Heippa!
Uskon, että tästä aiheesta on jo tehty keskustelu, mutta mulla ei riitä nyt kärsivällisyys ettiä sitä, joten sori jo näin etukäteen.
Eli siis olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia kesän alussa, ja nyt vasta aloin ottaan ne todesta. Sain heti lukion tokana päivänä kohtauksen luokassa ja todellisuus iski päin naamaa. Miten voi elämä taas näin vastustaa?
Hoito alkaa ensviikolla, vasta. Mulle ei kerrottu mitään, mitä voisin tehdä, jos saan kohtauksen tai oon saamassa. Oon menossa huomenna uuteen luokkaan ja oon tyyliin kauhusta kankeana. Oon ihan varma, et saan taas kohtauksen. Siispä kysyn teiltä: Onko mitään hengitys- tai ajattelutapoja, joilla sais ittensä rauhoittumaan? Tai jotain muita keinoja, semmosia arkipäivän apuja. En uskalla melkein enää kauppaankaan mennä... En halua, että kouluun menemisestä tulee mulle niin iso kynnys, että joka aamu pitää herätä jo valmiiksi ahdistuneena.
Ihanaa ja mahtavaa muuten huomata, etten ole ainoa. :) Kiva ku jaatte täällä ajatuksia. Sekin jo auttaa. Mutta mie tarvisin nyt pikaisia vastauksia teiltä. Kiitos.
Uskon, että tästä aiheesta on jo tehty keskustelu, mutta mulla ei riitä nyt kärsivällisyys ettiä sitä, joten sori jo näin etukäteen.
Eli siis olen alkanut saamaan paniikkikohtauksia kesän alussa, ja nyt vasta aloin ottaan ne todesta. Sain heti lukion tokana päivänä kohtauksen luokassa ja todellisuus iski päin naamaa. Miten voi elämä taas näin vastustaa?
Hoito alkaa ensviikolla, vasta. Mulle ei kerrottu mitään, mitä voisin tehdä, jos saan kohtauksen tai oon saamassa. Oon menossa huomenna uuteen luokkaan ja oon tyyliin kauhusta kankeana. Oon ihan varma, et saan taas kohtauksen. Siispä kysyn teiltä: Onko mitään hengitys- tai ajattelutapoja, joilla sais ittensä rauhoittumaan? Tai jotain muita keinoja, semmosia arkipäivän apuja. En uskalla melkein enää kauppaankaan mennä... En halua, että kouluun menemisestä tulee mulle niin iso kynnys, että joka aamu pitää herätä jo valmiiksi ahdistuneena.
Ihanaa ja mahtavaa muuten huomata, etten ole ainoa. :) Kiva ku jaatte täällä ajatuksia. Sekin jo auttaa. Mutta mie tarvisin nyt pikaisia vastauksia teiltä. Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle tuo voi tulla missä tahansa...potuttaa. Lentokoneessa puren poskeni verelle, että kestän...onneksi se ei aina ole tapahtunut. Pelkään,että muut huomaavat ja se pahentaa tilannetta. Teatteriin en uskalla hevin lähteä, elokuvista oli pakko lähteä kesken pois. Kirkossa tuon joskus kestin. Joskus jos voi puhua, sen saa ohi, mutta tällaisissa tilaisuuksissa ei ole mahdollisuutta. Autossa tuo on pirullinen jos ei esim. moottoritiellä voi poiketa missään jaloittelemassa, silloin se voi hävitä taas pitkäksi aikaa. Hoitoa en ole hakenut, en tiedä mitä voisi tehdä, uskon, että en tuohon apua edes saa. Ennen en tiennyt, että muutkin voivat kärsiä tästä samasta. Silloin on pahinta kun et voi mennä minnekään...kynsien alle kun painaa, voi tuskalla lievittää tilannetta...mutta minuutit ovat pitkiä tuolloin...odotus tuskaa.
Paras lääke paniikkihäiriöön on uskoa, ettei se ole vaarallista. Sydän hakkaa, no hakatkoon aikansa, kyllä sydän sen kestää jos se kestää pulssin nousun rasituksessakin. Kannattaa välttää hyperventilaatiota, se tulee helposti kun tuntuu ettei saa tarpeeksi henkeä. Useat paniikin oireet johtuvat liiasta hengittämisetä. Eli kiinnitä hengitykseen huomiota joskus kun olet levossa eikä ole paniikkia: huomaat, ettei hengityksen tarvitse olla voimakasta. Pyri samaan hengitykseen paniikin iskiessä eli rauhallista, rauhallista. Vaikka olisi pakonomainen tarve vetää henkeä et vain vedä. Tuntuu sillä hetkellä kamalalta, mutta pidemmän päälle auttaa. Jos et ole rasituksessa, niin ei sitä happea niin kamalasti tarvitse. Ja aina voi lähteä pois esim luokasta. Ei paniikkia tarvitse hävetä; sanot että tuli huono olo. Alussa on tietysti aina hankalaa kun ei ole sinut vaivan kanssa. Itse olen elänyt vaivan kanssa jo15 vuotta. Ikävää, en kiistä. Nykyään lähinnä ärsyttävää. Rintaa painaa, huimaa, ilma loppuu... Pahinta jos on matkalla johonkin autossa, junassa, bussissa. Aluksi oli vain silloin tällöin pieni paniikkihäiriö, ekan lapsen jälkeen jatkuvaa ahdistusta jne. Rasittavaa. Muista aina että se on psyykkistä (ellet todella koe tarpeelliseksi tutkia onko jokin fysiologinen syy. Useimmiten ei ole).
Aina voi kertoa kauhukokemuksia paniikkihäiriöstä. Itse olin terkkarin päivystyksessä monta tuntia kun sydän meni totaalisti sekaisin. Ja miksi? Koska psyykkasin itseni paniikkiin... tämä on noidan kehä josta voi päästä pois vain oppimalla tuntemaan itsensä ja uskomalla tosiaan ettei oireet ole vaarallisia.
Lääkkeisiin ei kannata lähteä ellei toimintakyky täysin kaikkoa. Omalla psyykkeellä voi tähän parhaiten vaikuttaa. Mutta vaikea asia on, en kiistä. Enhän itsekään ole siitä parantunut.
Kannattaa kysellä ihan oirekohtaisesti muilta panikoijilta mikä heillä auttaa, mutta niinhän se on, että jokainen meistä on erilainen, etenkin kun on kyse omasta päästä.