Olin tosi nuori kun kohdattiin - lapsi vielä. Olin niin rakastunut mieheen, joka oli minua muutaman vuoden vanhempi, kokenut, älykäs, tiesi aivan kaiken...
Ihastukseltani olin aluksi täysin sokea sille, miten huonosti hän kohteli minua. Olin niin rakastunut, että tein mitä vain kunhan saisin pitää hänet. Ja hän käytti sitä sumeilematta hyväkseen.
Hän tiesi kaiken, oli paras kaikessa, kukaan muu ei ollut mitään, ystävät eivät ole koskaan pysyneet kovin pitkään, minun sukuni ja minun ystäväni eivät olleet mitään. Kaikki yrittivät vain hyötyä hänestä. Pelkästään kaikkein rikkaimmat ystävät saivat hänen hyväksyntänsä. Ainoastaan kuuluisat ja rikkaat ovat hänen arvoisiaan...
Vaikka tein mitä, aina oli syytä haukkumiseen. Hän haukkui minut => itkin => ja minun piti pyytää häneltä anteeksi. Siinä hetkessä kun on itse täysin sekaisin siitä kaikesta manipulaatiosta ei enää ymmärrä edes kyseenalaistaa toisen käyttäytymistä. Jollen pyytänyt anteeksi, hän sai tehdä mitä vain - koska minussa oli syy hänen käytökseensä. Aina minä...
Ystävämme ihailivat mistä, joka kertoi heille tekevänsä kaiken - olevansa se täydellinen aviomies, täydellinen isä. Omien puheiden mukaan elätti perheen, maksoi kaikki laskut, siivosi, pesi pyykit jne. En saanut koskaan kiitosta - vain haukkumiset niistä asioista, mitä en ollut ehtinyt tehdä. Miten olinkaan niin sokea?
Itse ajattelin, näyttää - olen vielä parempi, teen vielä paremmin, käyttäydyn vieläkin alistuvammin. Minut hyväksyttiin kun matelin maassa tai ylistin häntä. Mutta jos käännyin häntä vastaan, en ollut mitään - hyljeksitty, täysi nolla.
Kun elää vuosikaudet tällaisessa suhteessa, itseluottamus katoaa täysin - alkaa uskomaan sitä kaikkea manipulaatiota, minkä osakseen saa. Itkin ja yritin. Itkin ja odotin että hän muuttuisi. Yritin itse muuttua hyväksi puolisoksi ja itkin yksin kotona, odottaessani häntä omilta reissultaan kotiin. Yritin olla mustasukkaisuuden yläpuolella - en alistu siihen. Kunnes ymmärsin, että kaikki se ei ollutkaan muiden kateellista panettelua miehestä - vaan hän oli todellisuudessa täysi sika ja oli kiinnostunut pelkästään omista nautinnoista.
Pettämiseenkin syy oli minussa - "miksi et antanut minulle ihailua, että jouduin hakemaan sitä muualta". "Miksi et antanut minulle kotona seksiä, minun piti hakea sitä muualta".
Olen läpikäynyt helvetin maan päällä - mutta sitä todellisuutta ei ymmärrä kuin läheisin ystäväni ja oma äitini. Kukaan muu ei voi ymmärtää eikä voisi ikinä ymmärtää millainen pahuus ulkopuoliselle täydellisen mieheni sisällä asuu. Ja olen niin pettynyt - itseeni. Miten annoin tämän kaiken tapahtua itselleni? Miten annoin itseni vain käpertyä pienemmäksi ja pienemmäksi sisälläni? Minua hävettää se, miten heikko olin. Miksi annoin hänen kohdella itseäni näin? Kuinka arvoton olenkaan?
En toivo kenellekään samaa - tämä on ollut aivan liian tuskallista.
Ihastukseltani olin aluksi täysin sokea sille, miten huonosti hän kohteli minua. Olin niin rakastunut, että tein mitä vain kunhan saisin pitää hänet. Ja hän käytti sitä sumeilematta hyväkseen.
Hän tiesi kaiken, oli paras kaikessa, kukaan muu ei ollut mitään, ystävät eivät ole koskaan pysyneet kovin pitkään, minun sukuni ja minun ystäväni eivät olleet mitään. Kaikki yrittivät vain hyötyä hänestä. Pelkästään kaikkein rikkaimmat ystävät saivat hänen hyväksyntänsä. Ainoastaan kuuluisat ja rikkaat ovat hänen arvoisiaan...
Vaikka tein mitä, aina oli syytä haukkumiseen. Hän haukkui minut => itkin => ja minun piti pyytää häneltä anteeksi. Siinä hetkessä kun on itse täysin sekaisin siitä kaikesta manipulaatiosta ei enää ymmärrä edes kyseenalaistaa toisen käyttäytymistä. Jollen pyytänyt anteeksi, hän sai tehdä mitä vain - koska minussa oli syy hänen käytökseensä. Aina minä...
Ystävämme ihailivat mistä, joka kertoi heille tekevänsä kaiken - olevansa se täydellinen aviomies, täydellinen isä. Omien puheiden mukaan elätti perheen, maksoi kaikki laskut, siivosi, pesi pyykit jne. En saanut koskaan kiitosta - vain haukkumiset niistä asioista, mitä en ollut ehtinyt tehdä. Miten olinkaan niin sokea?
Itse ajattelin, näyttää - olen vielä parempi, teen vielä paremmin, käyttäydyn vieläkin alistuvammin. Minut hyväksyttiin kun matelin maassa tai ylistin häntä. Mutta jos käännyin häntä vastaan, en ollut mitään - hyljeksitty, täysi nolla.
Kun elää vuosikaudet tällaisessa suhteessa, itseluottamus katoaa täysin - alkaa uskomaan sitä kaikkea manipulaatiota, minkä osakseen saa. Itkin ja yritin. Itkin ja odotin että hän muuttuisi. Yritin itse muuttua hyväksi puolisoksi ja itkin yksin kotona, odottaessani häntä omilta reissultaan kotiin. Yritin olla mustasukkaisuuden yläpuolella - en alistu siihen. Kunnes ymmärsin, että kaikki se ei ollutkaan muiden kateellista panettelua miehestä - vaan hän oli todellisuudessa täysi sika ja oli kiinnostunut pelkästään omista nautinnoista.
Pettämiseenkin syy oli minussa - "miksi et antanut minulle ihailua, että jouduin hakemaan sitä muualta". "Miksi et antanut minulle kotona seksiä, minun piti hakea sitä muualta".
Olen läpikäynyt helvetin maan päällä - mutta sitä todellisuutta ei ymmärrä kuin läheisin ystäväni ja oma äitini. Kukaan muu ei voi ymmärtää eikä voisi ikinä ymmärtää millainen pahuus ulkopuoliselle täydellisen mieheni sisällä asuu. Ja olen niin pettynyt - itseeni. Miten annoin tämän kaiken tapahtua itselleni? Miten annoin itseni vain käpertyä pienemmäksi ja pienemmäksi sisälläni? Minua hävettää se, miten heikko olin. Miksi annoin hänen kohdella itseäni näin? Kuinka arvoton olenkaan?
En toivo kenellekään samaa - tämä on ollut aivan liian tuskallista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
uskomatonta! voisin vaikka vannoa, että puhumme samasta miehestä, vaikka se hyvin epätodennäköistä onkin!
tiedän tuskasi määrän, enkä voi muuta kuin toivoa, että selviydyt ja toivut. Ja ymmärrät, että syy ei varmasti ollut sinussa!
Käyn itse läpi vieläkin samoja asioita, ja vaikka tiedänkin ettei syy myöskään ollut minussa, itseluottamukseni ei tunnu palautuvan, ja pelkään vieläkin miehen tulevan takaisin, selityksineen, kauniine sanoineen. -Mistä saan voimaa vastustaa niitä ja miestä, joka polvillaan rukoilee ja anoo anteeksi antoa? Vannoo rakkauttaan..?
En tiedä, mutta pakko on. Sisimmässäni tiedän, että mies on petollinen käärme ja ansaitsisi saada rautalapiosta ;) Ikävä kyllä siihen minulla ei riitä voimat!
Mutta uskon myös, että paha saa aikanaan palkkansa, ja sen päivän haluan nähdä omilla silmilläni, ja siihen en pysty, jos istun vankilassa... :) VOIMIA SINULLE!
ja mies töissä. Aikamoista skilliä vaati pitää moinen suhde balansissa, jossain vaiheessa useimmilla alkaa kalvamaan toisen kotona olo.
Seksiä pihtaavista naisista sanoisin, te olette narsisteja. Siinä jos mies esim vääntä duunia naisen hyväksi, niin että kroppa kärsii, niin vastineeeksi olisi reilua, että nainen ottaisi seksiajutut vähän relammin ja suostuisi vaikkei täysin 100% sekstailufiilis olisikaan.