Minulla on ollut jo hyvin pitkään vatsavaivoja, eikä virtsaa tule vaikka olisi hätä. Toissa päivänä (eniten alavatsa) vatsani suureni pienessä ajassa ainakin nelinkertaiseksi. Lisänä outo arpi alavatsassa. Vatsaa aristi ja sattui tasaisesti ajoittain. Lantiossa ja alaselässä tuntui kamalaa painetta. Tänään sattui myös virtsarakon kohdalle aamulla. Vatsa on edelleen hyvin turvonnut, enkä tiedä mitä tehdä. Haluaisin tietää nopeasti mikä on vikana ja mistä voisi saada ajan vatsaröntkeniin. Vatsan tila on hyvin epänormaali ja tiedän ettei se ole mikään tavallinen vaiva, vaikka kuukautisetkin ovat olleet myös pitkän aikaa poissa. Raskaana en voi olla.
Ei apua
Sala kavalaa
279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tai kohdun ulkoinen sellainen. Arpi on voinut syntyä aiemmasta leikkauksesta. Jos esim. dermoidikysta poistetaan munasarjasta, tehdään poikittainen viilto karvojen yläreunaan. Edelleen keisarinleikkauksestakin jää yleensä arpi.
lähetteen lisätutkimuksiin, jos rakko ei sitä ennen halkea.