Kysymys miniöille

..menet kun sitä apua pyydetään.Ja voit sanoa ihan pojallesi että "aina saa pyytää jos apua tarvitaan".Niin minun äitini ja anoppini molemmat tokaisivat, ja ihan ovat tyytyväisiä tämän hetken järjestelyihin =) .Sekin riippuu tietysti ihmisen luonteesta, niin poikasi,hänen vaimonsa ja sinun (ja muiden jotka ovat läheisimpiä), että miten asita sovitaan...Ei sitä voi kukaan näin tulla määräämään että mitä teidän pitäisi tehdä =) .Ihan niin teette ja sovitte kuin parhaimmaksi näette =) .

tarvitsen ja ex-anoppi auttaa kun pystyy,jaksaa ja ehtii. Näin meillä toimii. Lähinnä silloin pyydän apua jos olen itse todella kipeä tai tarvitsen pienen hengähdystauon kun olen yksinhuoltaja. Mummo ja lapsi touhuavat muutoinkin kyllä yhdessä,käyvät marjassa jne.

Kun jotain luvataan, niin se myös pidetään. Kun apua pyydetään, mieti jo siinä tilanteessa, onko kenties muita menoja sovittuna sille ajankohdalle. Jos et muista, tarkista asia ennen kuin lupaat. Jos et voi pitää lupaustasi, älä lupaa, vaikka kuinka harmittaisi kun pitää kieltäytyä. Rehellinen kieltäytyminen on aina pienempi paha kuin katteeton lupaus.

Meillä on kokemuksia mummojen katteettomista lupauksista. Luottamus on mennyt molempiin mummoihin.

Hieno homma, että kysyt.

Ajattelisin, että tärkeintä on, että sanot sen miten aidosti tunnet. Jos tunnet, että haluat auttaa, sano se! Silloin varmasti miniäsi uskaltaa apua tarvittaessa pyytää. Samoin tietty sekin pitää sanoa suoraan, kun ei onnistu/pysty auttamaan.

Neuvomaan ei varmaankaan kannata ruveta, kyllä sitä neuvoa sitten kysytään, jos halutaan sinun mielipiteesi ja kokemuksesi kuulla. Toisaalta minä ajattelisin, että olisi ollut ihan mielenkiintoista kuulla anopilta asioita, mitkä hän on kokenut toimiviksi.

Onnea tulevalle mummulle!

Pidä "puhuttelu" miniällesi ja tee selväksi, että sinulle olisi ilo olla mukana ja hoitaa vauvaa aina kun voit ja he tarvitsevat. Ystävällisesti kun kertoo, että apua voi pyytää aina, kun tarvitsee. Meillä mummut asuu niin kaukana, että ihan harmittaa, kun eivät pääse edes kyläilemään kovin usein.

Ja ole varppeillasi sen neuvomisen kanssa. Ei ole mitään ärsyttävämpää, kun mummeli kyselee, "onko se nyt saanu ruokaa, miten sinä sitä noin kannat..." ja sitten ne "minä kyllä silloin tein niin ja näin...." Hyvät neuvot on tervetulleita, toisinaan, muttei kokoajan.

Ja muista soitella ja kysellä kuulumisia, jos et pääse käymään. Lapsen kasvaessa se mummun rooli vasta korostuukin, ihana kun voi joskus viedä lapsen vaikka mummulaan yökylään.

Samaa mieltä kuin muutkin kirjoittajat: sano ystävällisesti, että haluat auttaa mielellään, jos apua tarvitaan. Mutta älä tuppaudu väkisin :) Älä myöskään loukkaannu, jos nuoriperhe tuntee pärjäävänsä omillaan. Ainakin alkuunsa heistä voi tuntua siltä, mutta ihan varmaan kun lapselle alkaa tulla ikää, alkaa hekin jo höllätä napanuoraa, ja raahtivat antaa lapsensa muiden hoidettavaksi.

Mikä minusta oli tärkeää, että synnytyksen jälkeen kotiuduttua saimme olla pari viikkoa (se on TODELLA lyhyt aika tuoreiden vanhempien uudessa elämässä, vaikka voi tuntua muista pitkältä, kun vauvan näkemistä kovasti odottaa) ihan rauhassa vierailijoilta ja tutustua vauvaan, sopeutua uuteen tilanteeseen, opetella imetystä jne. Isovanhemmat taisivat käydä kerran sinä aikana kahvilla ja vauvaa katsomassa. Eli malttakaa mielenne elleivät vanhemmat erityisesti toivo teidän tulevan avuksi. Ja sitten kun menette, viekää mukana vaikka kattilallinen keittoa tai muuta ruokaa, jota vanhempien on helppo lämmittää itselleen. Itse ainakin kovasti toivoin että joku olisi tehnyt meille ruuat valmiiksi (siis lapsen ensimmäisten viikkojen aikana), en vain älynnyt sitä pyytää...

Nyt myöhemmin minua on eniten harmittanu isovanhempien moitteet siitä ettei me "koskaan käydä" ja he eivät "koskaan nää lasta". Eikä se ole siitä kiinni ettei me haluttas vaan kertakaikkiaan meillä (eikä varmaan monella muullakaan perheellä) ole aikaa viikottaisiin tai monesti viikossa tapahtuviin kyläilyihin. Vanhemmilla on työt, töiden jälkeen on kotityöt ymym. Viikonloppuisin monesti vaan halutaan olla ihan oman perheen kesken ja rauhassa. Toki isovanhempiakin käydään tapaamassa, mutta on myös sisarrukset ja ystävät, joita halutaan tavata. Parhaiten avuksi tällaisissa tilanteissa olette pyytämällä lapsen aina välillä päivähoitoon luoksenne tai yökyläänkin. Vanhemmat saa aikaa keskenään ja aikaa rästissä oleviin kotihommiin.

Ja sitten ne neuvot... neuvoa saa mutta älä arvostele! Ehdota miulummin kuin käsket. Asiat jotka sinulla on toiminut omien lasten kanssa, ei välttämättä toimi poikasi lapsen kanssa. Me miniät saatetaan välillä olla vähän turhankin herkkiä anoppien hyväksikin tarkoitetuille neuvoille, varsinkin väsyneinä ja hormonien sekoittamina ;) Äläkä vertaa lapsenlastasi muihin lapsiin! Jos poikasi perheellä on omia periaatteita lapsen kasvatuksessa tai hoidossa, joita oudoksut, älä arvostele niitä ainakaan ääneen. Ne on heidän valintojaan, ja jos ne ei mitenkään vahingoita lasta, ei niihin ole kenelläkään puuttumista.

Ja sit vielä ne vaate/lelu ym hankinnat. Ihan varmaan he arvostavat esimerkiksi vauvan vaatteiden muodossa tulevaa apua. Mutta kysy mitä kokoa vauva tarvitsee, minkä värisiä vaatteita vanhemmat (ÄITI) toivoo, ja muutenkin minkätyyppistä vaatetta. Harmittaa jos kaappi pullottaa liian pieniä vaatteita, tai jos vanhemmat eivät kertakaikkiaan halua pukea tyttöään vaaleanpunaisiin hörhelöihin, turha niihin on mummujenkaan rahojaan tuhlata. Meillä ainakin jäi monet anopin ostamat hankalasti puettavat vaatteet käyttämättä. Vauva oli kova puklaamaan ja vaatten piti olla sellainen jossa häntä mahdollisimman vähän tarvisti käännellä (esim kietaisubody). Nyt kun lapsi on jo taaperoikäinen on anoppi saanut päähänsä, että hiekkalaatikolle välttää tyttöjenkin vaatteet (lapsi on poika) ja hän kantaa kirpparilta pinkkejä kolitsihousuja ym. jos ei ole sattunut löytämään "poikien väriä". Käyttämättähän ne vaatteet on jääny. Ehkä olen vähän pinnallinen, mutta en halua pukea poikaani tytön vaatteisiin -vaikkakin vain hiekkalaatikolla niillä rymyää.

Omalle anopille olen monesti halunnut sanoa "sinä olet jo kasvattanu omat lapsesi, anna minun kasvattaa omani". En vain ole rohjennut... Eli tuon kun pitää mielessä, loukkaantumatta, pääsee aika pitkälle. Ellei sitten vanhemmat erityisesti toivo apua kasvatukseen.

Olihan tässä jo aika litannia "kieltoja" ;) Tahdon vain sanoa että kuuntelemalla ja kunnioittamalla poikasi perheen valintoja, välit pysyy kunnossa ja olet heille eniten iloksi ja he sinulle.