Viime sunnuntaina iski tajuntaan mahdollisuus. Entä jos olenkin raskaana? Tällä hetkellä menkat myöhässä 6pvää, huomenna apteekkiin testiä ostamaan.
Okei, homma olis muuten ihan ok, muttakun. Olen 15, ja kaikenlisäksi mahdollisen lapsen isä asuu toisella puolella Suomenmaata. Ei helppo juttu sinänsä..
Äitiydestä ollaan jo aikoja sitten puhuttu vanhempien kanssa, ja mielipide on heillä että "sitten myöhemmin, kun et enää asu kotona" yms. Olen jo kehitellyt jotain "varasuunnitelmia" itselleni ja tulevaisuuteen katsoen. (olen aloittamassa juuri lukiota päivälinjalla => aikuislukio jne.)
En henkilökohtaisesti nää kauhean monta huonoa puolta nuorena äidiksi tulemisessa, moni sukulaiseni ja tuttavani on saanut lapsen nuorella iällä.
Oikeastaan ehkä jopa toivon olevani raskaana, en halua olla yksi 30v ensisynnyttäjistä. En tällä tarkoita mitään pahaa, joten älkää ottako sitä henkilökohtaisesti. Ainut siis mikä teettää ongelmaa on mahd. lapsen isä. Miten saan asian kerrottua hänelle, kun lähestulkoon emme ole edes väleissä? Entäpä, jos hän haluaa minun tekevän abortin, johon en todellakaan ole valmis? Koskeehan asia myös häntä.
Toki kaveripiirissäni on noita "miehen malleja/ isähahmoja" moniakin, mutta entä jos muksu rupeaa kyselemään isästään, joka asuu niin kaukana? Yhteen muuttaminen tai oikeastaan edes samassa kaupungissa asuminen ei vain ole mahdollista olosuhteiden vuoksi..
Entä elatusmaksut? Isähän olisi vastuussa niistä, mutta entä jos hän ei haluakaan lasta ja tuskin näkee häntä lähes koskaan.
Ja ps. Voin kertoa, että apteekkiin meneminen aamulla ja testin osto ja tuloksen odottaminen pelottaa vietävästi.
Eipä muuta.
Okei, homma olis muuten ihan ok, muttakun. Olen 15, ja kaikenlisäksi mahdollisen lapsen isä asuu toisella puolella Suomenmaata. Ei helppo juttu sinänsä..
Äitiydestä ollaan jo aikoja sitten puhuttu vanhempien kanssa, ja mielipide on heillä että "sitten myöhemmin, kun et enää asu kotona" yms. Olen jo kehitellyt jotain "varasuunnitelmia" itselleni ja tulevaisuuteen katsoen. (olen aloittamassa juuri lukiota päivälinjalla => aikuislukio jne.)
En henkilökohtaisesti nää kauhean monta huonoa puolta nuorena äidiksi tulemisessa, moni sukulaiseni ja tuttavani on saanut lapsen nuorella iällä.
Oikeastaan ehkä jopa toivon olevani raskaana, en halua olla yksi 30v ensisynnyttäjistä. En tällä tarkoita mitään pahaa, joten älkää ottako sitä henkilökohtaisesti. Ainut siis mikä teettää ongelmaa on mahd. lapsen isä. Miten saan asian kerrottua hänelle, kun lähestulkoon emme ole edes väleissä? Entäpä, jos hän haluaa minun tekevän abortin, johon en todellakaan ole valmis? Koskeehan asia myös häntä.
Toki kaveripiirissäni on noita "miehen malleja/ isähahmoja" moniakin, mutta entä jos muksu rupeaa kyselemään isästään, joka asuu niin kaukana? Yhteen muuttaminen tai oikeastaan edes samassa kaupungissa asuminen ei vain ole mahdollista olosuhteiden vuoksi..
Entä elatusmaksut? Isähän olisi vastuussa niistä, mutta entä jos hän ei haluakaan lasta ja tuskin näkee häntä lähes koskaan.
Ja ps. Voin kertoa, että apteekkiin meneminen aamulla ja testin osto ja tuloksen odottaminen pelottaa vietävästi.
Eipä muuta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olet lapsi vielä! mieti, ammattikouluun pitäisi mennä.. 18 vuotta täytettyäsi tai aikaisemminkin varmaan haluaisit kavereidesi kanssa olla vapaasti. esim. et kymmenenkään vuoden päästä ole vanha. 25 vuotias. silloinkin kerkeet. tai vaikka odottaisit että täyttäisit 18!
itse raskaaksi tulin 16 vuotiaana, ja luojan kiitos- tein abortin! näin jälkikäteen ajateltuna. ei tarvitse tällä hetkellä miettiä että millaista olisi elämä ollut ilman sitä muksua. nyt olen 22-vuotta ja onnellisesti parisuhteessa ja lasta yirtämme. nyt sen vasta tiedän että olen kykeneväinen huolehtimaan toisesta ihmisestä. ja se että vauva ei ole leikkikalu..! ensin oma nuoruus, koulut, työpaikat ja elämä mallilleen..
Tiedän noi faktat, ja olen valmis ottamaan kyseisen vastuun, mutta yksinhuoltajuus vain kuulostaa oudolta tän ikäisen suusta?
En ajattele itse pilaavani nuoruuttani päätöksellä etten tee aborttia jos testi näyttää positiivista.. Ei mulla ole mitään menetettävää, tiedän jo nyt parhaiden ystävieni olevan tukenani.
Ja kaikki on aina järjestettävissä. (huom! Lue: en tarkoita tällä sitä, että vanhempani hoitaisivat lasta aina kun en itse jaksaisi jne, vaan meinaan että kyllä opiskelu siinä samassa jotenkin hoidetaan yms..!)
Lapsen saaminen nuorena, kun on vielä koulut kesken, ei työpaikkaa, omaa kotia tai lapsella isää tai sulla miestä tekee monet asiat hyvinkin hankalaksi. Kokemuksesta puhun. Itse tulin raskaaksi 16-vuotiaana, ja mulla ei ollu koulutusta (ei edes opiskelupaikkaa, koska en päässyt peruskoulun jälkeen mihinkään), ja ei työtä, omaa kotia tai omia tuloja. No paitsi, oli mulla poikaystävä sentään (lapsen isä). Hän oli 21-vuotias tuolloin, kävi töissä ja asui omassa kämpässä. Muutin sillon hänen luokseen asumaan. Lapsen syntyessä olin 17-vuotias. Millään muulla en pysty kuvailla sitä aikaa kun lapseni oli vielä vauva, kun että raskasta ja erittäin raastavaa se oli! Mulla oli jo raskaudesta lähtien kaikenmaailman ongelmia, kuten esim. aloin vuotaa verta rv 25 ja supistuksia tuli paljon. Mulla oli heikko kohdunsuu, joten joudun vuodelepoon. Tottakai pystyin jotain pientä tehdä, mutta mitään raskaita juttuja en saanut tehdä. Lapsi pysyi kuitenkin mahassa tarpeeksi kauan, syntyi rv 42 0. Synnytys toi lisää ongelmia; avautumisvaihe kesti 22 tuntia ja ponnistusvaihe melkein 2 tuntia, kunnes sitten lapsi avustettiin imukupilla ulos. Ei mikään ihme sillä lapsi painoi 4810g. Repesin todella pahasti synnytyksessä.
