Herkkusuu

Sata keskustelua tästäkin aiheesta varmaan käytynä, mutta aloitan taas uuden. Herkutteletteko paljon? Tarkoitan nyt yleisesti epäterveellisenä pidettyjä herkkuja, niinkuin hampparit, sipsit, suklaat, karkit yms. rasvaset ja suolaset/makeat. Mun tekee tosi kovin mieli kokoajan käydä hakemassa jotain herkkuruokaa kotiin, hampparit on oikeastaan suurin himo tällä hetkellä. Himolle annan periksi pari kertaa viikossa. Lisäksi olen himoinnu karkkia ja suklaata, mitä en normaalisti syö ja suklaa patukka tulee ostettua pari kertaa viikossa. Poden tosi huonoa omaa tuntoa ja pelkään lihomista niin, että välillä meinaa itku tulla. Siltikin taas kohta mietin, että mitähän sitä seuraavaksi söisi? Herkuttelu päivänä normaali ruoka jää aika suppeaksi, kun ei jaksa syödä kuitenkaan kovin paljoa. Olen myös oksennellut jonkun verran ja kun on ollut oikein huono olo, ei ole tehnyt mieli syödä kuin hampparia vaikka puuro tms. olisi elimistölle helpompaa ruokaa.

Onko mulla täälä kanssa sisaria? Voiko herkuttelusta olla lapselle jotain haittaa? Olen ollut luonnostani hoikka aikaisemmin, eikä ruokavaliota ole painon takia tarvinut tarkkailla, mutta nyt parina viime vuonna olen alkanut huomaamaan pikku hiljaa lihovani. Raskaus on nyt menossa kymppi viikolla ja painoa ei oman tarkkailun mukaan olisi vielä tullut lisää, eikä jokuseen viikkoon vielä tarvisikaan tulla.
8257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse olin ennen ensimmäistä raskauttani tosi hoikka, BMI 18. Söin aina roskaruokaa ja karkkia, mutta liikuin niin paljon (ratsastin päivittäin monta tuntia), etten koskaan lihonut.
Raskauden aikana sama meno jatkui, ilman rankkaa liikuntaa (en voinut lääkärin suosituksesta ratsastaa viikon 8 jälkeen). Lihoin 25 kg, eikä siitä lähtenyt pois kuin 10 synnytyksen jälkeen. Ei edes liikunnalla, ruokavalio pysyi samana kuin ennenkin.
Nyt olen toistamiseen raskaana, BMI oli raskaaksi tultuani 23. Laihduin alkuraskaudessa 5 kg, koska laitoin ruokavalioni remonttiin. Sen jälkeen paino on noussut tasan kilon, ja olen nyt viikolla 26.

Pointtini, raskauden aikana ei voi mässäillä hyvällä omallatunnolla, jos aikoo pitää painonsa kurissa.
Mutta en nyt sanoisi paria hampparia ja suklaapatukkaa viikossa mässäilyksi. Itse vedin hampurilaisaterian joka päivä, ja pari jäätelöä päälle. Muun ruoan lisäksi.

Vaatii siis täydellisen ruokaremontin, jos aikoo palautua alkuperäisiin mittoihin, ja tämä se vasta vittumaista taistelua onkin, kun on tottunut syömään mitä tahtoo ja kuinka paljon tahansa lihomatta.

Äänestä
  • Kyllähän mie sen tiiän, että jos syö enemmän kun kuluttaa niin lihoo ja raskausaikana ei saa syödä niin paljon kun vaan jaksaa ja tahtoo. Mietiskelen vaan kuinka paljon on paljon ja kuinka paljon muut syö. Jotenkin poden huonoa omaatuntoa herkuttelustani, en sitte tiedä millasia kommentteja täältä kaipaisin, ehkä synnin päästöä? :D

    Äänestä

olen sitä mieltä, että raskaana saa mässätä ihan niin paljon kuin sielu sietää :) Tietysti pitää muistaa, että jos niitä kíloja kertyy niin ei ne kaikilla ihan itsestään lähde, vaikka toisilla taas lähtee imettämällä enemmänkin kuin mitä raskauden aikana on tullut..

Itse herkuttelisin varmaan enemmänkin jos ei mieheni tulisi sitten herkuteltua siinä sivussa ihan yhtä lailla.. Minulle kun ei niitä kiloja tule, vaikka kuinka yrittäisi ja miehelleni vähän liiankin helposti :) En ole perso karkille, jätskille tms. mutta roskaruokaa voisin syödä useinkin, nykyään tulee syötyä ehkä 1-2 kertaa viikossa jotain roskaruokaa, mikä on mielestäni kyllä aika vähän.

Ja liikuntaa en siis harrasta oikeastaan ollenkaan..

Nyt menossa rv 13 ja olen tähän mennessä vain laihtunut, en ole yli kahteen vuoteen painanut näin vähän.. Joka aamu syön puuroa, mutta kunnon ruoka tahtoo välillä jäädä syömättä, kun syö aina jotain pientä (leipää, nuudeleita tms.) kun nälkä yllättää.. Ehkä pitäisi alkaa hakemaan roskaruokaa useamminkin jos ei tästä pian ala paino nousemaan.. :D

Äänestä
  • Paino noussut yhteensä tasan 3kg, eli vauvan paino, ja mässäilty on. Ruokaa tulee syötyä isompia annoksia, lisäksi karkkia, jätskiä tai hampurilaisia joka päivä, joskus reilustikin, kun vaan tekee niin kauheasti mieli... Liikuntaa en harrasta yhtään. Kyllä se on aika paljon aineenvaihdunnasta kiinni että nouseeko paino. Toiset syövät paljon vähemmän kuin minä ja liikkuvat paljon, mutta silti saattaa tulla 20kg. Minä taas syön niin paljon että kaiken järjen mukaan pitäisi olla satakiloinen...

    Äänestä

  • sassuli85 kirjoitti:

    Paino noussut yhteensä tasan 3kg, eli vauvan paino, ja mässäilty on. Ruokaa tulee syötyä isompia annoksia, lisäksi karkkia, jätskiä tai hampurilaisia joka päivä, joskus reilustikin, kun vaan tekee niin kauheasti mieli... Liikuntaa en harrasta yhtään. Kyllä se on aika paljon aineenvaihdunnasta kiinni että nouseeko paino. Toiset syövät paljon vähemmän kuin minä ja liikkuvat paljon, mutta silti saattaa tulla 20kg. Minä taas syön niin paljon että kaiken järjen mukaan pitäisi olla satakiloinen...

    ja paio noussut täysin normaalisti, vaikka välillä herkuttelenkin enemmän.. mutta kunhan se ei ole lähes jokapäiväistä ni no problem..

    Äänestä

Heippa!
Eipä oo miullakaan suu tuohesta tehty. Hampurilaisia en kylläkään popsi, mutta ne korvaa kana-anas pitza, ripauksella aurajuustoa. Pitzaa on tullut naposteltua nyt raskausaikana kaksikertaa viikossa. Sen lisäksi himottaa kaikenlaiset karkit ja etenkin tummasuklaa, leivonnaiset ja makeat juomat ja ne sipsit. Niin ja nyt, kun pahoinvointia ei enää ole ollut, on kahvi alkanut himottaa valtavasti ja sillehän on olemassa kait jokin kolmen kupin päivärajoituskin.
Rv. 12 alullaan ja normaali painooni on tullut lisää kilo. Raskauden alussa BMI oli 20,4 ja tällähetkellä se on 20,8.
Neuvolatäti varoitteli jo ekalla käynnillä noista herkuista ja lisäkilojen vaarasta.
Oon kyllä aika liikunnallinen ja sitäkautta miulla ei koskaan ole mitään paino-ongelmia ollut, mutta nyt aina välillä mietityttää. On hyvä huomata, että muitakin kanssasisaria löytyy.

Äänestä

olen rv 28 ja lihonut "vain" n. 5,5 kg vaikka olen koko kesän syönyt tosi paljon makeaa, siis vähintään 1 jätksi/päivä sekä pullaa ja keksejäkin aika ahkerasti. karkkia en ole syönyt sen enempää kuin ennenkään. ruoka-annokset ovat pienentyneet koska en jaksa syödä niin paljon kerralla ja usein on sellainen olo ettei tee oikein mitään mieli, siis kunnon ruokaa. minulla ei varsinaisesti ole ollut himoa mihinkään makeaan tai tiettyyn herkkuun mutta jotenkin vaan on tullut surutta syötyä kun olen ajatellut että lihonpa kuitenkin niin sama vaikka herkuttelen=). tosi tyhmää siinäkin mielessä että tapojen muutos tulee olemaan vaikeaa synnytyksen jälkeen. en nimittäin ajatellut jatkaa herkuttelua silloin. nyt kun olen pikkuhiljaa urheilunkin jättänyt, hieman vain kävelen ja jumppaan, niin kai sekin alkaa pian vaikuttaa kilojen kertymiseen.

Äänestä
  • aikana tasan 15 kiloo lisää, laitokselle jäi 7kg ja loput 8kg lähti 3 viikossa synnytyksen jälkeen, kaiken kaikkiaan kiloja lähti imetyken aikana 17... (ja lähtömitat ennen raskautta 50/166). Lapsikin oli ihan normaalikokoinen 50cm ja 3450g. Söin paljon raskauden aikana niin ruokaa kuin herkkujakin ja niin vaan kaikki lähti ilman et piti nähdä vaivaa sen eteen... Nyt ootan toista ja menossa rv 10 4 ja kiloja tullu jo kaks eli sama tahti jatkuu näköjään, mut enpä jaksa stressata asiasta.

    Mä paikkaan aina muutenkin fyysisesti huonoa oloa syömällä, useimmat sanoo ettei ruoka maistu yhtään jos on kipeä, mulla taas ihan päinvastoin. Sama raskauden kanssa, huono olo = pakko saada ruokaa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pulassa..,,.. kirjoitti:

Sata keskustelua tästäkin aiheesta varmaan käytynä, mutta aloitan taas uuden. Herkutteletteko paljon? Tarkoitan nyt yleisesti epäterveellisenä pidettyjä herkkuja, niinkuin hampparit, sipsit, suklaat, karkit yms. rasvaset ja suolaset/makeat. Mun tekee tosi kovin mieli kokoajan käydä hakemassa jotain herkkuruokaa kotiin, hampparit on oikeastaan suurin himo tällä hetkellä. Himolle annan periksi pari kertaa viikossa. Lisäksi olen himoinnu karkkia ja suklaata, mitä en normaalisti syö ja suklaa patukka tulee ostettua pari kertaa viikossa. Poden tosi huonoa omaa tuntoa ja pelkään lihomista niin, että välillä meinaa itku tulla. Siltikin taas kohta mietin, että mitähän sitä seuraavaksi söisi? Herkuttelu päivänä normaali ruoka jää aika suppeaksi, kun ei jaksa syödä kuitenkaan kovin paljoa. Olen myös oksennellut jonkun verran ja kun on ollut oikein huono olo, ei ole tehnyt mieli syödä kuin hampparia vaikka puuro tms. olisi elimistölle helpompaa ruokaa.

Onko mulla täälä kanssa sisaria? Voiko herkuttelusta olla lapselle jotain haittaa? Olen ollut luonnostani hoikka aikaisemmin, eikä ruokavaliota ole painon takia tarvinut tarkkailla, mutta nyt parina viime vuonna olen alkanut huomaamaan pikku hiljaa lihovani. Raskaus on nyt menossa kymppi viikolla ja painoa ei oman tarkkailun mukaan olisi vielä tullut lisää, eikä jokuseen viikkoon vielä tarvisikaan tulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu