Olemme aika uusia veneilijöitä ja törmäsimme pari kertaa viime kesänäkin sellaiseen tapahtumaan,että kun rantautumisemme ei sujunutkaan aivan oppikirjojen mallin mukaan kokeneemmat veneilijät nauroivat aivan avoimesti meille.Ja sitten sai olla koko laiturissa tai rannassa olo ajan
olla nolona.Eikö muilla ja varsinkin kokeneemmilla veneilijöillä sitten ikinä ole vaikeuksia rantautumisen kanssa?Muutenkin on kanssaveneilijöiden ystävällisyys aika usein kadoksissa,ei tervehditä ja koko ajan tunnutaan vain arvostelevan keltanokkaveneilijän tekemisiä.Tästä huolimatta ajattelimme jatkaa harrastustamme ja ensi kesäksi hankimme jo vähän isomman veneenkin.
olla nolona.Eikö muilla ja varsinkin kokeneemmilla veneilijöillä sitten ikinä ole vaikeuksia rantautumisen kanssa?Muutenkin on kanssaveneilijöiden ystävällisyys aika usein kadoksissa,ei tervehditä ja koko ajan tunnutaan vain arvostelevan keltanokkaveneilijän tekemisiä.Tästä huolimatta ajattelimme jatkaa harrastustamme ja ensi kesäksi hankimme jo vähän isomman veneenkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...olivat. Kokeneemmat veneilijät on kaikki joskus itsekin olleet tilanteessa, jossa pieni apu laiturilta olisi tehnyt rantautumisesta paaaaljon helpompaa ja osaavat auttaa.
Ne naureskelijat on yleensä uusveneilijöitä, joiden taidot on hyvin puutteellisia ja naureskelevat peittääkseen oman osaamattomuutensa. Toki jonkinasteinen asennevamma tuollaisilla on myös.
Taidot karttuu tekemällä ja kokeneetkin veneilijät kämmäämät välillä, joten jätä ne naureskelijat omaan arvoonsa. Vielä on kautta jäljellä ja jos samaan laituriin satutaan niin varmasti olen ottamassa köysiä vastaan...
Komppaan täysin Mikaa. Veneilijä joka ei ymmärrä, että joku voi mennä pieleen ja suhtautua sen mukaan on yhtä veneilijä kuin se ns suunnistaja joka ei ole ikinä juossut rastin ohi.
Vaikka "purjehduskokemusta" olisi 20 vuotta, niin se ei kaikkien kohdalla tarkoita sitä, että oikeasti hallitsevat veneensä. Joillekin tuntuu ihan perussatamamanööverit tuottavan isoja ongelmia, vaikka laiturilla sitten kehutaan, kuinka kokeneita ollaan. Naureskelusta ei siis kannata välittää.
Julkisesti en ole kenellekään naureskellut, mutta välillä on kyllä hieman huvittanut, kun joku seurue on tullut laituriin ilman minkäänlaista ymmärrystä ja valmistautumista. Sitten sohlataan oikein kunnolla, vaikka ei ole esimerkiksi tuulta häiritsemässä rantautumista. Tekemällä oppii, mutta joskus kannattaisi edes hieman miettiä etukäteen, kuka tekee mitäkin ja miten laituriin tullaan. Veneellä ei voi ajaa ihan yhtä huolettomasti "ruutuun" kuin autolla. Monissa tilanteissa olisi hyvä päästä paikalle heti ensimmäisellä yrityksellä tai ollaan pulassa (esim. kovassa sivutuulessa).
Olen itse varsin kokematon, mutta olen harjoitellut ja miettinyt, miten vene kannattaa erilaisissa olosuhteissa laituriin tuoda. Välillä tietysti tulee yllätyksiä. Neuvojia ja vierestä katselijoita tosiaan riittää, mutta niitä oikeasti avuliaita on harvassa.
Mutta olennaista on sekin, miten itse suhtautuu asiaan. Aina voi myös reilusti pyytää apua naapureilta. On näitä satamaan tuloja koettu ja nähty, sekä myös satamasta lähtöjä. Sopivilla tuulilla on sekä oma että naapureiden veneet kovilla. Mielenkiintoista on, että kun on tyyntä ja hyvä ilma, auttajia löytyy ihan tungokseen asti, mutta kun tuulee ja sataa, saa pärjätä yksin. Kovin monta kertaa näiden kymmenien vuosien varrella ei ole onneksi ollut hankaluuksia. Joskus olemme jatkaneet matkaa, jos rantautuminen näyttää kovin hankalalta.
Päättymässä olevan kesän havaintoja ovat rantautumista vaikeuttavat jo täydessä satamassa monesta veneestä puuttuvat lepuuttajat sekä sivulle tai perään köyden varaan "ajelehtimaan" jätetyt jollat. Viesti on selvä: ei haluta naapuria...
Hiuksia on nostattanut myös muutamat satamasta lähtevät naapurit, jotka eivät tiedosta veneensä käyttäytymistä esim. sivutuulen painaessa. Eräs pariskunta oli selin ja niin keskittynyt ankkurinnostoon, että keula oli muutaman sentin päässä veneemme laidasta. Tässä eivät kyseessä olleet aloittelijat. Ehdimme juuri ja juuri veneen sisältä hätiin. Samana aamuna samassa satamassa naapuriveneen nuori teini sai vastuun isohkon moottoripurjehtijan ohjaimissa satamasta lähdössä. Taas keula kiinni meissä. Näistä syistä jaoimme omat päivystysvuorot ruuhkaisemmiksi tunneiksi.
Joka tapauksessa onnea veneilyn parissa. Tämä on hieno harrastus, mutta kuten näistä keskustelupalstojen eri kirjoituksista käy esiin, tämä ei kuitenkaan ole yksinäistä puuhaa, vaan vaatii aika paljon yya-henkeä kanssaveneilijöiden kanssa. Ja se oma vene ja sen käyttäytyminen eri tilanteissa on todella tarpeen opetella tuntemaan ja oppia sen mukaan sitä ohjaamaan.
valmistelu ja esiin ottaminen ovat todella rantautumisessa kaiken a ja o, kuten nimimerkki DB toteaa. Jos sotkussa olevia köysiä kaivetaan laatikoista vasta siinä vaiheessa kun keula on jo melkein maissa, ollaan varmasti vaikeuksissa. Oli sitten tyyntä tai tuulta. Myös on syytä sopia veneessä mukana olevien kanssa työnjaosta rantautumisen osalta.
Lienee aika loogista, että tuulessa ja sateessa on vähemmän auttajia. Silloin useimmat pysyttelevät sisätiloissa eivätkä siis voi havaita tulijoita. Kauniilla ilmoilla porukka oleilee avotilassa, kansilla ja laiturilla.
Noista jollista 100% samaa mieltä. Ne ovat usein riesa sisääntulijalle. Sitä en kyllä muista nähneeni, ettei lepuuttajia olisi jo kiinnittyneellä veneellä, kylläkin joskus sitä, ettei tulijalla ole. Jotkut ovat kuulemma lujasti sitä mieltä, että ne kuuluukin laittaa vasta kiinnittymisen jälkeen.
Mitä tuohon "yya-henkeen" tulee, niin en minä oikein allekirjoita tuota. Oman porukan, ts. pursiseuran, satamissa kyllä pidän huonono käytöksenä sitä, ettei saapujia tulla auttamaan, jos ollaan lähettyvillä, mutta vierassatamissa yms. en odota mitään apua laiturilta (toki on ihan mukavaa, jos sitä tarjotaan ja tarjoan itsekin, jos olen lähellä, etenkin, jos näyttää siltä, että tulijoilla voisi olla vaikeuksia). Kukin hoitaa omat hommansa ja vieraat hoitakoot omansa.
Ei kai siitä mihinkään pääse, että tulijoiden ja lähtijöiden katselu ja toiminnan tarkkailu on aivan keskeinen mielenkiinnon ja huvin aihe satamassaolijoille. Jos siinä sitten tulee jotakin sählinkiä, niin sitäkin mielenkiintoisempaa.
Ääneen naureskeluun en ole koskaan törmännyt, mutta myönnän että joskus itsekin hymyilen itsekseni sähläämiselle, tosin hyväntahtoisesti. Tiedän itse oikein hyvin miltä tuntuu, kun homma ei ole oikein hallussa ja lukuisat silmäparit tapittavat miten onnistutaan.
Jos vähän kolisee, niin kuin kaikilla välllä kolisee, niin ei muuta kuin pää pystyyn ja uutta matoa koukkuun!
Jotka veneilevät vain hyvässä kelissä eikä ole itse joutuneet vielä hankaluuksiin.
Mutta kyllä se siperia vielä opettaa heitäkin.
Itse menin kerran vanhaan tuttuun satamaan, jossa olin käynyt monet kerrat. Poikani oli etukannella ja minä ohjasin perässä, ja olin valmiina kolauttamaan poijuhaan poijuun, sivutuui oli melko kiva.
Kuinka ollakaan paikkaan oli vaihdettu muutama poiju, eikä haka mahtunutkaan poijuun. Siinä vaan pakki päälle reilusti ulos, kunniakierros ja uudestaan sisään, samalla pujottaen paalusolmulla pelkkä köysi poijuun.
Olen veneillyt koko ikäni (40 vuotta) ja silti kömmähdyksiä sattuu, mutta minäpä en naureskele muille. Tosin ei siellä rannalla kukaan muukaan naureskellut, totesivat vain että ei oltu ensimmäinen kunniakierroksen tehnyt noilla uusilla poijuilla.
Sanoisin että juuri nuo tirskujat ja naureskelijat ovat niitä, joilla ei kokemusta vielä ole, ja kaikki on sattunut menemään loistavalla tuurilla toistaiseksi.
Kun veneiden koot kasvavat, kasvavat voimat ja sitä myötä räveltämisen mahdollisuus.
Ei muuta kuin rohkeasti vesille ja antaa naureskelijoiden naureskelle, luulen että heidän suurimmat naurut tulee siitä kun jollain ei onnistu rantautuminen, mutta eivät tajua että heidän koko elämänsä on naurettavaa, luonteensa varsinkin.
Seuraavalla kerralla voit vaikka luoda halveksuvan katseen heihin, ja huutaa veneeseen esim "POIKA, PUTSAAPPA NIISTÄ MOLEMMISTA HAULIKOISTA RASVAT ILLAN KISAA VARTEN".
No näitä idiootteja riittää, meidänkin seuralla on muutama "vanha" purjehtija, jotka ovat kovia istumaan terassilla ja kommentoimaan muiden tekemisiä, vaan koskaan ei mennä auttamaan.
Tosin en tiedä missä he veneilevät kun en ole heitä koskaan nähnyt veneillään missään.
Eräs näistä "kovista" karhuista möi veneen jonka oli omistanut 10 vuotta, jutut olivat aina kovat, ja muiden tekemisille naureskeltiin ja arvosteltiin, veneen ostaja hieman huvitti kun tällä kovalla merenkävijällä oli tullut 10 vuoden aikana lokiin pikkasta reilu 2000 mailia.
veneen ostajan naureskella..
Toisten auttaminen on ihan mukavaa puuhaa. Saa itselle mielen ja hädässä olija säästää mahdollisesti jopa rahaa jos vahingoilta vältytään. Naapurin hädän havaitessani kuivilla tai vesillä yritän tietysti itsekkin auttaa kykyni ja taitoni mukaan. Omien kokemusteni mukaan vastaavaa asennetta löytyy osalta muitakin veneilijöitä. Esim. Nauvon Jurmossa sivutuulessa ahtaassa paikassa kölinsä poijukettinkien väliin saaneen purjehtijan pelasti näppärästi kumijollalla työntämällä naapuri veneilijä. Käytin itse samaa konstia toisessa paikassa rantautujan poijuhaan solmun pettäessä ja veneen kääntyessä laituria vasten. Kaikenlaista vesillä tietysti sattuu - esimerkiksi eräs kovassa tuulessa ja ahtaassa välissä ulosperuuttanut kippari päästi vahingossa rullagenoansa aukeamaan. 50 m päässä laiturilta tilannetta seuratessani en ehtinyt paikalle ennen kuin kolisi. Minua ei tapaus lainkaan naurattunut, tulipa samalla itsellekkin ilmainen opetus rullan köyden kiinnityksen tärkeydestä.