Olen parisuhteessa elävä 32 -vuotias akateeminen nainen. Olemme seurustelleet kolmisen vuotta, mutta emme asu yhdessä - asun omistuskolmiossa, jonka olen saanut lähes kokonaan maksettua.
Tilanne on seuraava. Haluaisin kovasti lapsen, mutta en uskalla ryhtyä toimeen. Lähipiiristäni olen huomannut, että vauvan tulo perheeseen tarkoittaa lähes automaattisesti sitä, että mies lähtee huoraamaan, alkaa juoda tai alkaa väkivaltaiseksi. Oma miesystäväni sanoo haaveilevansa lapsista ja vaikuttaa kyllä ihan kunnon mieheltä, mutta niin ne ovat ystävienkin miehet vaikuttaneet - totuus on tullut esille vasta lapsen myötä.
Olen alkanut haaveilla siitä, että "hankkiutuisin" raskaaksi ja ennen kuin raskaus näkyy, jättäisin miesystäväni. Eli en haluaisi hänen koskaan saavan tietoonsa, että hänellä on lapsi. Kuulostaa varmaan itsekkäältä ja ajattelemattomalta, mutta ainakin olen pohtinut asiaa tosi paljon - itsekäs varmasti olen.
Uskoisin pystyväni elättämään lapsen yksin. Asunto on siis kohta maksettu ja tuloja on n.4000 euroa/kk, joten kuvittelisin pärjääväni - ei mitään juhlaa tiedossa, mutta kuitenkin vakaa toimeentulo. Rahaa on sen verran säästössä, että kuvittelisin voivani olla lapsen kanssa muutaman vuoden kotona. Ympärillä on paljon sukua ja ystäviä, joista olisi ainakin henkistä tukea. Pystyn myös järjestämään työni niin, että lapsen hoitopäivät eivät venyisi koskaan 7 tuntia pidemmiksi ja pystyisin pitämään pitkiä lomia kesäisin ja joulun tienoilla.
Onko naisia, jotka olisivat näin tehneet tai muuten näkemyksiä asiasta. Uskon, että enemmistö tämän ajatuksen tuomitsee vedoten lapsen oikeuteen tietää isästään, mutta onko toisenlaisia ajatuksia. Itse ajattelen kuitenkin, että lapsen on parempi ilman isää kuin "hulttioisän" kanssa ja jotenkin miehet tuntuvat muuttuvan isyyden myötä "hulttioiksi".
Tilanne on seuraava. Haluaisin kovasti lapsen, mutta en uskalla ryhtyä toimeen. Lähipiiristäni olen huomannut, että vauvan tulo perheeseen tarkoittaa lähes automaattisesti sitä, että mies lähtee huoraamaan, alkaa juoda tai alkaa väkivaltaiseksi. Oma miesystäväni sanoo haaveilevansa lapsista ja vaikuttaa kyllä ihan kunnon mieheltä, mutta niin ne ovat ystävienkin miehet vaikuttaneet - totuus on tullut esille vasta lapsen myötä.
Olen alkanut haaveilla siitä, että "hankkiutuisin" raskaaksi ja ennen kuin raskaus näkyy, jättäisin miesystäväni. Eli en haluaisi hänen koskaan saavan tietoonsa, että hänellä on lapsi. Kuulostaa varmaan itsekkäältä ja ajattelemattomalta, mutta ainakin olen pohtinut asiaa tosi paljon - itsekäs varmasti olen.
Uskoisin pystyväni elättämään lapsen yksin. Asunto on siis kohta maksettu ja tuloja on n.4000 euroa/kk, joten kuvittelisin pärjääväni - ei mitään juhlaa tiedossa, mutta kuitenkin vakaa toimeentulo. Rahaa on sen verran säästössä, että kuvittelisin voivani olla lapsen kanssa muutaman vuoden kotona. Ympärillä on paljon sukua ja ystäviä, joista olisi ainakin henkistä tukea. Pystyn myös järjestämään työni niin, että lapsen hoitopäivät eivät venyisi koskaan 7 tuntia pidemmiksi ja pystyisin pitämään pitkiä lomia kesäisin ja joulun tienoilla.
Onko naisia, jotka olisivat näin tehneet tai muuten näkemyksiä asiasta. Uskon, että enemmistö tämän ajatuksen tuomitsee vedoten lapsen oikeuteen tietää isästään, mutta onko toisenlaisia ajatuksia. Itse ajattelen kuitenkin, että lapsen on parempi ilman isää kuin "hulttioisän" kanssa ja jotenkin miehet tuntuvat muuttuvan isyyden myötä "hulttioiksi".
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko tämä nyt pilaa?
Jos on, niin neuvoisin sinua odottelemaan vielä muutaman vuoden henkistä kasvua. En tarkoita tällä mitään pahaa, mutta miten voit edes kuvitella jotakin pahaa sattuvan ennenkuin se on sattunut?
Tottakai on lapsen ensisijainen etu, että hänellä on molemmat vanhemmat. Tämä on se lähtökohta, josta on alettava. Ja parasta on olla rehellinen, muuten on rikollinen. Jos haluat lapsen, niin sinun on otettava se riski että miehesi tulee muuttumaan huoraajaksi-juopoksi-väkivaltaiseksi, ja se on sitten sen ajan murhe, ja sitten otat eron ja niin edelleen.
No huh-huh-näitä kysymyksiä täällä.
varma, kumpi on pahempi asia lapsen kannalta - olla kokonaan ilman isää vai kokea vanhempien riitaisa ero sen jälkeen, kun on katsonut isän ryyppäämistä ja sitä, kuinka isä hakkaa äitiä... En siis tiedä, kumpi on pahempi, sitä tässä mietin...
Oletko sinä nyt absoluuttisen varma, että teille tulee riitaisa ero, ja että iskä alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan?!
Kyllä minäkin olen eronnut, mutta en noista syistä. Syy oli se, että mieheni lakkasi puhumasta lähes kokonaan sen jälkeen kun lapsemme syntyi. Sanoin hänelle, että jos et ala puhumaan edes päivää ja muita paria sanaa päivässä, niin ero tulee. Ja oli se puhuminen niin vaikeata, että ero tuli. Huom. ennen hän kyllä puhui kuin Runebergi!
pakko päästää siihen, että mies ryyppää päivittäin ja hakkaa?! Kyllä ne merkit on vähän aikaisemminkin huomattavissa. Eron voi ottaa ennenkuin lapsi joutuu kärsimään.
Ei elämässä voi kaikkea suunnitella tuolla tavalla ja varautua kaikkeen. Itse asiassa vaikutat juuri tyypilliseltä naiselta, joka on elämässä saanut elämässä tähän mennessä hyvin suunniteltua kaiken. Nyt yrität suunnitella tämänkin valmiiksi, ettet vaan joutuisi pettymään. Lapsen saaminen tulee olemaan sinulle todella kova kasvun paikka, koska lapsen kanssa et enää itse hallitsekaan elämääsi. Tsemppiä!
Ps. Lisäksi joutuisit rikkomaan lakia toteuttaaksesi tuon suunnitelmasi. Joutuisi siis valehtelemaan yhteiskunnalle, ettet tiedä lapsesi isän nimeä ja saisit elarit yhteiskunnalta. Tämä siis edellyttäisi, että lastenvalvojan huoneessa selittäisit naama peruslukemilla, että olet paneskellut miehen kanssa, jolta et edes ehtinyt kysyä nimeä.
Kai sille isälle pitäisi antaa mahdollisuus. Onhan kyse hänenkin lapsesta. Tunnen joitakin ihania isiä jotka ovat omistautuneet perheelleen, hieman kadehdin kun itselle ei niin käynyt. Saimme lapsen suht vanhoina, kun sattui ihana vahinko. Lapsen isä oli ihan hyvä isä sinänsä ei ollut väkivaltainen mutta lapsettoman ajan vapaat vuodet muistuivat mieleen muutaman isyysvuoden jälkeen. Joka pe- ilta piti lähteä kippolaan, kuulemma raskaan työn vuoksi. La aamuisin konttasi oksentamaan ja sieltä suoraan lähi keskikaljabaariin. Tuli kotiin sikailemaan (syömään) ja nukkui su niin pitkään että kapakka aukesi ja sinne krapulakaljalle ja kotiin sänkyyn potemaan krapulaa, että pääsee aamulla töihin. En jaksnut katsella ja erosimme. Hän ei ymmärtänyt perheen merkitystä millään tasolla. Nykyää "tapaa" lastaan vaan puhelimessa, on jäänyt paljosta paitsi koska lapsi on hänen niikuin minunkin ainokainen.
Mikä saa sinut niin varmaksi, että mies alkaa juomaan/huoraamaan kun vauva syntyy?
Ei aina käy niin, että lapsen tulo ajaa suhteen kriisiin.
Voi käydä toisinkinpäin.
Meille ei käynyt paremmin päin, mutta jälkikäteen ajatellen kaikki eroon johtaneet ongelmat olivat jo tavalla tai toisella suhteessa ennen lapsen syntymää.
Uskoisin, että sinun kannattaa miehen kanssa jutella, siitäkin että miksi haluatte lapsen ja sinun vaikka huolistasi.
Itselleni on päivänselvää, että ympärillä läheisille tapahtuneet asiat pistävät miettimään, uskaltaako itse ottaa saman riskin, kun näkee, miten kaverille kävi.
Toivottavasti saatte asiat seliviämään :)
ihan mahdollista, että mies muuttuu radikaalisti lapsen syntymän jälkeen. Ihan yhtä mahdollista on myös se, että nainen muuttuu. Oletko ajatellut mitä lapselle tapahtuu sitten, jos sinusta tulee se hulttio huumeidenkäyttäjä alkoholisti, joka ei huolehdi lapsesta, vaan pahoinpitelee tätä? Jos miehessä ei ole mitään merkkiä tuollaiseen käytökseen jo entuudestaan, niin todennäköisyydet, että se muuttuva osapuoli oletkin sinä, on ihan yhtä suuri kuin miehen kohdalla. Eikö näin ollen olisi lapsen kannalta reilua, että hänellä heti lähtökohtaisesti olisi kaksi vanhempaa, jolloin molempien hulttioituminen olisi jo varsin epätodennäköistä ja joku edes pitäisi hänestä huolen? Tai entä, jos sinä kuolet? Minusta se kuulostaa huomattavasti todennäköisemmältä kuin se, että kunnollinen mies muuttuu hulttioksi lapsen myötä. Yleensä lapsen syntymä vaikuttaa aivan päin vastoin.
Todella ihmeellinen lähipiiri sinulla on. Ylivoimaisesti suurin osa iseistä on erittäin hyviä isejä ja niistä lopuistakin suurin osa on vähintäänkin kelvollisia. Hulttiot ovat häviävän pieni vähemmistö. Ja heistäkin suurin osa on ollut sitä jo ennen isiintymistään.
Jos voit "tuosta vaan" jättää miesystäväsi, ilman että hän tekee mitään sellaista, minkä vuoksi et voisi jatkaa hänen kanssaan, herää kysymys, onko suhteenne ensinkään niin vahvalla pohjalla, että kannattaisi yhteistä jälkikasvua harkita.
Kannattaa ehdottomasti keskustella vähän syvällisemmin siitä lapsiasiasta. Eli haluaako mies ihan oikeasti lapsen itselleen huolehdittavaksi, vai haluaako hän "antaa sinulle lapsen"? vai jotain muuta.
naisensuulla puhuvia miehiä.
Tee vaan lapsi pärjäät kyllä.
Minä valitsin todella hyvä isän. Sain ikuiset vammat itsetuntooni, olin ensin koko perheen yksinhuoltaja, sitten lasteni yksin kasvattaja.
Avioliitto kestää nykyään 6,8 vuotta miksi olisit siitä poikkeava.
Jätä turha painolasti tee lapsi.
Monet myös haluavat saada sinut erosisareksi, samaan "kastiin" kanssaan.