maisu

Olen lopulta saanut aikaiseksi niin paljon että aikaa olen varaamassa yleislääkärille keskustellakseni aiheesta "onko minulla migreeni vai jotain muuta vikaa päässä".

Nyt vain askarruttaa se että mihin minun pitää varautua sen juttutuokion aikana?

Pitäisikö kaivella päänsärkymuistoja lapsuudesta ja sen sellaista. Puolisen vuotta olen pitänyt kirjaa säryistäni kalenterin sivujen reunoihin ja yrittänyt selvitellä onko ennen särkyä jotain tiettyä ensioiretta, en ole paikallistanut moista.

Mitä tuollainen lääkärin tutkimus pitää sisällään?
61053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehdottaisin, että menet suoraan neurologille.
Omat kokemukseni yleislääkäreistä ovat huonoja. Noin 20 vuoden ajan yritin saada apua yleislääkäreiltä, mutta turhaan. Kyse ei siis ollut vain muutamasta lääkäristä vaan useista kymmenistä. Kaksikymmentä vuotta elin kuin invalidi, joten neurologilta saamani apu tuntui suorastaan ihmeeltä.
Tosin vielä viimeksi kun kävin ihan muissa asioissa terkkarissa, yleislääkäri huomasi migreenidiagnoosini ja totesi, että oletkohan nyt ihan varma että kyseessä on migreeni!!

Päänsärkypäiväkirja on hyvä näyttää myös neurologille, tarkastus kestää vähän pitempään kuin normaali lääkärillä käynti. Diagnoosi perustuu kai aika paljon potilaan haastatteluun, koska sitä ei saa selville mistään labratutkimuksesta ja haastattelu vie jonkin verran aikaa. Samaten neurologi varmaan testaa ettei ole mitään vakavampaa vikaa päässä, testataan refleksejä , tasapainoa ym.

Äänestä
  • Olenkin kuullut että monet saavat kauan hakea apua migreeniinsä, mutta että kaksikymmentä vuotta!

    Itselläni ei nämä säryt ole sitä pahimpaa luokkaa. Käsikauppalääkkeet ovat tehonneet toistaiseksi hyvin jos vain ottaa trpeeksi ajoissa ja tarpeeksi suuren annoksen. Sänkyyn on pakko hakeutua pariksi tunniksi jonka jälkeen alkaa helpottaa. Loppupäivä meneekin sitten hiipiessä ettei särky palaisi ja monesti vielä seuraavakin päivä.

    Taidan silti kokeilla ensin tuota omalääkäriäni sillä hän vaikuttaa asiansa osaavalta mieheltä. Otti asian heti vakavasti kun mainitsin epäilyistäni. Käski varata uuden ajan haastattelua varten. Toivossa on hyvä elää. Mutta jos tuolta en vastausta saa, alan hakeutua neurologin pakeille.

    Äänestä

  • maisu kirjoitti:

    Olenkin kuullut että monet saavat kauan hakea apua migreeniinsä, mutta että kaksikymmentä vuotta!

    Itselläni ei nämä säryt ole sitä pahimpaa luokkaa. Käsikauppalääkkeet ovat tehonneet toistaiseksi hyvin jos vain ottaa trpeeksi ajoissa ja tarpeeksi suuren annoksen. Sänkyyn on pakko hakeutua pariksi tunniksi jonka jälkeen alkaa helpottaa. Loppupäivä meneekin sitten hiipiessä ettei särky palaisi ja monesti vielä seuraavakin päivä.

    Taidan silti kokeilla ensin tuota omalääkäriäni sillä hän vaikuttaa asiansa osaavalta mieheltä. Otti asian heti vakavasti kun mainitsin epäilyistäni. Käski varata uuden ajan haastattelua varten. Toivossa on hyvä elää. Mutta jos tuolta en vastausta saa, alan hakeutua neurologin pakeille.

    Pääkivut ovat mutkikkaita vaivoja. Oma kokemukseni on tällä hetkellä se etteivät neurologitkaan aina osaa sanoa mistä on kyse. Taidan olla niin erikoinen tapaus.

    Äänestä

  • särkyilevä kirjoitti:

    Pääkivut ovat mutkikkaita vaivoja. Oma kokemukseni on tällä hetkellä se etteivät neurologitkaan aina osaa sanoa mistä on kyse. Taidan olla niin erikoinen tapaus.

    Lueppa ihan mielenkiinnolla kyseisen linkin juttuja http://www.kolumbus.fi/geodun/cluster.htm
    Itselläni on kyseinen sairaus jota lääkärit hoitivat kansantautina nimeltä "Migreeni".

    Äänestä

...myös menemään suoraan neurologin puheille. Itselläni oli lpasesta asti päänsärkyjä. Sitten ne kovenivat. Ja kovenivat. Burana ei enää auttanut, koko päivä meni pimeässä huoneessa itkien, ja ei, lääkärit vain jankuttivat että "niskoista se vaan johtuu, syö buranaa, mitään migreeniä ei olla todettu". Sitten kerran vaan huusin kun koski niin kovin ja miut vietiin sairaalaan. Siellä piti antaa lääkettä suoneen oikein kunnolla ja oksentaa ennenkun alkoi helpottamaan. Sitten sain Miramax nimisen migreenilääkkeen, joka auttoi, kun otin sen heti ensi oireitten ilmaannuttua (valot, hajut, äänet ärsyttivät). Sitten meni jo pari kertaa taju ja todettiin epilepsia. Nyt syön Deprakine merkkistä epilepsia lääkettä jota on kuullakseni käytetty myös migreenin estoon, ja minulla ei ole niitä kohtauksia enää ollut, ihanaa! Toi on tosi hyvä juttu kun olet pitänyt päiväkirjaa kivuista. Sun pää varmaan varjoaine kuvataan ym. Miekin olen vielä vähän mysteeri, että onko se nyt varmasti epilepsia ja migreeni mitä oon sairastellut...Helsingissä on kuulemma joku erikoistutkimuslaitos, jossa tutkitaan pää oikeen kunnolla. Mutta se taas maksaa aivan kauheasti...

Äänestä

... en saanutkaan aikaa omalääkärilleni ja tästä suivaantuneena otin puhelun yksityiselle sektorille ja varasin ajan neurologille. Eiköhän ala asiat selviään vähitellen.

Mutta mitä tuota Horton-tekstiä kävin läpi niin tuskinpa minun tapauksessani tuosta on kyse. Siinä sanottiin että potilas liikehtii levottomasti kohtauksen aikana. Minun on säryn aikana pakko päästä pimeään makaamaan, liikkumattomana, pienikin liikahdus tuo kipuaallon.

Jännityksellä ja mielenkiinnolla jään odottamaan että mitä vastaanotolla selviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mihin varaudun! kirjoitti:

Olen lopulta saanut aikaiseksi niin paljon että aikaa olen varaamassa yleislääkärille keskustellakseni aiheesta "onko minulla migreeni vai jotain muuta vikaa päässä".

Nyt vain askarruttaa se että mihin minun pitää varautua sen juttutuokion aikana?

Pitäisikö kaivella päänsärkymuistoja lapsuudesta ja sen sellaista. Puolisen vuotta olen pitänyt kirjaa säryistäni kalenterin sivujen reunoihin ja yrittänyt selvitellä onko ennen särkyä jotain tiettyä ensioiretta, en ole paikallistanut moista.

Mitä tuollainen lääkärin tutkimus pitää sisällään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu