Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta näyttää vellovan edelleen kiihkeänä. Monet asiat herättävät ihmisissä ajatuksia ja luultavasti joukossa on myös vanhoillislestadiolaisia keskustelemassa liikkeestään. Epäilen kyllä ettei suurin osa kuulu liikkeeseen; ei ehkä ikinä ole kuulunutkaan.
Sitä mietin, miksi vanhoillislestadiolaisuus herättää niin voimakkaita tunteita. Yksi syy lienee liikkeen voimakkaat kannanotot joissakin asioissa. Ehkäisyasia on epäilemättä yksi suurin kiistakapula ja suhtautuminen hoitokokouksiin näyttää olevan toinen.
Moniin asioihin pitäisi ilmiselvästi liikkeen johdon taholta tulla selkeämpiä kannanottoja. Nykyihmisille ei enää helposti uppoa sellainen ajatus, että joku jossakin päättää itsekunkin henkilökohtaisista asioista, jollaiseksi perhekoonkin kuitenkin määrittelisin. Totuushan on kuitenkin se, että vanhoillislestadiolaisuudessa liikkeen johtoporras luikertelee monien asioiden suhteen epäselvien ilmaisujen taakse ja selkeiden yksiselitteisten kantojen sijaan käyttää sanamuotoja tyyliin "Uskovainen tietää kyllä..." tai "Uskovainen ei halua..."
Ennen Internetin aikakautta monista asioista ei nähtävästi ole liikkeen piirissä juuri keskusteltu. Anonyymi keskustelu on nyt nostanut monia kipupisteitä julkisuuteen ja näyttää siltä, että useatkin varsinkin nuoremman polven vanhoillislestadiolaiset haluavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Vanhemman polven jäsenistö taas on tottunut hyvin vanhakantaiseen komentoon, jossa vanhempi sukupolvi määrittelee kantansa ja nuorempien on vain sopeuduttava siihen, että asiat ovat niin kuin "aina ennenkin".
Se, mikä jaksaa aina ihmetyttää, on se, miten ihmeellisä asioita uskon(non) nimissä tehdään. Allekirjoittaneen kaltainen maailmaan suhteellisen rationaalisesti suhtautuva ihminen ei millään ymmärrä sitä, että joku jossakin epämääräisessä johtoryhmässä pyörivä ihminen saisi päättää asioista, jotka eivät hänelle kuulu.
Sama ilmiö koskee moniakin uskonnollisia ryhmittymiä. En pidä tänne kirjoittelevia ylväästi lestadiolaisuutta haukkuvia muiden ryhmien edustajia sen kummempina; samankaltainen ihmisen holhoamismentaliteetti niissäkin ryhmittymissä vallitsee: se ei vain aina niin selvästi näy.
Kaipa on niin, että kun ihminen on tiettyyn ajattelumalliin lapsesta asti kasvatettu, hän ei helposti pysty irrottautumaan omaksumastaan maailmankuvasta. Rohkeuttahan se vaatii.
Sitä olen miettinyt, miten pitkälti vanhoillislestadiolaisuus on väitteistään huolimatta tekojen uskoa. Niin monien asioiden tekeminen tai tekemättä jättäminen näyttää olevan liikkeessä olennaista. Olen ymmärtänyt, että usko itsessään on tärkeintä. Teot kuitenkin näyttävät nousevan suureen osaan, kun jotakin hoitokouksen kaltaistakin on järjestettävä.
Lopuksi olen miettinyt loputonta Raamatun jakeiden/kohtien lainausta, jota täällä monet harratavat. Se ei tunnu ainakaan näin maallistuneen ihmisen näkökulmasta kovin järkiperäiseltä. TOTUUS Raamatusta on kuitenkin se, että kovin monet kohdat mahdollistavat käytännössä minkä tahansa tulkinnan. Raamattua on alusta asti käännetty ja väännetty haluttuun kuosiin ja muottiin. "Ainoita oikeita" tulkitsijoita riittää rivissä loputtomiin ja pienistäkin lauseen osasista voidaan väitellä.
Ja nämä asiuantuntijat sitten korostavat omaa erikoisuuttaan luettelemalla jokaisen väitteensä tueksi jonossa Raamatun kohtia! Valitan, uppoaa hyvin huonosti suureen osaan Suomen kansasta. Raamatun irrottaminen historiallisesta taustastaan ja viitekehyksestään ei osoita mitään muuta kuin sen, että joku todella uskoo lapsen lailla. Ja tämä negatiivisessa mielessä. Järki meillä kuitenkin on ja jokaisen pitäisi sitä jotenkin käyttää.
Kun ihmiselle asetetaan tiukkoja normeja noudatettavaksi, ne pitäisi pystyä perustelemaan. Maailma on tulvillaan uskonnollisia liikkeitä, jotka siihen eivät pysty. Toivottavasti liikkeiden vallan alla olevat ihmiset jonakin päivänä tajuavat, mihin ovat sitoutuneet.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikö uskovaisilla ole kantaa asioihin, häh?
että kirjan nimeltä raamattu on kirjoittanut/kirjoittaneet ihmiset.
Kaikki mitä kirjasta löytyy on ihmisen aikaan saannosta.
Joten se siitä ja sen luotettavuudesta.
suurimman nautinnon vallasta. Ja on paljon ihmisiä, jotka haluavat olla alamaisia.
Lestadiolaisliikkeestä lähtevät pois henkilöt, jotka eivät alistu noudattamaan käsittämättömiä määräyksiä, joten joukko jalostuu aina vain nöyremmäksi.
Nöyrät ihmiset eivät pyydä perusteluja.
Surullista on, että tätä nöyrää ihmisjoukkoa kohdellan niin kuin kohdellaan.
että näille nöyrille ihmisille syntyy lapsia.
että jotkut ajattelevat lestadiolaisuudesta ja lestadiolaisista tuolla tavalla... :(
"Suomen jumaluusoppineilla näyttää olevan kaksi suuntausta, vanha, Raamatun kirjaimelliseen ulkolukuun, auktoriteettiin ja sokeaan uskoon perustuva vanhoillisuus. Toinen, joskin vielä edellistä heikompi, on uusi suuntaus, jota täytynee pitää materialistisena.
Tarkastelkaamme jälkimmäistä. Löytyy useita esimerkkejä teologiemme viime vuosien puheista ja kirjoituksista, joissa tämä suuntaus ilmenee. Mainittakoon vain Yhteisvoimin-lehdessä ollut kirjoitus, jossa teologian professori L. Pinomaa sanoo mm. seuraavasti: "Raamatun maailmankuva eroaa oleellisesti uusimman luonnontieteen maailmankuvista... Edustaahan se noin 3 000 vuotta sitten vallinneita käsityksiä. Mitä siellä silloin ajateltiin avaruuden ja taivaankappaleiden synnystä, iästä ja ulottuvaisuudesta sekä keskinäisestä asemasta samoin kuin elämän ja ihmisen synnystä, kuuluu käsitystapana menneisyyteen. Raamattua ei ole pidettävä luonnontieteen oppikirjana."
Rehellistä ja suoraa puhetta. Mutta tuo on ollut vain suuren yleisön maailmankuva. Profeetat ja tietäjät ovat erikseen. He ovat aina tunkeutuneet kuolleen kirjaimen elävöittävään henkeen. Raamattu ja eräiden muiden uskontojen pyhät kirjat pysyvät koskemattomana kautta aikakausien. Niihin ei ajanhammas pysty. Tosin kyllä Raamatussa on teksti- ja käännösvirheitä, mutta ne voidaan oikaista. Jos emme jotakin pyhien tekstien kohtaa ymmärrä, sen tarvitse ei merkitä, että tuo aate olisi vanhentunut, vaan sitä, että nöyrtyisimme ja sanoisimme: "Isä anna meille edes pieni annos ymmärrystä, että emme ajaisi takaa virvatulia." (Ja hän avasi heidän silmänsä ymmärtämään kirjoituksia). Mutta ennen kuin ihmisen silmät "avautuvat", on maksettava siitä vaadittava hinta, elämässä toteutettava: nöyryys, rehellisyys, moraali, suorapuheisuus. On opittava unohtamaan itsensä ja ajattelemaan lähimmäisiä sekä työskentelemään heidän vuokseen.
Kerrotaan, että Buddhalla oli opetuslapsi, nimeltään Aanahda, jota toiset opetuslapset pilkkasivat hänen yksinkertaisen käsityskykynsä vuoksi. Aanahda meni Buddhan luo ja sanoi murheellisena: "Mestari, minä olen niin tyhmä, että en voi muistaa sinun opetuksiasi." Buddha vastasi: "Minä annan sinulle sellaisen opetuksen, että sinä sen varmasti muistat. Se on: rakasta kaikkia luotuja olentoja ja ole nöyrä; muuta sinun ei tarvitsekaan muistaa." Kertomus jatkaa, että juuri Aanahda ensimmäisenä saavutti vihkimyksen.
Keitä olivat Raamatun kirjoittajat? Suurin osa Vanhan Testamentin kirjoista on juutalaisten suurten profeettojen julistusta. He kyllä tiesivät, mitä he kirjoittivat. Uusi Testamentti taas on apostolien käsialaa. Se on myös viisaiden kirjoittamaa tekstiä.
Jos tahtoo ymmärtää näitä kirjoituksia, on omaksuttava erään filosofin kanta. Tältä kysyttiin, mitä opetusta hän piti kaikkein tärkeimpänä? Viisas vastasi: "Kaiken opitun poiskitkemistä." Jokapäiväisten saarnojen ydinajatus on usein, että ihminen on mitätön, kurja olento, joka ei voi omilla ponnistuksillaan päästä mihinkään, puhumattakaan siitä, että hän voisi ymmärtää jumalallista viisautta. Ja kumminkin Raamattu lukemattomissa kohdissa kumoaa nämä väitteet. (Vrt. I Moos. 3:22 ja I Moos. 5:1 sekä Joh. 10:34.)
Raamattu on kirjoitettu vertauskuvakielellä. Myös Paavali selosti sitä samoin. (Vrt. Gall. 4:22-31 ja I Kor. 10.) Vaatii vuosikausien mietiskelyä, jotta tekstien kohdat selviäisivät, ellei joku niitä selosta.
Käännytään lopuksi erään viisaan puoleen. Paracelsusta eräät tutkijat (Molitor, Ennemoser, Henman, Pfaft ym.) sanovat magian isäksi ja Kabbalan salaisen lääketieteen ja magnetismin keksijäksi. Hän kirjoittaa: "Oi te Pariisin, Montpellierin, Salernon, Viennan ja Leipzigin opettajat. Jos haluatte tietää, mitä magia todellisuudessa on, katsokaa silloin Johanneksen Ilmestystä. Jos ette voi tarkistaa opetuksianne Raamatun ja Ilmestyksen kanssa, niin lopettakaa silloin leikkimisenne. Raamattu on totuuden avain ja tulkitsija. Johannes samoin kuin Mooses, Elias, Eenok, David, Salomon, Daniel, Jeremia sekä muut profeetat olivat maagikkoja, kabbalisteja ja jumalallisia tietäjiä. (Toistettu H. P. Blavatskyn Isis Unveiled'ssa [Hunnuttomassa Isiksessä].)"
elonpyörä — 1961 n:o 1
http://www.teosofia.net/artikkelit/at-kristinuskon_luonne.htm
Kaikki on todellisuudessa valitettavasti suhteellista. Muinaisten aikojen "viisaat" olivat epäilemättä nimensä mukaisesti viisaita ihmisiä. Se ei kuitenkaan totuutta muuta: he olivat vain ja ainoastaan oman aikansa ihmisiä ja heidän maailmankuvansa ja käsityksinsä kaikesta meitä ympäröivästä oli oman aikansa mukainen.
Toki on totta, että jo antiikin ajan aikoijhin joiullakin oppineilla oli hallussaan yllättävän korkeaakin tietoa. Se ei kuitenkaan menneisyyden maailmaa muuksi muuta. Käsitys siitä, että muinaiset juutalaiset profeetat olisivat olleet jotenkin kaikkitietäviä, on outo. Ihmisiä hekin vain olivat. Käsitys siitä, että he olisivat olleet jotenkin Jumalan vaikutuksen alaisia, edellyttää uskoa. Siitähän on kyse koko uskonnossa. Johonkin asiaan joko uskoo tai sitten ei.
Totta on se, että "pyhät" kirjat ovat säilyneet uskomattoman hyvin. Syynä tälle on tietenkin usko itsessään ja ennen kaikkea se, että on löytynyt ihmisiä, jotka ovat teoksia halunneet säilyttää ja jopa pyhittäneet elämänsä tuolle urakalle. Uskonto on ollut kuitenkin aina myös osa vallankäyttöä ja hallitsijoillekin esivallan kunnioittaminen on epäilemättä ollut mieluinen asia.
Raamatun maailmankuvan oikeellisuus tai vääryys näyttää paljolti riippuvan lukijasta. Ilmiselvät ovat ainakin allekirjoittaneen mielestä ne merkit, jotka osoittavat Raamatunkin vain oman aikansa ihmisten tekeleeksi. Joku sellainen, joka HALUAA uskoa Raamatun olevan jumalallista alkuperää, näkee tietenkin asian toisin.
Tästä on pohjimmiltaan kysymys tässäkin keskustelussa ja kaikissa muissa uskontojen ympärillä pyörivissä väittelyissä. Jos Raamattu on Jumalan sanaa, siihen luonnollisesti luotetaan. Jos taas ei, mitä siitä seuraa? Ainakin syvän uskonnollisten ihmisten mielestä ilmeisesti kaaos ja maailman tuho.
Tietäjät ovat olleet kautta aikojen tietäjiä varsinkin omasta mielestään. Ennustukset ja profetiat ovat objektiivisesti tarkkailtuna kaikkea muuta kuin selkeitä. Useimmiten profetioita on tulkittukin jälkeen päin ja etsimällä etsitty ne tulkinnat, jotka ovat lähinnä oikeilta tuntuvia. Tieteiskirjailija Jules Vernen visiot tulevaisuudesta olivat paljon tarkempia kuin yksikään Raamatun ennustuksista.
Kuten sanoin, niin lestadiolaisuus kuin kaikki muutkin kristinuskon lajit perustuvat tulkinnoille Raamatusta. Aina on kysymys siitä, onko joku ihminen toista parempi tulkitsemaan Jumalan sanaa. Tässä astuu peliin mukaan taas sama asia: usko. Jokainen siis henkilökohtaisesti valitsee, uskooko jonkun toisen tulkintoihin Raamatusta vai ei.
Ihmeen monet ihmiset näyttävät olevan "vietävissä". Kaipa on pohjimmiltaan helppoa olla samoin uskova kuin lähipiiri. On helppoa uskoa kuuluvansa jotenkin valittuun joukkoon ja siihen, että tiukka kuri ja säännöt jotenkin jalostavat ihmistä ja tekevät hänestä paremman. Ja ennen kaikkea, on ilmeisesti helppoa tuomita muut ja paeta muiden selitysten taa. Enpä ole huomannut vanhoillislestadiolaisten olevan kovinkaan valmiita syvällisesti analysoimaan uskoaan. Sama koskee muitakin uskovaisia. Raamatun taa on helppo paeta ja sokeasti suoltaa jakeita putkeen. Oma ajattelu onkin sitten paljon paljon vastenmielisempää.
"Eikö siis ole olemassa mitään tietoa muista asioista, mitään sellaista tieteen haaraa eli sellaista suurta tiedettä, joka käsittelisi muita kysymyksiä, kuin niitä, joita fyysisellä silmällä voimme nähdä? On sellainen tiede. On aina ollut olemassa sellaista yliaistillista tietoa. Ihminen voi päästä sellaiseen tietoon, ja niitä ihmisiä on aina ollut, jotka ovat kohonneet tietoon siitä jumalallisesta elämästä, joka heissä liikkuu ja joka heissä voi puhjeta.
