Että häiritteekö tai haluatteko tietää/kuuluuko se mielestänne teille mitä miehenne tekee vapaa-ajallaan kun itse olette töissä? Siis jos hänellä on vaikka vapaapäivä tai aamu aikaa ennen iltavuoroa jne.
Esim. meillä mies on aina 2v poikamme kanssa vähän pitempään ennen ku tarhaan menee jos iltavuoros, vapaapäivinä on pojan kans, aina kun vapaata ni on pojan kans... Mutta... Mua häirittee tässä se et miksi anoppi tunkeutuu aina sinne arkeen mukaan??? Se on aina meillä ku miehelläni vapaahetki pojan kans... Mua jostai syystä ahistaa tämä kauheasti... Eikö anoppi usko et aikunen mies pärjää? Eikö aikunen mies ite halua pärjätä? Eikö miestäni itteä häiritte jatkuva avun tuppaaminen... eikö halua omaan rauhaan? Lapsellisena kysyn vielä: korvaako anoppi mut?
Auttakaa mua kun ahistaa...
Kysyn monesti mite päivä mennyt? Vastaa melko vähin sanoin... Sit et no sitä samaa... Kysyn kävikö anoppi ni en tiä onkai hänki ahistunu mut miks ei yhtä kertaa ilman anoppia... Ei mullakaan ketää ole koko ajan auttamas, kun en halua, ku pojan kans kahestaa olen... Anoppi kyl auttas muaki mut en halua... tai tarvi... Miehelläni vain asenne et mitä sit jos käväsee ennen kauppaan menoa... Haluaa vain auttaa... Ymmärrän et yksinäinen ja vanha (70v) jo hänkin mut...
Esim. meillä mies on aina 2v poikamme kanssa vähän pitempään ennen ku tarhaan menee jos iltavuoros, vapaapäivinä on pojan kans, aina kun vapaata ni on pojan kans... Mutta... Mua häirittee tässä se et miksi anoppi tunkeutuu aina sinne arkeen mukaan??? Se on aina meillä ku miehelläni vapaahetki pojan kans... Mua jostai syystä ahistaa tämä kauheasti... Eikö anoppi usko et aikunen mies pärjää? Eikö aikunen mies ite halua pärjätä? Eikö miestäni itteä häiritte jatkuva avun tuppaaminen... eikö halua omaan rauhaan? Lapsellisena kysyn vielä: korvaako anoppi mut?
Auttakaa mua kun ahistaa...
Kysyn monesti mite päivä mennyt? Vastaa melko vähin sanoin... Sit et no sitä samaa... Kysyn kävikö anoppi ni en tiä onkai hänki ahistunu mut miks ei yhtä kertaa ilman anoppia... Ei mullakaan ketää ole koko ajan auttamas, kun en halua, ku pojan kans kahestaa olen... Anoppi kyl auttas muaki mut en halua... tai tarvi... Miehelläni vain asenne et mitä sit jos käväsee ennen kauppaan menoa... Haluaa vain auttaa... Ymmärrän et yksinäinen ja vanha (70v) jo hänkin mut...
Vastaukset 16
Vanhimmat
..sopinut mieheni kanssa tuosta anopin käymisestä niin että : Hän saa käydä auttelemassa pari kertaa viikossa, ei siis joka päivä.Ja olen itsekkin jutellut anoppini kanssa siitä kun hän yhdessä välissä tosiaan ramppasi koko ajan meillä, aina kun miehelläni oli vapaata ja oli muksujen kanssa.Päätin että :jos se anoppi "retales" (olen hänelle miniä "retales")suuttuu, niin sitte suuttuu, mutta nyt kyllä jutellaan.Ja kyllähän siinä pari tippaakin tuli linssiin, mutta saatiin sovittua säännöistä..eihän kaikkien kanssa tuo juttelelukaan auta.Mutta aika monen kanssa olen kuullut sen auttavan..Koska eihän kaikki anopit pahaa tarkoita, hyväähän ne, mutta joo se on ärsyttävää ja ahdistavaa.
Saiko tästä mun selostuksesta nyt mitään selvää =DD ..?
