Apostolinen uskontunnustus

Miksi apostolinen uskontunnustus ei VIELÄKÄÄN ole käytössä esikoislestadiolaisessa jumalanpalveluksessa?

Apostollisesta uskosta puhutaan, mutta kieltäydytään ykskantaan tunnustamasta (omalla suulla) apostolista uskoa.

Moni liikkeen haahuuiluista olisi jäänyt tekemättä kun jäsenstö tietäsi tarkasti mihin uskoon kuulutaan ja tunnustaudutaan.

USKOMME PÄÄKOHDAT

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Ja Jeesukseen Kristukseen, hänen ainoaan Poikaansa, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Uskon Pyhään Henkeen, yhden pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän, aamen.
29204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

varsinaisesti jumalanpalveluksia. Esikoislestadiolaiset käyvät seurojen lisäksi myös kirkon jumalanpalveluksissa. Niissä me osallistumme apostoliseen uskontunnustukseen.

Esikoislestadiolaisessa yhteisössä ei ole vaikeuksia käsittää seurakuntaoppia apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti.

Yhteisössä elää kuitenkin lujasti käsitys ihmeellisestä Jumalan johdatuksesta, joka on kuljettanut elävän uskon aivan meidän aikaamme saakka tänne Pohjolaan. Sehän on aivan oikein. Siitä tuleekin olla kiitollinen Jumalalle. Ei opetus ei ole väärää tietenkään.

Ihmisten mielikuvissa kuitenkin asia urautuu kapeakatseiseksi kymmenien vuosien viikoittaisen toiston vuoksi. Syntyy mielikuva, että näin ja vain juuri näin on tapahtunut.

Unohdetaan, että Jumalan elävä Sana on levinnut myös monia muita uria pitkin. Jumala ei ole ollut pakotettu tähän yhteen ja ainoaan tapaan levittää elävää uskoa.

On helppoa pitää lähimpiä saman uskonyhteisön jäseniä uskovina ja kokea seurakuntayhteyttä heidän kanssan. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että se on vain pieni osa sitä suurta lasten valtakuntaa, johon kuuluu lukematon joukko ihmisia. Se on yhteinen Pyhä seurakunta.

Minun mieleeni se tulee silloin, kun veisaamme el-seuroissamme vuoroin körttiläisen, vuoroin evankeelisen ja ehkä vuoroin vanhoillislestadiolaisen virsirunoilijan virsiä. Se on mielestäni muistutus yhteisestä Pyhästä seurakunnasta.

Äänestä
  • Sitähän minäkin toivon sydämestäni, että esikoislestadiolaiset käyvät kirkossa Jumalan sanan kuulossa ja yhtyvät SYDÄMESTÄÄN siellä myöskin apostoliseen uskontunnustukseen. Toistaiseksi valtaosa esikoislestadiolaisista suhtautuu halveksivasti luterilaiseen kirkkoon ja Lutherin opetuksiin. Toki osa meistä esikoislestadiolaisista on tunnustuksellisia luterilaisia, kiitos Herralle, mutta se tietää väistämättä eri asteisia vaikeuksia ja ristiriitoja esikoislestadiolaisuudessa.

    Kysymys: Sivuutatko tahallasi esikoislestadiolaisten enemmistön vihamielisen ja halveksivan asenteen luterilaiseen tunnustukseen ja kirkkoon?

    Perustele tarkemmin miksi esikoislestadiolaisuudessa ei olisi vaikeuksia yhtyä apostoliseen uskontunnustukseen? Olen vahvasti eri mieltä.

    Huuliaan ei tietenkään ole vaikea liikuttaa, eikä sanoja ole vaikea muodostaa, - puhekykyisen henkilön, mutta useimpien esikoislestadiolaisten sydän ei ole mukana, koska esikoislestadiolasuudessa on niin paljon ihmisoppia Kristuksen opin täytteenä. Tällä kertaa en kuitenkaan tarkemmin yksilöi niitä.

    Jumalan johdatukseen uskotaan, kiitos Herralle, ja keksinäinen sosiaalinen kanssakäyminen on antoisaa. Hyvä niin!

    Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan lapset lähetetään kuitenkin ulos tutuista ja turvallisista ympyröistään, viemään ilosanomaa Jeesuksesta niille jotka ovat vielä uskosta osattomia.

    Lestadiolaisen teologian mukaan kristityt aidataan ghettoon jonka muurien korkeus ja pitävyys on pääasia julistuksessa. Tämä Jumalan sanan vastainen käyttäytyminen johtuu selkeästi Raamatun vastaisesta seurakuntaopista joka sulkee muut Jumalan lapset kuin oman joukon taivaan ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Tiedätkö sinä sen, Jos seurakokouksissa luettaisiin , apstolinen uskontunnustus
    niin ei niin väärin puhuttaisi , kun monin paikoin NYT KUULUU. . . .mitenkä.

    1. Kehenkä luotamme
    2. Mihin naulaan lyömme.
    3. Milloin otamme Jeesuksen kävelykepiksi
    4. Silloin alkaisi rehellinen puhe
    5. Uskon tulo tänne pohjolaan ei ole ihmisestä kiinni yhtään
    6. Saattaa tulla virsien veisuussa , minä vain USKOn toisin .
    7. Kun Uskon eunnustus luetaan , Seisten , se jo puolustaa Jumalaa
    8.Jos käydään kirkossa 1-2 kertaa vuodessa , paljonko se lisää
    "seurakuntayhtettä "

    Äänestä

  • ihmettellöö kirjoitti:

    Sitähän minäkin toivon sydämestäni, että esikoislestadiolaiset käyvät kirkossa Jumalan sanan kuulossa ja yhtyvät SYDÄMESTÄÄN siellä myöskin apostoliseen uskontunnustukseen. Toistaiseksi valtaosa esikoislestadiolaisista suhtautuu halveksivasti luterilaiseen kirkkoon ja Lutherin opetuksiin. Toki osa meistä esikoislestadiolaisista on tunnustuksellisia luterilaisia, kiitos Herralle, mutta se tietää väistämättä eri asteisia vaikeuksia ja ristiriitoja esikoislestadiolaisuudessa.

    Kysymys: Sivuutatko tahallasi esikoislestadiolaisten enemmistön vihamielisen ja halveksivan asenteen luterilaiseen tunnustukseen ja kirkkoon?

    Perustele tarkemmin miksi esikoislestadiolaisuudessa ei olisi vaikeuksia yhtyä apostoliseen uskontunnustukseen? Olen vahvasti eri mieltä.

    Huuliaan ei tietenkään ole vaikea liikuttaa, eikä sanoja ole vaikea muodostaa, - puhekykyisen henkilön, mutta useimpien esikoislestadiolaisten sydän ei ole mukana, koska esikoislestadiolasuudessa on niin paljon ihmisoppia Kristuksen opin täytteenä. Tällä kertaa en kuitenkaan tarkemmin yksilöi niitä.

    Jumalan johdatukseen uskotaan, kiitos Herralle, ja keksinäinen sosiaalinen kanssakäyminen on antoisaa. Hyvä niin!

    Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan lapset lähetetään kuitenkin ulos tutuista ja turvallisista ympyröistään, viemään ilosanomaa Jeesuksesta niille jotka ovat vielä uskosta osattomia.

    Lestadiolaisen teologian mukaan kristityt aidataan ghettoon jonka muurien korkeus ja pitävyys on pääasia julistuksessa. Tämä Jumalan sanan vastainen käyttäytyminen johtuu selkeästi Raamatun vastaisesta seurakuntaopista joka sulkee muut Jumalan lapset kuin oman joukon taivaan ulkopuolelle.

    lähetysmiesten puheita. Heidän sanavalintansa eivät ole ristiriidassa apostolisen uskontunnustuksen kanssa siten, etteikö sanonta jätä mahdollisuutta ajatella, että kaikkivaltias Jumala on henkeyttänyt Sanaansa myös muualla.

    Siksi minua lämmittää, kun laulamme monia kauniita körttivirsiä seuroissamme.

    Meidän täytyy antaa sellaiset ahdasmieliset, Jumalan Sanan vastaiset, asenteet ja ajatukset lähimmäisillemme anteeksi.

    Täytyy keskustella ensisijaisesti siitä, mitä Jeesus ja apostolit ovat opettaneet. Tulee kokoontua yhteen ja keskustella erilaisista omakohtaisista uskon kokemuksista ja lukea ja tutkia Jumalan Sanaa. Lisäksi siellä kehotetaan laulamaan virsia, rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa.

    Ihmisten uskon on lähdettävä sisältä päin. Vain Jeesus itse voi poistaa pelon ja ennakoluulot ihmisten väliltä ja sytyttää Hengen palon niin, että aletaan uhrata ja osallistua myös lähetystyöhön. Se ei onnistu ihmisvoimin.

    Meidän täytyy varustautua siihen, että Raamatunmukainen seurakuntakäsitys tulee ylikävellyksi jonkun yhteisen ymmärryksen avulla. Minua ei yhtään kiusaa se, että en ole vaatinut omaa käsitystäni oikeaksi. Minulle on riittänyt, että olen jättänyt kysymyksen askarruttamaan ihmisiä.

    Kukaan ei ole selittänyt sitä kohtaa, miksi Jeesus sanoi ihmetteleville opetuslapsille, ettei heidän tullut kieltää muita Jumalan Sanan julistajia toimimasta. Siis sellaisia, joita he eivät tunteneet. Hehän olisivat halunneet varmaan käyttää koviakin otteita näitä vastaan.

    Mutta eipä Jeesus käskenyt liittyyäkään heihin tai alkaa muuten hyysäilemään.

    Äänestä

  • tarkkaan kirjoitti:

    Kiitos siitä Herralle.

    Mutta mainitulla seikalla ei voi selittää pois, eikä vähätellä esikoislestadiolaisuuden surkeata nykytilaa.

    Jotta liike voisi tervehtyä laajemmin hengellisesti, niin parannuksen on lähdettävä ruotsinlapista. Liikkeen johtoon on saatava ehdottomasti kristinopin koulutuksen saaneet sydämestään uudestisyntyneet henkilöt ja vanha raamatunkäännös joka ei enää avaudu on muutettava 1938/-39 käännökseksi. Se pelkästään katkaiseen kaulan monilta vääriltä opetuksilta joihin on päädytty vanhan Raamatunkäännöksen puutteellisen ymmärtämisen kautta.

    Puhe kristillisyydestä ei auta, koska ainoa pelastuksemme on JEESUS nimessä, Jumalan rakkaudessa ja armossa, sekä Kristuksen lunastustyössä.

    Jos yhteisö, olipa nimeltään mikä hyvänsä, ei pitäydy tiukasti Kristuksen sanassa niin ollakseen Kristukselle alamainen sen on palattava alkujuurille. Ainoa mahdollisuus iankaikkiseen elämään on Jeesuksessa Kristuksessa, (Jumalan elävä Sana) ei siis missään joukossa ihmisiä ja tai heidän raamatuntulkinnoissaan.

    Jos seurakuntayhteisö (herätysliike) pitäydy tiukasti tässä opissa, vaan lisää omia isiltä opittuja ja perittyjä traditioita joukkoon, niin se ei tiedä hyvää.

    Lestadiolaisuuden historia todistaa koko maailmalle vääjäämättä sen, että liike kaikkinensa on mennyt kristinopissa vakavasti pileen jo ennen 1800/1900 lukujen taitetta. Parannusta ei edelleenkään ole ole tehty, eikä syntiä ole tunnustettu, vaan syylliset on aina löydetty etevästi liikkeen ulkopuolelta. Tämä koskee kaikkia hajaannuksessa syntyneitä suuntauksia. Rauhan Sana ryhmästä en tiedä?

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Tiedätkö sinä sen, Jos seurakokouksissa luettaisiin , apstolinen uskontunnustus
    niin ei niin väärin puhuttaisi , kun monin paikoin NYT KUULUU. . . .mitenkä.

    1. Kehenkä luotamme
    2. Mihin naulaan lyömme.
    3. Milloin otamme Jeesuksen kävelykepiksi
    4. Silloin alkaisi rehellinen puhe
    5. Uskon tulo tänne pohjolaan ei ole ihmisestä kiinni yhtään
    6. Saattaa tulla virsien veisuussa , minä vain USKOn toisin .
    7. Kun Uskon eunnustus luetaan , Seisten , se jo puolustaa Jumalaa
    8.Jos käydään kirkossa 1-2 kertaa vuodessa , paljonko se lisää
    "seurakuntayhtettä "

    Kysymys ei ole ollenkaan siitä, että liikkeet yhdistettaisiin kaikki samaksi. Lestadiolaisten rukoushuoneella olisi välillä helluntailaisten seurat ja puhujat heiltä, välillä taas luterilaiset ja välillä vanhoillislestadiolaiset pitäisivät jumalanpalveluksensa rukoushuoneissamme. Tai roomalaiskatolitse tpeitäsivät eskoislestadiolaisten temppelissä messunda tai ortodoksit.
    Ja me vastaavasti välillä pitäisimme lestadiolaisen jumalanpalveluksen helluntailaisten temppelissä, vapaakirkossa, pelastusarmeijassa tai luterilaisessa kirkossa.

    Tätähän ei Jumala rakkaudelta edellytä. Vaan sitä että meillä on sama Jumala, ja hänen sanasa, sama Jeesus, sama kaste, sama usko edellä mainittuun.Ja että me teemme yhdessä työtä kirkastaaksemme KRISTUSTA symtisten ainoana pelastajana ja vapahtajana.

    Nyt kukin liike vain mainostaa itseään porttina taivaaseen, itseriittoisen kehuu omaa erinomaisuuttaan ja erehtymättömyyttään, sekä ylivertaisuuttaan kaikkiin muihin seurakuntiin nähden. Pohjalla tällaiseen hengelliseen sokeuteen, tuomiohenkeen ja karsinaoppiin on ylpeys, synneistä pahin.

    Äänestä

  • ihmettellöö kirjoitti:

    Kiitos siitä Herralle.

    Mutta mainitulla seikalla ei voi selittää pois, eikä vähätellä esikoislestadiolaisuuden surkeata nykytilaa.

    Jotta liike voisi tervehtyä laajemmin hengellisesti, niin parannuksen on lähdettävä ruotsinlapista. Liikkeen johtoon on saatava ehdottomasti kristinopin koulutuksen saaneet sydämestään uudestisyntyneet henkilöt ja vanha raamatunkäännös joka ei enää avaudu on muutettava 1938/-39 käännökseksi. Se pelkästään katkaiseen kaulan monilta vääriltä opetuksilta joihin on päädytty vanhan Raamatunkäännöksen puutteellisen ymmärtämisen kautta.

    Puhe kristillisyydestä ei auta, koska ainoa pelastuksemme on JEESUS nimessä, Jumalan rakkaudessa ja armossa, sekä Kristuksen lunastustyössä.

    Jos yhteisö, olipa nimeltään mikä hyvänsä, ei pitäydy tiukasti Kristuksen sanassa niin ollakseen Kristukselle alamainen sen on palattava alkujuurille. Ainoa mahdollisuus iankaikkiseen elämään on Jeesuksessa Kristuksessa, (Jumalan elävä Sana) ei siis missään joukossa ihmisiä ja tai heidän raamatuntulkinnoissaan.

    Jos seurakuntayhteisö (herätysliike) pitäydy tiukasti tässä opissa, vaan lisää omia isiltä opittuja ja perittyjä traditioita joukkoon, niin se ei tiedä hyvää.

    Lestadiolaisuuden historia todistaa koko maailmalle vääjäämättä sen, että liike kaikkinensa on mennyt kristinopissa vakavasti pileen jo ennen 1800/1900 lukujen taitetta. Parannusta ei edelleenkään ole ole tehty, eikä syntiä ole tunnustettu, vaan syylliset on aina löydetty etevästi liikkeen ulkopuolelta. Tämä koskee kaikkia hajaannuksessa syntyneitä suuntauksia. Rauhan Sana ryhmästä en tiedä?

    Sinulla olisi nyt mahdollisuus , saada sanasi kuuluville .

    Siis kun Raattamaa kuoli 1899. oli jo erilaisa keskusteluja käyty
    siinä olet oikeassa , ja 1902 . oli kaikki jo selvää , silloin oli kolme
    pääjoukkoa valmiina . Olen aina kuullut että Esikoiset oli lähinnä
    totuutta , oikea mielisyyttä .

    Äänestä

  • Ihmeellinen ajatus, seurakokoukset eivät ole jumalanpalvelusta!!!!!
    Hehheeh, en muuta sano!!

    Äänestä

  • moro ny kirjoitti:

    Ihmeellinen ajatus, seurakokoukset eivät ole jumalanpalvelusta!!!!!
    Hehheeh, en muuta sano!!

    asennetta!

    Kyllä kirjoittaja varmaan arvostaa seurakokoukset jumalanpalveluksien edelle.

    On vain tullut muotiasiaksi keskustella eri jumalanpalveluskaavoista, joista jotkut ovat sopivia ja toiset vähemmän sopivia ja vielåpä lisäksi joidenkin kaavojen mukaisiin jumalanpalveluksiin liittyviin ehtoollistilaisuuksiin on sopivaa osallistua ja toisiin ei.

    Tässä on asetettu jumalanpalveluksille niin hirveät vaatimukset, että tavallinen uskovainen on sormi suussa.

    Seurakokoustenkinko pitäis täyttää nämä kaava- ja direktiivivaatimukset.

    Sopisi miettiä mistäpäin näiden jumalanpalvelusten luokittelu tulee. Ei ainakaan tavallisilta sunnuntaiseuravierailta.

    Teeppä luettelo, mitkä kansankirkkomme Jumalanpalvelukset ovat sopivia ja mitkä ei.

    Haluaisin nähdä sinun luokittelusi.

    Äänestä

  • hyväntahtoisempaa kirjoitti:

    Kyllähän se kepulaisuus paistaa läpi,et maha mittään.

    Jumalan sana on Jumalan sanaa, kuului se missä tahansa.
    Ehtoolliskaava-asia on pelkkää valtapeliä. Kristittyjä ei olisi pitänyt lainkaan eksyttää sellaisilla rasitteilla.

    Äänestä

  • eslestLukija kirjoitti:

    Jumalan sana on Jumalan sanaa, kuului se missä tahansa.
    Ehtoolliskaava-asia on pelkkää valtapeliä. Kristittyjä ei olisi pitänyt lainkaan eksyttää sellaisilla rasitteilla.

    Jumalan antamia, asioita, joita ei pitäisi ottaa miksikään oikeaoppisuusmielenosoitusten välineiksi.

    Meidän täytyy asettua lähimmäisen - vikaanjoutuneenkin - kohdalle ja miettiä onko asioille eduksi, että osoitamme ylemmyyttä ja oikeaoppisuutta boikoteilla yms.

    Äänestä

  • arvokkaita, kirjoitti:

    Jos tarkoitat kristityn , en ole samaa mieltä kanssasi

    Äänestä

  • teu kirjoitti:

    Jos tarkoitat kristityn , en ole samaa mieltä kanssasi

    lyödä rintoihimme ja korostaa ylemmyyttämme, kun kohtaamme ihmisen, joka esim. hyväksyy jonkun sellaisen jumalanpalveluskaavan, joka ei ole vanhan kirkkokäsikirjan mukainen. Täytyyhän se muistaa tuoda esille esim. mieltään osoittamalla.

    Yksityist kristityt joutuvat vaikeisiin tilanteisiin näissä jumalanpalveluskaava-asioissa.

    Äänestä

  • sitten pittä kirjoitti:

    Esiintyvät silti asiantuntijoina, satuilevat seurakunnalle ihan omiaan. Nyt käytössä olevat kaavat ovat nimittäin vanhempaa perua kuin ne joita härkäpäisesti vaaditaan.

    Äänestä

  • sitten pittä kirjoitti:

    lyödä rintoihimme ja korostaa ylemmyyttämme, kun kohtaamme ihmisen, joka esim. hyväksyy jonkun sellaisen jumalanpalveluskaavan, joka ei ole vanhan kirkkokäsikirjan mukainen. Täytyyhän se muistaa tuoda esille esim. mieltään osoittamalla.

    Yksityist kristityt joutuvat vaikeisiin tilanteisiin näissä jumalanpalveluskaava-asioissa.

    Ja meidän ei sen tähden tarvitse millään tavoin , ruveta isottelemaan
    päin vastoin meidän , tulee tulla kaikkien kanssa toimeen , olipa
    kuka tahansa synnitön tai syntinen , sinun tehtäväsi ei ole tuomita ketään.
    Vaan Jumalan , joka vieläkin päättää kuka on arvollinen , ei ihminen sitä
    päätä , eikä ole koskaan päättänyt . Siksi en ymmärrä oikeudellisia vaatimuksia
    Kun jokainen muistamme , että olemme syntisiä ihmisiä , jää vaatimukset
    melko pieniksi. Jokaisen ihmisen tarve tulee ensin vastaan , ja sitten omat.

    Äänestä

Siis me jotka Jeesusta seuraamme, emme usko

- Ruotsin lapissa asuviin ihmisiin joilla olisi veetto-oikeus Jumalan iankaikkisesti pysyvään sanaan.
- Esikoislestadiolaisuuteen ainoana oikeana Kristuksen seurakuntana.
- Raamatun vastaiseen äitiseurakuntaan, muiden Jumalan lasten muodostaman seurakunnan yläpuolella olevaan erehtymättömään klikkiin Kristuksen seurakunnassa.
- Kenenkään ihmisen olevan korotettu toisten ihmisten yläpuolelle.

Me uskomme

- Jumalaan joka on Kaikkivaltias Jumala, kaiken olevaisen Luoja.

- Uskomme Jumalan Poikaan Jeeesukseen Kristukseen joka on jokaisen Jumalan lupaukseen uskovan ihisen Vapahtaja tämän henkilön kaikkien syntien sovittaja Jumalan edessä, riippumatta siitä millaisesta taustayhteisöstä ihminen on.
Syntisen autuus perustuu kokonaan Jumalan LUPAUKSEEN, Jumalan armoon ja rakkauteen, Kristuksen ansioon, ja USKOON jolla Jumalan valmistama lahja otetaan vastaan. Kenekään hengellisessä taustayhteisöllä ei ole pelastavaa merkitystä. Muunlainen opetus kristinuskosta on humpuukia ja eksytystä.

- Uskomme että Kristus tuomitsee jokaisen meistä OIKEIN Jumalalta saamansa tehtävän mukaisesti, eikä hän tarvitse tehtäväänsä KENENKÄÄN ihmisen tai heidän muodostamansa yhteisön neuvoja.

- Uskomme Pyhään Henkeen pyhittäjään, jonka Jumala vuodattaa jokaisen lapsensa päälle, niin että tämä näkee Kristus Sanan valossa tien taivaaseen, ja Hengen vahvistamana vankkumatta ja epäilemättä luottaa Jumalalta SANAN KAUTTA ja Pyhässä Kasteessa saamaansa lupaukseen pelastuksesta.

- Uskomme että Jeesuksen nimessä ja veressä on meidän kaikki syntimme annettu anteeksi, Jumalan lupauksen mukaisesti.

- Uskomme ruumiimme yläsnousemuksen.

- Uskomme iankaikkisen elämän joka on JUmalan Pojassa Jeesuksessa kristuksessa perustuen JUMALAN (ei ihmisten lupiin ja lupauksiin) vaan Jumalan lupaukseen, ja on täytetty Jeesuksessa Kristuksessa meidän Vapahtajassamme, kuolleista yläsnoussessa ESIKOISESSA. Joka on sanonut ettei häpeä kutsua meitä veljikseen.

Hallelujaa kiitos Jeesus!

Jumala auttakoon pois ihmisten oppien orjuudesta, ihmisten rakentamista liekanaruista, kaikki ne jotka vielä ihmisten orjuudessa pelossa ja häpeässä elävät, pannen osan pelastuksen toivostaan omiin tekoihinsa (saastaiseen vaatteeseen).

Johdata kaikki taivaan tien matkalaiset käsittämään se Jumalan täydellinen vanhurskaus, joka Jeesuksen seuaajille on Jumalalta ilmaiseksi lahjoitettu Jumalan rakkauden lahjana.

Anna Rakas Jeesus kaikille autuutta kaipaaville se usko jolla he voivat täydessä varmuudessa tarttua sinussa olevaan iankaikkiseen elämään. Rakas Jumala kuule rukouksemme Poikasi Jeesuksen nimessä.

Äänestä
  • Oi miten selkeästi ja rakkaudella "ihmettellöö" on kirjoittanut kalleimmasta aarteestamme rukouksen hengessä!
    Sydämestäni kohoaa kiitos Herrallemme ja Vapahtajallemme Hänen lahjoistaan.
    Hallelujaa! Ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty!

    Äänestä

  • ^^muuttolintu^^ kirjoitti:

    Oi miten selkeästi ja rakkaudella "ihmettellöö" on kirjoittanut kalleimmasta aarteestamme rukouksen hengessä!
    Sydämestäni kohoaa kiitos Herrallemme ja Vapahtajallemme Hänen lahjoistaan.
    Hallelujaa! Ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty!

    niin ihmeelliseen kirjoitukseen.Sinä olet Taivaan lahja meille Kristuksen,Hänen Isänsä sekä Pyhän Hengen Valkeuden tähden.Ihanan turvallista et Jumala Lahjojaan jakaa vielä tässä hämmentyneessä elämässä.Kiitos ja kunnia Herrallemme!peppiina

    Äänestä

  • uskomassa tähän kirjoitti:

    niin ihmeelliseen kirjoitukseen.Sinä olet Taivaan lahja meille Kristuksen,Hänen Isänsä sekä Pyhän Hengen Valkeuden tähden.Ihanan turvallista et Jumala Lahjojaan jakaa vielä tässä hämmentyneessä elämässä.Kiitos ja kunnia Herrallemme!peppiina

    viesti teille kaikille Taivasmatkalaisille ,muuttolinnuille!Eikös olekkin mahtavaa,kun tämän maallisen matkan päässä siintää Taivaan Kirkkaus ,Iki-ihanuus,ei enää murhetta,ei kipua vaan Täydellisyyden Ihanat hetket loputtomiin!r peppiina

    Äänestä

  • pienen pieni kirjoitti:

    viesti teille kaikille Taivasmatkalaisille ,muuttolinnuille!Eikös olekkin mahtavaa,kun tämän maallisen matkan päässä siintää Taivaan Kirkkaus ,Iki-ihanuus,ei enää murhetta,ei kipua vaan Täydellisyyden Ihanat hetket loputtomiin!r peppiina

    Sanomaton ilo riemu ja vapaus alkaa jo täällä, kun Jumala saa sinata meitä Jeesuksessa Kristuksessa ja pukea meidät hänen vanhurskaudellaan.

    Jumala armossaan suokoon ettei kenenkään markamiehen vanhurskaus perustusi vähääkään omiin tekemisiin taikka tekemättä jattämiseen, ei omiin parannuksiin eikä erilaisiin muihin kättenvoiteisiin jotka ovat kuitenkin tästä maailmasta, eivät taivaasta lähtöisin.

    Jumala toi Kristuksessa Jeesuksessa valmiin vanhurskauden taivaasta, siihen ei yksikään ihminen voi MITÄÄN lisätä. Sen voi ottaa vastaan Jumalan rakkaudenlahjana ilman omia ansioita, taikka siitä voi kieltäytyä, milloin mihinkin tekosyyhyn.

    Surkein tekosyy kuuluu: "Olen niin syntinen". Voi Herra meitä armahda!!

    Olipa ihanaa ja kaunista tekstiä! Pitkästä aikaa ehdin piipahtaa koneelle ja ilokseni huomaan kuinka Herra jakaa edelleen rakkauden evankeliumiaan kauttasi! Kiitos ja ylistys nousee minunkin hengessäni Herralle Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    Me kylväjät (poloiset) kylvämme moniastten heikkouksien ja puuttuvaisuuden kanssa.
    Mutta sana jota me usein kyynelin kylvämme, on pelastavaa. Aarre on peltoon kätketty.

    Sana jota heukkoudessa kylvämme on Jumala itse, joka otti päälleen meidän syntimme ja häpeämme. Hän kärsi syntiemme rangaistuksen kuoleman, niin että me saamme nyt olla vapaat. Armahdettuina syntisinä. Hallelujaa kiitos sinulle Jeesus!!!

    Lupaapa raamattu senkin että tulee aika (ja on varmasti jo tullut) jolloin kylväjä tavoittaa leikkaajan! :) Jumalan Sana ei kuitenkaan koskaan tyhjänä palaa, vaan vaikuttaa aina: joko suurempaa kieltämistä ja eroa Jumalasta tai vetää Jumalan luokse ja pelastukseen! Kiitos ja kunnia todellakin kuuluu yksin Jumalalle, ilman Häntä emme voi mitään tehdä!

    Minun Jumalani!!! Jumalani ei ole mikään etäinen vaari suurennuslasi kourassa, vaan rakas Isäni jonka syliin saan aivan vapaasti nousta sekä hyvinä että pahoina päivinä.

    Onko se ihme kun tässä todellisuudessa päiväni elän armosta Jumala ylistäen, että minua suututtaa tuollaiset itsensä tärkeiksi tehneet ylpydestä sokaistuneet "vaarit", joiden tärkein tehtävä tuntuu olevan estää ihmisiä uskomasta, haukkumalla Jeesuksen lunastamia Jumalan lapsia armonvarkaiksi.

    Kyllä pirulla on nyt hauskaa, suren vain niitä rakkaita veljiäni ja sisariani, jotkä tämän uskovat ja saavat kituuttaa huonolla ruualla, remmi persiillä, pelossa syyllisyydessä ja häpeässä.

    Vaan minkäs teet jos julistamaan asetettu ei itsekään ole päässyt uskonvanhurskautta käsittämään? En usko että kukaan tahallaan julistaa epäilyksiä, ja sellaista Kristusta joka ei olekaan sovittanut sinun syntejäsi ellet luota tiettyihin ihmisiin ja tiettyyn yhteisöön. Tämä on vihollisen ansa.

    On aina vaara joutua ansaan jos lyö laimin Jumalan sanan päivittäisen lukemisen ja tutkimisen sekä lähetystyön koko maailman keskelle, ja alkaa luottamaan sokeasti joihinkin perinteisiin ja syntisiin ihmisiin.

    Jumalan sana on se jolla kaikki opetukset ja ihmiset punnitaan. Kukaan ihminen ei ole toisen yläpuolella puhumattakaan että olisi erehtymätön.
    Jeesuksessa jokasen tulee riippua kaksin käsin kiinni kun taivasmatkalle on alkuun lähtenyt. Jumalan armolupauksissa ja Kasteen armoliitossa. Horjumatta!!

    Äänestä

  • Veljpoeka kirjoitti:

    suu puhuu: jos julistajalla on sydän täynnä epäilyksiä ja pelastus hakusessa, ei voi odottaa kuulevansa vapauttavaa totuutta eli armon evankeliumia!

    Äänestä

  • 1Saara kirjoitti:

    suu puhuu: jos julistajalla on sydän täynnä epäilyksiä ja pelastus hakusessa, ei voi odottaa kuulevansa vapauttavaa totuutta eli armon evankeliumia!

    Oikeassa olet, vaikka kumarassa kuljet ;-)))

    Äänestä

Jos luin oikein niin muutamien mielestä kristityt eivät tarvitse Raamatun mukaista uskontunnustusta seurakokouksissaan.

Tarvitseeko sitten enää ihmetellä miksi lestadiolaisuus ,ylipäätään tarpoo näin pahasti hakoteillä ja syvällä ihmisoppien loputtomassa suossa?

Ei tarvitse, tämä otos riittää hyvin selittämään miksi asiat ovat niin kuin ovat, tälläkin hetkellä.

Uskontunnustus paljastaisi näet heti sen, etteivät elävässä Kristus-uskossa olevat kristityt usko lestadiolaisuuteen, eivät äitiseurakuntaan eivät yhteiseen ymmärrykseen eivätkä lapinluottamukseen.

Siinä on todellinen syy miksi lestadiolainen ei voi lausua sydämestään apostolista uskontunnustusta, ei niin kauan kun hän lepää lapinluottamuksessa ja muissa traditioon liittyvissä ihmisopeissa.

Jeesus auttakoon ja armahtakoon ihmisopeissa nukkuvia, johtakoon Jeesus tielle kaikki autuutta kaipaavat.

Äänestä
  • Tarkoittaako tämä nyt sitä että moni lestadiolainen olisi ihmisoppien seuraajana matkalla helvettiin?

    Ei tarkoita, kiitos Herralle!!

    Autuus perustuu Jumalan armoon ja rakkauteen, sekä Kristuksen ansoinn ja Jumalan SANAN lupaukseen. Ukso on käivarsi jolla nämä pelastushyvyydet otetaan vastaan.

    Autuus ei siis perustu ihmisen virheettömään vaellukseen ei ansioihin eikä tismalleen oikeaan ymmärrykseen kristinopista. Jumala valmisti itse pelastuksen sovittamalla maailman synnit itse itsensä kanssa Pojassaan Jeesuksessa kristuksessa. Tämä on tie, se on suora tie. Omasta mielestään hurskaiden ja hyvien kristittyjen tie on pujottelurata keskellä mehtää, se on täynnä surua ja epäilyjä, se on täynnä sairasta pelkoa häpeää ja syyllisyyttä. Se on täynnä erilaisia riippuvuuksia joilla puuttuvaa Jumalan rakkautta yritetään korvata.

    Myös sellainen uskonnollisuus joka ei perustu Jumalan sanaan, on keino yrittää kiinnittää Jumalan laupias huomio itseen, - aivan väärällä tavalla. Jumala näkee sydämeen!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettellöö kirjoitti:

Miksi apostolinen uskontunnustus ei VIELÄKÄÄN ole käytössä esikoislestadiolaisessa jumalanpalveluksessa?

Apostollisesta uskosta puhutaan, mutta kieltäydytään ykskantaan tunnustamasta (omalla suulla) apostolista uskoa.

Moni liikkeen haahuuiluista olisi jäänyt tekemättä kun jäsenstö tietäsi tarkasti mihin uskoon kuulutaan ja tunnustaudutaan.

USKOMME PÄÄKOHDAT

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Ja Jeesukseen Kristukseen, hänen ainoaan Poikaansa, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Uskon Pyhään Henkeen, yhden pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän, aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu