkavereita ym , vaikka vähät välitän siitä, puhelimessa ei juurikaan voi tehdä mitään sopimatonta, ainoastaan puheissa eikä se ole konkreettista.

miksi asiat on sallittuja miehelleni mutta samat asiat ei mulle. Minun on kieltäydyttävä näistä omista
ystävistä ja sukulaisista koska haluan suojella heitä ja välttää nolot tilanteet. siksi kai minä olen narsisti eikä mieheni. mies saa lähteä vaikka risteilemään mutta jos minä lähden niin se on aivan kauhea riidan paikka, toki olen silläkin uhalla lähteny, muuten olisin täysin vanki mutta tulos on se että uhkaillaan ja jopa heitetään kämpästä ulos. turpaan olen saanut kerran ja tein heti kerrasta pahoinpitely ilmoituksen poliisille ja hain avioeroa mutta se saatana sai minut takaisin uhkailtua ja jallitettua. mulla ei ole mitään mahdollisuutta jättää työpaikkaani ja muuttaa muualle koska en tule nykyisessä kunnossa saamaan uutta työtä mistään ja ikääkin jo on. ja silti kaikki on mun syytä, no sitähän se mieskin sanoo, ei hän tee mitään väärää, häntä vai käytetään hyväksi..jopa hänen kaverit....silti jos hän jotain hommaa jollekin tekee niin saa siitä rahallisen korvauksen-onko se hyväksi käyttöä..... ei oikein sovi tää kuvaksi avioliitolle.
tänään on sitten soittanut ja sanonut että minä olen lähtenyt ja kieltää että olis kertaakaan käskeny lähteä, sanoo vain että mitäs läksit. mutta koska minä olen narsisti niin enhän mä nyt jaksa kuunnella haukkumista ja uhkailua ja huuto. minä kun en perkele ala riiteleen enkä jaksakaan ..siinä se vika

asia olisi kuten haluat uskoa, eli kaikki syy vaikeaan tilanteeseen olisi vain siinä vastapuolessa, sille ei kukaan voisi mitään ja jokainen eläisi vastaavassa tilanteessa. Mutta näin ei ole.

Kun luopuu omasta oikeudesta määrätä itsestään ja onnestaan käy juuri noin ja elämää eletään ihan muita varten kuin sitä omaa itseä ja omaa menestystä varten.

Ne rajat oli se juttu. Rajaaminen kuitenkin kysyy luonnetta ja hyvää itsetuntemusta.

Ilkikurimus kirjoitti:

kyse on kuitenkin enemmän miellyttämisen halusta kuin hyväksytyksi tulemisen halusta? Ihmismieli haluaa aina tulla hyväksytyksi, kaikkine vikoineen - jo lapsesta asti. Nämä liittyvät kyllä yhteen, mutta mielestäni eivät ole juuri sama asia.

Miellyttämisen halu menee toisilla todella överiksi. Kun kyse on miellyttämisestä, luonnollisesti kohteena on joku toinen ihminen. Haluamme, että juuri hän kokee tulleensa taholtamme miellytetyksi. Tämä sitten saattaa mennä niin pitkälle, että miellyttääkseen toista (mistä syystä tahansa) ihminen unohtaa kokonaan oman itsensä.
Tämäkin on vallan käyttöä siihen miellytettävään. Miellyttämään pyrkivä ihminen jää myös itse koukkuun annettuun palautteeseen (mikäli haluttua) ja läheisriippuvyys on jo syntynyt ja tällöin se toinen ihminen alkaa määrätä sekä onnesta että epäonnesta, koska toinen siitä vapaaehtoisesti luopuu - addiktoitumisen seurauksena.

Surullista.

jäi sanomatta että kaikkia ei pysty millään miellyttämään ja eipä oikeestaan ole siihen tarvettakaan
mulla on kyllä ollut lapsesta saakka tarve näyttää ja olla sisukkaampi kuin muut, mikä asia mua toisaalta ärsyttää koska jos ei niin olis pääsisin helpommalla. en ollut syntyessäni ihan terve eli mulla on jalka vamma joka oli aika ruma ja haittasi kosmeetisesti nuorempana , nyt vanhempana kivut vaivaa ja ehkä on nakertanut itsetuntoakin ja siksi pitää yrittää sisukkaasti , pääsisin osaeläkkeelle mutta en voi vielä jäädä koska haluan ensin kouluttaa lapseni ja saada hänet työelämään.En toki puolustele tuolla jalkahommalla vaan totean että niin nyt vain on
alkuviikosta olin todella maassa ja ajattelin että jos tuota lasta ei olis niin ratkaisu tähän paskaan olis helppo. en varmaankaan enää kirjoittelisi tässä. tuo oli .....ajatus
mutta tuosta vallan käytöstä ..siis minäkö sitä valtaa haluan käyttää. minäkö joka olisin ihan tyytyväinen kun yhdessä tehtäis ja jos toinen ei jaksa niin sitten toinen astuu puikkoihin. Niinhän se on sovittu mutta kun se käytännössä ei niin mene kun ajattelee tuon esim siivoomisen ruoanlaiton ja pyykinpesun. kaikki on mun tehtävä- no ei siinäkään mitään , mut miksi se ei kelpaa sellaisenaan sille toiselle. mitä välii jos mä jätän jonkun astian tiskialtaan vasemmalle puolelle altaaseen likoon kun se miehen mielestä pitää olla oikealla puolella. mikä siinä on vaikeaa siirtää se... sä kirjoitat mun mielestä aika järkeenkäypiä asioita paitsi etten mä oikein tajunnu tätä miellyttämis juttuu. vastaapa mulle tähän ja tietysti mielellään tohon edelliseenkin huolimatta hieman rumasta kielenkäytöstäni, vähän kiehahti ;)

Ilkikurimus kirjoitti:

asia olisi kuten haluat uskoa, eli kaikki syy vaikeaan tilanteeseen olisi vain siinä vastapuolessa, sille ei kukaan voisi mitään ja jokainen eläisi vastaavassa tilanteessa. Mutta näin ei ole.

Kun luopuu omasta oikeudesta määrätä itsestään ja onnestaan käy juuri noin ja elämää eletään ihan muita varten kuin sitä omaa itseä ja omaa menestystä varten.

Ne rajat oli se juttu. Rajaaminen kuitenkin kysyy luonnetta ja hyvää itsetuntemusta.

joten jää paljon oleellista pois , tulee vaan suppeat esimerkit mieleen...

kulkurin masis kirjoitti:

jäi sanomatta että kaikkia ei pysty millään miellyttämään ja eipä oikeestaan ole siihen tarvettakaan
mulla on kyllä ollut lapsesta saakka tarve näyttää ja olla sisukkaampi kuin muut, mikä asia mua toisaalta ärsyttää koska jos ei niin olis pääsisin helpommalla. en ollut syntyessäni ihan terve eli mulla on jalka vamma joka oli aika ruma ja haittasi kosmeetisesti nuorempana , nyt vanhempana kivut vaivaa ja ehkä on nakertanut itsetuntoakin ja siksi pitää yrittää sisukkaasti , pääsisin osaeläkkeelle mutta en voi vielä jäädä koska haluan ensin kouluttaa lapseni ja saada hänet työelämään.En toki puolustele tuolla jalkahommalla vaan totean että niin nyt vain on
alkuviikosta olin todella maassa ja ajattelin että jos tuota lasta ei olis niin ratkaisu tähän paskaan olis helppo. en varmaankaan enää kirjoittelisi tässä. tuo oli .....ajatus
mutta tuosta vallan käytöstä ..siis minäkö sitä valtaa haluan käyttää. minäkö joka olisin ihan tyytyväinen kun yhdessä tehtäis ja jos toinen ei jaksa niin sitten toinen astuu puikkoihin. Niinhän se on sovittu mutta kun se käytännössä ei niin mene kun ajattelee tuon esim siivoomisen ruoanlaiton ja pyykinpesun. kaikki on mun tehtävä- no ei siinäkään mitään , mut miksi se ei kelpaa sellaisenaan sille toiselle. mitä välii jos mä jätän jonkun astian tiskialtaan vasemmalle puolelle altaaseen likoon kun se miehen mielestä pitää olla oikealla puolella. mikä siinä on vaikeaa siirtää se... sä kirjoitat mun mielestä aika järkeenkäypiä asioita paitsi etten mä oikein tajunnu tätä miellyttämis juttuu. vastaapa mulle tähän ja tietysti mielellään tohon edelliseenkin huolimatta hieman rumasta kielenkäytöstäni, vähän kiehahti ;)

Miksi sen pitää kelvata sille toiselle?

Tämä on avainkysymys.

Ilkikurimus kirjoitti:

Miksi sen pitää kelvata sille toiselle?

Tämä on avainkysymys.

piti oikein miettiä sitä ajan kanssa.ja varmaan jatkan miettimistä edelleenkin. OLen joskus sanonu kun on jostain valittanut että tekee sitten itse jos mun tapa ei kelpaa ja olen jättänyt asian tekemättä mutta siitä se nalkutus alkaakin . tee niin tai näin niin aina on väärin päin.
Myös hänen lapsen 20v tekemiset /tekemättä jättämiset hän sälyttää mun niskaan. Minä olen syyllinen aina kaikkeen.
Välillä en vaan välitä ja annan mennä toisesta korvasta sisään , toisesta ulos mutta joskus vaan tulee tilanne että kuppi täyttyy ja keikahtaa yli. Ja koska mulla on tapa tai mikä onkaan kerätä sisääni niin paljon kaikkee, sekä kotona että töissä, niin lopulta seinä tulee vastaan , ahdistus on niin kova että purkaus on erittäin rankka ja tässä nyt ollaan, työkyvyttömänä, en kestä katseita enkä sitä että joku puhuu mulle mitään ja ärsyynnyn todella pienestä,( ei käy töissä sellainen käytös) mene nyt tässä kunnossa töihin ja se itkun määrä, se ei lopu kun sen aloittaa ja sitä on riittänyt viime päivinä. Naama on kuin petolinnun perse, johan sitä kaikki pelkää.
Tuosta etten pysty menemään töihin on kauhea morkkis, minä kun en hevin yleensäkään jää sairaslomalle, töissä viimeseen asti.
Eli mussahan se tuntuu olevan vika että annan miehen tai yleensä kenenkään sanomisten /tekemisten keikauttaa itseäni ja haavoittaa. Täytyy alkaa itse arvostamaan itseään eikä odottaa sitä muilta. vaikka vaan pieninä palasina.
Nyt vain lepään , kokoan itseni , palaan töihin ja elämä jatkuu. Nää mun viestit voi olla vähän sekavia mutta niin on mun ajatuksetkin tuolla pääkopassa yhtä hullunmyllyä mutta jospa ne siitä taas ajan kanssa selkiintyvät. Olen vasta alussa tällä tiellä, toivottavasti jotain parempaa on edessäpäin....joskus

Kiitos ilkikurimus ja temppuilija, annoitte ajattelemisen aiheita, hyviä sellaisia ja anteeksi alkuperäiselle että tavallaan kaappasin sinun kirjoituksesi, olit osannut kirjoittaa sen hyvin, niin hyvin että oli kuin omasta elämästä