Kertokaa joku ennen kuin tulen vallan hysteeriseksi (ellen sitä olekin jo), että onko tuleva lapseni vaarassa minun takiani.
Olen raskausviikolla 10 (vasta/jo miten sen ottaa) mutta en juuri pysty syömään niin paljon/monipuolisesti kuin opukset kertovat ohjeissaan.
Yritän syödä kyllä vähintään kolme kertaa päivässä jotain ja aina eri laistakin esim. Hedelmiä, leipää ja jogurttia, mutta kun siihen se sitten jääkin. Päivän ruokani tuntuu olevan tyyliin 2 kinkku-tomaatti/salaattivoileipää, pieni kulhollinen jogurttia tai viiliä ja pari hedelmää. Pystyn juomaan vain vettä (3-4 lasillista) ja maitoa hiukan (1 lasi).
Tämä johtuu siitä, että olen suurimman osan ajasta ollut tosi väsynyt ja pahoinvoiva, lähes kaikki (normaalisiti hyvätkin) hajut kuvottavat ja ajatuskin ruoasta yököttää. Lisäksi minulla on melko säännöllisesti ollut hieman lämpöä.
Ja mitä tulee tuohon liikunnan toitottamiseen. Pitäisi liikkua, että tulisi hyvä olo ja se olisi vauvalle hyväksi jne, mutta kun ei oikeasti jaksa/pysty. Mitä nyt pakolliset arkiliikunnat.
Tulee melkein syyllinen olo, kun tunnen kokoajan huonoa omaa tuntoa syömisestä ja liikunnasta. Kyttään lähes pakonomaisesti syömisiäni ja saan jo sen ajattelemisestakin ahdistusta.
Koskaan aikaisemmin ei ole ollut mitään syömishäiriötä eikä paino-ongelmia tms, vaan aina on ruoka maistunut ja olen mielestäni syönyt kohtuu normaalisti ja monipuolisesti.
Kohtalotoverit ja muut asiasta tietävät auttakaa! Murehdinko ihan turhaan? Miten olette itse selvinneet vastaavista tilanteista?

Vastaukset 7
Vanhimmat
liikun oman fiiliksen mukaan. Syön lisäksi foolihappotabletteja, jotka lääkäri määräsi ja sitten syön kalaöljykapseleita. Mun ruokavalio ei oo kovin monipuolinen, vaikka olen tietysti yrittänyt parantaa tapani.
Nuo sinun syömisesi kuulostavat ihan tavallisilta pahoinvointivaiheen ruoilta, eikä edes mitenkään epäterveellisiltä. Tosin itse en pysty varsinkaan alkuraskaudesta syömään sianlihaa (kinkkua) ollenkaan. Broileri- tai kalkkunaleike maistuvat paremmin.
Kun vielä kuukaudenpäivät sinnittelet, voi alkaa ruoka taas maistumaan.
Tsemppiä! Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
ei huolta, kyllä sikiö pärjää!! pääasia, että syöt jotakin ja sitten kun pahoinvointi loppuu niin alat syödä monipuolisemmin. itselläni kävi niin etten aluksi pystynyt syömään paljon mitään kun ei vaan maistunut. ja jos jokin maistui niin se oli tuoreet raikkaat hedelmät ja keltainen jaffa tai hampurilaiset, ranskalaiset ja kebab, söin sitten niitä=). nykyään (rv 28) taas ei maistu roskaruoka vaan kunnon kotiruoka.
Sikiö ottaa kyllä oman ravintonsa sinulta, eli noilla syömisillä kaikki varmasti ihan ok. Sikiö imee tarvitsemansa ravinnon sinulta, itsellesi tulee vajausta sitten jos tulee. Ei kannata hätäillä, syöt sen minkä pystyt ja sitten myöhemmin kun tuo pahoinvointi helpottaa niin jopas alkaa ruokakin maistua taas.
Kiitos kovasti lohduttavista sanoistanne. Yritin kovasti itsekin järkeillä asian kanssa. Ehkä luen liikaa näitä "kaiken tietäviä" opuksia. Hyvä että ei tarvitse tuntea enää huonoa omaa tuntoa syömisestä. Kai se sitten on pääasia, että saa edes jotain alas. Onneksi ei monta kertaa ole tullut ylös.
Harmittaa kun seuraava neuvolakin on vasta pitkän ajan päästä ja soittaessani sinne se hoitaja vain totesi että: "Aivan, aivan..." Konkreettista apua en valitettavasti juurikaan saanut. On se vaan kumma, että ennen maistui ruoka kuin ruoka, nykyään jo ajatuskin ruoasta puistattaa. Mutta jos joku on valmistanut (melkeinpä mitä tahansa) ruokaa ja tuo sen eteeni kauniisti katettuna, niin sitten kyllä pystyn sen syömään. Eli voisiko kyseessä olla joku kuviteltu yökötys, koska suurin osa pahoinvoinnistani johtuu oikeastaan siitä, että itse joutuu (tai joutuisi) valmistamaan ruokaa? Varsinkaan mitään suuritöisiä gourmet-aterioita en jaksaisi/haluaisi tehdä.
Tai tämä voi myös kuulostaa omituiselta. Joskus ei tee mieli ottaa edes jääkaapista jogurttia tms. Mutta jos mies tuo sen minulle valmiiksi avattuna, se maistuu paremmalle! Ikään kuin siis vähän pakotettuna ainoastaan tulee syötyä. Varsinaista omaehtoista ruokahalua ei tunnu olevan.
Kertokaapas kohtalotoverit kuinka olette selviinneet kaupassa käymisestä. Onko siellä tullut kehno olo ja mitä olette ostaneet? Tässä taannoin kävi niin, että ostin aika paljon mehukeittoa ja sitten parin päivän päästä se muuttuikin ällöttäväksi. Se on ehkä tässä pahinta kun ei tiedä aina etukäteen mihin tulee inho ja mihin himo.
Me asutaan kuitenkin 20 km lähimmästä kaupasta, jotenka sinne ei huvikseen viitsi aina ajella. Tietty työmatkan varrellahan se on, mutta kun se kauppajuttukin on yksi mikä vähän etoo jo itsessään... Että tämmöstä tällä kertaa. Vielä pitäis 7 kk jaksella.
pahoinvointia ja kaupassa käynti oli melko kamalaa, koska melkeinpä kaikki ruoat "haisivat" ihan kammottavilta :) Onneksi tuo aika on jo ohi ja niin se menee sinullakin ohi! Toivottavasti mahdollisimman pian! :)
Jospa ottaisit päivittäin raskausmonivitamiinia, saisit ravintoaineta, joita jää nyt puuttumaan, kun huonovointisuudeltasi et pysty syömään?