pitkään
Lapsen saaminen ole itsestäänselvyys.
Nyt laskettu aika on marraskuun loppupuolella.
Olen 27-vuotias ja olen toivonut puolisoni kanssa lasta jo parin vuoden ajan.
Kun sitten sain tietää odottavani esikoistani, en halunnut suitsuttaa henkilökohtaista asiaa kaikille sukulaisille.
Yksityiselämässä lapsi on kuitenkin ollut haaveissa pitkään, ja olen aina kertonut tahtovani perustaa perheen. Lapsen saaminen on asia, jota ihminen ei pysty itse hallitsemaan, hän kertoo.
- Eihän lapsia voi suunnitella. Jumala antaa mitä antaa.
Olen voinut tosi hyvin.
Raskaus on sujunut ongelmitta.
- Olen voinut tosi hyvin ja olen siitä kiitollinen. Juoksu on täytynyt vaihtaa sauvakävelyyn, mutta muuten ainoastaan vatsan kasvu ja ensimmäiset potkut tekevät odottamista konkreettiseksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo, että jotkut joutuvat odottamaan pitkäänkin raskautta, ja jotkut tulevat vahingossa raskaaksi, vaikka eivät olisi halunneetkaan.
Suomessa on solmittu pakkoavioliittoja hirvittävät määrät juuri sen takia, että on sattunut vahinko.
Onneksi nykyään ei ole pakko sen takia mennä avioon. Lapsen voi silti kasvattaa yhteishuoltajuudella.
ovat luonnollisia, herkkiä ja joskus kipeitäkin asioita, sillä raskaaksi tulemisen vaikeus ja lapsettomuus koskettavat nykyään monia ihmisiä.
SRK-Y haluaa helpottaa ja edesauttaa positiivisten uutisten saamista. Jo neljän vuoden kokemuksella, kymmeniätuhansia asiakkaita palvelleena SRK-Y tarjoaa luotettavia ja helppokäyttöisiä raskaus- ja ovulaatiotestejä edullisesti ja huomaamattomasti suoraan kotiisi postitettuina. Ovulaatiotestiemme avulla näet helposti milloin sinulla on paras todennäköisyys hedelmöittymiselle ja raskaustestillämme vahvistat iloisen uutisen!
onnea sinulle ja siunausta odotukseen ja synnytykseen