Palstalla keskusteltu tarpeesta..
Psykoterapeutiksi haluavalta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan tutkinto, teoreettinen lisäkoulutus, työnohjauksessa suoritettu harjoittelu ja soveltuvuus ammattiin sekä omakohtainen psykoterapia. Erityistason psykoterapeutilta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan perustutkinto, esimerkiksi lääkäri, psykologi tai psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, vähintään kahden vuoden työkokemus, 250 tunnin omakohtainen psykoterapia ja lisäopintoja keskimäärin kolme vuotta. Vaativan erityistason psykoterapeutin pohjakoulutus on oltava soveltuva korkeakouluasteen tutkinto, esimerkiksi lääkäri, psykologi tai muu akateeminen loppututkinto. Lisäopintoja on oltava keskimäärin neljä ja puoli vuotta, ja oman psykoterapian kesto vähintään 500 tuntia.[1]
Psykoterapeuttikoulutuksessa kouluttajatahoina toimivat erilaiset psykoterapiayhteisöt. Koulutuksesta vastaa VET-tason psykoterapeutti.
Suomessa on noin 4 000 psykoterapeuttia. Puolet heistä on pohjakoulutukseltaan psykologeja, viidennes lääkäreitä ja loput muiden ammattikuntien edustajia.[
Psykoterapeutiksi haluavalta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan tutkinto, teoreettinen lisäkoulutus, työnohjauksessa suoritettu harjoittelu ja soveltuvuus ammattiin sekä omakohtainen psykoterapia. Erityistason psykoterapeutilta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan perustutkinto, esimerkiksi lääkäri, psykologi tai psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, vähintään kahden vuoden työkokemus, 250 tunnin omakohtainen psykoterapia ja lisäopintoja keskimäärin kolme vuotta. Vaativan erityistason psykoterapeutin pohjakoulutus on oltava soveltuva korkeakouluasteen tutkinto, esimerkiksi lääkäri, psykologi tai muu akateeminen loppututkinto. Lisäopintoja on oltava keskimäärin neljä ja puoli vuotta, ja oman psykoterapian kesto vähintään 500 tuntia.[1]
Psykoterapeuttikoulutuksessa kouluttajatahoina toimivat erilaiset psykoterapiayhteisöt. Koulutuksesta vastaa VET-tason psykoterapeutti.
Suomessa on noin 4 000 psykoterapeuttia. Puolet heistä on pohjakoulutukseltaan psykologeja, viidennes lääkäreitä ja loput muiden ammattikuntien edustajia.[
Vastaukset 20
Vanhimmat
Onko palstalla tosiaan keskusteltu terapian tarpeesta? No joo.. menköön nyt tällä tämän kerran. Sen verran kuitenkin sanon, että monella on tämän puolen sarka pahasti vielä kuokkimatta.
on ,,
Terapian tarve ja sen mahdollinen hyöty tutkitaan ja arvioidaan testien avulla.
Näihin asioihin liittyy edelleen primitiivisiä pelkoja. Kärsitään ja kuihdutaan mutta ei mennä hulluksi leimaantumisen pelossa hoitoon.
tarvetta ja kenelle? Laestadiolaisille vai heidän arvostelijoilleen?
Olet itse esiintynyt täällä teraupeuttina vuosikaudet neuvoja ja analyysejä jaellen.
ehdottanut tätä käytäntöä essuissa.Meillä on paljon tarvitsevia.Esim.psyyk.sair.kärsivät,eronneet,lesket,muuten yksinäiset,erakoituneet,hengellisessä mielessä ahdistuneet.Kyllähän maailma essuineen päivineen nykyaikana tulee jotenkin hektisemmäksi.Kaikki eivät tunne pysyvänsä mukana.Sanotaan,Jeesus parantaa,on jossain mielessä tottakin.Jos on kuitenkin altis psyykkiselle sairaudelle voivat nämä asiat sotkeentua keskenään.Tarvittaisiin todella ammattilaisia essuja tai muuten empaattisia jonkin verran koulutettuja .En usko et sellaisessa ryhmässä kukaan voisi tehdä hallaa jos vetäjinä olisivat todella virallisesti koulutetut.Se tuntuu olevan ensimmäinen este et ihmiset luulevat leimautuvansa.Se on kyllä turha pelko!mut how knows?Päävetäjillä olisi tärkeää Hengellinen Lahja myös olla mukana.Empaattisuus tosi tärkeää!lämmöllä peppiina ps.arvostelijoista viis paitsi jos joku kokee sen ahdistavana ja pelokkaana!Kaikki asiat tosina ja vakavasti!
Neuvot eivät ole minun, vaan ne on ammattiauttajien antamia koeteltuja neuvoja, joista on vakuuttavia tuloksia. Kannattaisi sinunkin lähteä parantumisen tielle, se ei ole helppo tie eikä se on lyhyt tie, se vaatiin vuosikymmenien sitoutumisen ja uskollisuuden.
Todisteen parantumisen tielle lähtemisen tehosta ovat nähtävissä, ei yksin minun omassa elämässäni, vaan tuhansien ellei kymmeinien tuhansien muidenkin elämässä.
Sopii ihan kadehtiakin jos on tarvetta, ja suuttuakin saat, sehän on merkki siitä ettet ole vielä kuollut. Minä tiedän ja tunnen tapaukset, haavoitettu hyökkää ensiksi rajusti, kun satuttaa kipeään paikkaan.
Seuraava askel itsetutkimisen tiellä onkin alkaa miettimään sitä miksi saan raivokohtauksia tai panikoin tietyissä tilanteissa. Kaikki nämä reaktiot kertovat tärkeätä viestiä OMASTA sisäisestä tilasta. Kun näihin pääsee käsiksi, sinuksi tunteidensa kanssa, niin elämä alkaa muuttumaan aivan ihmeellisellä tavalla.
Pelossa ja häpeässä elänyt ihminen havahtuu siihen että tämä vihainen ja tuomitseva taho ei ollutkaan Jumala, joksi häntä luulin, vaan minun oma rikottu mieleni. Synti ei ole pikkujuttu, se on saanut paljon pahaa vahinkoa aikaan, sielussamme, mielessämme, tunteissamme ja kehossamme. Ihminen on hyvin herkkä ja vaikutteille altis kokonaisuus.
Jokainen ihminen on uniikki yksilö. Kun netissä puhutaan, ei vastaus ole yksilölle jolle vastataan, vaan vastaus on yleisellä tasolla. Jos yksilön kanssa halutaan toimia auttajana niin se tapahtuu samassa tilassa, lähellä toista. Ennen muuta on huomioitava se seika, että jokainen meistä on rakkautta etsimässä. Rakkautta ei ole se jos auttsaja on suuna ja päänä äänessä neuvoineen, vaan se että ihan ensimmäiseksi pysähtyy kuuntelemaan mitä toisella on asiaa. Usein jo sillä on parantava vaikutus kun joku kuuntelee aidosti ja on kiinnostunut hyvinvoinnistani.
Mestaroiminen on kyllä sellainen taipumus ja uhkatekijä meissä (langenneissa), että se on pantava heti alussa suitsiin. Muutoin mene lekkerin peliksi. Kohta ei tiedä kuka auttaa ja ketä piti auttaa.
ah ja voi!Mua jotenkin naurattaa toi sun nimimerkkisi,ei millään pahalla.Siitä olen todella(ennakkoluuloisesti) saanut käsityksen et olet voivottelija.Nyt kun luen viestejäsi,sanon,sinulla on paljon ymmärrystä,siis et ole ah ja voi!lämmöllä peppiina ps, kuunteleminen ,aidolla sydämellä, on kaiken A ja O.
Kirjoitan eri nimimerkeillä ihan tarkoituksellisesti. Täällä on nimittäin muutamia jotka aktiivisesti kyttäävät minun persoonaani ja pyrkivät paljastamaan sen vahingoittamistarkoituksessa.
En tarvitse tätä palstaa selvittelemään persoonaani, vaan haluan kirjoittaa ASIASTA. En kirjoita asiaan liittyvistä henkilöistä, tällaiusakin väärinkäsityksiä olen havainnut joissakin tapauksissa. Itsestäni olen kertonut melko avoimesti ja rehellisesti. Minulla ei ole mitää salattavaa elämässäni, olen täysin julki Jumalani edessä. Siksi voin myös itselin heikkona ja tarvitsevana julkisesti kirjoittaa hyvin kipeiksi koetuista ja siksi kovin salatuista asioista. Se aiheutta tavanomaisesti räjähdyksen jos jokin aktiivisesti torjuttu asia pyrkiin esiin.
Kävin 2 vuotta psykoterapeutilla, kun oli ollut lapsena kurjaa ja myöhemmällä iällä alkoi alahuuli lerpattaa. Maksoin osittain pimeästi kun tämä herra psykoterapeutti puljasi raha-asioitaan sillä lailla "laitatko nimesi tuohon paperiin, niin minä täytän sen sitten myöhemmin".Koska olin näin korkean herran armoilla ja masiksessa, niin en huomannut edes ihmetellä ääneen. Kelaa ilmeisesti kusetettiin, ja veronmaksajat maksoivat mutta sehän on sama asia kuin ennenvanhaan maalla jos Metsähallituksen metsää paloi "jaa se onkin vaan valtion mettää".
Hieman hassulta tuntui kuitenkin heittäytyä tämän herran ohjattavaksi.
No lapsuuden traumat tuli läpikäytyä, tiedän nyt syyn kurjaan olooni ( p. mainen faija joka olisi itse tarvinut piiitkän terapian aikanaan)
Suosittelen terapiaa, jos jollakin on tarvetta, mutta yksi neuvo: käytä sydäntäsi ja järkeäsikin ja katso millaisen terapeutin itsellesi valitset. Jos vaikutta tyhmältä tai rumalta, niin vaihda parempaan.
Jos terapian tarkoitus on etsiä syyllisiä omaan kurjaan oloon, niin se on täysin hakoteillä. Sellaiseen en tässäkään tapauksessa usko. Todennäköisesti terapoitava ei ole päässyt eteenpäin terapaiassa niin että siitä olisi ollut hänelle hyötyä.
Toki menneisyys traumoineen käydään lävitse, mutta siinä tarkoituksessa että nyt aikuistunut minä kykenisi käsittelemään emotionaalisen raakilevaiheen aikana syntyneet ongelmat ja pääsisi niiden ylitse, - kehitykseen ja kasvuun kohti terveempää aikuisuutta.
kun luin asiantuntevan ja kauniin viestisi. Näin varmaan pitäisi olla (konditionaalissa)
kirjoittaa jonkinlaisen känäämisviestin.Luulen et se tuli väärälle nimimerkille?En ole varma kun en löydä sitä mistään!anteeksi anoen,taisin jo anoakkin,lämmöllä peppiina,siis suuttumustani!Nyt olen iloinen kuin peipponen,ole sinäkin!
Tee tuo tärkein kysymys itsellesi "mikä estää".
Olin -80 luvulla uudelleen koulutettavaan ammattiin sovetumis- tutkimuksissa Turussa (kela).
Muistan aina psykologin joka katsoi pyreiden silälasiensa lävitse suoraan silmiini ja
kysyi, mikä estää. Vähän myöhemmältä ajalta, samassa laitoksessa, istuin vastapäätä psykiatria ja kerroin hänelle rakkaan äitini tuskasta, silloin kun sairastuin parantumattomaan tautiin 7 vuotiaana. Yllätten sain sitä kautta kosketuksen omaan suremattomaan suruuni. Tuon ikäinen ei osaa surra kuten aikuinen, ei ole emotionaalista kypsyyttä.
Sitä itkua joka siitä alkoi, tuli tulvimalla ja pitkään. Olen kaikesta johdatuksesta hyvin kiitollinen Jumalalle, sairaanakin olen saanut olla hyvin terve, Jumala on siunannut elämäni runsaasti. Kiitos Jeesuksen!
Jeesuksen nimessä ja veressä on syntisi annettu anteeksi, mene Herran rauhaan peppiina. Olen joskus purevan sarkastinen, ymmärrän että se on loukkaavaa, pyydän anteeksi!
Yksi tärkeä auttajan ominaisuus on osata panna auttamiselle piste, silloin jos se ei johda muuhun, kuin sairaan takertumiseen kiinni auttajaan. "Valitettavasti minä en osaa auttaa sinua tämän enempää". Tämä on tärkeä lause.
Tämä keskustelu on valitettavasti kääntynyt harhaan avauksesta, se on mennyt kiistelyksi ammattiaiuttajien pätevyysvaatimuksista.
Tärkein auttajataho, Jumalan lisäski, ovat vaikeuksissa elävän ihmisen läheiset.
Usein tällaisissa tapauksissa auttaja väsyy. Huomaamattaan voi jopa palaa loppuun ja sairastua. On yllättävää miten vähän ihmiset kuitenkin osallistuvat asiaa sivuaviin koulutuksiin. Mikä estää oppimasta uutta näkökulmaa, mikä estää tutustamasta ihmisen (lupultakin niin hauraaseen) kokonaisuuteen. Pelko liian alastomaksi tulemisestako lienee syy? Varmaan on paljon muitakin syitä, mutta kaikki ne ovat kuitenkin tekosyitä, onhan elämä niin arvokas lahja, josta kannattaisi pitää hyvää huolta.
sinulle A!Tuntuu sinulla olevan paljon lahjoja!Oletko ammatti-auttaja vai itseopiskellut?Uskon sinä olet paljon auttanut,olisiko sinusta pienen solun vetäjäksiRyhmä olisi hyvä olla pieni.Liian iso hajoittaa liikaa sekä vetäjiä et asiakkaita.lämmöllä peppiina
Auttajan ammattirooli ja siihen liittyen ammatillinen välimatka suojelevat ammattiauttajaa "nielaistuksi" tulemiselta. Toisin on läheisten ja vaikkapa pitkäaikaisten ystävien laita, joihin vaikeuksissa olija takertuu ja jotka hän voi psyykkiseen ahdinkoon usein liittyvällä itsekeskeisyydellään aivan uuvuttaa.
Ammattiauttajalla on yleensä tai useimmiten tukenaan työnohjaaja, jonka kanssa hän voi käydä läpi työssä kokemaansa ja saada voimia, että jaksaa jatkaa siinä. Mutta toisin on läheisten laita, omaisten ja ystävien, jotka ovat tavallaan samassa veneessä vaikeuksissa olijan kanssa.
Ammattiauttaja voi lopettaa terapian, mutta mitenkähän moni ottaa avioeron puolisosta, jonka vaikeudet vievät häneltä kaikki voimat? Tai lopettaa pitkään jatkuneen ystävyyden, vaikka siitä on tullut uuvuttavaa toisen elämänkriisien loputonta analyysiä ja ratkaisujen etsimistä? Luulen, että loppujen lopuksi aika harva.
Joku voi tosiaan pelätä liian alastomaksi tulemista eikä siksi ota osaa psykoterapiaan tai edes sitä sivuaviin koulutuksiin. Taustalla on ehkä ajattelua, että psykologilla tai psykiatrilla on "röntgensilmät" ja hihassaan keinoja, joilla hän pystyy muuttamaan persoonaani tavalla, josta en pidä. Kaikki terapeutit eivät myöskään arvosta uskonasioita, vaan jopa pitävät uskoa "kainalosauvoina", jota terve ihminen ei tarvitse.
Itse en pelkää alastomaksi tulemista, koska koen olevani aika samanlainen kuin muutkin ihmiset ja samojen lainalaisuuksen alainen. Lisäksi olen nähnyt kaikenlaista - varsinkin henkistä - alastomuutta niin paljon, ettei omanikaan voi olla kovin kummallinen asia. Minulla sen sijaan esteenä on yleensä raha, koulutukset eivät näet yleensä ole aivan halpoja, ja joskus nuorempana oli myös "oudoksi" tai "erikoiseksi" leimautumisen pelko, "ei savua ilman tulta"-ajattelun mukaisesti.
Koska psykoterapia lisää itsetuntemusta, siitä hyötyvät muutkin kuin psyykkisissä vaikeuksissa olijat. Toisaalta minulla on se käytännön kokemus, että useimmat ahdistus- ja/tai masennustilat menevät ohi itsestään, ajan kanssa. Ja mieluiten ilman lääkkeitä, "onnellisuuspillereitä".
Auttajaksi ei sukulainen kelpaakaan, siis ammattipiireissä.
Tiedän mainitsemasi kaltaisia tapauksia joissa mielenterveyshäiriöistä kärsivä takertuu lähiomaiseensa.
Mielenterveyspotilas joka on turvaton ahdistunut pelokas ja usein hätääntynyt, etsii
kättä johon tarttua, ja korvia jotka kuuntelisivat hänen jatkuvana luuppina samaa rataa pyöriviä ajatuksiansa. Ajatusmaailma pyörii kuin posetiivi, soittaen samaa säveltä. Se ja se teki minulle niin väärin, tämä ihminen vihaa minua aivan valtavasti, se henkilö valehtelee, se ei tule katsomaan minua, se ei välitä minusta. Kuitenkin kun tuntee tapauksia, niin juuri nuo moititut henkilöt ovat hänen auttajiaan ja lähiomaisiaan, joiden varassa hän käytännössä elää tunnemaailmassaan (pysyy siis jotenkin tolpillaan). Haukkumisen saavat palkakseen.
Eihän ihmisen sisällä olevaa lapsuudesta asti jäänyttä "mustaa aukkoa" kukaan ihminen kykene täyttämään. Sairaan hätä ja siitä johtuva takertumisen tarve on aivan kyltymätön.
Mielen sairauksissa on niin monia lajeja ja lajien sisällä eri vaikeusasteita. Lääkäri on ensisijainen hoitaja silloin kun taudin vaikeusaste alkaa haitata pahasti arkista elämää.
--------
Nyt kuitenkin puhutaan, siis tässä meidän kesken ns. terveistä ihmisistä, joiden elämää ja ihmissuhteita haittaa jossain määrin lapsuuden traumat. Muun muassa sairaat pelot ja niistä johtuva sairas epäluuloisuus ja takertuminen, joista mustasukkaisuus parisuhteessa on ehkä tunnetuin. Toinen on sitten tämä läheisriippuvuutena tunnettu takertuminen.
Monet todellakin kärsivät sen tähden, että pelätään hakeutua hoitoon. Näissä (normaali) tapauksissa hoito voisi johtaa aivan merkittävään paranemiseen, ja sitä kautta suhteiden normalisoitumiseen läheisissä ihmissuhteissa. Kroonistunut masennus on hyvin monisyinen joskus vaikeasti diagnosoitava sairaus, sekin sitoo paljon ihmisiä pyörimään oman napansa ympärillä. Pelko epäluulot ja häpeä estävät potilasta hakeutumasta hoitoon.
Pahin laajasti haittaava sairaus minun mielestäni on "terve" niminen sairaus.
Parantumattomasti terve, on tautina melkoinen syöpä, jos sellainen asenne tarttuu ihmiseen. Meillä jokaisella on tarvetta parantumiseen, ihmissuhteissa, oman itsensä tuntemisessa, ja oman itsensä terveessä rakastamisessa. Ja kermana kakun päällä on opetella ilmaisemaan toiselle ihmiselle rakastavia ja parantavia sanoja hänestä ja suhteesta häneen. "Olet suloinen ja ihana juuri sellaisena kun olet, minä rakastan sinua", siitä se lähtee ihmissuhteiden ilmapiiri paranemaan aivan kohisten.