Venäläisiä mansikanpoimijoita

arska...

Moro.
Olen Arska ,3-kymppinen jätkä Länsi-Suomesta ja kerron sinulle tositarinan, joka tapahtui pari kesää sitten. Olin omalla rannalla vähän aurinkoa ottamassa ja uimassa. Ranta on aika suojainen, eikä se varsinainen uimaranta ole, vaan sellainen kymmenisen metriä leveä kaistale joen vartta, johon olen kuitenkin laittanut laiturin. Siitä joskus kalastelen ja uin. N. 100 metrin päässä on parempi uimapaikka, jossa käykin jonkin verran kesänviettäjiä. Näköyhteyttä ei kuitenkaan juuri ole, pusikkoja on välissä.

Joten usein siellä ollessani riisuudun alushoususilleni ja otan vähän aurinkoa uv-säteilystä huolimatta. Uimaan mennessä otan tietysti alkkarinikin pois. Enkä mikään vesipeto olekaan, usein vain vilvoittelen vähän laiturilla istuen ja polskien.

Pari kesää sitten istuin taas laiturilla ja viilensin itseäni helteisenä päivänä. Kello oli jotain 3-4 iltapäivällä, kun kuulin yht´äkkiä jotain rasahdusta ja puhettakin. Kuka siellä nyt, ajattelin peloissani, koska olin riisuutunut ilkosilleni laiturille istumaan. En enää ehtinyt hakemaan alkkareita, joten minun oli vain istuttava laiturilla. "Kauhukseni" huomasin kahden naisen tulevan luokseni ja vähän päästä havaitsin heidät venäläisiksi ja englanniksi kysellen he pyysivät päästä uimaan. -Can we swimming, tai jotain sellaista he kysyivät ja vasta sitten he huomasivat minun olevan alasti. Mutta eleet eivät muuttuneet mitenkään.

En voinut muuta kuin nousta laiturilta, koska se oli niin kapea etteivät he olisi kunnolla mahtuneet ohitseni. Siitä sitten nousin ja varmaan aika hämilläni sönkötin huonolla englannilla heille lupaa. Katseeni harhaili varmaan missä tahansa, mutta ei heidän silmissään, joten en tiedä mihin heidän katseensa osui. Sitten näin ainakin takimmaisen naisen hymyilevän minulle. Naiset riisuutuivat laiturilla, mutta en juuri vilkaissut heitä, kunnes toinen nainen sanoi heidän olevan mansikanpoimijoita ja rankan päivän jälkeen olivat tulleet joenrantaan. Ihmettilin kyllä vähän miksi he tulivat paljon huonommalle rannalle. Minua eivät ainakaan voineet nähdä etukäteen.

Naiset riisuutuivat alasti, mutta näin vain alastomat selät kun he iloisesti nauraen menivät jokeen. Liekö nauraneet minun jokiveden kutistamalle kikkelille, joka ei varmaan montaa senttiä ollut. Heidän uidessaan ajattelin heidän olevan ehkä 4-kymppisiä, ulkomaalaisista on vaikeampi arvioida ikää, mutta joka tapauksessa vähän minua vanhempia he olivat. Ei kyllä toinen on varmasti vasta kolmevitonen, ajattelin.

Kuivailin vielä itseäni kun he jo tulivat. Olin sentään vetänyt pikkuhousuni jalkaan. He nousivat laiturille ja vedin varsinaisia housujani jalkaan. Ajattelin, että jos rupee seisomaan, niin ei ainakaan näy niin hyvin. En viitsinyt tuijottaa heitä.
He kykyttivät laiturilla ja sitten sain ajatuksen: Kysyin, että otatteko pyyhkeeni ja jo ennenkuin sain vastauksen heitin heille pyyhkeeni ja etumainen nainen nousi ja sai sen kiinni. Kiitti kauniisti ja hymyili. Kyseessä oli se nuoremmaksi arvioimani nainen ja tosi söötti nainen olikin: isohkot rinnat ja tumma pimppikarvoitus.



..jatkuu

6

19260

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kiva kohtaaminen

    • Anonyymi

      Kirjoitit 17.08.2009 21:56 että jatkuu, muttei jatkukkaa ja kello on jo 07:15
      Mitä sitte tapahtu?
      Jatka ja kerro!

      • Anonyymi

        Loppu jallut kesken


    • Anonyymi

      Joop eip uni tullut kun lukemine tussäsi

    • Anonyymi

      Hölömölä höh hönö

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe