Onko kellekään laitettu (hormoni)kierukkaa muulloin kuin kuukautisten aikana? Sain ajan terveyskeskuksesta ensi viikolle. Terveydenhoitaja ei kysellyt seuraavien kuukautisten ajankohtaa, eivät satu tuolle päivälle. Voidaanko kierukka silti laittaa? Synnyttänyt olen 6kk sitten.
Mirena
hormonikierukka
151825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mut voitko kertoa enemmän tosta kierukasta? milloin voi ottaa? paljon maksaa? mistä? yms.
Helsingissä saa synnyttäneet naiset ensimmäisen kierukan ilmaiseksi terkkarista. Muuten en hintoja tiedä.
tämä koskee vain kuparikierukkaa.
kuukautiset jo melkein loppuneet, kun kierukka laitettiin viimeksi. Mutta käsittääkseni, jos kuukautiset on jo alkaneet synnytyksen jälkeen pitäisi Mirena asettaa kuukautisten aikana tai viim. 7 päivän sisään edellisten alkamisesta. Meillä oli silloin terkkarissa käytäntönä, että menkkojen alkaessa soitettiin sinne ja sitten sai ajan asennukseen.
Hormonikierukkahan voidaan asettaa myös, vaikkei menkat olisi synnytyksen jälkeen vielä alkaneet, mutta silloin täytyy vain tehdä raskaustesti ennen toimenpidettä. Itselleni laitetaan nyt uusi kierukka jälkitarkastuken yhteydessä. Kolme vuotta sitten Mirena maksoi n. 160€, nyt en ole vielä käynyt apteekista hakemassa, joten nykyisestä hinnasta en ole ihan varma.
se viisi vuotta? Onko hormonaaliset sivuvaikutukset kuin negatiivisia, et voiko olla et sen takia joutuu otattaan sen pois? Sattuuko laittaminen?
Sori, vähän innostuin tässä ihan taustalukijana.... =)
pois kesken kaiken, jos haluaa. Laittaminen sattuu joillain, joillain taas ei tunnu juuri missään.
Onko kokemusta sivuvaikutuksista, onko ne yleisiä ja kuinka ikäviä ym.?
Itselläni laitettiin tuo hormonikierukka vuosi sitten ja voin kyllä sanoa että en ole ollut tyytyväinen! Menkat tulee kuinka sattuu, naama täynnä finnejä ja mieli heittelehtii, ennen söin pillereitä eikä mitään tällaista ollut. Murto-osalle naisista kuulemma tulee haittavaikutuksia. Itse olen menossa poistattamaan koko vaivan. Harmittaa vaan kun olihan kierukka kuitenkin hintava, kun vain vuoden sitä pitää..
Mulla oli Mirena kierukka noin neljä vuotta. Otettiin pois huhtikuussa, kun lapsi olisi tervetullut nyt. Minulla on vain positiivista sanottavaa tuosta "kapistuksesta". Aluksi taisi olla vähän tiputteluvuotoa (useampi viikko putkeen). Muutaman kuukauden jälkeen laitosta, kuukautiset jäivät käytännössä kokonaan pois. Samoin kuukautiskivut ja pms oireetkin vähenivät. Oikein harmitti, kun piti se poistattaa kun lasta alettiin yrittämään :-) Mutta eihän niitä vauvoja muuten tulisi.
En ole aikaisemmin ollut raskaana, enkä ole synnyttänyt. Minun tapauksessani hormonikierukkaan päädyttiin, koska pillerit tekivät minusta itkeskelevän pirttihirmun. Kuparikierukkaa kokeiltiin ensin, mutta sen kanssa minun runsaat vuotoni runsastuivat entisestään. Jouduin käyttämään runsaanvuodon tampoonin lisäksi yösiteitä ja silti kävi vahinko muutaman kerran kun jouduin palaverissa istumaan pari tuntia putkeen :-(
EI IKINÄ ENÄÄ!!
Mulle laitettiin Mirena (hormoonikierukka) noin 1,5kk sitten. Laitto ei sattunut ollenkaan vaikka viimeisistä menkojen loppumisesta oli reilu viikko aikaa, en edes huomannut ja kysyinkin että millos se sinne "sujahtaa" ni lääkäri sano et on jo paikoillaan. (Voi hyvin vaikuttaa kohdallani se että minulla on 3lasta (-05, -07, -08) ja nuorimmainen oli sillon 7kk vasta, että paikat vielä pehmeet) minulle laitettiin ihan yksityisellä gynellä "runsaisiin kuukautisiin" joten sain sen kela korvauksen ja vielä sain sitten kun on itselläni se sairausvakuutus niin sieltä oma vastuun jälkeen maksettavaa jäi ruhtinaaliset 13e, jos ei olisi ollut vakuutusta maksua olisi jäänyt ---> (200e johon kuului papa,lääkärikäynti ja mirena laitto). Aluksi tiputteli sen laiton jälkeen 3päivää ja tuli 2viikon tauko ajattelin et jesh olipa hyvä homma. mutta eipä se siihe loppunut sit alko 3viikon menkat. se ei minua niin haitannut (kitos kuukupin), mutta sen 2viikon jälkeen alkoi muut oireet salakavalasti ekaksi pikkuhiljaa hiipien ja siinä 2viikossa voimistuen. oireet oli: pääkipu, huonovointisuus, mielialanvaihtelut (nyt en puhu mistään pienestä sellaisesta vaan ihan rajuja, rupesi tulemaan ahdistusta, hermostuneisuutta, kuoleman ajatuksia itseäni ja muita kohtaan, hermot todella siis todella kireellä, lapsille suutuin ihan yks kaks (joka on niin niin väärin, koska ei he oo tehny mitää väärää;), sit olin tyyliin 15min ilonen sen jälkee 10min päästä suutuin ja sit 20min ne ahdistavat ajatukset valtas mielen ja sit yks kaks kaikki on kunnossa taas. tunteet meni niin rajua ylös alas mäkeä yhdessä päivässä ja monta kertaa ja se riitti mulle, sekä seksihalut meni, tunto katosi täysin seksin aikana, musta tuli aikaan saamaton, pelokas ja vielä kaiken huipuksi hoitovietti katosi. omat rakkaat lapset ei kiinnostanut enää niin kuin ennen mirenaa ja se oli aivan mielettömän kamalaa. siis kaikki nämä alkoi sen 2viikkoa mirenan laitosta eka pikkuhiljaa ja sit voimistuen ja mulle riitti ku tuli oireeksi noi mielialajutut ja se et mun elämäni valo eli lapset ei enää hetkauttanut mua. sit riitti sano tämä tytsi. juttelin mun parhaan ystäväni kanssa ja hän kun käytti rengasta oli hänellä näitä samoja oireita esim. nuo kuolemaan liittyvät ajatukset ja hän jopa jo suunnitteli sitä itselleen, itse en joutunut niin pitkälle ajatuksissani vielä mutta ystäväni käyttikin rengasta reilun vuoden ja minä mirenaa vasta 1,5kk. Eilen marssin yksityiselle otattamaan pois mirenaa. sain ajan yleislääkäriltä hän ei saanutkaan pois kierukkaa ( ei kuulemma välineet riitä pituudessaan vaikka langat tunsikin, kuulemma gyneillä on pidemmät ankannokat (jolla kohdun suuta avataan) no aikasa hän sitä "repi" ja se teki kyllä hiukka kipeää. eikä hän sitä saanut pois. melkeen itku kurkussa lähdin sieltä ja kysyin että onko teillä talossa gyneä nyt joka ottaisi tämän pois, ei ollut, seuraava aika olisi mennyt lokakuun loppuun. päätin mennä autoon soittamaan samalle yksityiselle jossa laittoivatkin mirenani ja sainkin ku sainkin ajan samalle päivälle 2h päähän. pelokkaana menin ku edellinen ronkkiminen ei ollut "kivaa". ja piitkän haastattelun jälkeen (halusi jutella minun kanssa että tiedän mitä olen tekemässä;) hän otti mirenan pois ja en edes tuntenut ja se oli vain kliks se on pois. mä olin silleen et täh siis oikeestikko, saanko nähdä sen. ja lääkäri näytti ja sanoi niin ihanasti et niin pieni vempain mutta niin paljon on harmia tuottanut. ja kysyinkin loppuun että olenko minä itselleni "kuvitellut" kaikki mun oireet niin gyne joka