minulla on alkanut olemaan vahva epäilys mahdollisesta skitsofreniasta. käytän masennuslääkkeitä (lähinnä paniikkihäiriöön määrättyjä). kuitenkaan en ole varma edes siitä että onko tämä paniikkihäiriötä vai alkavaa psykoosia. minulla ei ole minkäänlaista seurantaa, hoitoa. kolmesti kävin psykiatrilla keskustelemassa asioistani ja hän sanoi ettei kyseessä todennäköisesti ole skitsofrenia mutta maanis-depressiivisyyttä hän ei sulkisi pois. minulla on kuitenkin jonkinlaisia ajatustoiminnan häiriöitä joita on hiukan vaikea selittää. masennus on siis kestänyt noin 6 vuotta, sinä aikana olen ottanut jo aikaisemmin 2 x 9kk kuurin lääkkeitä. käytän myös rauhoittavia sillon tällön mutta harvemmin. ruokahalu on hiukan vähentynyt, yleinen toimintataso kanssa. olen alkanut epäillä omaa "olemistani", siis tavallaan aika lailla vajonnut itseeni että tiedänkö minä kuka minä olen. kuulostaa ihan hullulta mutta en toisaalta tunnu saavan näitä ajatuksiani läjään. liian pitkään on kestänyt kaikenlaiset "luulotautisuudet". yhdessä vaiheessa olin aika paranoidinen. tarkotan että kuvittelin että minua seuraillaan mutta psykiatrin mukaan erona skitsofreeniseen paranoidisuuteen on se, että skitso todella uskoo näin olevan, ei epäile omia kuvitelmiaan. minä siis luulin luulotautisella tavalla tällaisia mutta en siis ollut 100% vakuuttunut kuvitelmistani. jotenkin kyllä tiedän etten ole aivan kunnossa. jotenkin pitäisi päästä hoidon piiriin, terapiaan.
kysymys skitsofreenikoille: onko elämänne järjestynyt millään lailla? itse olen ymmärtänyt että se on vähän niinkuin "elämä uusiksi". kaikki mitä ennen kuvittelit, ei enää olekaan. voisi hiukan verrata pyörätuoliin joutumista (siinä mielessä). mutta onko olemassa mitään lohtua, mitään sellasia aikoja että olisi levollisempi mieli ja keksit jotain puuhastelua, askaretta ja että eläminen onnistuu kuitenkin edes jotenkin? vai onko se vaan että nyt pitäs tappaa itsensä mutta eipä siihenkään taida kyetä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
diagnoosin saa, niin silloin joutuu 100 % varmasti koko loppuelämän kestävälle lääkitykselle.
Paha vaara saada diagnoosi turhan takia, mitä jos psykiatri vain päättää että näkee ja kuulee harhoja, sitä ei voi itse todistaa palturiksi koska skitsofreenikko ei tietenkään ymmärrä että ne on harhoja. Kuitenkaan toisen ihmisen pään sisälle ei voi nähdä.
eli minkäänlaisia ääniä en ole kuullut enkä myöskään nähnyt mitään normaalista poikkeavaa..
suosittelen sinua pysymään erossa psykiatriasta.
Omituinen tai levoton käytös (ulkopuolisten havainnoimana) = skitsofrenia?
Työttömyys ja vääränlainen unirytmi = psykoosi.