Uskonnot ovat syntyneet siten, että ihminen, joka on tiennyt, on päästänyt sitä tietoa ulos niin paljon kuin hän on voinut omalle ajalleen, omalle kansalleen. Kaikki nuo suuret keskushenkilöt uskonnoissa, joita tiede ei oikein osaa luokitella, ei oikein osaa nimitellä ja asettaa määrätyille hyllyille, kaikki nuo Buddhat, Jeesukset, Zarathushtrat, Raamat, Pythagoraat, Platonit, kaikki suuret, ihmeelliset uskontojen opettajat ovat olleet sellaisia ihmisiä, jotka ovat tienneet, jotka ovat päässeet elämän tietoon, jumalan tuntoon, ja koettaneet kertoa siitä toisille ihmisille, koettaneet kehottaa toisia etsimään samaa tietoa.
Ja koska ihmisen sieluelämä kulkee kolmea linjaa pitkin, tahdon, tiedon ja tunnon, niin voimme huomata noiden "jumalan poikain" ilmoituksessa ja vaikutuksessa kolme eri opetuspuolta. Tiedon ja ajatuksen linjaa pitkin he koettavat selittää ihmiselle, mitä on elämä, kuinka elämää on ymmärrettävä, kuinka on käsitettävä kaikkia seikkoja elämässä. Oman tietonsa valossa he esittävät meille, mitä elämä on. Osaavatko he tehdä sen aivan vapaasti, aivan selvällä kielellä?
Ne asiat, joista he puhuvat, ovat salaisia — muutenhan meistä jokainen tietäisi ne. Ja koska ne ovat salaisia, täytyy tietäjien käyttää erityistä kieltä, vertauskuvakieltä puhuessaan. Kaikki mitä he puhuvat, on vertauskuvaa, kaikki mitä he selittävät opinkappaleissa, on symboleja, ja kun sitten toiset kirjoittavat muistiin, mitä tietäjät ovat sanoneet, niin myöhemmin ne, jotka eivät enää ymmärrä vertauskuvia, uskovat kuten sanallisesti lausutaan ja silloin on koko alkuperäinen ymmärtämys kadonnut. Ihmiset rupeavat riippumaan kiinni muodoissa ja metafyysisissä vertauskuvissa. Opinkappaleiden henki katoaa pois uskovaisten tajunnasta, kuten huomaamme olevan laidan esim. kristillisessä kirkossa. Vertauskuvia pidetään kirjaimellisina tosiasioina, ja unohdetaan kerrassaan, että tietäjän täytyy käyttää symbolista kieltä, puhuessaan fyysisillä kuvilla asioista, jotka tapahtuvat toisissa maailmoissa.
Kuinka taas tietäjien vaikutus kulkee tahdon linjaa pitkin? Siten, että heidän siveysoppinsa koettaa herättää ihmisissä hyvää, jaloa tahtoa, tahtoa ylöspäin. Siinäkin me ihmiset usein erehdymme luulemaan, että tietäjät ovat puhuneet kauniita sanoja asioista, joille emme mitään mahda, joita kukaties pitäisi noudattaa, mutta joita ei kukaan kuitenkaan voi noudattaa. Luulemme usein, että heidän siveysoppinsa on sanahelinää, epäkäytännöllistä, joka ei sovi nykyajan ihmisille, ja keksimme kaikenlaisia verukkeita, minkä tähden heidän sääntönsä ja kehotuksensa eivät ole niin tärkeitä, niin ehdottomia. Olemme aivan unohtaneet sen suuren tosiasian, että tietäjän vaikutus tahdon linjaa pitkin — paitsi että hän yleensä tahtoo kehottaa ihmisiä pyrkimään pahasta pois — erityisesti teroittaa, millä tavalla me voimme nousta hengessämme tietoon. Unohdamme, että kun tietäjä jonkun neuvon antaa, se ei ole tyhjää puhetta, vaan tieteellisen tarkka neuvo, kuinka sen tulee menetellä, joka tahtoo nousta.
Entä sitten vaikutus kolmatta linjaa, tunteen linjaa pitkin? Se on juuri mysteerio, käytännöllinen ihmistunteminen, jonka he herättävät muutamissa ihmisissä, niissä, joiden järki on valistunut, joiden tahto on puhdistunut heidän kehotuksestaan. Niissä he vaikuttavat tunteen kautta, niissä herää mystinen elämä. Suuri saksalainen runoilija Schiller sanoo: ihmisen omaa on vain mitä hän tuntee, kaikille kuuluu se mitä hän ajattelee. Tämä on paradoksimaisesti sanottu, mutta sillä tarkoitetaan, ettei mikään ole ihmiselle totta, ennen kuin se on käynyt läpi hänen tunteensa ja täyttänyt koko hänen sieluelämänsä. Kun ihminen tahtoo kulkea suuren tietäjän viittomaa tietä, silloin mystinen elämä hänessä herää, silloin hän askel askeleelta saa tuntea mitä tietäjä tuntee, ja kun hän nousee tuntemuksessaan niin korkealle, että hänen itsetajuntansa on samalla tasolla kuin tietäjän, silloin tapahtuu mystinen kohtaus: hän saa tavata opettajansa. Kaikissa suurissa uskonnoissa viitataan tähän. Katsokaa esim. keskiajan kristittyjä pyhimyksiä. Yhdellä suulla he todistavat tuntevansa Kristuksen Jeesuksen, saavansa hänet nähdä, voivansa keskustella hänen kanssaan. Kysykää samaa buddhalaisilta ja hindulaisilta vihityiltä. Kaikki he todistavat..."
Lainaus teosofian sivuilta.
>>>>Lopuksi olen miettinyt loputonta Raamatun jakeiden/kohtien lainausta, jota täällä monet harratavat. Se ei tunnu ainakaan näin maallistuneen ihmisen näkökulmasta kovin järkiperäiseltä. TOTUUS Raamatusta on kuitenkin se, että kovin monet kohdat mahdollistavat käytännössä minkä tahansa tulkinnan. Raamattua on alusta asti käännetty ja väännetty haluttuun kuosiin ja muottiin. "Ainoita oikeita" tulkitsijoita riittää rivissä loputtomiin ja pienistäkin lauseen osasista voidaan väitellä. >>>
>>>>Ja nämä asiuantuntijat sitten korostavat omaa erikoisuuttaan luettelemalla jokaisen väitteensä tueksi jonossa Raamatun kohtia!>>>>
Huba väite, samaa voisit sanoa kirjoituksesi perusteella Jumalasta, Jeesuksesta, profeetoista ja opetulapsista. Mutta sinähän et uskokaan.
Kerroppa, miten tulkitset seuraavia Raamatunlauseita?:
1. Kor. 3:19
" Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";
"1. Kor. 3:11
"Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Ap. t. 4:12
Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Ap. t. 26:22
"Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan, "Luuk. 24:25
Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
Ap. t. 3:24
Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä. "
Luuk. 7:
"33 Sillä Johannes Kastaja on tullut, ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on riivaaja'.
34 Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
35 Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty."
Raamatun irrallisia kohtia. En toki sanonut, että kaikki Raamatun kohdat olisivat epäselviä. Ihmeen paljon tulkinnan varaa kuitenkin on jäänyt, päätellen kristillisten ryhmien määrästä, vai mitä?
Se, että jotkut osat Raamatun ja kristiinuskon olennaisimmista ajatuksista on muotoiltu selkeämpään muotoon, ei totuutta muuta. Pikemminkin olisi ollut Raamatun kokoajilta(kääntäjiltä ihmeellistä toimintaa, ellei niin olisi.
Se, mitkä asiat missäkin ryhmittymässä korostuvat, on täysin eri juttu kuin Jeesuksenkin pohjimmaiset opetukset. Jokainen ryhmä - kuten myös vanhoillislestadiolaiset - kuorruttaa Raamatun perusasiat omilla painotuksillaan. Ja näiden painotusten oikeellisuus con hyvin suhteellista.
Raamatun lauseiden taakse on helppo mennä. Sieltä käsin muiden näkemyksiä on hyvin helppo arvostella, eikö vain? Paljon vaikeampaa onkin sitten reaalimaailmassa perustella omien ajatusten ja oppien oikeellisuus muille.
Uskovainen uskoo. Ei silloin ehdi ajatella. On keskityttävä uskomaan tai on eriseurainen...