No ekanakin me ollaan päästy sellaseen kompromissiin että anoppi ei tuppaa apujaan koko ajan (kylässä saa pistäytyä mielellään) kun olemme koko perhe koolla tai kun olen kahestaan pojan kans. Silloin käy aina kun mieheni kahestaa pojan kanssa... Miten voin tämän kieltää jos mieheni ei sitä tee? No viikonloputhan poika on minun kans ja ei sillä miehellänikää joka päivä iltavuoroja ole... eli pitäskö tän häiritä etes? Jotenki vain ajateelen et mut korvataan... et kaipaako mies mua etes koskaa ku sil on jo joku joka paapoo... Ja se et eikö se yksin muka pärjäis pojan kans? emmä tiä...
..ei voi korvata sua, ei etenkään lapsesi äitinä!
Kyllä se yksinkin varmasti lapsen kanssa pärjää, mutta jotkut miehet eivät vain jostain syystä kehtaa sanoa äidillensä mitään vastaan.Mutta jotenkin se vain pitäisi saada miehelle päähän, että myös äidilleen voi sanoa vastaan.Mutta tottakai vanhempien ihmisten kanssa pitää olla aika tarkka, etenkin kun sanoo jotain.
Ei voi sanoa asioita miten tahansa..niille pitää löytyä omat sanat.
Ja jos se vaivaa että kaipaako miehesi sinua, niin testaa se, lähde ystävien kanssa jonnekkin viikonlopuksi, vaikka kylpylään, tai jotain sellasta...
häiritä. Jos miehellä ei ole mitään kertomista päivän tapahtumista, niin hän ei keksi mitään vastattavaa kysymykseen, miten päivä on mennyt. Miehet useinkaan eivät jaksa kertoa niitä tavallisia kuulumisia: "Herättiin aamulla, sitten syötiin aamupala ja käytiin aamupesulla. Sitten mentiin vähäksi aikaa ulos ja tultiin syömään lounas..."
Anna anopin vierailla rauhassa silloin kun et itse ole paikalla. Ihmiset nyt vain näyttävät pitävän omien lastensa hoitoa iseille jotenkin ylivoimaisen suurena vaivana ja äideille taas ihan normaalina. Joskus aikoinaan menin töihin vanhempainloman jälkeen ja isä jäi hoitovapaalle kotiin. Siinä vaiheessa eräs minun kaverini tarjoutui ottamaan joka viikko lapset yhdeksi päiväksi hoitoon, että mies saa levätä. Ja hän teki sen myös. Eli ihan itse oma-aloitteisesti pyysi lapsia hoitoon luokseen joka viikko. Ei kukaan ole koskaan tarjonnut apuaan silloin kun minä olen lapsia kotona hoitanut. Vaikka olisin minäkin joskus ihan mielelläni pitänyt vaikka siivouspäivän yksin tai joskus olisi kiva saada esimerkiksi nukkua univelkoja pois. No, isäntä vietti vapaapäivänsä omissa menoissaan ja hyvä niin. Eihän se minulta kuitenkaan ole pois.
Minä olen ollut jo pitkään lähes kateellinen sisarelleni joka elää samassi tilanteessa kuin te. Hänen luonaan käy vain meidän oma äitimme. Itse asumme satojen kilometrien päässä sukulaisistamme ja lähes kaikista ystävistämme. Olisi ihanaa kun tänne "änkisi" vaikka päivittäin joku kyläilemään ja auttelemaan. Antaisin ihan mielelläni jonkun muun vaikka ulkoilla lapseni kanssa sillä aikaa kun laitan pyykkiä tai ruokaa. Olisin iloinen jos joskus minulla olisi aikuista juttuseuraa keskellä päivää. Myös se olisi ihanaa että lapsella olisi isovanhemmat lähellä ja tulisis tutuiksi ettei tarvisi aina lomilla vierastaa.
Minulla on itselläni niin ihanat muistot siitä kun olimme pieniä ja oma mummomme eli mukana arjessa autellen äitiä ja hoitaen meitä. Mummo oli aina meille tervetullut ja me hänen luokseen. Mummo oli ja on edelleen tosi läheinen. Mummo autteli milloin missäkin asiassa eikä se ollut tuppautumista vaan hän oli osa meidän perhettämme vaikkei asunutkaan samassa osoitteessa.
..kurjaa kun asuu niin kaukana kaikista, ettei kukaan paljon koskaan käy.Senkin olen tässä pienen elämäni aikana kokenut.
Silloin kun asuin kaukana, odotin oikein odottamalla että: tulisivat nyt käymään.
Ja olisivat saaneet minun puolesta silloin tulla vaikka joka päivä..
Mutta sitten kun tuli se tilanne että anoppi alkoikin käymään joka päivä, niin ei sekään mukavalta tuntunut..aivan kuin emme itse olisi osanneet tehdä mitään...tai siis aivan kuin mieheni ei olisi muka itse osannut tehdä mitään.
Asia muuttui toisesta päästä toiseen päähän..
Sitten taas..kaikki meistä pitävät eri asioista..eräs ystäväni sanoi että on vain iloinen että anoppi käy heillä auttelemassa. Se on ystäväni mielipide asiaan..
Moikka!
Äläpäs nyt hulluja ajattele. Eihän anoppisi voi mitenkään uhata tai korvata sinua puolisona ja lapsenne äitinä. Hänelle poikansa, eli sinun miehesi perhe on vain tärkeä ja rakas, siksi hän yrittää auttaa perhettänne niissä puitteissa, mihin hän pystyy. Vanhuksilla elämä on myös monta kertaa kovin yksinäistä, etenkin jos puoliso on kuollut. Aivan hyvin voisit pyytää myös anopilta apua, vaikka et sitä välttämättä tarvitsekaan. Pyydä apua vaikkapa leivontaan, jos hän sitä sinulle tarjoaa, sillä ei hän avuntarjouksellaan varmaan halua mitenkään loukata, tai aliarvioida sinun selviytymistäsi taloustöistä, vaan realistisena vanhenpana ja elämää kokeneena ihmisenä hän haluaisi vain auttaa hänelle niin rakasta pojanperhettä.
Meillä olen huomannut, että kun hyväksyy ja järjestää anopille taloustöitä ja joskus jopa kyselee avun perään, niin se alkaakin rajoittaa anopin arkisten vierailujen määrää paremmin, kuin mitkään kiellot ja välttyy myös turhilta kärhämiltä. Älä siis huolehdi turhia, kyllä sinä teidän perheen äitinä olet korvaamaton.
Kiitos vastauksista!!! Tuli tosi kivoja ja järkeviä kommentteja ja apuja...
Siksipä kysynkin vielä, että entä sittenkö se anoppi aina ku näkee neuvoo jossain ja sanoo esim. "kun toinen tulee pitää ekaki otta huomioon, ei sitä saa unohtaa..." Mua vain jotenki tuoki häirittee et luuleeko se et en yhtäkkiä rakastakaa ekaa lastani? Tietenki sitä rakastan ku hullu!!! Ja sit " mene siihen sängyn viereen laulamaan tai lue satu ja silitä poskesta ni nukahtaa varmasti hyvin, se on pieni poika..." Luuleeko se et heitän pojan vaan olkani yli sänkyyn? En ymmärrä miks jokainen äiti pitäs olla samanlainen etes, eikö erityyppiset äiditki ole hyviä äitejä et ei vaa yhtä mallia... Vielä yks; " voiko pitäs taas lähtä turkuu ku (miehen veli) niin pyytää mut jos "joel"(meän poika) on kipeä (nuha) vielä ni pitäähä se maanantaina hakea aikasemmin pois tarhasta, kato tietenki eihän se jaksais..." Ni sekö vaan päätti noin keskustelematta et hakee sen tarhasta? Kiva kiva... Ja sit vielä sanoo veljele et ei voi sen lapsia tulla kattoo ku "joel" tarvii mummoa... Vois se mun puolesta mennä ihan mielellää...
Olenko ylireagoiva???
Tuossahan tuo tulikin.
Sitä olen muuten miettiny joskus itekki ku tuntuu vaan et joka sen sivulausekki on vasitella tarkotettu loukkaukseks... Mut jos oma äitini sanos ni tietäsin et ei pahala tarkota... Mikshän näin??? Paitsi tuo et ite päätti et hakee pojan tarhasta ni en mä ymmärrä tuollasta... entä te?
Aivan kuin kirjoittaisit mun anopista, sillä niin samanlaisia kommentteja oon kuullut esim. tosta ekan lapsen huomioinnista, mutta kyllä nää meiän anopit sillä kaikella touhotuksellaan tarkoittaa vain meiän perheidemme hyvää.
Ajattelevat kait siirtää tietojaan ja perinteitä meille, heitä nuoremmille naisille ja äideille. Mulla anoppi pitää meitä miniöitä sanojensa mukaan tyttärinään, hänellä kun ei itsellään ole kuin poikia.
Täytyy myöntää, että kyllähän se joskus pikkaisen risoo, mutta toisaalta sen ymmärtää ja on siitä monasti ollut meillä suurta apua ja helpotustakin, kun on anoppi lähellä, jolta voi tiukanpaikan tullen pyytää apua ja miksei neuvojakin.
Mullakin kun omat vanhemmat asuvat monen sadan kilometrin päässä.
Ai niin tohon sun kysymykseen, jos vastaan ihan rehellisesti, niin pikkisen ehkäs ylireagoit.
Kun sun juttujas lukee, niin meillä kahella tuntus olevan niin saman tapaset anopit, että saatas varmaan hyvin jutut luistamaan, kun kerrottais mitä kaikkea anopin kanssa on sattunut. Mulla ja anopilla on kyllä nykyisin tosi hyvät välit ja tullaan hyvin kekenämme toimeen. Varaan sille aina riittävästi hommia, jos on kerta niitä vaille, saapahan sitte itellekin pikkaisen laatuaikaa perheen kanssa, ja kun anoppi saa kerralla huhkia kunnolla, ei sitä sitte taas pariin kolmeen päivään näykkään, kun on saanut kerralla huhkia itsensä puhki.
Kokeilehan säkin samaa. Turhaa sitä on alkaa vanhan ihmisen kanssa risaamaan,
onhan se sun poikas mummo ja varmasti, kun joskus mummosta aika jättää, niin tosi ikävältä tuntuu, sano mun sanoneen.
No ompa kiva et on joku joka tietää mistä puhun... Joo ylireagoin mut en saa sitä loppumaan... mieskin tulee hulluksi kohta... Itsekritiikillä sanon et kai koen anopin uhaksi mun "vastuualueella"... Et jos vaikka nuha pojalla ni miks se on se pääihminen joka huolehtii ja huolehtii.... samanlai mäki huolehin ja pelkään... Jollain tapaa olen huomannut että tykkään kertoakkin hänelle asioita ja puhua jostain mut kuitenkaan loppupeleissä en tavallaan luota häneen kuitenkaan... Ja sekin tekee et on niin paljon meän elämässä kun aivan erilaiset tavat toimia ja ajatella asioita kun meän suvulla... Kai seki sit pelottaa et menetänkö omat periaatteeni kun huomaan et toiminkin enemmän hänen laillaan... Esim. meillä ei ole ollut tapana tehä kaikkea aina niin rutiininomasesti... Ja anopilla kuten myös miehelleni on tärkeää tehä jotkut syysasiat syksyllä ja kevät asiat keväällä...Onhan tämä opettavaista mut ei aina jaksa... Kyllä mulle anoppia ikävä tulee kun tästä joskus aika jättää...mut välissä olen valmis hänen takiaan vaikka räjähtämäänkin... Mut kun tiedän et on joku muukin joka kestää ja pitää tätä lähes normaalina ni jaksan minäkin...
Joo, moikka taas.
Ihan pakko tulla jatkaa vielä juttua, kun tuossa kerroit miehesi ja anoppisi perheen periaatteista syystyöt / kesätyöt.
