Olen ollut mieheni kanssa naimisissa kahdeksan vuotta. Olimme nuoria naimisiin mennessämme. Puoli vuotta tutustumisestamme niin olimme jo aviopari. Olin silloin täydellisen varma että hän oli minulle oikea mies, rakastin miestäni. MUTTA...oliko se sittenkin vain fyysistä vetovoimaa, pelkkää seksiä. Koskaan emme ole osanneet jutella asioista. Mieheni on käytökseltään edelleen kuin pikkupoika...täysin vastuuton.
Avioliitossamme on kriisi meneillään. Minusta tuntuu, että suhteemme on lähempänä äiti-lapsi suhdetta kuin aviopuolisoiden tasavertaista suhdetta. Mieheni on ollut aina äidilleen perheen "mustalammas".
Minusta tuntuu etten enää ollenkaan rakasta miestäni. Minua ärsyttää hänen äänensäkin. Pelkään aina milloin hän haluaa minua (melkein joka päivä) ja uskallanko torjua hänet. Seksuaalisesti en ole halunnut häntä moneen vuoteen. Jokin aika sitten puhuimme erosta, mutta mieheni ei pärjäisi ilman minua. Hän on riippuvainen minusta ja tuntuu rakastavan minua kaikesta huolimatta paljon.
Mikä on rakkautta? Tiedän että tunteet voivat viilentyä, mutta se ei sammuta rakastamista. Omalla tavallaan minun olisi vaikeaa jättää miestäni, onhan meillä niin paljon yhteisiä vuosia takana. Rakastan häntä kuin pikkuveljeä. En halua tuottaa hänelle tuskaa, hän on joutunut niin paljon sitä jo lapsuudestaan asti kokemaan. Onko minun kärsittävä ja annettava itseni hänelle hänen vuokseen, vaikka minusta tuntuisi miltä? Tämä on tilanne, jossa todellakin vaaditaan Tahtoa rakastaa...kyllä minulla ripaus tahtoa on jäljellä, mutta silti haaveilen elämää suuremmasta rakkaudesta...
Kertokaa joku viisaampi, elämää kokenut, mitkä ovat mahdollisuutemme? Mitä minun pitäisi tehdä? Miehelleni en uskalla tunteitteni viilenemisestä kertoa, hän kun sairastaa vakavaa masennusta muutenkin.
Avioliitossamme on kriisi meneillään. Minusta tuntuu, että suhteemme on lähempänä äiti-lapsi suhdetta kuin aviopuolisoiden tasavertaista suhdetta. Mieheni on ollut aina äidilleen perheen "mustalammas".
Minusta tuntuu etten enää ollenkaan rakasta miestäni. Minua ärsyttää hänen äänensäkin. Pelkään aina milloin hän haluaa minua (melkein joka päivä) ja uskallanko torjua hänet. Seksuaalisesti en ole halunnut häntä moneen vuoteen. Jokin aika sitten puhuimme erosta, mutta mieheni ei pärjäisi ilman minua. Hän on riippuvainen minusta ja tuntuu rakastavan minua kaikesta huolimatta paljon.
Mikä on rakkautta? Tiedän että tunteet voivat viilentyä, mutta se ei sammuta rakastamista. Omalla tavallaan minun olisi vaikeaa jättää miestäni, onhan meillä niin paljon yhteisiä vuosia takana. Rakastan häntä kuin pikkuveljeä. En halua tuottaa hänelle tuskaa, hän on joutunut niin paljon sitä jo lapsuudestaan asti kokemaan. Onko minun kärsittävä ja annettava itseni hänelle hänen vuokseen, vaikka minusta tuntuisi miltä? Tämä on tilanne, jossa todellakin vaaditaan Tahtoa rakastaa...kyllä minulla ripaus tahtoa on jäljellä, mutta silti haaveilen elämää suuremmasta rakkaudesta...
Kertokaa joku viisaampi, elämää kokenut, mitkä ovat mahdollisuutemme? Mitä minun pitäisi tehdä? Miehelleni en uskalla tunteitteni viilenemisestä kertoa, hän kun sairastaa vakavaa masennusta muutenkin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.