elikkä tuota lääkettä syönyt monta vuotta ja loppua ei näy. aluksi todettu vakava masennus ja reilu vuosi sitten vaikea psykoosi. En nähnyt enkä kuullut mitään harhoja mutta lääkäri sanoi ettei ole pelkkä masennus vaan vakavampi psykoosi. Nyt minulla vain tuo cipralex 15 mg lääkitys. silloin ku oli tuo vaikea aika oli myös toinen lääkitys. Nyt haluaisin teidän kokemuksia siitä syövätkö muut noita ns. estona niin kuin minä. Heti kun viimeksi lopetettiin niin ei mennyt kauaa ku masennus uusi ja sitte oli tosi paha (psykoosi). Syönköhän loppuikäni tuota lääkettä? haluaisin tosi paljon kirjoittaa sellaisten kanssa joilla tuota lääkettä mennyt monta vuotta! jos vaan sellaisia löytyy niin voisitteko vastata mulle tähän palstalle. Hirveää kun ei voi ns. Normaaleilta ihmisiltä kysyä eikä jutella. Käytän myös alkoholia viikonloppuisin (la). Mutta tosiaan olisiko ihmisiä tuon lääkityksen monivuotiskäytöltä??
cipralexia 5 vuotta
minä vain
13296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vähitellen, muuten saa vieroitusoireita. Vieroitusoireet usein leimataan mielisairaudeksi. Vieroitukseen voi kulua jopa 1 vuosi.
kyl mulla pari kertaa on yritettykin vähentää mutta uusiutu aina. toisella kertaa oli jo psykoosi lääkärin ja psykologin mukaan. ajattelen että lääke on mulla siksi että se estää noita tulemasta. Mutta kun sitä monta vuotta syö niin ajattelee että pääseekö ikinä eroon.. tuskin. Mutta olisiko "kanssaihmisiä"? Ketkä ovat syöneet useita vuosia cipralexia? Olisi niin hienoa vaihtaa ajatuksia. Kaikki nää asiat vaan aina välillä pelottaa ja miettii etttei ikinä oo normaali..tuskin olenkaan.
yritit lopettaa lääkityksen?
Psykiatrin avulla. Hallitusti. Ensin tiputettiin 10 mg, sitä kauan sitten 5 mg , sitä kauan sitten sekin vielä puoliksi ja sitten sekin puoliksi jne.. Vähän aikaa kyllä meni ettei mitään. En edes tajunnut että hei, eihän mun tarvi aamulla ottaa pilleriä.. Kaikki oli ok. Sitten pieniä muutoksia elämässä tai ehkä ne oli vaaan päässä?? ja itkuisuus lisääntyi.. ajatukset kiersi.. Ajattelin että selviän,yritin käydä lenkillä puhua..lopulta tosi paha paha masennus (psykiatrin ja psykologin diagnoosi: jo psykoosi, sanoivat että pahempi ku masennus, joka järkytti mut.) Vanhempien ja poikaystävän kanssa oltiin heen puheilla. SItten pitikin jo ottaa myös toinen lääke rinnalle sekä rauhoittava että jaksoin. Söin ehkä jotain 1 kk myös tuota toista lääkettä (en muista nimeä) ja rauhoittavaa. Sitten päätin ITSENÄISESTI kun oli oli hyvä, että lopetan nuo toiset ja pitäydyn "omassa rakkaassani" :) ciprassa. Ja sillä nyt mennään. Ei huvita lääkkeen alentaminen. Siihen helvettiin joutuminen oli elämäni hirveintä aikaa. Ajatuksia vaan tietenkin kaikesta pyörii välillä. Lääkäri sanoi minulle että jos olo alkaa huonontumaan niin heti otan yhteyttä ja yritetään hoitaa niin ettei toista pahaa jaksoa tule, sillä hän sanoi että aina vaikeampi päästä pois. Psykoosi oli mulle tosi ihme sana ja netistä paljon luinkin. Kai se oli vaan niin paha masennus. Mä oon todellinen selviytyjä kun siitä pääsin. Nyt syön cipraa, mutta esim. tänään taas paljon mietityttäny tää olo. Ehkä yritän puhua jotain hauskoja asioita illalla ja järjestellä poikaystäväni avulla taas pääni solut järjestykseen :)
lopetus kesti?
lopetus kesti.
en muista tarkalleen. mutta ammattitaitoinen psykiatri kyllä varmaan osaa ja tietää sen että vähitellen.. useita kuukausia siihen meni.
väärin.
Olisi pikemminkin pitänyt käyttää siihen useita vuosia.
ok hyvä tietää. se on varmasti totta. mutta luulenpa että syön noita lopun elämääni.
Minä olen syönyt Cipralexia alkuvuodesta 2005, ensin annostuksella 10 mg reilun toista vuotta, sitten nostettiin puoleentoista tablettiin eli 15 mg, ja nyt olen jo pari vuotta syönyt 20 mg päivässä.
Keskivaikea masennus lähti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta epäilen, että jonkinasteista masennusta on ollut jo lapsuudesta/murrosiästä, koska jotkut muistot tuntuvat ihan samanlaiselta masennukselta kuin nyt. Luulen, että tämä masennukseni on käynyt kyllä vaikeassakin masennustilassa, mutta en ole koskaan käynyt kuin yleislääkärillä; kukaan ei ole muualle edes vihjannut menemistä.
Joskus olen miettinyt lääkityksen lopettamista, mutta olen huomannut, että vain yhdenkin päivän pillerin unohdus aiheuttaa itkuisuutta ja ärtymystä, niinpä en suunnittelekaan lopettamista. Olen myös sitä mieltä, että loppuikäni tässä varmaan joudun lääkettä syömään.
Alkoholia käytän suhteellisen harvoin, mutta saunaolut joskus tai viinilasillinen-muutama ei ole tehnyt mielestäni mitään vaikutuksia oloon.
Minulla on vaikea äitisuhde, äitini on dominoiva ja manipuloiva, sekä kiristää emotionaalisesti, joten tässä eräs selkeä syy masennukseeni. Lapsuuden itkut ja surut tulevat edelleen mieleeni äitini tämänhetkisenkin käytöksen perusteella. Olen vähentänyt reilusti yhteydenpitoani, mutta lapseni haluavat isoäitiään tavata, joten en ole sitä heiltä kieltänyt. Heitä kohtaan äitini käytös on suhteellisen normaalia, minua hän on aina pyöritellyt emotionaalisesti ja kiristänyt tunteillaan.
Että eiköhän ole parasta syödä vaan niitä Cipralexejä ja yrittää olla niiden avulla "normaali" ;D.
Mulle toi alkoholi on viikonloppuisin ts. lauantaisin yleistä. Tiedän että ei pitäisi olla mutta näin vaan on. Mulle toi lääke on varmaan sellanen "psykoosin estäjä" ja mielialan parempana pitävä. Se vaikea jakso oli niin helvettiä että huusin sillon suurin piirtein apua, olin niin alhaalla. Olen lukenu paljon, tällä hetkellä kirjaa masennus ja stressi. Niinkuin lääkärikin sanoi mulle, että pienetkin muutokset positiiviset ja negatiiviset ovat vähän huonoja mulle. Esim. ulkomaan matka ja huomasin olevani erilainen, joulu, silloin piti ajatella vaan arkea ettei liikaa herkistyä. On se hieno lukea noista aivojen toiminnoista, olispa syntynyt "tyhjäpäiseks" ettei ikinä ajattelis kummempia. :)
yli 5 vuotta syönyt ja aika kyllästynt koko lääkkeeseen kun se ei paranna eli sitä pitäs koko ikänsä syyä, kun lopettaa ni pikkuhiljaa menee taas entiseen takasin.
eihän ne niin parannakaan. Mua ainakin vaan ilmeisesti suojaa. Luojan kiitos. Ehkä mun pääni sais joku psykiatri parannettua oman itseni avulla, mutta terapioihin ei oo varaa. Niinpä oon ajatellu itse lukee kirjoja ja tutkia asioita, vaikkei se tieto parannakaan, niin ainaki lohduttaa. Mutta onneks on apua kuitenkin. Enkä mä noitten lääkkeitten syömistä loppuelämääni pahana pidä. Jos se on niin, se on niin.