minkäläinen sää yleensä lokakuussa? onko mahdollista vielä uida ja ottaa aurinkoa?
lämpötila lokakuu
8
1887
Vastaukset
- Enni Kotko
Ollaan oltu lokakuussa syyslomaviikolla kaksi kertaa ja kummallakin kerralla on sattunut noin puolet ajasta aurinkoisia päiviä ja puolet sateisia, ja sade saattaa olla tosi rankkaakin. Silloin kun aurinko paistaa, on tosi lämmin ja auringonotto sujuu hyvin. Shoppailun kannalta lokakuu on hyvä vaihtoehto, kauppiaat sulkevat liikkeitään ja tinkimällä saa tosi hyviä tuloksia.
- turkinmatkaaja
Lomailin Antalyassa viime lokak.alusta 3 vk. ja joka ainoa päivä oli aurinkoinen kaunis ilma,vesi lämmintä niin altaassa kuin meressä.Mitään pitkähihaista takkia tai puseroa en tarvinnut yhtenäkään iltana.Olen lomaillut Turkissa useasti juuri lokakuussa viimeisten kahdeksan vuoden aikana ja sen olen oppinut kyllä,että en tunge matkalaukkuuni paksuja vaatteita painoksi turhanpäiten,yksi hyvä riittää meno-ja tulomatkoja varten.Aurinkotunteja tietty on vähemmän kuin keskikesällä,klo 9-15 väli oli hyvää aikaa ottaa aurinkoa,keskipäivällä jopa turhan kuumaa meikäläiselle.Mutta jos matkaa sisämaahan esim. Ankaran korkeudelle ko. ajankohtana kannattaa varata mukaan myös lämpimiä puseroita ym.
- kurkut
Moikka! Olemme ollet marmariksessa viikot 41 ja 42 monta vuotta, no joskus on paistanut kokoviikon ettei ole pilveä näkynyt. Sanotaan tuurista se on monesti kiinni, mutta aina viikkoon aurinko on mukaan sattunut ainakin 3 päiväksi. Ja jos sataa vettä tulee paljon sekä ukkostaa kovasti, muuten hyvin vielä tarkenee ja vesi on lämmintä. Eikun menoksi kohti lomaa!
- Kirska
Tilasin ainakin lokakuun alkuun hyvät ilmat ; ) Heh he..
- aloittaja
Kiitos paljon vastauksista!
- matkailija1
Ainakin matkatoimistojen ja muutaman hotellin sivujen mukaan lokakuussa Turkissa saadaan vielä nauttia noin 30 asteen lämmöistä ja vesikin 25 asteen pintaan.
- tahtoo tietää
..lähiviikoille 41 ja 42, kun syyslomat menossa??
- sammakko 51v
tahtoo tietää kirjoitti:
..lähiviikoille 41 ja 42, kun syyslomat menossa??
vk 41 lämmintä 22-24 reipasta tuulta aurinkoista.yöllä 18-20.vk 42 20-22 päivällä sadetta pilvistä,yö 15-17.vk 43 kovaa tuulta epävakaista 15-20 päivisin yö 12-14.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176