Me ostettiin miehen kanssa talvella pari vuotta sitte tämmöinen rivarin pätkä, jossa on oma pieni etupiha kukkapenkkeineen ja istutuksineen. Olin silloin paksuna ja koko kevättalven haaveilin, miten laittaisin kukkapenkit kuntoon äitiyslomalla, kun pääsisin laitokselta. Laskettu aika oli huhtikuun lopuilla, mutta sehän meni reilusti yli toukokuulle ja synnytyksessä repesin aika pahasti ja jouduin olemaan paripäivää pidempään laitoksella.
Kotiin päästyä oli itkun paikka, kun huomasin, että anoppi oli hyvää hyvyyttään laittanut kukkapenkit "ajallaan" kesäkuntoon ja istuttanut niihin semmoisia kukkia joita hän "aina" kesäisin omalla pihallaankin kasvatti. Eikä yksikään niistä tietysti vahingossakaan ollut samoja, kuin mitä minun lapsuudenkodissani oli ja mitä olin itse haaveillut kesäksi laittaa.
Kun oon kertonut tämän pienen episodin joillekin mun kavereille, niin he ovat tuumineet ylireagointini johtuneen vain raskausajan hormoneista. Voipihan se niinkin olla - mutta on siinä muutakin. Uskoisin, että sinä pystyt tajuamaan, mille musta silloin tuntui.
No - onhan näitä ja kyllä me molemmat varmaan anopimme kanssa pärjätään, vaik'ei ajatukset aina ihan yksiin rullaakkaan.
Joo tuttu tunne nostalgisesti vierähti yli kyllä kun tuon kerroit... milloin kotiin oli vaihdettu hänen mukaiset pöytäliinat yms. mut ei kyllä enää... sen olin nyt huomannu et kukat oli repinyt maasta... eipäs se haittaa tällä kertaa ku kuolleita melkein kerran olivat... joo pakko kai se on toimia anopin energian purkauksen kohteena... en vaa ymmärrä et jos se koko ajan tuo mieheni lapsuutta omalla käytöksellään esille ni eikö se voi ajatella et miehelläni on nyt uus perhe ja sen kans kuuluukin tulla uuet tavat ja rutiinit... noh olen anoppiani (ajattele) 50v nuorempi joten eipä se haittaa et vanhoja tapoja muhunki iskostuu.. ehkäpä olen niistä vain tyytyväinen vanhempana... Ja siitä et lapseni on saanut vaikutteita myös hältä et kaikki ei ennen ollut niin no tällästä...
Eka synnytys reissulla menin paniikkiin kun anoppi tulossa siivoon... Ja olihan se siel järkänny ja ärsytti... Nyt toisen kans sama juttu mut tulkoon... no panic this time...
Olen vain sen huomanu et ollaan ukkoni kans koko ajan erittelemäs sukujamme ja tapojamme... ei olla jotenkaa yhessä... en osaa selittää mut toivottavasti tästä ei tule isompaa ongelmaa...
Kylläpä oli inhottavasti tehty anopilta.. olisin varmaan itsekin itkuun purskahtanut jos olisi vastaavasti tehty. Ehkä kaikki ei ymmärrä miten tuollainen asia voi olla itselle tärkeä, mutta minä ainakin voin täysin samaistua tuohon tilanteeseen. Ei ole ylireagointia..
No, onneksi tulee aina uusia keväitä ja voi laittaa itse kukkapenkit uusiksi ;)
Näinhän se on. Eihän ne olleet silmissä ne kukat, kuin sen ekan kesän. Eikä anoppini todellakaan sitä kiusallaan tehnyt, vaan minua auttaakseen, eipä vaan huomannut kysyä minun toiveitani.
Muistan taas toisaalta hyvin sen, miten kipeä alapääni oli, kun ei voinut oikein kunnolla edes istua ja pissalla käynti ja kävely oli alussa yhtä tuskaa ja täytyy myöntää, että ainoastaan anoppini eläkkeellä olevana entisenä kätilönä ymmärsi tilanteeni täysin ja osasi vanhana ammattilaisena auttaa, siitä olen hänelle vieläkin kiitollinen.
Onneksi mulla ja anopilla ei ole niin suurta ikäeroa, kuin mitä Mintunvihreällä on anoppinsa kansa, mutta kyllä tää meidän 30 vuottakin joskus tuntuu aika haasteelliselta.