Kimppakyyti

Olisiko tässä ratkaisu kimppakyyteihin:



Kimppakyydit ovat kasvattaneet suosiotaan. Internetissä tarjottavia kyytipalveluita käytetään vuosittain kymmeniä tuhansia kertoja. Kimppakyytiläinen säästää sekä luontoa että euroja.

Kimppakyytien suosio kasvaa kohisten. Netin kautta toimivilla välityspalveluilla on Suomessa jo kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Kyydin antajia ja kyyditettäviä yhdistäviä palvelusivustoja löytyy Suomesta tätä nykyä neljä, ja kyytejä voi kysellä myös tekstiviestillä.

Kimppa-autoilu on selvästi ekotehokkaampaa kuin yksinautoilu. Jos kaksi työkaveria kulkee töihin yhdellä autolla kahden sijaan, yksikköpäästöt karkeasti ottaen puolittuvat.

Myös lainsäädäntö on säästäjän puolella. Uusi taksiliikennelaki sallii nimittäin kimppakyydit, vaikka niistä maksettaisiinkin korvaus.

Koukuttava palvelu

Jyväskyläläinen Mikko Bättig ottanut Jyväskylän matkalle kyytiinsä ventovieraita jo parin kuukauden ajan.

- Kaverilta kuulin tästä alun perin, ja jotain olen lehdissäkin nähnyt. On osoittautunut oikein hyväksi palveluksi, ja olen kyllä jäänyt koukkuun, Bättig sanoo.

Hänen mukaansa kimppakyydeistä ei ole ainakaan toistaiseksi koitunut mitään ongelmia.

- On vain mukavaa, kun tapaa uusia ihmisiä, Bättig toteaa.

YLE Uutiset
0165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ensi vuonna?????? kirjoitti:

Olisiko tässä ratkaisu kimppakyyteihin:



Kimppakyydit ovat kasvattaneet suosiotaan. Internetissä tarjottavia kyytipalveluita käytetään vuosittain kymmeniä tuhansia kertoja. Kimppakyytiläinen säästää sekä luontoa että euroja.

Kimppakyytien suosio kasvaa kohisten. Netin kautta toimivilla välityspalveluilla on Suomessa jo kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Kyydin antajia ja kyyditettäviä yhdistäviä palvelusivustoja löytyy Suomesta tätä nykyä neljä, ja kyytejä voi kysellä myös tekstiviestillä.

Kimppa-autoilu on selvästi ekotehokkaampaa kuin yksinautoilu. Jos kaksi työkaveria kulkee töihin yhdellä autolla kahden sijaan, yksikköpäästöt karkeasti ottaen puolittuvat.

Myös lainsäädäntö on säästäjän puolella. Uusi taksiliikennelaki sallii nimittäin kimppakyydit, vaikka niistä maksettaisiinkin korvaus.

Koukuttava palvelu

Jyväskyläläinen Mikko Bättig ottanut Jyväskylän matkalle kyytiinsä ventovieraita jo parin kuukauden ajan.

- Kaverilta kuulin tästä alun perin, ja jotain olen lehdissäkin nähnyt. On osoittautunut oikein hyväksi palveluksi, ja olen kyllä jäänyt koukkuun, Bättig sanoo.

Hänen mukaansa kimppakyydeistä ei ole ainakaan toistaiseksi koitunut mitään ongelmia.

- On vain mukavaa, kun tapaa uusia ihmisiä, Bättig toteaa.

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu