Mitä käytännössä

Mitä tarkoittaa "vaarallinen itselleen tai muille"?

Kysymykseni liittyy tahdonvastaisen hoidon kriteereihin, eli mitä täytyy tapahtua, että jatkuvasti sairaalakuntoon itsensä kolhivan ja perheenjaseniään uhkailevan ja jatkuvassa hälytysvalmiudessa pitävän alkoholistin saa "pakkokatkolle".
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Vaarallisuus" on tulkinnanvarainen asia, voi olla paljonkin ihan mutu-pohjalta tehtyjä päätöksiä. Jos fyysisesti on vahingoittanut jotakuta tai tahallaan itseään kännätessään, se ilmeisimmin on aika hyvä peruste pakkohoidolle, siis JOS on todennäköistä, että tapahtuma tulee uusimaan. Tässäkin on toi "mutu". Jokuhan sen todennääköisyys prosentin laskee, tai ainakin pitäisi laskea joittenkin tutkimusten ja tilastojen mukaan...

Jos kännissä örisee masiksessaan tappavansa itsensä tai menevänsä Utumbuun pieksämään serkkupoikansa, se tuskin on edes "mutu"- diagnostiikallakaan vielä vaaran aiheuttamista. Lähinnä laiton uhkaus. Tässäkin on sellainen asia, että itseään voi kyllä uhkailla vaikka miten, ulkopuoliselle jos sanoo "olisitpa kuollut". voidaan tulkita uhkaukseksi.

Mutta jos pari kertaa hyppää sillalta jokeen itsemurha-aikeissa tai pari kertaa pieksee perheensä, se on faktinen näyttö. Siis jos on oletettavissa todennäköisesti vastaavaa tapahtuvan jatkossakin.

Kuten kaikessa, faktiset, fyysiset jutut voidaan toteennäyttää. Henkista pahoinpitelyä en niinkään. Siitä kun ei jää silmillä nähtäviä todisteita.

Mutta kyllä olen varma, että "mutu" on isossa osassa pakkohuostaanottoja. Ja toisekseen pakkohoito ei ole ilmaista. Jos kunta on konkurssikypsä, ei kovin helpolla kukaan kukkahattutäti saa kylillä riekkuvaa ja ärisevää pulia yhtään mihinkään hoitoon.

Äänestä
  • Jotenkin tosiaan tuntuu nurinkuriselta, ettei sitä henkistä pahoipitelyä noteerata, vaikka hintoihinsa tulee myös muun perheen kärsimysten jälkihoito, masennus ja uupumus.
    Fakta on, ettei vuosikausien varuillaan olo ja aikuisen "mielipuolen" vahtina päivystäminen mene jälkiä jättämättä.
    Kun iso mies kysyy kädet nyrkissä, haluatko kuolla, sitä tosiaan pakenee henkensä edestä ja traumatisoituu ajan myötä vahvempikin ihminen.

    Äänestä

Häiriköivä juoppo on helpompi tai ainakin viisasta laittaa "ulkoruokintaan". Tahdonvastaiseen hoitoon joutuu/pääsee jos on paha psykoosi päällä.

Äänestä

Tilanteita on ollut, valuvan suihkun alle viemarin päälle sammuminen ja vesivahinko, kaksi sammumista uunin ja hellan päällä ollessa ruokineen, takan pellin kiinni laitto täydessä palovaiheessa. Vakavat savuvahingot.
Perhe pelastanut joka kerta.

Kaatumisia pyörällä ja mopolla, aivotärähdys, solisluun katkeaminen, putoamisten seurauksena kylkiluiden murtumia, tärykalvon puhkeaminen, lukemattomat mustat silmät, näitähän riittää.
Mutta koska katsotaan, että alkoholisti on vaarallinen itselleen tai muille?

Äänestä
  • Onhan nuo kaikki vaarallisia. vaan ovatko menneet kirjoihin ja kansiin? Vakuutusyhtiö todennäköisesti ei korvaa jos kännipäissään laittaa pellit liian aikaisin kiinni. Tuskin on kerrottu eyyä päissään on tapahtunut jne. Se on sana vastaan sana. Sä voit kertoa nuo jutut ja toinen osapuoli väittää valheeksi. Se siitä. Näin toimii demokratia. Ja hyvä niin, muuten ihmisiä poltettaisiin rovioilla nimettömienkin ilmiantojen perusteella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkoittaakaan kirjoitti:

Mitä tarkoittaa "vaarallinen itselleen tai muille"?

Kysymykseni liittyy tahdonvastaisen hoidon kriteereihin, eli mitä täytyy tapahtua, että jatkuvasti sairaalakuntoon itsensä kolhivan ja perheenjaseniään uhkailevan ja jatkuvassa hälytysvalmiudessa pitävän alkoholistin saa "pakkokatkolle".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu