Ennen saatoin juoda montakin päivää putkeen, mutta nykyään just ja just hampaat irvessä pystyy juomaan yhden illan ja seuraavana päivänä ei oikein enää pysty. Eikä muutenkaan enää pysty juomaan juuri mitään alkoholia, kun kaikki alkoholijuomat alkaa yrjöttää melkein samantien kun yrittää kaataa kurkusta alas. Oon yrittänyt juoda olutta, liköörejä, kirkasta, viinejä, makeaa, hapanta, kuivaa, mutta kaikki tökkii ja pahasti. En enää pysty nauttimaan dokaamisesta ollenkaan. Tupakoinninkin lopetin samasta syystä, koska pelkkä tupakan ajatteleminenkin alkoi jo oksettaa, ja nykyään on vaikea kuvitella, että joskus olisin tupakoinut.
Onko musta tulossa raitis vai mitä on tapahtumassa? Ryyppyputket on jääneet ja raittiit kaudet pidentyneet.
Onko musta tulossa raitis vai mitä on tapahtumassa? Ryyppyputket on jääneet ja raittiit kaudet pidentyneet.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Seuratessani palsataa useimpien ongelma on juuri päinvastainen. Alkoholi alkaa maistua enenevässä määrin, mutta sinulla asia onkin päinvastainen.
Ovatko ystäväsi alkoholisteja jotka juovat usempia päiviä putkeen. Yritätkö pysyä heidän juomatavoissa onnistumatta.
Taidat olla terve ja liiallinen juominen aiheuttaa sinulle vaikeuksia.
Moni ongelma juoja olisi tyytyväinen kroppasi puolustusmekanismiin alkoholin suhteen. Normaali alkoholinkäyttöhän ei ole humalahakuista.
Arvelitko pysyväsi nuoruutesi kunnossa arkkuun ast?
Et kertonut muutamia juttuja. Ikä, terveys ja lääkkeet, kuin juoppo olet ollut.
Mutta vanhemmiten juominen vähenee tai loppuu kokonaan, eri syistä. Terveys ei kestä, lääkkeet estävät, jos on juonut kauan ja paljon, elimistö alkaa tökkimään.
Heh, appi ei ole mikään juoppo ollut, mutta ollaan senkin kanssa lärtsätty jokunen kymmenen vuotta sitten. Perjantaipullonsa joi, joskus saunakaljansa. Vähällä viinalla ollut parikymmen vuotta, joskus ottaa muutaman näkäräisen, ei pullo tolkulla. Täytti just kaheksankymmentä, oli ottanut jonkin verran konjakkia. Meinasi vaan, että eihän sitä tiedä, onko enää yheksänkymppisenä konjakinottokunnossa raatovainiolla ;))))
Olen 26 vuotias ja olen ollut todella juoppo. Vielä pari vuotta sitten oli ihan tavallista että join 12 kaljaa ja ison pullon väkevää päivän aikana. On ollut erilaisia lääkityksiä, tällä hetkellä on Cipralex. Tässä nyt on semmoset n. puolisen vuotta ollut niin, että ei oikein enää tuota alkoholia pysty juomaan. Vaikka joskus saattoi juoda monta kaljaakin tunnissa ja kaikki väkevätkin, viskit yms. meni raakana alas. Mutta ei enää.
Raitistumisyrityksiä on ollut lukemattomia, mutta ne on loppuneet tietysti siihen, että ei ole oikeasti halunnut olla raitis. Mutta nyt ei halua enää juoda, koska siitä ei saa enää mielihyvää. Silloin se vielä menetteli, kun ei saanut mielihyvää, muttei kummempaa pahaa oloakaan. Mutta nykyään alkoholi ei vaan enää maistu. Prkl. Tuntuu vaan, että miten tässä nyt pärjää, kun käytännössä kaikki kaverit on juovia alkkareita. Ei niitten kanssa kyllä itse raittiina jaksa hengailla. Mutta kun ei vaan enää alkoholi maistu. Prkl. Tämä on aika pelottavaa. Alkoholi on ollut niin suuri osa elämääni.
Pitäisi vissiin löytää raittiita kavereita. Mutta ne taitavat usein olla jotain hihhuleita.
Jos et ole vaan trollaamassa, vaan ihan tosissasi täällä kertomassa, niin voisin sanoa kyllä että ei tuo ihan kaukana ole omasta elämästäni.
Mulla tosin ei ole hinkua hillua baareissa kavereiden kans vaan dokaan kotona omaksi ilokseni, ja välillä tuntuu että ainoa ongelma siinä on läheisten jatkuva motkottaminen asiasta.
Itellä on sellainen tilanne nykyään, että ei ole oikeastaan mitään halua juoda, mutta on pakko juoda, koska krapulankin lusimisen jälkeen olo on niin paska että ei edes televisiota jaksa katsoa (no joskus jaksaa, jos laittaa äänet pois) ja kännykän haluaa pitää kiinni.
On vaan niin hemmetin tylsää jos ei mitään muuta pysty kun makaamaan, niin että yritä siinä sitten ottaa kuiva kausi.
En minäkään oikein osaa kuvitella toisaalta elämää ilman alkoholia. Se on niinkuin pitäisi heittää kaikki entinen menemään ja aloittaa uusi elämä, ja minulla ei oikein riitä kiinnostus alkaa totuttelemaan johonkin ihan toisenlaiseen elämään, mitä ei koe ollenkaan omaksi jutukseen.
Toisinaan hyväksyn sisimmässäni ne asiat, että oloni tulee todennäköisesti pahenemaan, ja että kulutan elämääni molemmista päistä, ja että saatan menettää kaiken, mutta kun jotenkin tuntuu siltä, että minä olen jo menettänyt kaiken. Se menetys on tapahtunut silloin kun olen tutustunut alkoholiin alunperin.
Sama ongelma rahikaisella. En voi mitään asialle, että kroppa ei kestä alkoholia vaan jo kohtuumäärän jälkeen tulee äkillistä oksentelua, jota ei voi kontrolloida. Häpeän ja syyllistän itseäni tästä aivan älyttömästi. Epäilen, että minulla on joku maksasairaus, koska kroppa vaan ei kestä alkoholia kuten muilla...ei kannata herkästi oksentelevia kavereita häpäistä, koska ovat heikompia.
Minä taas alan holtittomasti paskomaan kun nautin alkoholia. Siksi juonkin vessassa nobea ja samalla turauttelen komeat pärinät putkistoja pitkin karjahdusten kera naapureiden iloksi jotka ilmeisesti säestävät rytmiä mukana minun ovikelloa rimputtelemalla
Onneksi olkoon sillä olette juoneet mittarin täyteen.
Vanhuuspäivät (45-57 vuotiaaksi) menevätkin rattoisasti erilaisten sisäelinsairauksien ja dementian parissa.
Olen aina luullut että vanhuuspäivät alkavat n 65 vuoden iässä (nykypvänä).
Tuu viekkuun ukkkkkkkkkkkuuuun.
oikeastaan vanhukseksi määriteltävää ihminen ei mene iän mukaan vaan kunnon mukaan. Joku on 60 vuotiaansa vanhus ja joku on 75 vuotiaansa, niin hyväkuntoinen ja nuorekas, ettei osaa häntä oikein vanhuksena pitää. Joskus ennen minua 50 vuotiaat olivat vapisevia ja raihnaisia, siten 80 ja 70 vuotiaat nyt ei ikä enää määrää niin paljon, tarkoitan ei niin paljoa. Joku nainenkin voi olla hyvännäköinen 50 vuotiaana, toiset eivät, heissä näkyy ikä. Sama se tietysti on miehissä. Miehillä ei kuitenkaan ikä ole ehkä niin dramaattinen, mutta ei se välttämättä ole naisillakaan, jos voi hyvin terveydellisesti kuin muutoinkin.
75 vuotiaita jotkut pitää vanhoina, ei voi katsoa ikää vaan tulee tutustua henkilöön asiaan kuuluu ettei väitä olevansa niin nuori enää, mutta vaikka ikää on voi olla tyytyväinen itseensä.
Vain hetki sitten 15 vuotta sitten olin 35 vuotta, aika menee aina vain kopeammin, se on kuin se olisi ollut jokin aika sitten koin ikäni ennenaikaisesti ongelmalliseksi, kärsien 40 vuoden kriisistä, 50 vuoden kriisiä ei enää ollut, ei juuri ollaankaan, kun teidän että jos saan elää 20 vuoden päästä ajatellen, että olin silloin vasta viidenkymmenen, vaikka se aika kuluukin nopeasti, ehtii siinä tehdä kaikenlaista. Tämä elämä on tähän asti ollut harjoittelua, mutta jos pysyn hyvässä kunnossa ja järkitoimiin haluaisin elää kauankin. Minua saa sanoa vanhaksi, vanhukseksi, mutta en minä sellaisena itseäni osaa lainkaan pitää, voin itseasiassa monessa mielessä paremmin, kuin 35 vuotiaana.
Ikä on suhteelinen asia ja ihmiset elävät keskimäärin vanhemiksi ja sen vanhuutensa terveemin - siis keskimääräisesti.