Harrastuksista

satu50

Taannoin yksissä juhlissa tuli puheeksi perheet ja harrastukset. Kun alettiin asiaa pohtimaan, niin yllättävän monessa perheessä on ”yhteisiä” harrastuksia.

Tavallaan tämä on luonnollistakin. Jos vanhemmat ovat molemmat kiinnostuneita urheilusta, musiikista, taiteista tms. niin varmasti helppo ottaa lapsi/ lapset pienestä pitäen mukaan ja vastaavasti kulkea rinnalla näiden kasvaessakin.
Jotkin asiat, kuten esim musikaalisuus saattavat olla perinnöllisiäkin.

Läheskään kaikilla perheillä näin ei kuitenkaan ole.
Esim. omissa lapsissani on urheilullisia (jalkkista, mäkihyppyä, golfia, ratsastusta), musikaalisia (kuoroja, pianon ja puhallinsoittimien soittajia) taiteellisia (kuvataiteita, muotia, elokuvia, designia) ja niin edelleen. siis samantyyppisistäkin asioista kiinnostuneille lapsilleni on aikaa myöten muotoutuneet ihan omat juttunsa siltä ”harrastetaivaan osa-alueelta”. Käymme kyllä porukalla kannustamassa, katselemassa jne. toistemme juttuja, mutta harva orientoituu selvästi samaan mitä joku muu perheessä jo harrastaa.

Vain ihan pienimmillä on vanhempien ohjaamat harrastukset, joissa käydään aina porukalla (muskari, ratsastustunnit, uimahalli). Ja sitten on sellaisia yhteisiä ”harrastuksia” joissa meillä pointti on enemmän yhdessäolossa kuin varsinaisessa harrasteessa, kuten esim. keilailu ja elokuvat.

Miten teidän perheissänne? Yhteisiä vai selkeästi omia juttuja?
Kummassakin systeemissä on varmasti niin omat hyvät kuin huonotkin puolensa.

5

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jalkkismama

      Meidän perheessä on jalkapallo kova sana. Kolme vanhinta juoksee pallon perässä pää kolmantena jalkana. Mies valmentaa nappuloita ja minä huoltojoukoissa. Kaksi nuorimmaista kulkee peleissä ja turnauksissa mukana. 2v juoksee jo kentän reunassa pallonsa kanssa luultavasti seuraa harrastusmielessä vanhempia sisaruksiaan. Nuorimmainen istuu vielä kaukalossa, saa nähdä miten pikkuneidin käy :D

      • MommyDearest

        Meidän perheessä on Daniel ja Joel(9) ja Eemil (7) Nico ja Nuutti (2) Leonora ja Lisbet (1) Isä pelaa jalkapalloa Danielin joelin ja Eemilin kanssa joskus nico tai Nuutti innostuu potkimaan palloa tytöt ei hirveästi jalkapallosta välitä tytöt telmivät kyllä mieluusti pihalla :)


    • Vaikuttivatko nämä aikoinaan siihen, minne valitsitte asettua?

    • wilma60

      Meillä jokainen harrastaa ihan omia juttujaan koska minä laiskana äitinä en harrasta muuta kuin lukemista. Asumme pienellä paikkakunnalla jossa voi harrastaa hiihtoa ja musiikkiopistossa pianon tai viulun soittoa. Yksikään näistä ei kolahda meidän perheessä, valitettavasti. Onneksi muutamia kerhoja on jotka kiinnostavat.

      Esikoisen rakkain harrastus on rumpujen soitto ja sitä hän harrastaa kodissa. Lisäksi käy kerran viikossa koulun bändikerhossa. Kesäisin menemme koko perhe Kainuuseen jossa poika on bändileirillä ja saa rumpujen soittoon opastusta alan ammattilaisilta. Me muut lomailemme vuokramökissä tuon viikon. Lisäksi esikoinen käy kerran viikossa palokuntanuorten harjoituksissa.

      Keskimmäinen käy 4H:n heppakerhossa ja aloitti nyt syksyllä ratsastuksen naapurikaupungissa. Joka maanantai ajelemme edestakaisin melkein 100 km ratsastuksen takia. Mutta mitäpä ei äiti tekisi lapsensa harrastuksen eteen. Siitäkin huolimatta että on aika allerginen kaikille eläimille...

      Juniorin kanssa käydään sitten kirjastossa ja haetaan aina kassikaupalla lukemista. Hän ei harrasta mitään kodin ulkopuolella koska pelkkä eskari vie paljon voimia erityislapselta. Illat ja viikonloput on tärkeää rauhoittaa jotta jaksaa "käyttäytyä" 5 päivää eskarissa.

      • blondimami

        Santeri pelaa Futista 10 henkisessä mukavassa ryhmässä josta on tullut paljon kavereita Satu käy tanssikerhoa jonka hän tältä syksyltä lopettaa ja aloittaa ratsastuksen 9.10 .Sini ja Sade ei harrasta mitään ei ole viellä tullut kiinnostuusta paitsi tarrojen keräilyyn Sisu käy nasikkapainissa Suvi harrastaa cheerleaderia ja Sanni myös.Äiti harrastaa uorulehtien lukua ja chattailua keskustelupalsoilla roikkumista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe