uskoon.
4. Moos. 11:25
"Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti HENKEÄ, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet. "
2. Kor. 1:20
"Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sentähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme. "
"
3. Moos. 21:12
Älköön hän lähtekö pyhäköstä, ettei hän häpäisisi Jumalansa pyhäkköä, sillä hänessä on hänen Jumalansa VOITELUOLJYN vihkimys. Minä olen Herra."
2. Kor. 13:4
Sillä vaikka hänet ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, elää hän kuitenkin Jumalan voimasta; olemmehan mekin hänessä heikot, mutta me elämme hänen kanssaan JUMALAN VOIMASTA teitä kohtaan. Ef. 1:13
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun PYHÄN HENGEN sinetti,
Ef. 2:22
ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi HENGESSÄ.
Fil. 3:9
ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen USKON KAUTTA, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta USKON perusteella;
1. Joh. 2:27
Mutta te-teissä pysyy se VOITELU, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
1. Joh. 4:13
Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille HENKEÄNSÄ.
"Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat HÄNESSÄ SIUNATUIKSI. "
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hes:13
"Olkaa toisianne kohtaan armahtavaiset. Älkää kostako pahaa pahalla.
Jokainen joutuu tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin. Sitä ei tahdo ymmärtää, ennekuin pahat päivät tulevat itse kunkin kohdalle. Jokainen vuorollaan ne kohtaamme. Ja ne voivat tulla yllemme kuin tuuli, yht'äkkiä', arvaamatta.
Silloin ei enää pole sen ihmisen kohdalla aikaa."
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Joh. 5:25
Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet
@hengellisesti @
KUULEVAT Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.
"Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, SIUNAUS tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut,
5. Moos. 33:1
Tämä on se SIUNAUS jolla Jumalan mies Mooses SIUNASI israelilaiset ennen kuolemaansa;
Sananl. 10:6
SIUNAUS on vanhurskaan pään päällä, mutta väkivaltaa kätkee jumalattomien suu.
Sananl. 10:22
HERRAN SIUNAUS rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää.
Jes. 65:8
Näin sanoo Herra: Niinkuin sanotaan rypäleestä, jos siinä on mehua: "Älä hävitä sitä, sillä siinä on SIUNAUS", niin teen minä palvelijaini tähden, etten kaikkea hävittäisi.
Room. 15:29
ja minä tiedän, että tullessani teidän tykönne tulen Kristuksen täydellinen SIUNAUS mukanani.
Gal. 3:14
että Aabrahamin SIUNAUS tulisi JEESUKSESSA KRISTUKSESSA pakanain osaksi ja me niin USKON KAUTTA saisimme luvatun HENGEN. "
Hes. 34:8
Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,
Room. 14:11
Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää JOKAISEN POLVEN NOTKISTUVAN ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain
j ä än n ö s.
1. Kor. 10:17
Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.
Gal. 3:16
Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. "

Vastaukset 2
Vanhimmat
seurassa Jeesuksen
http://evl.fi/Virsikirja.nsf/0f24d4d74bd6338bc2256ff9003366cb/5faaf53ba3c663dcc2256d60005d7189?OpenDocument
kuuntelu. Tässä teillekin. Olkaa hyvä:
http://www.suviseurat.fi/2003/content/sounds/saarnat/HeikkiNissinen.mp3