Minulla oli lapsenvahtina aikoinaan muutamia kertoja naapurin 13-vuotias poika, kun olin itse neljän vanha. Muuton minulla ei ole hirveästi muistoja tuolta ajalta, paitsi kuinka ihanaa oli istua tämän pojan sylissä ja kyhjöttää kainalossa.
Nyt olen taas ollut ihastunut häneen pari vuotta yhä enemmän ja enemmän kun hän on parikymppinen ja minä olen 15. Kumpa saisi hänet taas "lapsenvahdiksi". Silloin ennen sain tulla lähelle sillä varjolla kun olin pieni. Syksyllä ja talvella on helpompaa kun hän opiskelee muualla, mutta nyt hän on taas täällä kesätöissä. Onneksi kai lähtee pian opiskelukaupunkiinsa niin sydänsurut helpottavat.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis kun hän oli 13 ja sinä olit neljä - eli ikäeroa yhdeksän (9) vuotta.
Ja nyt olet 15 ja hän 20 - eli ikäeroa on viisi .. eiku siis tietenkin yhdeksän vuotta.
Kumpi teistä on ikääntynyt poikkeuksellisella nopeudella? Onko hän löytänyt nuoruuden lähteen vai matkustanut valon nopeudella raketissa vai oletko sinä keksinyt kuinka aikaa voi vääntää eteenpäin?
pojan olevan 20-vuotias vaan p a r i k y m p p i n e n !!! Ja siinä on selvä ero, jota sä et kai huomaa.
Siis nyt tyttö on n. 15- ja poika n. 24-vuotias, eli parikymppinen.
Ihan oikein kirjoitti ja matematiikkakin on ihan kohdallaan. Hiffaatko??