En halua pelotella, tai muutakaan, mutta kerroinpahan nyt vaan oman tarinani. Jos olet raskaana ja aiot lapsen pitää, suosittelisin siinä tilanteessa sinulle, että yrität hankkia itelles asunnon jostain yksityiseltä vaikka. Ja sun täytyy sitten hoitaa tosi paljon asioita, ravata KELAssa hakemassa ja täyttämässä kaikenmaailman lippusia ja lappusia ym. Ja sitten se vauvan hoito... Sisäistä nyt sentään tosiasiat mitä siihen lapseen sitten tulee. Vauva on TÄYSIN riippuvainen sinusta, et voi mennä mihinkään ilman että lapselle on hoitaja. Vauvoilla on tapana heräillä öisin, itkeä ja huutaa täyttä kurkkua, ripuloida ja oksennella. Jos lapsellesi tulee vaikka yöllä jonkin akuutti lääkärinhoitoa tarvitseva homma, niin oletko kykenevä lähtemään viemään lastasi lääkäriin kun ei sulla ole edes autoa saatika ajokorttia? Korvatulehdukset? Niitä on monilla pienillä lapsilla usein. Oletko valmis sitten ravaamaan lapsesi kanssa ties missä kokeissa ja tutkimuksissa? Ja muut sairaudet ja allergiat? Mun lapsella on 14 ruokaine-allergiaa, astma sekä AD/HD. Ei niitä tietenkään välttämättä sinun lapsellesi tule, mutta vauvan allergiat on sinäänsä hankala homaa, koska kaikki se mitä syöt, menee rintamaidon kautta lapseen, ja jos lapsella on allergioita, niin eihän se osaa kertoa, että sillä maha kipeä, vaan kommunikoi huutamalla ja itkemällä. Ja kun se itku ja karjunta ei hetkessä ole ohi, ja jos se on joka päiväistä vielä, niin kyllä siinä väsyy ja TODELLA paljon. Muista, että lapsi tarvitsee sinua, se ei pärjää ilman sinua. Se on joka päiväistä hoitoa ja vahtimista aamusta iltaan sen pienen lapsen kanssa. Mitä sitten kun yhtäkkiä haluatkin mennä ja vipeltää kavereiden kanssa? Kun et mihinkään sitten pääse. Ota huomioon näitä arjen tosiasioita, ennen kun päätät mitään. Se elämä lapsen kanssa ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista, vaan kaikkea muuta. Oletko valmis ottamaan niskoillesi TÄYDEN vastuun toisesta ihmisestä, elättämään sen ja pitämää huolta, kun et vielä edes itsestäsikään pysty? Tarjoamaan turvallisen ja kunnollisen ympäristön lapselle elää? Hankkia lapselle mitä se vaatii/tarivtsee? Vaipparalliin? Yöheräilyt? Mieti....
No, itse päätöksesi teet, en halua estellä, halusin vaan vähän valaista asiaa sinulle. Opiskelut on paljon vaikeampi hoitaa lapsen kanssa, joissan tapauksissa jopa melkein mahdotonta lapsen ollessa vielä pieni. Yritä ensin ottaa selvää siitä, mistä tulisit saamaan rahaa ja miten paljon, kun sulla on lapsi, missä sen kanssa asuisit. Kyllähän sä tottakai voit lapsen kanssa pärjätä, mutta helppoa se ei ole. Se vielä kaiket voimat sulta. Mutta, mitä ikinä teetkin, niin kai olet sitten valmis kantamaan vastuun... Mulla opiskelu jäi paljon myöhemmälle lapsen takia. Lähdin opiskelemaan 20-vuotiaana. Lapseni oli 3-vuotias silloin. Lapsi meni päiväkotiin jne. Minä aloitin opiskelemaan itselleni ekaa ammattia vasta 20-vuotiaana, ajokortin ajoin 22-vuotiaana. Valmistuin tänä keväänä, ja nyt olen 23-vuotias, lapseni 6-vuotias. Olen elämäni ensimmäisessä työpaikassa nyt. Voi olla ettei lapsi saa pikkusisrusta ikinä. Tai ainakaan todella pitkään aikaan. Tämä 6-7 vuotta elämästäni on mennyt NIIN kantapään ja vaikeimman kautta, että. Mutta silti toki rakastan lastani ylikaiken, enkä päivääkään jättäisi pois. Mutta en suosittele kenellekään nuorelle. Hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti teet itsellesi oikean päätöksen, jos raskaana olet!