Mun jaksaminen on aika kortilla. Oon ollut kuutisen vuotta enemmän tai vähemmän masentunut, mutta viime vuonna alkoi mennä aivan penkin alle. Olen ollut suljetulla nuorten psykiatrisella osastollakin masennuksen ja itsetuhoisuuden takia. Kesän alku meni ihan ok, mutta puolessa välissä kesälomaa alko taas mennä alamäkeen. Koulu stressaa ihan liikaa ja ekana päivänä koulussakin pystyin olemaan siellä vain tunnin, koska alkoi ahdistamaan niin paljon, ettei henki kulkenut kunnolla ja kädetkin alkoi täristä. En pysty olemaan koulussa, koska se on niin ahdistava paikka ja pelkään saavani siellä paniikkikohtauksen (kyllä, minulla on paniikkihäiriö).
Nyt on kuitenkin alkanut tulla viiltely taas mukaan kuvioon, vaikka olin päässyt siitä eroonkin joksikin aikaa. Itsemurhaa olen taas alkanut hautoa, enemmän ja enemmän. Haluaisin vaan kuolla. Tuntuu, että kaikille olisi helpompaa, jos minua ei olisi. Olen alkanut miettiä, mitä kirjoittaisin jäähyväiskirjeeseen, jonka jätän läheisille ja ystäville sitten oma erikseen...
Osastolle en halua enää. Siellä oli kamalaa. Siksi pelkäänkin jutella näistä itsemurha-asioista psykalleni, koska se on aika varmaa, että joutuisin osastolle. Olen kylläkin jo suunnitellut, että miten tappaisin itseni, jos osastolle joudun.. En jaksa enää..

Vastaukset 3
Vanhimmat
...sinulle?
Ahdistut koulussa eli sosiaaliset kontaktit pelottaa, huonoja kokemuksia.
Yksi asia voisi auttaa, nämä kerrot pitäisi kertoa jollekkin oikeasti olemassa olevalle ihmisille , itsemurhakin voi tulla kuin puuntakaa muuten omaisille kun ei ne edes osannu aavistaa missä mentiin.
Itsetunto olisi kai se sana, sitä pitäisi alkaa kerätä jostain lisää mutta ei väkisin koska se alkaa taas ahdistamaan.
Osasto on kuin vankila sinulle, täysin väärä paikka saada apua?
Kannattaa sekin tuoda esiin ja painottaa että ottaa sen vakavasti ja kaiken muunkin mitä sanot.
Muista meillä masentuneilla ja kärsivillä on toivoa tunnelin päässä.
Turha niitä jäähyväiskirjeitä on niin miettiä, ehkä? Kirjoitat sitten spontaanisti. Olet nuori...sanoi kalkkihammaskolmekymmentä. Entä etsiä ihmisiä, joille olisi mielekästä puhua? On niitä? Mistä voisit etsiä?
Kirjoitit hyvin. Toisin kuin tää vastaus, joka on kirjoitettu huonosti. Revi siitä irti joku, jos lähtee.
Älä luovuta huonosti.