voi ei.. pakko saada kirjoittaa jonnekkin... Tätä on siis jatkunu jo kolmatta vuotta... siis anoreksiaa.. Alkoi pienellä ruokien tarkkailulla ja lenkkeilyllä. Siis aloin lisäämään hedelmien syöntiä ja aloitin tietyn lenkin kävelemisen, myöhemmin juoksemisen.. se alkoi keväällä ja kesti syyskuuhun, kunnes jouduin terveydenhoitajalle.. aijemmin oli kyllä huomauteltu.. silloin alkoi rumba, hoitoja, jouduin osastolle viikoksi, ja alkoi kontrollit ym.. aluksi söin kunnolla, ohjeiden mukaan, jopa ylimääräisiä herkkuja ja oikeasti halusin edetä.. mutta jossain vaiheessa alkoi alamäki, jo ennen toista vuotta, paino alkoi tippua ja tankkasin ja jännitin punnituksia. en jaksanut enää innostua menoista ja kaverit etääntyivät. Nyt viimeisen vuoden aikana olen ollut kerran sairaalassa, kuukauden. Kaverit ovat todella etäisiä, eikä uusia tuttuja ole. viihdyn kotona ja olen "sidottu" kotiin ja aikatauluihin ja vanhempien vahtiin.
Terapeutti käyntejä tihennettiin keväällä, mutta en koe niistä mitään hyötyä. En tiedä mistä puhuisi tai miten olisin. Ne ovat ahdistavia. Turhaa pinnallista löpinää. Kuitenkin ajoittain kotona tulee paha olo. Esim eilen. Säikähdin itsekin kun tajusin miten huonosti oikeasti menee.. Rämmin tässä paskassa neljättä vuotta eikä valoa näy. Tuhannet kerrat olen luvannut, nyt alan kyllä syömään kunnolla, mutta en koskaan kuitenkaan pysty. Karseaa kun ihmissuhteet ovat karsiutuneet. Seuraan muiden syömisiä ja sen mukaan voin itse syödä. En voi syödä kuin ruoka-aikana ja muualla syöminen ilman vanhempia ahdistaa. Olen tottunut syömään heidän kanssaan ja he valvovat syömisiäni ja vahtivat. Vanhemmat ovat peloissaan ja stressaantuneita, eivätkä pysty keskittyä paljoa mihinkään. Kun veljenikin tulevat, kaikki menee mönkään. pitäisi olla tietyt ruoka-ajat ja kaikkien syömässa.
Nyt pitäisi taas jaksaa koulussa. Se tuntuu painajaiselta. En jaksa olla iloinen, puhelias, sosiaalinen ja kiinnstunut asioista. En jaksa pohtia ja yrittää jaksaa kaveriporukan perässä. Kun en jaksa vkn loppuisin juhlia, en tiedä koskaan mistä puhutaan tai jaksa suunnitella juomia tuleviin juhliin..
Tunnen oloni ulkopuoliseksi ja haluan jättäytyä pois. Ahdistaa taas koulun alku... Ahdistaa niin vietävästi. Eilen itkin itseni uneen. Kun pelkään omaa ja muiden jaksamista, en oikeasti tiedä miten jaksan koulussa. Mutta en halua mennä minnekkään hoitoonkaan. Olen jo sen verran vanha, että pitäisi osata huolehtia itsestä, ja ajatella järkevästi ja kerätä kokemuksia, mutta en pysty olen tämän kirotun sairauden oma!!
Anteeksi tämä purkaus, oli pakko.. Oli niin ahdistava olo ja jos jollain on auttavaa sanaa otan mielelläni vastaa... :)
Terapeutti käyntejä tihennettiin keväällä, mutta en koe niistä mitään hyötyä. En tiedä mistä puhuisi tai miten olisin. Ne ovat ahdistavia. Turhaa pinnallista löpinää. Kuitenkin ajoittain kotona tulee paha olo. Esim eilen. Säikähdin itsekin kun tajusin miten huonosti oikeasti menee.. Rämmin tässä paskassa neljättä vuotta eikä valoa näy. Tuhannet kerrat olen luvannut, nyt alan kyllä syömään kunnolla, mutta en koskaan kuitenkaan pysty. Karseaa kun ihmissuhteet ovat karsiutuneet. Seuraan muiden syömisiä ja sen mukaan voin itse syödä. En voi syödä kuin ruoka-aikana ja muualla syöminen ilman vanhempia ahdistaa. Olen tottunut syömään heidän kanssaan ja he valvovat syömisiäni ja vahtivat. Vanhemmat ovat peloissaan ja stressaantuneita, eivätkä pysty keskittyä paljoa mihinkään. Kun veljenikin tulevat, kaikki menee mönkään. pitäisi olla tietyt ruoka-ajat ja kaikkien syömässa.
Nyt pitäisi taas jaksaa koulussa. Se tuntuu painajaiselta. En jaksa olla iloinen, puhelias, sosiaalinen ja kiinnstunut asioista. En jaksa pohtia ja yrittää jaksaa kaveriporukan perässä. Kun en jaksa vkn loppuisin juhlia, en tiedä koskaan mistä puhutaan tai jaksa suunnitella juomia tuleviin juhliin..
Tunnen oloni ulkopuoliseksi ja haluan jättäytyä pois. Ahdistaa taas koulun alku... Ahdistaa niin vietävästi. Eilen itkin itseni uneen. Kun pelkään omaa ja muiden jaksamista, en oikeasti tiedä miten jaksan koulussa. Mutta en halua mennä minnekkään hoitoonkaan. Olen jo sen verran vanha, että pitäisi osata huolehtia itsestä, ja ajatella järkevästi ja kerätä kokemuksia, mutta en pysty olen tämän kirotun sairauden oma!!
Anteeksi tämä purkaus, oli pakko.. Oli niin ahdistava olo ja jos jollain on auttavaa sanaa otan mielelläni vastaa... :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulostaa aika tutulta...
ite oon sairastanut päälle 3 vuotta (eli koko teini-iän oikeestaan..) ja kaverit on siinä jääny. mulla ei oo enää kavereita, vaan yks ''hyvän päivän tuttu'' jonka kanssa vaihdan kuulumisia about kerran kuussa tekstarein, mutta that's it.
Viime vuonna jouduin osastolle, ensin suljetulle ja sitten ulfåsaan 3 kuukaudeksi, koulu jäi kesken vähäsen tän pelleilyn takia, mutta en voinut ittelleni mitään.
Keväällä alkoi punnitukset ja 1krt terapiaa jatkui pienen ossa-tauon jälkeen, mut en vaan jaksais terapiaa. En osaa puhua omista ajatuksista enkä välttämättä haluakkaan.
Onneks viime aikoina on mennyt hieman paremmin, haluan todellakin valoa elämään, ei se oo mitään elämää että ajattelee vaan ruokaa ja liikuntaa (sekä hyvässä että pahassa). Pikku hiljaa pienin askelin etenen, painoindeksi alle 15 mutta syön paljon tällä hetkellä, painon saaminen vaan on niin hemmetin vaikeeta henkisesti ja ... fyysisesti. Mutta mä aion selvitä ja olla onnellinen, katsella ympärille ja mennä kun siltä tuntuu. Kaikilla on vaan yks elämä ja jokanen saa käyttää sen kuten haluaa, mutta mä haluun ainakin käyttää sen hyvin.. toivottavasti muutkin :) '
tsemppiä kuitenkin sulle, toivottavasti asiat muutttuu paremmaks ; )
Hei,
Haluaisin tietää millaista tuolla ulfåsassa oli? Oliko siitä mitään apua? Onko sinne mahdollista päästä, jos painaa vain jos todella vähän esim. pitääkö painoindeksin olla alle 13?? vai miten?
Oli siitä jotain apua, ainakin silmät aukes jollain lailla; tajusin ainaki että lihominen on äly-vaikeeta ja se kestää kauan eikä tod tapahdu parissa tunnissa/yössä tai edes viikossa.
Liikunta oli rajotettua ja lääkäri hoitajat päätti viikottaisissa kokouksissa (tms) kuinka paljon saa liikkua, yleensä 15min, sitten kun hieman paino nousi ja meni paremmin sai 30 min/päivässä ja jossain vaiheessa muitakin lupia kuten asioimisluvat ja osallistumisen nuorteniltoihin (esim. pelattiin sählyä tai muuuta, käytiin leffassa, kaupungilla...)
Ruokaa syötiin kaikki yhdessä 8-hlön pöydässä ja pari hoitajaa oli siinä 'tukena' syömässä. Aluks ei saa ite annostella ruokia vaan hoitajat laittaa ne valmiiks mutta edetessä saa alkaa kaataa lasiin ite juomia, voidella leivät, ja laittaa sitten jossain vaiheessa pääruoankin.
Ja huoneita oli yhteensä 6 ja osasto on 7 hengelle; 1 kahden hengen huone (jossa 'uusimmat' majailivat) ja 5 yhden hengen huonetta. Ossalla on 3 vessaa, joista kahdessa suihkut ja yhteisissä tiloissa on sohva, telkkari, radio, pelejä yms...
Painoindeksin ei tarvii olla alle 13 päästäkseen sinne, mut jonot on aika pitkät. Lääkärin lähetteestä voi joutua jonotuslistalle ja siinä vähän määritellään kuinka kiireellinen tapaus on minkä vuoksi voi päästä joidenkin ohi sillä listalla (itelle kävi näin).
Enää en kuitenkaan haluu osastolle (enkä tod. halunnut aiemminkaan mutta tilanne nyt vaan eteni siihen omasta tahdosta riippumatta....) ja yritän piiikku hiljaa nostaa painoa ja ainakin pitää sen tässä nykysessä.
Hehh, tulipas pikku romaani, mut toivottavasti täst on jotain hyötyyy : )