Häpeän saturoima

Typerää. Kaikki on typerää, mistään en mitään tajua. Taskussani on kohta akateeminen tutkinto jonka olen omilla vajavaisilla resursseillani hankkinut. En silti tunne että osaisin mitään. Häpeän typeryyttäni ja epäpätevyyttäni. En ole millään lailla lahjakas missään, eikä nykyaikana keskinkertaisuuksilla ole mitään käyttöä. Vihaan sitä.

En ole ikinä seurustellut. En edes pystyisi vaikka yrittäisin. Kokisin jatkuvaa alemmuudentunnetta, joutuisin jatkuvasti kyselemään mitä puolisoni haluaisi, onko näin hyvä vai olisiko jotenkin parempi. Häpeän typeriä vitsejäni, typerää ja vajaata tilannetajuani, ulkonäköäni, olemustani, ääntäni. Kaikki mitä voisin tarjota on paskaa. Haluaisin kyllä seurustella, mutta oletettavasti haluan sitäkin vääristä syistä. Jos seurustelisin antaisin puolisoni kulkea vapaasti vieraissa koska se olisi minulle oikein, enhän osaisi kuitenkaan pitää häntä tyytyväisenä.

Ymmärrän aina kaiken väärin, tai jollain muulla tavalla virheellisesti. Ihmiset pitävät minua outona sen vuoksi, ja pitävät mielellään etäisyyttä. En tajua miksi. Häpeän sitäkin. Yritän niin kovasti olla hyvä ihminen mutta en vain osaa.

Jokaisena iltana kun menen nukkumaan, uppoan unelmiini ja nukahdan onnellisena koska sentään unelmissani osaan tehdä jotain oikein. Unelmissani minua arvostetaan ja olen jollekulle tärkeä. Unelmissani olen komea, haluttava ja seurassani viihdytään. Unelmissani saan koskea toista ihmistä ilman että joudun pelkäämään torjuntaa tai sanoja 'älä koske minuun'. Unelmissani koen olevani kokonainen ihminen.

Tällainen olen. Miehen ei kuulu olla tällainen. En siis ole mies. Häpeän sitäkin.