oli Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. sanoi että et ole kuvitellut on vastaavia ollut, mutta loppujen lopuksi aika harvassa. sit kerroin et e-pillerit aikanaan teki mulle samaa. ja mulle ei sovi siis horminaalinen ehkäisy ei mitenkään ei missään muodossa. mutta se mikä on erikoista eri Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri joka minulle aikanaan ehdotti koko vempainta ei kertonut mitään sivuvaikutuksista ja oli tyyliin 100 varma et se hormooni on vain kohdunpaikallista.. ja eilinen gyne vielä myönsi että kyllä ei se siellä kohdussa se hormooni pelkästään pysy, ja että alussa tulee isompi määrä hormoonia ja sanoiki että se voi vielä tassantua nuo sinun oireet mirenan kanssa tai sitten ei. mutta päädyttiin että minulle ei hormonaalinen sovi laisinkaan. Olo on jo nyt aivan mahtava, varmaan sekin että tiedostan että se on nyt poissa mun elimistöstä. tulen kertomaan myöhemmin miten on vaikuttanut onko poistanut oireita ja kuinka nopeasti.. mutta oireet kuulemma katoaa kyllä, siitä ei tarvinnut huolestua. tämä oli vain minun kokemukseni mirenasta, tarkoitus ei ollut pelotella ketään. joillekki se sopii kuin unelma. minulle se ei sopinut.
te joilla on oireita tullut mirenasta, kuinka nopeasti on odotettavissa muutoksia? ystävälläni katosi oireet melkeen heti huomasi jotain parannusta renkaan poistosta, mutta kun hän käytti sitä reilun vuoden niin sellainen tunnottomuus kaikkiin asioihin on katoamassa nyt vasta puolen vuoden kuluttua renkaan lopettamisesta. mutta itse kun mirenaa käytin vain 1,5kk jos sitäkään ihan, niin oletan oireeni loppuvan nopeampaa..
tästä tuli kyl pitkä ku nälkä vuosi, mutta halusin vain kertoa oman kokemukseni, joka ei nyt ollut mikään hehkee..
eli mulla oli vielä melkeen jatkuvasti maha/ ala selkä kipee samalla lailla ku menkoista, ja ihan mieletön turvotus siis aivan kamala.. ystäväni kysyikin että olenko raskaana, mutta kerroin että olen laittanut 2viikkoa sitten hormoonikierukan vain. ja tiedän että raskaana en ole.
että mulla on sitten ollut aivan kaikki oireet varmaan mitkä voi mahdollisesti tulla " aika hupaisaa" toisaalta. mun elimistö oli todellakin erimieltä kaikesta mirenan kanssa.
ruokahalut katosi sen silean tien. minä en lihonnut niin kuin olen mirenan kuullut enempi tekevän. minä taas laihduin ja ruoka ei enää maistunut. nyt joku jo alkaa ajatella et tää on jonku keksimä juttu, mut ei ole, tää on ihan täyttä totta mun elämästä millaseksi 1,5kk mirenan kokeilu sai aikaan.
edellinen kirjotus on mun kirjottama. ku mä en koskaan muista kirjottaa kaikkea samaa pätkää, mut pikku lisäys toho yllä olevaan tekstii.. eli mä uskoin aivan sumeesti sitä naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäriä joka mulla sitä mirenaa ehdotti ja en lukenut ku kaksi kommenttia täältä sinä aamuna ku aika oli varattu mirenan laittoon ja ne sattu olemaan positiivisia kokemuksia. tiedän tein itse ihan tyhmästi ku en lukenut ja ottanut selvää miten muille on mirena sopinut, mutta mä en halunnut tietää mitä se mirena tekee, koska päätin et kyl mä sit huomaan jos mä alan muuttua (ni sit en voi ainakaan kuvitella kaikkia mun oireita ku en tiedäkkää mitä voi oikeesti tulla) no tää ajattelu ei kovin fiksua kyl ollu mut niin mä vaan tein. kannatan ottamaan selvää mikä se mirena on ja mitä se on kellekki tehny, koska se voi aiheuttaa vaikka pikkuhiljaa masennuksen tapaista olotilaa ja sitä ei pakolla itse osaa yhdistää juuri mirenan laittoon vaikka se olisikin ainoastaan sen masennus oireen syy. mut nyt oon itte kokeillu ja mun osalta se oli siinä.
se hormonaalinen ehkäisy ei vain sovi, niin kuin ei sinullekaan. Outoa kyllä, ettei sinulle sanottu, että siinä on ihan samoja hormoneita kuin muissakin hormonaalisissa ehkäisyissä.. olisit jo etukäteen tiennyt ettei se varmaankaan sinulle sovi niin olisit tuolta välttynyt.
hei
Mukava kuulla muiden kokemuksia kierukasta. Minulla samansuuntaisia: mahan turvotusta/suoranaista lihomista ja tästä johtuen erityisen kiusallisia "oletko raskaana"-uteluita. Olen pitänyt Mirenaa nyt 2.5 vuotta ja "oireet" pahentuneet pikkuhiljaa: vaatteet eivät enää sovi päälle ja mitään muuta syytä lihomiselle ei pitäisi olla. Lisäksi akne on alkanut vaivata lähes yhtä pahasti kuin murrosiässä, yhdynnässä tuntuu kipua, ja mielialat, voi, ne mielialat... Olen jatkuvasti kiukkuinen ja ärtyisä lapsille ja lyhytpinnainen kuin mikä. Tähän saakka em. oireita mielialan osalta on hoidettu sjm:nä (synnytyksen jälkeisenä masennuksena) johon olen kokeillut myös paria eri mas. lääkettä niiden vaikuttamatta ärtyisyyteen mitenkään. Pakko se varmaan on kokeilla mikä vaikutus kierukan hormoneilla on tähän kaikkeen ja otattaa kierukka pois, vaikka se olisi muuten niin kätevä ehkäisykeino. Sattuu tuo kierukka olemaan vaan niin vietävän kallis, jos sen uudelleen joskus laittaa jos oireet eivät siitä johtuneetkaan...
Onko muilla kokemuksia eri merkkisistä kierukoista? Pillerit eivät kiinnosta koska olen niin kertakaikkisen hajamielinen, ett unohdan ne kuitenkin. Kuparikierukka mietityttää.. Mitä ehkäisyä olette käyttäeet, joille hormonikierukka/hormonaaliset ehkäisyt eivät ole sopineet?
Mulle laitettiin kierukka ilma kuukautisia. Syystä, että menkat olivat kyllä alkaneet, mutta imetyksestä johtuen ne olivat todella epäsäännölliset. Ei voinu tietää, että milloin on seraavat, niin laitettiin sitten vaan ilman.
Näimpä (nimimerkki.. Kaikille.... ) on todella "outoa" että sivuvaikutuksista ei minulle mirenasta selvitetty mitä siitä voipi tulla. ja kun tiesin jo ennestään e-pillereitä 2vuotta syöneenä että hormonaalinen ehkäsy ei minulle vain sovi alkuunkaan en IKINÄ olisi edes mirena kapistusta ottanut itseeni. sen takia siihen suostuin koska lääkäri vakuutti että ei siitä mitään tule, ja et on vaan kohdunlimakolvoille menevää hormoonia et ei imeydy muualle jne.. todellakin olisin jättänyt kokeilematta. olisin säästynyt paljolta.
nyt kun mirenan poistosta on reiluviikko, eron huomaa jo _selvästi_. olen pirteä, iloinen, aikaan saava,nautin lasten seurasta, asiat jotka ei ennen hetkauttanut yhtää alkaa pikkuhiljaa tuntumaan enemmän ja enemmän hyvälle, päänsärky katosi jo toisena päivänä mirenan poistosta, alakuloisuutta ei enää ollenkaan ole ollut, menkat alko poistosta ja kesti 4päivää vaan. ja nyt ei oo mitää edes tiputellu "mahtavaa", hermot ei ole enää kireellä tulee hiukka vielä sellanen turhanpäiväinen kiukku mutta sitä kiukun huippua ei enää ole vaan se laantuu yhtä nopeasti ku tuleeki ja selkeesti rauhottunut ja hurjasti, mä oon koko ajan tääl hymy huulillain on vaan niin hyvä olla, yö unet on tullu takaisin, aah tää on ihanaa.. ja mikä tärkeintä nuo Rakkaat lapset on saanut takaisin kiltin, huolehtivaisen, rauhallisen (ei koko ajan kiukkuisen), ja rakastavan äidin jonka ne oli menettää mirenan vuoksi.