meidän esikoinen on nyt 4 kk ja tuntu että rakkautta ei riitä molemille (siis miehelle ja lapsille), ihan kun lapsi otti suurimman osan sitä itselle ja miehelle ei jää paljon mitään. Välillä on niin tuskanen olo että mietin jopa eroa....Onko kellään ollut mitään vastaava? Menekö tämä ohi ?
Riidellään melkein joka päivä, hänen mielestä en tee mitään (olen vauvan ka kotona, teen ja ostan ruoat, välillä opiskelen ja teen töitä),minun mielestä hän ei auta vauvan ka tarpeeksi (ja varsinkin omaaloiteisesti!!!,joutu aina sanomaan voisitko nyt sitä ja voisitko nyt tätä).
Seksistä ei ole puhettakaan, ehkä kerran parissa kuukaudessa (näin oli kyllä jo raskauden aikana ja ennenkin sitä ehkä kerran kuussa)...
Tuntu va kun olisin loukussa josta ei ole pääsyä.Yritän ja annan kaikeni, teen kaiken vain perheen eteen,mutta mikään ei tuntu riittävän.Onko tässä ulospääsyä ilman eroa...?
Riidellään melkein joka päivä, hänen mielestä en tee mitään (olen vauvan ka kotona, teen ja ostan ruoat, välillä opiskelen ja teen töitä),minun mielestä hän ei auta vauvan ka tarpeeksi (ja varsinkin omaaloiteisesti!!!,joutu aina sanomaan voisitko nyt sitä ja voisitko nyt tätä).
Seksistä ei ole puhettakaan, ehkä kerran parissa kuukaudessa (näin oli kyllä jo raskauden aikana ja ennenkin sitä ehkä kerran kuussa)...
Tuntu va kun olisin loukussa josta ei ole pääsyä.Yritän ja annan kaikeni, teen kaiken vain perheen eteen,mutta mikään ei tuntu riittävän.Onko tässä ulospääsyä ilman eroa...?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun mielestä ei missään nimessä pitäisi erota vauvavuoden aikana, ellei nyt kyseessä ole joku tosi vakava juttu, esim. väkivalta.
Monista syistä: äiti on hormonipöllyssä, ja erilaiset itkuisuudet/epätoivon hetket ovat tavallisia. Molemmat vanhemmat ovat todennäköisesti väsyneitä levottomien öiden vuoksi ja siksi tavallista kireämpiä, joten riitoja tulee helpommin. Sitten toi on tosi tavallista, että kun toinen jää kotiin ja toinen käy töissä niin kumpikaan ei osaa arvostaa toisen tekemää osaa... Näissä oloissa ei ole ihme että hellyys ja seksi jää vähemmälle, ihan sama mitä julkkikset kertovat iltapäivälehdissä :)
Vähän aikaa kun kuluu, niin hormonit helpottaa, väsymys alkaa (ehkä) väistyä ja vauvasta kuoriutuu pieni ihminen, joka osaa hymyillä ja jutella. Meillä ainakin mies alkoi ihan eri tavalla tulla juttuun vauvan kanssa kun hassuttelusta sai palkaksi naurun ja erilaiset leikit alkoivat sujua.
Paras apu tilanteen helpottamiseen olisi varmaan se, että jätät miehen tunniksi tai pariksi kahdestaan vauvan kanssa ja käyt itse tekemässä jotian mukavaa ja rentouttavaa, ihan säännöllisesti. Näin miehesi tottuu paremmin hoitamaan vauvaa ja sinä saat vähän löysättyä sitä kireää pinnaa.
Niin että älä nyt eroa hätiköidysti, voin melkein luvata ettei se yksinhuoltajana varmaan ainakaan helpompaa ole. Tilanne tasaantuu toivottavasti ajan kuluessa itsestään, mutta jos ei niin eikös väestöliitolla ole jotain perheterapiaa tms., jos siitä olisi apua? Ja sitten yrität vaan puhua miehesi kanssa siitä että sulla on paha olo ja mitä toivoisit häneltä.
minäkin, että vauvavuoden aikana ei kannattaisi erota, kuin tosi painavista syistä. Tai tietysti jos homma on jo pitkään mennyt todella huonosti.
Mutta epäreilulta tuo miehesi käytös kuitenkin kuulostaa. Lähde vaikka viikonlopuksi reissuun yksin ja anna hänen pärjätä vauvan ja ruoanlaiton ja siivouksen kanssa kotona, niin saa nähdä kuinka "helppoa" se on.